Ennen kuin luopumus ensin... ketä he ovat?

Kyllä täytyy olla sokea jos ei tajua että vain uskovat voivat luopua. Uskosta osattomat eivät voi luopua kuin vihollisesta eli tulevat uskoon. Täytyy muistaa että erottelu on jo silloin tehy koska sanotaan että eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen . Kun jeesus sanoi että tulee vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja hän myös sanoi että ennen tätä kaikkea he heittävät teitä vankiloihin ja teitä vainotaan nimeni tähden. kertokaa kuinka moni suomalainen on ollut vankilassa tai todellsein vainon kohteena Jeesuksen tähden on turha väittää etttä tämä sana ei koskisi länsimaita. otetaan nyt tämä sana ensin vastaan ja sitten ruvetaaan ihmetteleen niitä vääriä kRISTUKSIA eikä noukita sanoja sieltä täältä
1053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

yksi maailmanuskonto on jo pitkälle kehittynyt, esim. saksassa on jo yhteisiä "messuja", eli näiden idioottien mukaan kaikissa uskonnoissa palvellaan samaa jumalaa, eri nimellä.
Ajetaanhan meilläkin kirkon avustuksella yhtä uskontoa, krislamia jne.

10 neitsyestä vain puolet pelastui, eli ns "uskovaisista" samalla kaavalla jää puolet pelastumatta, vaikka he luulevat pelastuksen omaavansa. Maailmassa olevat ovat automaattisesti jo ulkopuolella.

Äänestä

Maailma on luopumassa Jumalasta enemmän ja enemmän, Raamatusta jne.
Ei välttämättä tarkoita, että uskovat luopuvat.

Lahkot ovat pullollaan tekopyhiä, jotka luopuvat ja luopuvat, kun eivät koskaan totuuden tuntemiseen ole päässeetkään. Luopuvat opettajien haalimisesta korvasyyhyynsä.

Johanneksen evankeliumissa puhutaan siitä, ettei Jumala uskovia hylkää.

Äänestä
  • niinpä, jumalisuuden ulkokuori on kyllä, mutta siihen se jääkin. Ei mikään lohko eikä lahko pelasta, ei kirkko.

    Ilmankos Jeesus anookin, ettei ole koskaan heitä tuntenutkaan, vaikka omasta mielestään julistivat ja tekivät jopa ihmeitä. Kultahampaita ja kimallepölyä, aivan kuin ei ihmisen Luoja osaisi thedä oikeaa hammasta tilalle, jos kerran ihmisen hampaan parantaa.

    Äänestä

  • voi nyt setältä unohtu taas ef2!

    Äänestä

Totta, pitää olla ensin uskossa, ennen kuin voi luopua. On väärin esim. sanoa, että Suomi on luopumuksen vallassa. Valtiot ja kansakunnat eivät tule uskoon, ainostaan yksilöt. Maailman ihmisiltä ei voi myöskään odottaa samaa kristillistä moraalia kuin uskovilta. Ja siksi on turhaa päivitellä, jos he käyttäytyvät niinkuin ihmiset, jotka eivät Jumalaa vielä tunne.

Äänestä

Mutta Patmos herrat väittää että kerran pelastettu aina pelastettu. Ei oo luopioita olemassakaan.

Äänestä
  • Joo, kuuntelin kerran radiosta erään heistä sanovan runsaan selityksen kera, että kerran pelastettu on aina palastettu. En ymmärtänyt sitä logiikkaa.

    Äänestä

Näkeehän sen tälläkin palstalla, minkä pitäisi olla uskovien palsta, että se on sielullisten ja riivattujen ihmisten palsta. Maailmanmieliset uskonnolliset ovat pahempia perkeleitä kuin ateistit konsanaan.

Kirje heprealaisille 6
4. Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6. ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

Tämä taitaa puhua Pyhän Hengen pilkasta, mitä ei saa anteeksi.

Äänestä
  • Tämä ei ole mikään uskovien palsta, missään ei sanota niin !

    Tämä on vain foorumi, jossa kuka tahansa voi ja saa keskustella aiheesta helluntailaisuus !

    Äänestä

  • olet.erehtynyt kirjoitti:

    Tämä ei ole mikään uskovien palsta, missään ei sanota niin !

    Tämä on vain foorumi, jossa kuka tahansa voi ja saa keskustella aiheesta helluntailaisuus !

    SANANLASKUT 18
    1. Eriseurainen noudattaa omia pyyteitään; kaikin neuvoin hän riitaa
    haastaa.
    2. Tyhmän halu ei ole ymmärrykseen, vaan tuomaan julki oma mielensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


moi57 kirjoitti:

Kyllä täytyy olla sokea jos ei tajua että vain uskovat voivat luopua. Uskosta osattomat eivät voi luopua kuin vihollisesta eli tulevat uskoon. Täytyy muistaa että erottelu on jo silloin tehy koska sanotaan että eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen . Kun jeesus sanoi että tulee vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja hän myös sanoi että ennen tätä kaikkea he heittävät teitä vankiloihin ja teitä vainotaan nimeni tähden. kertokaa kuinka moni suomalainen on ollut vankilassa tai todellsein vainon kohteena Jeesuksen tähden on turha väittää etttä tämä sana ei koskisi länsimaita. otetaan nyt tämä sana ensin vastaan ja sitten ruvetaaan ihmetteleen niitä vääriä kRISTUKSIA eikä noukita sanoja sieltä täältä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu