Kertokaa nyt maalaaselle, mitä on nämä ns "härmäläästen rahat", joista aina niin vaahdotaan. Tuntuu keskusteluissa, että kaikki rahat on härmäläästen rahoja, joita käytetään kantakauhavalle. Kaupungin verotulot kuitenkin koostuu suurimmaksi osaksi tuloverosta, jotka ovat jotka ovat suurimmaksi osaksi peräisin tavallisten sukankuluttajien veroista. Yritykset maksavat veroja voitosta, sitä kutsutaan yhteisöveroksi.
Esim tuloveron määrä (sukankuluttajat) oli 47,8 miljoonaa euroa, kun taas yhteisöveron määrä (yritysten voitoista) oli 3,2 miljoonaa euroa. Suurimpana mainittavana yrityksenä oli MSK Group, joka maksoi 1,5 miljoonaa euroa veroja. Muut yritykset lähinnä nappikauppaa. Esim Powerco käyttää kaiken voiton investointeihin, eikä maksa veroja käytännössä ollenkaan.
Oli yrityksiä enemmän tai vähemmän, niin kaupungin verotulot muodostuvat kuitenkin yli 93% tavallisten sukankuluttajien veroista. Se että jäljelle jäävästä 6-7 %:ssa, vaakakuppi kallistuu hieman Ylihärmän suuntaan (MSK:n ansiosta), ei paljoa tilannetta muuta, puhutaan ihan marginaaleista.
Näin ollen kun lasketaan vanhojen kuntarajojen sisällä olevat väkimäärät, niin voidaan todeta, että ns "omat rahat" jakautuu suunnilleen seuraavasti:
-Kantakauhava 45%
-Alahärmä 25%
-Ylihärmä 20%
-Kortesjärvi 10%
Että kyllä tämän kaupungin verotuloista melkein puolet tulee kantakauhavalta, ja loput sivukyliltä. Tämän takia en ymmärrä puhetta "härmäläästen rahoosta", jolla mukamas kantakauhavaakin pyöritetään.
Tottakai tähän vielä kaiken päälle tulee se valtionosuus, eli valtio antaa Kauhavan kaupungille verotulojen päälle vielä 49 miljoonaa. Tässä kokonaissummassa, joka lähentelee 100 miljoonaa, ei MSK Groupin 1,5 miljoonaa meinaa juuri mitään. Eli se niistä "härmäläästen rahoosta" ja niiden merkityksestä. Ja näin se menee joka paikas muuallakin, sukankuluttajat tätä maan menot maksaa. Ja palvelut on juuri tämän takia siellä, missä on eniten sukankuluttajia. Totuus on se, että kantakauhavalla on enemmän sukankuluttajia kuin yli tai ala -härmäs, siitä se keskittäminen johtuu.
Esim tuloveron määrä (sukankuluttajat) oli 47,8 miljoonaa euroa, kun taas yhteisöveron määrä (yritysten voitoista) oli 3,2 miljoonaa euroa. Suurimpana mainittavana yrityksenä oli MSK Group, joka maksoi 1,5 miljoonaa euroa veroja. Muut yritykset lähinnä nappikauppaa. Esim Powerco käyttää kaiken voiton investointeihin, eikä maksa veroja käytännössä ollenkaan.
Oli yrityksiä enemmän tai vähemmän, niin kaupungin verotulot muodostuvat kuitenkin yli 93% tavallisten sukankuluttajien veroista. Se että jäljelle jäävästä 6-7 %:ssa, vaakakuppi kallistuu hieman Ylihärmän suuntaan (MSK:n ansiosta), ei paljoa tilannetta muuta, puhutaan ihan marginaaleista.
Näin ollen kun lasketaan vanhojen kuntarajojen sisällä olevat väkimäärät, niin voidaan todeta, että ns "omat rahat" jakautuu suunnilleen seuraavasti:
-Kantakauhava 45%
-Alahärmä 25%
-Ylihärmä 20%
-Kortesjärvi 10%
Että kyllä tämän kaupungin verotuloista melkein puolet tulee kantakauhavalta, ja loput sivukyliltä. Tämän takia en ymmärrä puhetta "härmäläästen rahoosta", jolla mukamas kantakauhavaakin pyöritetään.
Tottakai tähän vielä kaiken päälle tulee se valtionosuus, eli valtio antaa Kauhavan kaupungille verotulojen päälle vielä 49 miljoonaa. Tässä kokonaissummassa, joka lähentelee 100 miljoonaa, ei MSK Groupin 1,5 miljoonaa meinaa juuri mitään. Eli se niistä "härmäläästen rahoosta" ja niiden merkityksestä. Ja näin se menee joka paikas muuallakin, sukankuluttajat tätä maan menot maksaa. Ja palvelut on juuri tämän takia siellä, missä on eniten sukankuluttajia. Totuus on se, että kantakauhavalla on enemmän sukankuluttajia kuin yli tai ala -härmäs, siitä se keskittäminen johtuu.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Tuo on vaan härmäläästen itkupotkuraivaria,niitä ottaa niin lujaa aatamiin,kun kaupungin nimeksi ei TULLu SE RUMA härmä.
Täytyy muistaa myös se, että kantakauhavalla keskimääräinen tulotaso on alahärmää korkeampi, joten todennäköisesti osuus on noin puolet verotuloista.
Sekin pitää muistaa, että muistini mukaan yhteisöverosta yli puolet menee valtion kassaan.
No miksi Kauhava otti taakakseen nuo Härmät?! Miksi ei se pysynyt yksin itsenäisenä kuntana ilman noita surkeita riippakiviä? Palatkaa siis entisiin hyviin olosuhteisiin ja erotkaa!
Minusta on kysymys vain siitä, että kommenttien tulisi perustua tosiasioihin, kuten aloittajalla. Edellisen kaltainen suunsoitto on aivan turhaa, eikä rakenna mitään. Ikävä vain, että suurin osa kirjoituksista on kokonaan vailla asiapohjaa. Ilkeily puolin jos toisin ei saa aikaan muuta kuin turhanpäiväistä riitelyä "idioottien" välillä.
Te rosvot oottakin saatanan rakentavia.
Eli kenkä puristaa siitä, ettei härmään rakenneta uutta suljettua. Sinne kyllä ois tilausta sille..
Olisiko niin että Powecokin on myös näitä veroparatiisiyhtiöitä,eli lainataan ainoastaan tarpeellinen summa omasta veroparatiisi yhtiöstä hirmuisella korolla jotka saa vähentää verotuksessa voitosta niin välttyy veronmaksulta.Tämä kaikki on täysin laillista,mutta onko se moraalisesti oikein, onkin toinen juttu.Näinhän kaikki pörssiyhtiötkin toimivat.
keskimäärin 400 ihmisen palkanmaksu tuntuu varmaan paratiisilta. Löytyisi varmaan tuottavampiakin kohteita.
Täällä voi valkoisen vääntää mustaksi.
Minusta aloittaja kirjoitti aivan asiallisesti ja todenmukaisesti. Mikä täällä on harvinaista.
Jaaha, härmäläisen argumentointikyky, ei riitä muuta kuin mussuttamiseen. Että oikehen valkoisen mustaksi, ilman sen kummempia perusteluja. No, eipä härmälääseltä kannata muuta odottaakaan.
Kanta Kauhavalle investoitu 9000 euroa/asukas ja Härmään 900 euroa/asukas. Varkaita ja valehtelijoita te ootta.
Puhuu mies, joka tienaa verorahoja mitä haluaa tuhlata? Olit 05.30-22.00 töissä tienaamassa verorahoja?! No sitä minäkin ;)
Mitä kuulu ämpin siltatyömaasta ja tiästä tällä hetkellä
Yksikään firma Kauhavalla ei työllistä´ keskimäärin neljäsataa ihmistä´lähin taitaa olla Atria.Toisaalta 6-7 euron tuntipalkka koululaisille käytännössä heinäkuussa on lähempänä totuutta.
Oikeita työnantajia olikin vain valtio ja kunta, niinhän se olikin.
Niin Keskustekniikalla ja Primalla on noin 400 henkeä töissä. Eivätkä ole "kunnan tukitoimenpidetöissä". KOPtosiON taitaa asua omassa todellisuudessa tai ei ole käynyt Kauhavan valtakunnan keskustassa hetkeen.
Investoinneista 70-75 pinnaa tehdään kanta Kauhavalle. Niin mitä sä et ymmärrä? Tuo 25-30 prossaa on muilta anastettua!!
Antakaa nyt äkkiä noille härmäläisille jotain että ne rauhottuu
totuuspianlehdissä:"Kanta Kauhavalle investoitu 9000 euroa/asukas ja Härmään 900 euroa/asukas. Varkaita ja valehtelijoita te ootta. "
Mistä nuo luvut tulevat ? Faktoja kehiin...
Ovatko siellä mukana nämä : Kangas-Annalatie 4,5 - 5,5 milj, Härmän asema 1 milj, Ylihärmän teollisuusalueen liikennejärjestelyt n. 1 milj...
Kauhavan keskustan liikenneympyrään 1-2 milj.katsastusaseman pellolle n.5 milj.kosolan kouluun 4m.koulukeskukseen 17?iltakelloon kaksi remppaa summia en tiedä,nahkala 2milliä rengon aluetta näytetään pitättävän uuteen uskoon summa miljoonissa,ylikalliita maakauppoja ja senjälkeen tonttien alennusmyynti hallituksen päätöksellä etelärannassa,kaupungintalon kohtalo?,uusi kaukolämpölaitos riittääkö 5-8 milliä kyllähän näitä löytyisi jos kaivaa viitsisi pöytäkirjoista.Joku on tuolla alenpana ketjuissa ilmeisesti kaivellut ,kirjoittelee kymmenistä miljoonista kuntaliitoksen jälkeen Kauhavan infran korjausvajeen kiinnikuromisen kustannuksista.
Kauhavalainen halusi purkaa riippakivien kanssa olevan kuntaliitoksen.Kyllä se ainakin minulle sopii,jyvitetään vain velat niille joihin se on kohdistettu.
Ylihärmään on tehty uusi päiväkoti ja lämpövoimala.
Tuos se sitten taitaa ollakkin.Vertaa Kauhavan 40 milliin,ne eiolis ikinä pystyneet laittaa sitä 40 luvun aikaista infraa kuntoon Kauhavalla,kaikki tekmättä.
Ongelma on enemmänkin siinä, että härmälääset ei voi hyväksyä, että muualle kuin Härmiin rakennetaan. Härmäläänen tasajako tarkoottaa että mulle kaikki ja muille ei mitään. Se täs on ongelman ydin. Kyllä jos ruvetaan laskemaan, niin härmiin on kaupunki investoinut VÄHINTÄÄN yhtä paljon (suhteessa asukasmäärään) kuin kantakauhavalle. Härmälääsille ei riitä että on rakennettu päiväkotia, lämpökeskusta, teitä ja siltoja, sekä sairaalan käyttöönottoa valmistellaan. Härmälääset haluaas saada kaiken, siitä täs on kyse. Heti kun Kauhavalla kaupunki tekee jotain pientäkään, niin se on härmäläästen mielestä väärin ja varaastamista "heidän rahoillaan". Lisäksi ihmetyttää, että kun Kauhavalle rakennetaan vaikka kerrostalo, niin se olisi muka jotenkin kaupungin rahoista pois. Kuitenkin yksityinen rakennusliike sen rahoillaan rakentaa, ja tavalliset ihmiset ne kämpät omilla rahoillaan ostaa. Härmälääset ilmeisesti kuvittelee, että muitten rahat on härmäläästen rahoja. Ei se kuulkaa niin oo.
Se on juuri näin kuin kirjoitit
"jotain pientä"mätä jäähalli uusiksi,nahkalan ja kosolan koulut,iltakello pariin kertaan,päiväkoti,lämpölaitos,tonttikaupatetelärannassa,rengon infra,paloasema,yrkkärin ympäristö,liikenneympyrä,katsastusaseman takainen peltojen infra ja liikennejärjestelyt,tulossa koulukeskus,mahdollisesti pöyröö terveysasema oliskohan tuossa puolet siitä "pienestä" mitä yhteistä rahaa on Kauhavalle syydetty.On se ollu vaatimatoonta.Paliokohan Kauhava investoo vuades ennen kuntaliitosta,oliskohan muutama satatuhatta kun kattoo mihinä kunnos kaikki oli. Ei oo Härmälääst tai Kauhavalaasta rahaa se on yhteestä joka kannetahan yhtehen nurkkahan ja sitten viälä viittitähän hurskastella.
Totta,raha on yhdessä massissa.Näyttää tuo Kauhava käyttävän setelipuolta,muille jää kolikot.
Koska aloitetaan valmistelut powerparkin siirtämiseksi kantakauhavalle entisen LSK:n tontille,meitä innokkaita kökkämiehiä täällä jo odottelee.
käyppä kysyyn Jormalle "kökkään" voi tulla aika selekokielistä tekstä kauhavan vetovoimaekijöistä
no eihän kantakauhavalla ole edes työtä tekeviä veronmaksajia kun aamulla kaikki sieltä ajavat härmiin töihin niin pitäisi niiden verot maksaa sinne missä on töissä eikä olla loisia
Ai meinaatko, että ylihärnän kahteen kauppaan menee Kauhavalta töihin väkeä.
Ai ei oo työtätekeviä, mutta silti ajeloovat töihin. Joku ei täsmää.
Mikä tai kuka tämä Jorma? on,onko se joku taruolento vai pyhimys johon vedotaan joka asiassa.
jorma on kauhavan poikia syntyjään
Joo ja junkkarilla on aika huonot palkat, riippuu "osastosta", ettei niillä verorahoilla juhli ja toiseksi kauhavalla on pieniä liikkeitä todella paljon vertaa härmiin, uskon että ne pienet liikkeet ja yritykset maksavat kyllä vähintään parin konkkaan menevän teollisuus yrittäjien verran veroja ja todennköisesti enemmän.
Ja härmäjuntit vois muistaa sen, ettei siitä kovin kauaa ole että kauhavalla oli hyvin tienaavia ilmasotakoulun henkilökuntaa, ne maksoi paljon veroja.
Alahärmä on vaan kesähuvipaikka, mutta muuten kuollut ei työllistävä kylä.
Ei kannata härmiin ajella kalliilla bensarahoilla töihin paskalla palkalla.
No kun niitä verotuloja on nyt Kauhavalle tullu kautta aikojen, niin miksi talous alijäämäinen ja julkisetrakennukset kaikki vanhoja paskoja. Kunnossapitoonkaan ei näytä raha menneen. Selittäkää nyt mihkä ne maharottomat verotulot ovat menneet.
Eikös ne kentän hyväpalakkaaset muuttanehet Seinäjoelle,kulkivat siältäpäin töis Kauhavalla.Olihan siinä keskustas virastotalookin joka oli sekin valtion ylläpitämä tyäpaikka niinkuin tua kenttäkin.Olikos siälä sitten puukkotehtahan lisäksi muuta,eipä tainnu.Kenttä on menny,virastotaloon tyäpaikat,mahtaa ne loput maksaa suamen kovimpia palakkoja jo verotulot on alueella noin mahtavat.
Kummasti silti noitten paskojen palakkojen peräs Härmihin siältä töihin tullahan.
Unohdit KantaKauhavalta Prima-Powerin yli 300 työntekijää ja TKT n. 50 työntekijää. Osa kulukoo näis firmoos härmistä käsin
"Kummasti silti noitten paskojen palakkojen peräs Härmihin siältä töihin tullahan"
No monet sinne on työkkäri pakottanut menemään ennen kuin ne pääsee oikeisiin töihin..
Mihinkään muualle ei ole koko ajan niin paljon hakuja kuin härmän mahtaville palkoille, juuri siitä syystä, että siellä ei kukaan pysy töissä.
Meinaatko, ettei härmistä kukaan käy sitten vastavuoroisesti vaikka kauhavalla töissä?
"Selittäkää nyt mihkä ne maharottomat verotulot ovat menneet"
Joku tiesi että seinäjoen uuteen liittymään vissiin, jos suurin osa on asunut seinäjoella.
Joopajoo, Härmät on metalliteollisuuden osalta kohtuullisen suuri työllistäjä. Kuitenkin kaikki muut työpaikat on Härmissä hyvin minimaalista. Vanhan Kauhavan alueelta löytyy teollisuuden lisäksi muitakin työpaikkoja, vaikka yksittäinen iso työpaikka puuttuukin. Kun lasketaan pienimmästä suurimpaan kaikki yhteen, niin Kauhavalta löytyy enemmän työpaikkoja kuin Härmistä yhteensä. Katsokaas kun on muutakin työtä kuin pelkkä metalliteollisuus. Joku voi olla lääkäri, toinen opettaja, rahtari, kirvesmies, hammaslääkäri, siivooja, myyjä, metsäasiantuntija, mattokauppias, putkimies, sähkömies, vakuutusneuvoja, varastomies, pankkiiri, jne.
Härmien työpaikat lasketaan tyyliin 5 4 1=10 ja siinä se. Kauhavalla taas 1 2 1 2 1 2 1 2 1 2 1=16.
Tottakai Härmis käy Kauhavalla sekä Lapualla asuvat metallimiehet töissä, ei kai siinä mitään ihmeellistä ole. Ja kun kaikki menevät töihin aamu 7:ksi, niin jonoahan siitä syntyy väkisinkin. Ei se kuitenkaan tarkoita, että kaikkien työpaikka olisi Härmissä. Ehei, se on loppujen lopuksi pieni osa joka Härmissä töissä käy. Suurimman osan työ on jotain muuta kuin teollisuutta.
Lisäksi, jos työntekijän verot menisi työpaikan välittömään läheisyyteen (asuinkunnan sijasta), ja palvelut keskitettäisiin työpaikan ympärille (härmäläislogiikalla). Niin silloinhan esim Porvoon palvelut pitäisi siirtää Kilpilahden teollisuusalueelle, koska se teollisuusalue on Suomen suurimpia, työllistäen 3500 ihmistä. Kilpilahti on siis noin 15 kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Onko se väärin, että Kilpilahdessa ei ole kioskin kioskia, vaan kaikki palvelut on Porvoon keskustassa, vaikka Kilpilahti on Suomen yksi suurimmista yksittäisistä työllistäjistä. Onko se väärin, että Kilpilahdessa ei ole kuin teollisuuslaitokset, ja väki ajaa "röyhkeästi" muualta töihin sinne, ja varastavat palvelut Porvoon keskustaan.
Jaa,Härmiskö ei ole rahtareita,kuljetusliikkeitä,siivoojia,lääkäreitä,opettajia jne.
pelkkiä metalli/ikkunatekiöitä työllistäviä,siellä on kaivinkoneyrittäjiä,autoilijoita,kampaajia,huvipuisto,kylpylä ,kettutarhoja eiköhän tuossa ole ainakin osa .Älkää Kauhavalaiset aina puhuko muunnettua totuutta.
On toki, mutta vähemmän juin KantaKauhavalla, siitä juoruaa jo asukasmäärät. Lisäksi KantaKauhavalla keski-ikä on nuorempi, kun Härmissä taas asuu paljon mummoja ja vaareja keinustuolissa.
Teillä ei oo ollu eikä tuu olemaan kun valtion tai kunnan palkkalistoilla huilailijoita. Te saatanat ootta ihan erirotua kun Härmälääset.
Tämä aloittajako ei käsitä härmäläästen rahoosta, kannattas käsittää koska nekin loppuu joskus koska aivan vitun surkia kantakauhavan talouden pito on syynä
siihen että väkisin siitä ny teherähän suurta kaupunkia mitä siitä ei tuu ikään.
Kauhavalaaset tuloo aina olemahan härmäläästen firmojen duunareita tai seinäjokelaasten.
Niin maalaaselle että mee töihin.
Älä ny puhu paskaa!!!
soot täys paska loinen
Pitääs vissiin Kantakauhavalaasten ruveta keräämhän pikkuusen veromarkkoja
yhteisen etehen jos meinaa elvistellä kaupunki hommia, ei oikeen näy tilastoos
Kannattaas varmhan teherä tilasto siitä, mihinä kukakin käy töis. On sitte aamulla ennen kuutta, seittemää tai kahareksaa Vt 19:n varres, nii kyllä tuloo porukkaa töihin Härmiihin. On kuntokeskus, härmämedi, agri, reikälevy, laatukilpi, cnc, pellon, msk group (junkkari, maaseudun kone ja junkkari muovi), disa, farmtools, sairaalalla mehiläänen, mikeva, kaksneuvoosen yksiköt, ja alahärmäs sitte kaikkia laivatehtahista kauppoohin ja kaffiloohin. Ja ne verorahathan tuloo töistä ja jos ei oo yrityksiä, ei oo töitä. Kappas ku muukin on tyätä ku maanvilielys ja hitsoo. Rekkafirmoja, maanrakennusta, kuljetusta ja kuskoota, taksia, linja-autoja ja tukkirekkoja. On fysiterapiaa ja hiarojaa, naamanmaalaajaa ja parturia, grillit ja muut päälle. Vo jukelintähäre. Niistähän ne verot tuloo, töistä. Ja mihinä ne tyäpaikat o?!
Kyllä+kyllä.+Mutta+työpanoksen+suorittamisen+jälkeen,+se+palkka+onkin+yksityishenkilön.+Yksityishenkilö+myi+vapaa-aikaansa+sovittuun+hintaan+työpaikalle.+Näin+se+raha+on+yksityishenkilön+omaa+rahaa+eikä+kenenkään+muun.+Sitten+se+yksityishenkilö+maksaa+siitä+omasta+tulostansa+veron,+luonnollisesti+asuinkuntaansa,+esim+Lapualle+tai+vaikka+Alajärvelle.+Tällöin+se+raha+ei+ole+enää+yrityken+rahaa+ollenkaan,+koska+yritys+on+maksanut+työpanoksesta+tietyn+hinnan,+yksityishenkilölle.+
Sen+sijaan+Alahärmässä+sijoillaan+oleva+yritys,+maksaa+yritysveroa+kotikuntaansa,+eli+Kauhavan+kaupunkiin.+Toisaalta,+yritysveron+osuus+on+kaikki+yritykset+yhteenlaskettuna+vain+noin+1-2+prosentin+luokkaa,+kaupungin+kokonaistuloista,+eli+varsin+mitätön+raha.+
Kauhavan+kaupungin+päätulot+tulevat+yksityishenkilöiden+maksamista+veroista,+sekä+valtionosuudesta+jonka+osuus+on+myös+huomattava.+
Mikäli+verotuloista+saadut+tulot+pitäisi+kohdentaa+aina+työpaikka-alueelle,+syntyisi+ongelmia+esim+Porvoon+Kilpilahdessa,+jossa+on+monta+tuhatta+työpaikkaa.+Kuitenkaan+Kilpilahdessa+ei+asu+juuri+asukkaita,+vaan+se+on+vain+työpaikka-alue,+yksi+Suomen+suurimmista+teollisuustyöpaikkakeskittymistä.+Kilpilahdessa+ei+ole+kauppaa+eikä+kioskia,+ainoastaan+työpaikkaruokala.+Verotulot+on+kohdennettu+Porvoon+asutuille+alueille.+
Miksi+verotulot+sitten+kohdennetaan+asutuille+alueille?+No+ainakin+siksi,+että+yritysten+maksama+vero+on+pisara+ämpärin+pohjalla.+Ja+toiseksi+siksi,+että+yksityishenkilöiltä+perittävä+vero+on+kuntien+suurin+tulonlähde.+Ja+on+melko+oikeutettua,+että+juuri+ne+eniten+maksavat+henkilöt+siitä+eniten+hyötyy,+eivätkä+yritykset.+
Itsekin+olen+sitä+mieltä,+että+Ylihärmässä+ja+Alahärmässä+pitää+säilyttää+ainakin+tietyntasoiset+palvelut.+Mutta+ei+yritysten+olemassaolon+takia.+Vaan+niiden+tavallisten+härmäläisten+yksityishenkilöiden+takia,+jotka+niitä+veroja+maksavat+paljon+enemmän+yhteensä,+mitä+yritykset.+Tavalliset+ihmiset+niitä+palveluja+tarvitsee,+eivät+yritykset.+
Kokonaisuutta+ajatellen,+Kauhavan+alueella+rahan+käyttö+pitäisi+jyvittää+asukaslukuperusteisesti.+Kuitenkin+on+tiedossa+eri+alueiden+asukasluvut.+Vanhan+Kauhavan+alueella+asuu+kuitenkin+hieman+vajaa+puolet+koko+alueen+väkiluvusta+(45%),+joten+on+ymmärrettävää+että+eniten+rahaa+käytetään+sinne.+Pitäisi+kuitenkin+loput+osata+asukaslukujyvitteisesti+käyttää+Alahärmään+ja+Ylihärmään,+sekä+Kortesjärveen.+Tällöin+kaikki+olisi+oikeudenmukaista.
Kuitenkin+asukkaat+ja+tavalliset+veronmaksajat+ne+palvelut+ansaitsee.+Se+missä+yritykset+sijaitsee+ei+ole+mitään+merkitystä.+Yritykset+ovat+jo+saaneet+suuren+lahjan,+koska+yritysvero+on+Suomessa+naurettavan+pieni,+pisara+ämpärin+pohjalla.+Tavalliset+veronmaksajat+tämän+maan+kulut+maksaa,+ei+yritykset.+Joten+se+on+aivan+sama+kuka+ajaa+mistäkin+töihin.+Asukas+maksaa+verot+kotikuntaansa,+ja+odottaa+vastinetta+rahoilleen.
tätähän tässä onkin toiset yrittäneet selittää, jotakin tasapuolisuutta. ja tällä logiikalla kantakauhava on liitoksen jälkeen 27 000 000 euroa velkaa muille taajamille. ja röyhkeys senkuin pahenee..
Joo perseelleenhän se on menny, ei siitä käy kiistäminen. Härmiin olis pitäny saada enempi mitä on saatu. Tarkoitus oli kuitenkin kommentoida sitä asiaa, kun jotkut vaahtoavat että Härmis on työpaikat. Sillä ei vaan oo mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta, kun katsotaan isoa kuvaa. Jokainen veronmaksaja haluaa vastineen sinne missä itse asuu. Lisäksi moni jotenkin kokee yritykset härmäläisten omina. Ei ne yritykset ole härmäläisten omia, vaan "yritysten itsensä omia" jotka tekevät rahoillaan mitä huvittaa, kysymättä härmäläisiltä mitään. Nojoo, en viitsi enempää alkaa rautalangasta vääntämään. Joka tapauksessa, pitää muistaa että palvelut ovat veronmaksajia varten, ja niiden pitää keskittyä sinne missä veronmaksajat sijaitsee.
Esim. msk group heittää vähän väliä työntekijänsä lomautuksille. Silloin ei myöskään tule verotuloja vaan valtiolle lisää korvattavia. Samaa vikaa kulemma skaalalla ja veikkaan et joka paikassa.
oikeen naurattaa lukia kantakauhavalaasten itkua täälä. se nyt on aivan sama mihinä kukin käy töis, mutta jos investoinnit tehtääs väkimäärään nähären, tämä tilanne on aivan kohtuuton. ala ja ylihärmään ei oo tehty kuntaliitoksen jälkeen käytännös yhtään mitään kun taas kauhavalle päntätty rahaa kaikkehen olemattomaankin. ottakaa asioosta selevää ennenkun rupiatta tavaamahan siihen näppäämistölle jotakin.
Jaa ettei mitään oo muka investootu härmiin. Päiväkoti, lämpökeskus, tieparannukset, liittymät, silta, kevyen liikenteen väylä, yms jne. Kyllähän härmiin on tehty noin kolmasosa koko kunnan investoonneista. Ja härmis asuu kolmasosa koko kunnan väestä. Tällöönhän kaikki on menny niinku pitää, kaikki on saanu mitä ansaannu.
Onneksi todelliset investoinnit julkaistaan kuulemani mukaan tänä vuonna lehdissä.
Sieläjhän niitä o.Alahärmähän tulos vissiin pikkuusta paremmat liikuntatilat ainakin 3,.2 Miljoonaa..?
Näistä investoonneistahan voi kaikki katsoa kauhavan sivuilta, mihinkä investoidaan ja mitä, ja millä rahalla.
Kauhava:
-Koulukeskuksen ja liikuntatilojen perusparannus.
-Kirjasto-puukkomuseon perusparannus ja laajennus.
-Kaavatiet Renko/Airassalo.
-Kauppakeskuksen yhdyskuntatekniikka.
-Kunnallistekniikan laajentaminen.
Ylihärmä:
-Ylihärmän päiväkoti.
-Kirkonkylän koulun laajennus ja perusparannus.
-Paloaseman pesuhalli yms kohteet.
-Kangas-Annala silta ja tieyhteys.
-Päämajantien valaistuksen uusiminen.
-Kunnallistekniikan rakentaminen moniin eri kohteisiin.
Alahärmä:
-Voltin päiväkoti.
-Kevyen liikenteen väylät jokirannassa.
-Asemalaiturin rakentaminen.
-Kunnallistekniikkaa.
Kortesjärvi:
-Kortesjärven koulukeskuksen laajennus.
-Kunnallistekniikkaa
Näistä tottakai Kauhavan koulukeskus on suurin ja kallein hanke, 12,7 miljoonaa, mutta se jyvitetään tottakai monelle vuodelle.
Ei toki Ylihärmän päiväkotikaan halpa ole. Kustannusarvio on 3,2 miljoonaa. Lisäksi Ylihärmän kirkonkylän koulun perusparannus haukkaa 2 miljoonaa.
Myös Kortesjärven koulun laajennus maksaa 1,7 miljoonaa.
Sitten nuo väylät, kunnallistekniikat, yms, maksaa myös oman summansa, vaikka jäävätkin piiloon tai sulautuvat maisemaan.
Sanoisin kyllä että asukaslukua kohden eniten on investoitu Ylihärmään. Toiseksi eniten Kauhavalle, kolmantena tulee Kortesjärvi, ja vähiten asukaslukua kohden on saanut Alahärmä. Noin niin kuin euromäärällisesti ainakin.
Lisäksi Kauhavan kaupunki rahoittaa Kaksineuvoisen toimintaa, joka hyvin todennäköisesti siirtyy Ylihärmän vanhaan sairaalaan.
Että kyllä ainakin Ylihärmäläiset on saaneet verorahoilleen vastinetta. Sitä ei voi kukaan kiistää. Toki ei täällä varmaan Ylihärmäläiset valitakaan. Taitaa olla Alahärmästä nämä valittajat. Toki on se oikeutettuakin, eipä ole Alahärmään investoitu kovinkaan paljoa.
Mikäli Kauhavan koulukeskus jätetään pois laskuista, niin ei Kauhavallekaan nyt niin hääppöisesti ole investoitu. Koulukeskus oikeastaan lykkää KantaKauhavan osalta monet muut tarpeelliset investointikohteet kauas tulevaisuuteen. Toisaalta koulukeskus saattaa tulevaisuudessa palvella myös laajempaa aluetta, joten se investointi ei koske pelkästään Kantakauhavaa, vaan enemmän koko aluetta.
Kangas-Annala -tie on myös Kauhavan investointi, ei yksin Ylihärmän! Kauhavan puolella nytkin tietä tehdään.
;) vitsin murjaisit! ;)
Kanta-kauhavalaisilla onkin hirveä hinku Kankaankylälle katsomaan hiipuvaa maalaiskylää.
Kyl toi hanke on ihan Ylihärmän Isä-Aurinkoisen kehitelmä.
Muuten: Kankaankylä ei ole mikään hiipuva kylä, elleivät Kauhavan päättäjät aja kylän tappolinjaa. Koulusta pitävät kyläläiset kiinni, sillä alle kouluikäisiä on useita ja koulussa on oppilaita. Kaipa päättäjät ovat sen verran järkeviä, että ymmärtävät edes pari kyläkoulua pitää yllä eri puolilla aluetta. Kylillä kaupungin elinvoimaisuus kuitenkin on, ei ainoastaan slummialueeksi hiljalleen muuttuvassa kantaKauhavassa.
Eikö paloasema oo maakunnallista toimintaa. Sähköpostiki on niille ät seinäjoki piste fi
mökki on kaupungin rahoosta eli verovelvollisten velekataakaksi tehty ja löytyy kaupungin taseesta per...le. pelastuslaitos on siitä pienen siivun alihintaan vuokrannu mutta ei läheskää koko mökkiä eikä käypään hintaan.
vuokrasopparin vois asiaa vastuullisesti ajaneet laittaa nettiin lueskeltavaks. sais sitten kansa lukee oliko lupauksilla katetta
Toivottavasti Lapua tai Seinäjoki ei ota koskaan noita valittavia härmälääsiä riesoikseen.
;) alle kouluikäisiä useita. . . .
Yliopisto Kankaankylään noilla perusteilla!
Kyllä sen heti huomaa, että "Toisinpuolin" on pitkät ja laajat kurssit käynyt, kun kirjoittaa noin viisahia!
Hieno asia että uuden tien ja sillan kautta Kankaankylä ja Hellanmaa luontaisesti sulavat näköetäisyydellä olevaan Kantakauhavaan.Oli aikanaan todella viisas ja ennakkoluuloton ja suurta johtajuutta osoittava päätös.Luultavasti lapsetkin ovat iloisia ja onnellisia päästessään Kauhavalle oppimaan.
Hellanmaasta on sillasta huolimatta lyhyee matka Lapualle, ja nopiee tiekin. Annalan pääs on kuitenkin monta mutkaa ja risteystä, ennen kuin pääsee edes päätien yli. Siinä vaihees kun ylittää valtatietä, niin oltaas jo Lapualla.
Kankaankylä taas sulautuu luonnollisesti Ylihärmän taajaman suuntaan.
Ei tuolla sillalla oo paljoakaan merkitystä. Aivan yhtä tyhjän kans koko silta. Toki ei siihen nyt rahoja älyttömiä mennyt, mutta kuitenkin. Ehkä maajusseille ja sorsastajille jonkinlainen oikotie.
Koska primapower lähtöö kauhavalta pois?
Miksi lähtisi
Olihan lehres juttu että puuhaavat uutta hallia ku tarkemmi kattoot. Tiiä sitte onko vaan pöhinää.
Joo. Ei vielä piisaa nää 100 miljoonan konsernivelat
Kun investoinnesta puhutaan, niin pitäisi listalle laskea sekin, että kaupunki on maksanut lähes kymmenen miljoonan tappiot, joita Alahärmän kunnan sekoilu jätevesipuhdistamoasiassa aiheutti. Muuttaa aikalailla tilannetta. Tuollaisesta olen kuullut, liekö totta?
Mitähän Kauhava on niistä maksanu? Ja mistä tälläinen luku? Älä ny viitti harhaanjohtaa.
Varmaan samasta hevosmiesten tietotoimistosta kun suurin osa muutkin täällä olevat ",tosiasiat"
Tarkoitatko pikkupalomiehen kynästä?