Mites tämä ihminen saadaan uskomaan minuun.
Valmista ei tahtonut syntyä, mutta sitten jumalalla välähti.
Valhe jota ei voi varmistaa, muuta kuin kuolemalla.
Toinen jumala sanoi, matkit minun ideaani toiseen suuntaan.
Karma tuo edellisen elämän syy ja seuraus, selittää menestyksesi.
jumala suunnitteli ja suunnitteli
6
69
Vastaukset 6
Aloittaja. Pidätkö palstaa itseterapiapaikkana?
- uni1000
Sinä pidät. Lakkaa dorkentamasta itseäsi.
"Mites tämä ihminen saadaan uskomaan minuun."
Ei mitään ongelmaa. Jokainen tervejärkinen tietää, että Jumala on olemassa.
On kuitenkin olemassa pieni joukko ihmisiä, jotka eivät halua tunnustaa Jumalan olemassaoloa, koska he eivät halua alistua Jumalan auktoriteetin alle. He kuvittelevat, että kieltämällä Jumalan olemassaolon, he voivat paeta Jumalaa ja saavat elää miten vain itse tahtovat.
He ovat kuitenkin hyvin lyhytnäköisiä. Kerran he kuolevat ja silloin viimeistään he joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen saamaan oikeudenmukaisen tuomion totuuden kieltämisestä.Kuulehan Mark-bebis, montako kertaa minun on muistutettava sinulle, että minulla on valta paitsi elämän antamiseen, myös sen ottamiseen? Sinun elämäsi on enää niin ohuen silkkirihman varassa, että rihma saattaa katketa vaikka jo huomenna, ellet lakkaa halventamasta Jumalaasi ja nostamasta itseäsi Jumalasi yläpuolelle. Kadotuksen ja ikuisen tulihelvetin olet jo kauan sitten tilannut, käyttääkseni sinun suosimaasi muotisanontaa, ja totisesti saat pian huomata olevasi siellä.
- IlkimyksenTeologitäti
PuhuvaKärmes kirjoitti:
Mark, oletatko pääseväsi taivaaseen?
Kaltaistensa omahyväisten ja säälimättömien ja sydämettömien tekopyhisten seuraan... no way.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211520
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031006Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.148619Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.223520- 187499
- 30472
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11444- 182433
- 39408
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18393