Kunnallinen vesilaskutus

Vesikato

Kunnallisilla vesilaitoksilla näyttää olevan paikkakuntakohtaisesti toimivampia ja toimimattomampia laskutusjärjestelyitä.

Useimmiten kunnallinen laskutus on epäkunnossa, kun rakentajalle myydään vettä arviolaskutuksella. Pahimmillaan voit saada arviovesilaskun jopa 5 vuotta myöhässä (5 vuoden ajalta) ja ilman mitään todellisia perusteita.

Yleensä kunnassa ei ole asiaa huomattu, kun arviolla saa laskuttaa paljon mitattua enemmän. Vesilaitokset ovat siis mukana tässä arviolla ja ilman käypää perustetta laskutuksessa. Ilmiö tuntuu käsittävän koko maan - ikävä kyllä.

Hankalimman tilanteen muodostavat kunnat, joissa vettä katoaa jonnekin - eli yleensä maatalous- tai muussa vettä paljon vaativassa yritystoiminnassa vesimittarointi onkin sitten jostain syystä ollut toimimatonta. Tämä kuvio toistuu myös koko maassa - ikävä kyllä.

Maksumiehiksi joutuvat lopulta kaikki rekisteröidyt kunnan vedenkäyttäjät "yhteisvastuullisesti", koska jostakin vedenkäyttö on kustannettava. Tällä tavoin annetaan siis lisää epämääräistä tukea maataloudelle tai muulle vettä käyttävälle yritystoiminnalle usealla paikkakunnalla. Ilmiönä tämä ei ole uusi, mutta tätä kierrettä ei näytä saavan katkaistuksi, vaan "yhteiseen piikkiin" loisinta jatkuu vuosikymmenestä toiseen. Usein syytetään lisäksi vuotavia putkistoja jne.

Miten tällaisen toiminnan saisi esille mittaamalla parhaiten? Joitakin virtaamamittauksia olen veden katoamistilanteissa nähnyt paine- ja viemäripuolelta, jolla asiaa on selvitetty ja saatu mittarin ohi juossutta vettä mitattua.

0

92

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

        Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        386
        939
      2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

        heti asumaan? 🛒
        Ikävä
        102
        875
      3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        209
        749
      4. Mitä odotat kohtaamiselta?

        Niin, otsikossa kysymys.
        Ikävä
        82
        696
      5. Samassa kylässä asuu yks mies...

        Jota en voi sietää... yök!
        Ikävä
        70
        659
      6. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        68
        655
      7. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        50
        645
      8. Sanotaan se sitten tässä

        Rakastan sua mies varmaan.
        Ikävä
        36
        630
      9. Mä olen tosi

        Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
        Ikävä
        38
        609
      10. Sinun silmiisi kun

        Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
        Ikävä
        43
        581
      Aihe