Historia on tarina menneestä ajasta jälkipolvien *uudelleen* kertomana. Ongelmana tässä on se, että kun ajat muuttuvat, myös katsanto muuttuu, ja sitä myötä myös tarinoiden painotus ajan hengen mukaan.
Esimerkkinä tästä voisi olla se kuva, jota alettiin luomaan keskiajan Euroopasta valistuksen (1700-) ja romantiikan (1800-) aikakausina. Tämä loi paljon ylilyöntejä siitä, miten ihanaa tai kamalaa silloin oli elää mistäkin syystä. Totuus lieni kuitenkin jossakin siellä välimaastossa.
Mitä muita tällaisia esimerkkejä on teidän mielestänne?
Esimerkkinä tästä voisi olla se kuva, jota alettiin luomaan keskiajan Euroopasta valistuksen (1700-) ja romantiikan (1800-) aikakausina. Tämä loi paljon ylilyöntejä siitä, miten ihanaa tai kamalaa silloin oli elää mistäkin syystä. Totuus lieni kuitenkin jossakin siellä välimaastossa.
Mitä muita tällaisia esimerkkejä on teidän mielestänne?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Historia jälkeenpäin tarkasteltuna on harvoin helppoa ja yksiselitteistä. Tulkintoja ja suoranaista ohjailuakin ilmenee.
Oikeastaan voisi sanoa että kaikki on lopultakin tulkintaa. Sama ihminenkin eri elämänvaiheissa käsittää aivan erilailla lukemaansa, havainnoimaansa. Moni henkinen ja hengellinen kirja, joka nuoruusiässä ei voinut vähempää kiinnostaa, saa vanhempana aivan uuden merkityksen, ja muuttuu kaikkein kiinnostavammaksi lukemistoksi.
Aivan samoin käy kun lukee vaikka historiaa, asiat käsittää aivan eritavalla, eri elämänvaiheissa..
Suomen sotahistoria on ollut lähinnä apologiaa tuon aikaisille Suomen johtajille ja natsien kanssa veljeilleille tahoille. On luotu erilaisia myyttejä osoittamaan tehdyt valinnat parhaiksi mahdollisiksi tai ainoiksi mahdollisiksi. On häivytetty suomalaisten omaa aggressiivisuutta, kiihkomielisyyttä ja pahoja tekoja. On häivytetty natsien kanssa tehtyä yhteistyötä joka alkoi heti 1933. Jne.