FreeLeaks: Liittovaltuusto rikkoo sääntöjä

FreeLeaks

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n sääntöjen mukaan liittovaltuusto (LV) kokoontuu kahdesti vuodessa, keväällä maalis-toukokuussa (9 §). LV:n puheenjohtaja Olavi Korhonen kuitenkin kertoo, että 19.11.2016 pidettävä LV:n kokous on viimeinen liittokokouskauden kokous.

LV:n sääntömääräinen tehtävä on valvoa liittohallituksen (LH) toimintaa. Nyt tehtävä siis laiminlyödään - jälleen. Ei ole ensimmäinen kerta. Tässä Korhonen toimii liittohallituksen puolesta, ei jäsenyhdistysten puolesta, kuten säännöt edellyttävät.

LH tekee, mitä lystää, kun Korhonen estää LV:a puuttumasta LH:n toimintaan. Näin liiton sisäpiiri pääsee kenenkään estämättä tyrannisoimaan liittoa ja keräämään etuja itselleen. Tämä on synnyttänyt keskinäistä syyttelyä ja kärhämöintiä, mikä purkautui mm. liiton puheenjohtajan eroamisena.

Tulevaisuuden näkymät liitossa ovat ahdistavia.

16

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liittojohto

      Hyshys. Ei saa puhua tästä, ettei porukka vain tajua juonta.

      • FreeLeaks

        Tästä puhuville on odotettavissa sosiaalisia "toverirangaistuksia". Siksi on parasta ottaa esiin täällä S24:lla.


    • järkeävaiei

      Miten on mahdollista, että sääntöjä rikotaan noin törkeästi? Kuka liitossa oikein vetelee lankoja? Tuleeko tähän toimintaan mitään järkeä vai pitääkö ottaa karismat?

      • Kysynp-vaa

        Harmittaako Sinua nyt, kun menit halpaan ja uskoit ketjun avaajan valheisiin, jotka on paketoitu jo valheelliseen otsikkoon?

        Hypoteesini on, että tosiasiallisesti hallusit vain nostaa ja toistaa vaparivastaista valhetta. Mutta Sinulla on nyt mahdollista osoittaa katumusta.


      • järkeävaiei
        Kysynp-vaa kirjoitti:

        Harmittaako Sinua nyt, kun menit halpaan ja uskoit ketjun avaajan valheisiin, jotka on paketoitu jo valheelliseen otsikkoon?

        Hypoteesini on, että tosiasiallisesti hallusit vain nostaa ja toistaa vaparivastaista valhetta. Mutta Sinulla on nyt mahdollista osoittaa katumusta.

        Siis mitä kummaa??


    • Säännöistä olennainen kohta, 10 § Liittovaltuuston varsinaiset kokoukset, on se jossa sanotaan:

      "Liittovaltuuston varsinaisen kokouksen tehtävänä on, sen lisäksi mitä näissä säännöissä on erikseen mainittu,

      - kevätkokouksessa

      1. käsitellä liittohallituksen laatima kertomus liiton toiminnasta edelliseltä vuodelta paitsi liittokokousvuonna,

      2. käsitellä liittohallituksen laatima tilikertomus edelliseltä vuodelta ja tilintarkastajien siitä antama lausunto sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille paitsi liittokokousvuonna, "
      http://vapaa-ajattelijat.fi/liiton-saannot/

      Ensi vuosi on liittokokousvuosi, joten liittohallituksen valvonta tapahtuu ensi vuonna liittokokouksessa, ei valtuuston kokouksessa. Ei tämä mitään rakettikirurgiaa ole vaan varsin yksinkertainen asia. Liittovaltuusto toimii liittokokousten välisenä aikana valvovana elimenä.

      • järkeävaiei

        Eihän tuossa sanota, että liittovaltuusto ei kokoonnu. Siinä sanotaan vain, että noita tehtäviä ei liittokokousvuonna ole.


      • Huvikokous
        järkeävaiei kirjoitti:

        Eihän tuossa sanota, että liittovaltuusto ei kokoonnu. Siinä sanotaan vain, että noita tehtäviä ei liittokokousvuonna ole.

        Miksi liittovaltuusto kokoontuisi, jos ei sillä ole kokoukseensa asioita käsiteltäväksi.? Pitäisikö valtuutettujen käyttää aikaansa ja liiton rahoja siihen, että matkustavat eri puolilta Suomea kokoukseen toteamaan, että eipä tässä mitään asiaa ole, kun kerran asiat käsitelläänkin liittokokouksessa?


      • Kysynp.vaa
        järkeävaiei kirjoitti:

        Eihän tuossa sanota, että liittovaltuusto ei kokoonnu. Siinä sanotaan vain, että noita tehtäviä ei liittokokousvuonna ole.

        Sinäkö et ole se tyyppi, joka on valitellut sitä, että liitto on järjestänyt toimintasemenaareja?


      • järkeävaiei kirjoitti:

        Eihän tuossa sanota, että liittovaltuusto ei kokoonnu. Siinä sanotaan vain, että noita tehtäviä ei liittokokousvuonna ole.

        Okei, mitä sellaisia asioita liittovaltuuston tulisi kokoontua käsittelemään toukokuussa mitä ei voi käsitellä liittokokouksessa kesäkuussa?


      • järkeävaiei
        rainbowshy kirjoitti:

        Okei, mitä sellaisia asioita liittovaltuuston tulisi kokoontua käsittelemään toukokuussa mitä ei voi käsitellä liittokokouksessa kesäkuussa?

        Jos on säännöt, niitä noudatetaan. Jos säännöt on tyhmät, niitä muutetaan. Liitto toimii vain sillä mandaatilla, minkä valtio on säännöt vahvistaessaan antanut. Sääntöjen noudattaminen ei ole mikään liiton sisäinen, valinnanvarainen asia.


    • jassoovainiin

      Minua kiinnostaisi tarkennus ja esimerkkejä siitä miten tämä vaikuttaa esim. paikallisyhdistysten toimintaan ja miten se helpottaa sisäpiirin vallankäyttöä. Yhdistystoiminta kun ei ole leipälajini, niin en oikein pääse sisään tähän asiaan.

      • TilanneKaaos

        Liitohallitus hoitaa liiton asioita säänöllisesti. Hallitukseen on pesiytynyt valtaan tykästynyt "kultapossukerho". Valtuusto voisi katsoa hiukan perään, mutta peejii on hallituksen puolella. Valvonta laiminlyödään ja "kultapossukerho" tekee mitä huvittaa.


      • tarkennetaan
        TilanneKaaos kirjoitti:

        Liitohallitus hoitaa liiton asioita säänöllisesti. Hallitukseen on pesiytynyt valtaan tykästynyt "kultapossukerho". Valtuusto voisi katsoa hiukan perään, mutta peejii on hallituksen puolella. Valvonta laiminlyödään ja "kultapossukerho" tekee mitä huvittaa.

        No mitä se on tehnyt "miten huvittaa"?


      • onkotapahtunutrikos
        tarkennetaan kirjoitti:

        No mitä se on tehnyt "miten huvittaa"?

        Varainhoito vaikuttaa epämääräiseltä eikä sitä haluta avata.

        Lisäksi on omituista, että VALTION vahvistamia liiton sääntöjä rikotaan. Tämä on valtion luottamuksen pettämistä. Jos valtion kanssa on sovittu jostain menettelytavoista, niitä on syytä noudattaa.


    • FanOfFreeLeaks

      syytä nostaa esiin salattuja totuuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      135
      5708
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      4295
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      12
      1831
    4. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      165
      1143
    5. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      105
      1093
    6. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      176
      1048
    7. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      68
      985
    8. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      90
      983
    9. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      44
      861
    10. Trump laittomien siirtolaisten kauhu.

      Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei
      Maailman menoa
      119
      842
    Aihe