Kirkosta eroaminen

zebovak

Olen jo pitkään ajatellut erota kirkosta, koska en usko mihinkään uskonnon opetuksiin. Millä lailla kirkosta eroaminen vaikuttaa elämään? Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä että todennäköisesti on mahdotonta olla enää kummina kenenkään lapselle, mutta onko muita rajoituksia joita eroaminen voi aiheuttaa?

12

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapauttava.olo

      Joskus muinoin minulta evättiin mahdollisuus olla kummina erään tutun lapselle, koska en kuulunut kirkkoon. Totesin tuolloin, että no toimin sitten hänen mafiakumminaan. Lähimmäisraikkaat uskovaiset ottivat herneen nenäänsä kummisetävitsosesta.

      Muista rajoituksista sanottakoon, että eipä ole saanut maksaa kirkollisveroa 36 vuoteen. On se kauheeta.

    • eimuuta

      Rahaa vaan säästyy.

    • Kaavake

      Ei vaikuta muihin kuin uskonnollisiin rasitteisiin helpottavasti kaikin puolin.

    • Kummeja lapsella saa olla satoja, jopa tuhansia. Eikä kyse ole vain kristillisestä traditiosta. Kummeja kun on ollut uskonnoissa iät ja ajat. Eriasia sitten sylikummit. Suurimmat varmaan kirkkohäät ja hautauspaikka. Mutta hautapaikkoja on uskonnottomille myös tavallisissa kirkon hautausmaissa (miksihän hautapaikka pitää siunata?). Ja kirkkohäät voi saada jos toinen aviopuolisoista kirkkoon kuuluu.

      Kirkon oogabooga voodoomenoihin voi osallistua myös kirkkoon kuulumattomana. Tosin mitään iloa taikamenoista ei tosin ole. Kuten niistä ei ole muutenkaan.

    • Sekulaarist

      Monilla lapsilla on ns. siviilikummeja, eivät toki papin nimittämiä, mutta kuitenkin.

      Naimisiin vihitään useimmiten siviilivihkimisenä.

      Voi olla vaikka miten juhlavaa, ja vihkijän saa myös hääpaikalle.. Tai sitten voi viralliset hoitaa alta maistraatissa ja sitten keskittyä hääjuhlaan - tai vain tuoreeseen puolisoon.

      • Anopinvuoksi

        Ja jos morsian haluaa "kirkkohäät", niin yleensä sopii myös se juhlallinen avioliiton siunaus, näin kumpikin voi pitää kantansa. Suku sitten ihmettelee missä kohtaa sormus laitettiin... kun ette kerro etukäteen.


    • Hautaus voi tulla kalliiksi, mutta eihän sitä itse tarvi maksaa :-D

      • Tarvitaankokuoppa

        Ei se ole halpaa enää harrastekerhoonkaan kuuluville, toivon mukaan tulevaisuudessa viranomaiset ottavat asian hoitoonsa.
        Ellei sitten hyödynnä tuhkan levitystä.


      • dsfvdvfcd

        Hautausta hoitavat seurakunnat valtion siihen siirtämillä rahoilla. Systeeminä valtiolle halpa, mutta kieltämättä eettisesti ongelmallinen.
        Joka tapauksessa hautauksesta ei saa ottaa suurempaa maksua kirkkoon kuulumattomilta. Kappelin käyttö toki sitten maksaa tilaisuudessa enemmän jos et kuulu kirkkoon, mutta pakko sinne kappeliin on mennä.


    • Suosittelee

      Oman eron lisäksi kannattaa hoitaa myös lasten erottaminen/eroaminen.

    • KirkkoTekeePahaa

      Kummi on kai lähinnä erityinen aikuinen lapselle, ei muuta. Sellainenhan voit olla vaikkei pappi olekaan välistä vetämässä.

      Itse sain erolla mielenrauhan, kun keksi uskontojen harhan, ja en enää osaltani pönkittänyt sitä.

      Säästin myös rahaa vaikka liityin SPR:ään ja Amnestyyn sekä MTKL:n tukijäseneksi. Liittyinpä Vapareihinkin, vaikken kaikesta samaa mieltä olekaan, mutta kun vakaumusten tasa-arvoaajavat.

    • eroatyperyydestä

      Minä erosin kirkosta 36 vuotta sitten, eikä pinnistämälläkään tule mieleen ainoatakaan asiaa josta olisin jotenkin jäänyt paitsi. Ainoastaan olen jäänyt paitsi kristinuskon taikauskoisesta typeryydestä ja siitä minä jään paitsi erittäin mielelläni. Enkä ole näiden 36:n vuoden aikana tuota eropäätöstäni kertakaan sekuntiakaan katunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1180
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      459
      1168
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe