Kiinan kehitys ei ole yhdentekevää millekkään valtiolle maailmassa. Kun itse en ole lainkaan ollut kiinnostunut kaukaisesta kiinasta. Niin eilinen TVohjelma sieltä toi minullekkin uutta tietoa.
Esimerkiksi tuo kun siellä ei ole lainkaan vanhuus eläke järjestelmää. Van lapsi, siis yksi lapsi, on heidän ainut vanhuuden turvansa. Siellä kun on tuo yhden lapsen suositus.
Seuraava uusitieto oli että, ihmiset asuvat omistus asunnoissa. Vieläpä useammin kuin suomalaiset. Velkaa heillä kylläkin on paljon. Itse ajattelin heitä venäläis kolhoosi tyyppisiksi valtion vuokralaisiksi.
Kasantalouden kohoaminen on siellä ollut jopa 10% vuositasoa. Nykyisin kylläkin taantunut sielläkin. Jos se menee alle 3% niin sen tuntee kaikki valtiot nahoissaan, kun vienti ei vedä.
Joten Kiinan tapahtumat, ovat yllättävän tärkeitä, kaikille maailman maille.
Yllätyksien Kiina.
15
<50
Vastaukset
- missäviipyy
En kyllä uskonut, mutta taitaa se sittenkin johtaa jotenkin keskustaan.
Kun massapostaaja ei ole kerran saapunut paikalle. - Kau-Ke_
Lähden piakkoin Anne Bernerin kanssa Kiinaan. Tekemään suuria miljardi kauppoja.
Siitä nuo edelliset johdatukset. Valtaosa "läntisestä sivistyksestä" on ylimielisesti unohtanut Kiinan ja sen kehityksen. Venäjä ja Kiina tekevät läheisesti yhteistyötä ja ovat "länsidemokratian" painoksusta lähentyneet entisestään ja nopeutetusti toisiaan.
Varsinkin Usan kannattaisi asiaan alkaa kiinnittämään huomiota. Kiina ja Japani omistavat Usan. Eivät saa edes koneisiinsa varaosia jos Kiina katkaisee rahoituksensa.- Miten.käy.jatkossa
Melko kriisissä kiinan talous alkaa olla. Tulevat näkymät heikot. Paljon siellä on suomalaistakin yrittämistä. Tähän asti kai hyvällä tuloksella. Sieltä se kapinkin poika on rahaa tahkonnut, kun Suomessa Sisulla ei mee kovin hyvin. Miten käynee sillekkin jatkossa.
Kiina pyörii kohtalaisesti laskevalla trendilläkin (viennissä), siellä on niin jumalattomat omat markkinat, ja kehittämistä kyllä riittää.
Mutta mikäli Kiinan talous laskee vielä n. viisivuotta peräkkäin, alkaa ensin länsimaiden talous syöksyä ja vuoden 2008 hässlinkin oli vain myrsky vesilasissa.Turmiola.Tommi kirjoitti:
Kiina pyörii kohtalaisesti laskevalla trendilläkin (viennissä), siellä on niin jumalattomat omat markkinat, ja kehittämistä kyllä riittää.
Mutta mikäli Kiinan talous laskee vielä n. viisivuotta peräkkäin, alkaa ensin länsimaiden talous syöksyä ja vuoden 2008 hässlinkin oli vain myrsky vesilasissa.Se vain se ihmisoikeuspuoli...
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Kiina pyörii kohtalaisesti laskevalla trendilläkin (viennissä), siellä on niin jumalattomat omat markkinat, ja kehittämistä kyllä riittää.
Mutta mikäli Kiinan talous laskee vielä n. viisivuotta peräkkäin, alkaa ensin länsimaiden talous syöksyä ja vuoden 2008 hässlinkin oli vain myrsky vesilasissa.Onko Kiinan taloudellinen merkitys länsimaille niinkään oman tuotannon viennissä?
Äkkiä ajatellen ei tule ilotulitteiden ohella mieleen mitään kiinalaislähtöistä tuotetta. Kiinan viennin arvo koostuukin suurimmaksi osaksi tuotteista, jotka länsimaat ovat siellä valmistuttaneet. Tästä taas seuraa päätelmä, että Kiina on enemmän riippuvainen länsimaista kuin länsimaat Kiinasta.OikeistoSosDem kirjoitti:
Se vain se ihmisoikeuspuoli...
Annetaan nyt heidän hoitaa se itse, se kun ei ole oikein meidän homma sitä lähteä oikomaan. Verbaalisesti voimme jonkin verran ohjata, mutta ei aseellisesti eikä mitään "pakotteita".
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Annetaan nyt heidän hoitaa se itse, se kun ei ole oikein meidän homma sitä lähteä oikomaan. Verbaalisesti voimme jonkin verran ohjata, mutta ei aseellisesti eikä mitään "pakotteita".
Se vaan hiljaisesti hyväksytään jos kauppaa käydään.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Onko Kiinan taloudellinen merkitys länsimaille niinkään oman tuotannon viennissä?
Äkkiä ajatellen ei tule ilotulitteiden ohella mieleen mitään kiinalaislähtöistä tuotetta. Kiinan viennin arvo koostuukin suurimmaksi osaksi tuotteista, jotka länsimaat ovat siellä valmistuttaneet. Tästä taas seuraa päätelmä, että Kiina on enemmän riippuvainen länsimaista kuin länsimaat Kiinasta.Se on sellaista "lännen" ylimielisyyttä. Kiinalla on nykyään paljon aivan omaa tuotantoa ja kehitystyötä. Paljon sellaista kehitystyötä jota länsimaiden kestäisi muutaman vuoden saada taas käyntiin. Siksi Kiina on tärkeämpi kuin "ruohonjuuritasolla" edes ymmärretään, tai edes 90 % politikoista tajuaa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Se vaan hiljaisesti hyväksytään jos kauppaa käydään.
No ei ainakaan helvettissä hyökätä sinne demokratian nimissä !
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Se on sellaista "lännen" ylimielisyyttä. Kiinalla on nykyään paljon aivan omaa tuotantoa ja kehitystyötä. Paljon sellaista kehitystyötä jota länsimaiden kestäisi muutaman vuoden saada taas käyntiin. Siksi Kiina on tärkeämpi kuin "ruohonjuuritasolla" edes ymmärretään, tai edes 90 % politikoista tajuaa.
Olisi mielenkiintoista nähdä noista täysin kiinalaislähtöisistä vientituotteista ja -palveluista luettelo.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä noista täysin kiinalaislähtöisistä vientituotteista ja -palveluista luettelo.
Mahdollisesti saatavissa jonkinlainen Kiinan kaupallisesta lähetystöstä. Sielläkään ei kyllä ole luultavastikaan tuossa muodossa olevaa listausta.
- Varma.Tieto.HMTT
HMTT:n varman tiedon mukaan Maalaisliitto on syrjäyttämässä kommunistit ja nousemassa Kiinan suurimmaksi puoluveeksi.
- SanatJaTeot
Kas kun Kau-Ke katsonut puna yleltä kyseisen ohjelman, vaikka useasti täällä ilmoittanut ettei sossujen valehtelukanavia vaivaudu katselemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3564277Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2812422By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1361713Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1031504J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851443Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611297- 601275
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks571180Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut361094Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3451040