Sekä uskomukset että tiede on kyseenalaistettava

Sekä tiede että uskomukset on kyseenalaistettava lopullisina totuuksina. Sellaista ei ole olemassa kuin lopullinen, absoluuttinen totuus. Ihminen hakee aina totuutta omasta viiteryhmästään: tiedemies tiedepiireistä, uskovainen omasta lahkostaan. Molemmat ovat väärässä.

Matemaatikko pyörittää päässään villisti laskukaavoja, jotka on joku muu on pähkäillyt hänelle jo valmiiksi. Uskovainen uskoo vain oman lahkonsa oppiin, vaikka oppeja on satoja, jopa tuhansia. Miten juuri hänen lahkonsa oppi voisi olla oikea?

Taiteilija ylittää mennen tullen kaikkien professorien oppirakennelmat maalaamalla yhden perhosen, jonka toinen siipi on rikki. Runoilija taikoo parilla sanallaan aivan ihmeellisen maailman, joka vie uskovaisen pois tolaltaan loppuiäksi.

Kirjailija Hannu Salama sai Juhannustanssit-teoksellaan suomalaisen oikeiston ja keskustan vanhoilliset piirit lähes mielipuoliseen raivoon, vaikka Salama kertoi vain sen, mitä Suomessa todella tapahtuu kaiken aikaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Sekä tiede että uskomukset on kyseenalaistettava lopullisina totuuksina. Sellaista ei ole olemassa kuin lopullinen, absoluuttinen totuus. Ihminen hakee aina totuutta omasta viiteryhmästään: tiedemies tiedepiireistä, uskovainen omasta lahkostaan. Molemmat ovat väärässä.

Matemaatikko pyörittää päässään villisti laskukaavoja, jotka on joku muu on pähkäillyt hänelle jo valmiiksi. Uskovainen uskoo vain oman lahkonsa oppiin, vaikka oppeja on satoja, jopa tuhansia. Miten juuri hänen lahkonsa oppi voisi olla oikea?

Taiteilija ylittää mennen tullen kaikkien professorien oppirakennelmat maalaamalla yhden perhosen, jonka toinen siipi on rikki. Runoilija taikoo parilla sanallaan aivan ihmeellisen maailman, joka vie uskovaisen pois tolaltaan loppuiäksi.

Kirjailija Hannu Salama sai Juhannustanssit-teoksellaan suomalaisen oikeiston ja keskustan vanhoilliset piirit lähes mielipuoliseen raivoon, vaikka Salama kertoi vain sen, mitä Suomessa todella tapahtuu kaiken aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu