Jesse monotti Antti Semiittiä. Antti sai tästä sen verran lievän vamman, että hänet kotiutettiin alustavan tarkastuksen jälkeen sairaalasta. Vajaata viikkoa myöhemmin Antti todettiinkin kuolleeksi. Antti Semiitin kuolinsyy on sinänsä salassa pidettävää tietoa, mutta kun tässä välissä yli 10 000 ihmistä on syyttänyt Jesseä kuolemantuottamuksesta, on kuolinsyyllä yleisempääkin merkitystä.
Esimerkiksi Jessellä voinee olla mahdollisuus vetää sananvastuulliseen oikeuteen nuo herjaajansa. Satasen hyvitysmaksu kultakin herjaukseen osalliselta saattaisi parantaa tätä maata ja vähentää vihapuheita tulevaisuudessa.
Ensin kuitenkin pitäisi istua oikeutta Jessen tekemästä perusmuotoisesta pahoinpitelystä (tai kuolemantuottamuksesta). Tässä yhteydessä jo epäsuorasti tulee ilmi, mihin Antti Semiitti oikeasti kuoli, jos tuomio tulee vain pahoinpitelystä.
Voinee veikata, ettei oikeudella ole kiire tämän tapauksen suhteen.
Mihin Antti Semiitti kuoli?
eiKirj
0
93
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216605Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562275- 1471857
- 841245
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971032- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.82927Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 32830
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147757