Sammui sovituskoppiin

Sammui sovituskoppiin

Hämeen poliisi luonnehtii viikonloppua tavanomaiseksi. Yhteensä tehtäviä oli noin 280 kappaletta ja päihtyneitä otettiin säilöön yhteensä 15. Yksi päihtyneistä otettiin kiinni hänen sammuttua sovituskoppiin Riihimäellä.

Lauantaina iltapäivällä noin 30-vuotias mies meni keskustassa sijaitsevaan myymälään, jossa otti laatikollisen olutta mukaansa. Mies meni juomaosaston kautta vaateosaston sovituskoppiin olutlaatikkonsa kanssa alkaen naukkailemaan juomia.

Henkilökunnan mennessä sovituskoppiin tarkistamaan asiaa havaittiin, että mies oli sammunut sinne. Tapausta todisti 10 tyhjää tölkkiä. Poliisipartio korjasi päihtyneen suojiinsa ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus näpistyksestä.

Kyseessä oli miehen 10. anastusrikos vuoden aikana.

Tuossa olikin ideaa ! Ei otettu juoksukaljoja, vaan mentiin kaljojen kanssa pukukoppiin nautiskelemaan.

Ei ollut mikään varkaus, vaan asikas vain halusi ensin testata onko olut hyvän makuista :)
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ruuaksi tarjoiltiin pyttipannua ja paistettuja kanan kulleja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SoivituskoppiinRyyppäämä kirjoitti:

Sammui sovituskoppiin

Hämeen poliisi luonnehtii viikonloppua tavanomaiseksi. Yhteensä tehtäviä oli noin 280 kappaletta ja päihtyneitä otettiin säilöön yhteensä 15. Yksi päihtyneistä otettiin kiinni hänen sammuttua sovituskoppiin Riihimäellä.

Lauantaina iltapäivällä noin 30-vuotias mies meni keskustassa sijaitsevaan myymälään, jossa otti laatikollisen olutta mukaansa. Mies meni juomaosaston kautta vaateosaston sovituskoppiin olutlaatikkonsa kanssa alkaen naukkailemaan juomia.

Henkilökunnan mennessä sovituskoppiin tarkistamaan asiaa havaittiin, että mies oli sammunut sinne. Tapausta todisti 10 tyhjää tölkkiä. Poliisipartio korjasi päihtyneen suojiinsa ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus näpistyksestä.

Kyseessä oli miehen 10. anastusrikos vuoden aikana.

Tuossa olikin ideaa ! Ei otettu juoksukaljoja, vaan mentiin kaljojen kanssa pukukoppiin nautiskelemaan.

Ei ollut mikään varkaus, vaan asikas vain halusi ensin testata onko olut hyvän makuista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu