Taas kerran peloteltiin suomalaisia nuuskalla.
Nuuska sisältää kymmeniä syöpää aiheuttavia aineita.
Ja on jopa radioaktiivista!! :-). Minkäänlaisia ratkaisevia todisteita ruotsalaisesta suunuuskasta
syövän suhteen ei ole. Itse asiassa ruotsissa poistettiin purkin kannessa oleva varoitus syövästä
koska todisteita ei kerta kaikkiaan ollut. Mitä tulee radioaktiivisuuteen , koko väite on täysin naurettava. Kaikkialla on säteilyä ja nuuskan käytön lisäys henkilön saamaan säteilyannokseen on täysin merkityksetön. Sana RADIOAKTIIVISUUS vain on juuri sopivan pelottava suurelle ylöisölle. Ruotsissa nuuskan käyttö on erittäin yleistä. Eikö siinä tapauksessa tilastoissa pitäisi näkyä selvästi enemmän suusyöpää ruotsissa kuin suomessa. Tällaisia tilostoja ei ole julkisuudessa näkynyt. Olisikohan syy siinä että mitään eroja suusyövän esiintymisessä ei ole. Lisäksi vihjailtiin, että nuuska saattaa itse asiassa olla vaarallisempaa terveydelle kuin tupakka konsanaan, koska siinä on nikotiinia enemmän. Kuitenkin nikotiinin itsensä terveysvaikutukset tupakoinnissa ovat vähaiset verrattuna savun sisäänhengityksen vaikuttamiin haittoihin. Terve järkikin nyt sanoo että on terveellisempaa laittaa nuuskaa huuleen kuin vetää
keuhkoihin savua. Nuuska takaisin kauppoihin! Haluan ostaa röökiaskin sijaan nuuskarasian!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nuuskakielto noudattaa samankaltaista logiikkaa kuin esim. kannabiskieltokin. Alkosta ei voi hakea viinapullon vierestä vähemmän haitallista marijuana-pussia. Silloin kun jotain nautintoainetta käytetään, silloin myös kärsitään ja sairastutaan ja kuollaan ja se on oikein?
Osuit asian ytimeen! Nuuskat ja Kannabis kauppaan!
kavereinani oli kuin olin nuori niin joitain ruotsalaisia ja usalaisia ,olivat n20v silloin käyttivät nuuskaa ikenet aivan syöpyneet,ei mitään jäljellä enää niistä kuin mälliä purkivat ym . näkyivät "näyttivät ikenensä". sentään olivat "oltiin "silloin nuoria vielä, et jokainen tietysti tekee oman valintansa.
On taineet sen ajan nuuskat olla aika erikoisia. Itse olen kayttanyt 20 vuotta ettania, aivan tavallista, eika ongelmia ole. Taman on joutunut hammaslaakarinikin myontamaan, hammasta purren.
En vain ymmärrä,mitä nautinnollisuutta nuuskassa on.Toki annan jokaiselle valinnan vapauden eri juttujen suhteen,mut nuuska on(minun mielestäni) jo esteettisestikin hirvittävän näköistä...
Ja se haju...herran jestas...se on hirveä ilman ihanaan tupakan tuoksuun vertailuakin.
Tupakka on täysipainoinen nautinto.Nuuska ainoastaan nikotiini annos.
Ikäänkuin suloisen pehmeä ja aromikas kahvi korvattaisiin monta kertaa voimakkaammilla mauttomilla kofeiinipillereillä.
Toiset tykkaa, toiset ei... Itse en ymmarra mita nautinnollista pahanhajuisessa, pahanmakuisessa ja sormet ynna vaatteet hajustavassa rookissa on.
Sen sijaan nuuska - ah se tuoksu kun purkin avaa, rituaali pyorittelyssa ja ihana tunne huulen alla lammittamassa.. ilman etta pitaisi latrailla / imeskella joitain savupotkoja huulet putkella... taytyypa tasta menna jaakaapille.