Köyhät maksaa Valtion virkamiesten öky palkat !!

Missä on Robin Hood ??
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Robin Hööd tekee pimeetä duunii, kiertää verot ja käyttää ulkoistamiaan käteisiään ulkomailla... x-x

Äänestä

Keskustan Juha Sipilän johtama hallitus haluaa viiden prosentin tuottavuushypyn Suomen talouden kuntoonsaattamiseksi. Keinoista, joilla tämä toteutettaisiin, on julkisuudessa ollut esillä muun muassa 100 tunnin lisätyön tekeminen vuodessa.

Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kehottaa Sipilää aloittamaan työajan pidentämisen eduskunnasta.

Korhonen muistuttaa, että kansanedustajan kesäloma on juhannusviikolta syyskuun ensimmäiselle viikolle, eli 11 - 12 viikkoa. Syksyllä on viikko lomaa, joululoma on 5 - 6 viikkoa, pääsiäisloma viikon.

- Lomaa on 18 - 20 viikkoa eli 4 - 5 kuukautta vuodessa. Kansanedustaja tienaa yli 30 000 euroa ajalta, jolloin ei ole mitään istuntoja, Korhonen laskeskelee.

- Samalla he tekevät nelipäiväistä työviikkoa. Istunnot alkavat tiistaina ja päättyvät perjantaina kello 15.

- Kuinkahan Sipilä voisi suorittaa eduskunnan työajan pidennyksen 100 tunnilla vuodessa, Korhonen kysyy ja vastaa:

- Kansanedustajat voisivat lyhentää kesäloman 5 viikkoon ja joululoman 2 viikkoon.



Korhosen mukaan esimerkiksi Euroopan parlamentissa on vain 5 viikon kesäloma, 2 viikon joululoma ja sitten on 5 - 6 viikkoa, jolloin on aikaa toimia parlamentin ulkopuolella.

Korhonen muistuttaa, että pitkien lomien lisäksi kansanedustajat ovat eduiltaan huippuluokkaa: He voivat tienata muista tehtävistä 40 000 - 70 000 euroa vuodessa. Sivutoimilupaa he eivät tarvitse.

- Kulukorvauksista jää asunnon jälkeen vähintään tuhat euroa kuukaudessa omaan käteen, Korhonen sanoo.

JUHA RISTAMÄKI
[email protected]

Ja kas syyslomaa pukkaa ja kohta koittaa joululoma, on se raskasta tuo paskanpuhuminen sanoi jooseppi kun.........

Äänestä

Ja meillä vuorotyöläisillä vapaa-aika lyhenee entisestään (3pv).Siinäpä se iskä kävi taas olkkarin sohvalla muutaman tunnin leppuuttamassa silmiään.

Äänestä
  • Mutta herää kysymys milloin kansa vaatii politiikot vastuusen, eli ei enää riiitä et vaaleissa kun ei saa ääniä niin kansa on puhunut? Vai pitäiskö jos vaaleissa lupaa 110 000 uutta työpaikkaa ja ei toteudu niin palkkiot maksetaan takaisin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viisisataakolmekymmentä kirjoitti:

Missä on Robin Hood ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu