Ylisuuri hanke tälle paikkakunnalle ja liian suuria vuokria yrittäjille. Näin ja muutakin kertoi Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu tänään Aamupostisssa. Lopetti myös oman liikkeensä kun ympäriltä muut tilat tyhjenivät. Näin kertoi valtuutettu Jutta Poikolainen tänään paikallislehdessä. Willa on ollut pyhä asia varsinkin Kokoomuksen paikallispäättäjille, eikä mitään huonoa ylisuuresta hankkeesta ole kansalaiselle vuodatettu tätä ennen. Toreilla ja tuuruilla ihmiset kyllä aiheesta ovat puhuneet pitkään. Myöskään neljännen asuintalon rakentaminen ei ole liikahtanut vuosiin. Lehtijutun mukaan tiloja on tyhjänä ja tyhjenemässä edelleen. Toivottavasti veronmaksajien rahoja ei upoteta mihinkään keinotekoisiin tukiaisiin tuohon kohteeseen. Olkaa tarkkana ja kertokaa vaaliohjelmissa tämäkin asia.
Willan kupla puhkesi
120
3561
Vastaukset
- tillintallinjuu
Sekös se oli se poksahdus. Kupla on puhjennut.
- backe
Kyyllähän Anttilan lähtö vaikuttaa juuri ko kahvilan kulmilla todella paljon. Toivottavasti saavat siihen hyvän "veturin" tilalle. Vaikea sanoa mikä se sitten olisi, XXL? Tokmannilla varmaan hyvä paikka nyt. Toivottavasti Willa pärjää ja siihenhän me kuluttajat voidaan valinnoilla vaikuttaa. On se niin mahtava uudistus keskustaan, vaikka vähän yli-iso onkin.
- Siinähän.oppivat
Aseman kouluahan tuo sinne läksiäispuheessaan ehdotti. Lehtijutussa ei edes pientä vihjausta siihen taannoiseen välikohtaukseen siinä toisessa kahvilassa. Siitä oli täälläkin pitkä ketju. Valtuutetuilla on todella kova ryhmäkuri kun rivivaltuutetut pakoitetaan äänestämään niinkuin ryhmän pomot käskee. Ainakin Kokoomus oli "yksimielinen" ylisuuren Willan suhteen.
- Miksiköhän
Ei ole vieläkään kerrottu sitä, kuinka paljon ko automarketti tuli kaikkineen maksamaan kaupungille.
- Kitinäänkyllästynyt
Aina sitä kitinän aihetta löytyy, kun ei ollut Willaa, kitistiin kun kaikki vaatteet pitää käydä ostamassa Helsingistä, kun Hyvinkäällä ei ole muuta kun kirpputoreja, no nyt sitten on kai liikaakin, ei hyvä koskaan.
- markkinat.määrää
Markkinataloudessa markkinat määrää mikä pärjää ja mikä ei. Jos markkinat on sitä mieltä, että Willa ei toimi, homma loppuu ja pulinat pois. Ja jos tulos on päin vastainen, niin pulinat pois.
Kilpailu on kovaa ja rahaa liikkeellä rajallisesti. - Kiinteistöosaaja
Samalla tavalla markkinat toimii kauppakeskusten kohdalla. Uusia rakennetaan ja tiloja markkinoidessa hehkutetaan sekä kerrotaan asiakasvirrat yläkanttiin. Uutuuden viehätystä kestää vuoden-pari ja sitten hiipuu vuokralaisten poistuessa. Näin on mennyt pääkaupunkiseudulla jo vuosia sitten ja nyt maaseutu seuraa perässä. Kluuvi, Maxi ym. jo historiaa. Kaikki periaatteessa samanlaisia samoine liikkeineen.
- 5874
Joo kyllä kitinää riittää ja riittää vieläkin koska edelleen pitää ne vaatteet hakea Hesasta.
Jos et ole mannekiinimittainen nälkäkurki niin ei löydy täältä. Ja vaatteet tehty nuorille , vanhemmat 50 - 60 jne. nuorekkaat ja vähän runsaammat muodot omaavat ei löydä mitään tästä meidän rakkaasta Willasta.
Kaikki vaateliikkeet= tarjonta nuorille tai pienikokoisille, löysin kauniin puseron menin liikeeseen, kokoja 40 asti. Voi hyvää päivää aikuinen nainen jolla vähän rintavarustusta ei mahdu näihin halpatuotannon pikku tyttöjen kokoihin .
Meillä varttuneilla olisi kuitenkin sitä rahaa millä ostaa, mutta onhan se totta että emme tässä iässä ole enää se kuluttava asiakas koska emme käy riennoissa ja yksi vaate kestää pitkään , emme mene muodin mukaan ja osta 3 kutistuvaa laadullisesti surkeaa halpis vaateta joka toinen viikko. - rahavirtaa
Kyllä monet, minäkin, ostamme edelleen vaatteemme Helsingistä. Meille vakavaraisille vanhemmille naisille Willassa ei ole muita kiinnostavia vaatekauppoja kuin korkeintaan Halonen. En voisi kuvitella ostavani mitään jostakin New Yorkerista tai Cubukselta. Mieluummin suuntaan Tokmannille, jos Stockmannille en ehdi.
- lahtibynight
LAHTI ON PARAS VAATEKAUPUNKI
SINNE PÄÄSEE EDULLISEMMIN JUNALLA KUIN HELSINKIIN RIKSUN KAUTTA - Anonyymi
lahtibynight kirjoitti:
LAHTI ON PARAS VAATEKAUPUNKI
SINNE PÄÄSEE EDULLISEMMIN JUNALLA KUIN HELSINKIIN RIKSUN KAUTTALahti on nistikaupunki, yksi Suomen pahimmista. Ei sinne enää viitsi tulla.
- puolensasilläkin
Ilman Willaa kävisin vieläkin Riihimäen Cittarissa ruoka ostosilla, Willassa on hyvä oma Cittari, ei tarvia käydä Riihimäellä.
- Toinenkin.Puoli
Liikennettä riittää Hyvinkään ja Riihimäen välillä edelleenkin. Riihimäen kaupoissa näkee paljon tuttuja. Lähtee samalla karstat auton moottorista ja akku lataantuu. Parkkipaikatkin aivan vieressä.
- Tarvia
Ruokaostos on yhdyssana.
- sullepapukaijamerkki
Hyvä kun korjasit. Täällä kirjoittelee tuollaisia idiootteja, jotka ei ymmärrä yhdyssanoista yhtään mitään. Karmeaa luettavaa tuollaiset "ruoka ostokset" ja vastaavat kielioppivirheet.
- Pilkunviilaaja
sullepapukaijamerkki kirjoitti:
Hyvä kun korjasit. Täällä kirjoittelee tuollaisia idiootteja, jotka ei ymmärrä yhdyssanoista yhtään mitään. Karmeaa luettavaa tuollaiset "ruoka ostokset" ja vastaavat kielioppivirheet.
On hyvä että osaa kommentoida pilkkuvirheistä, varsinkin jos ei osaa itse aiheeseen mitään.
- Naasoänim
Just ni tärkeintä on olla näsä-viisas ja puuttua kaikkiin pieniin kirjoitus virheisiin!
sutiojrik niekio aamouh
- sekava_kauppa
Hyvinkäällekin jaettiin hämeenlinnalaisen kauppakeskus Goodmanin mainoslehti. Kyllä oli eroa kun vertasi Willan onnettomiin läpysköihin! Tarjouksia Goodmanissa oli paljon enemmän ja useammissa liikkeissä kuin Willassa. Ja kunnollisia tarjouksia, joilla väki saadaan sisälle. Kahviloidenkin hinnat on aika kovia ja niissä myydään samoja texaspullia kuin joka paikassa muuallakin. Joku poikkeus sentään, esim. Kulmis ja Picnic. Robertsin hinnat ovat työssäkäyvällekin liian hurjia.
Willa on vielä kaiken lisäksi erittäin sekava, hissiekin merkinnät oudot jos ei joka päivä siellä ramppaa.
Ennen kävin Suomalaisessa Kirjakaupassakin varmaan kerran viikossa, nyt olen tainnut käydä yhteensä yhden kerran Willaan muuton jälkeen. Sillä oli todella mainio liikepaikka katutasossa.- yrityttäjä
Tajoile siinä nyt, kun olet ensin maksanut Willan vuokran, markkinointimaksut, alvit ja muut verot, franchising maksut, työntekijän palkat sivukulut yms...
- laakereillalepää
Olisihan pitänyt tyhmemmänkin yrittäjän tajuta, että Willassa huimat kulut, siinä saa myydä eräänkin imelän ja äklön 'rähmärinkulan',Kun on nähnyt yhden 'kahvilan' on nähnyt kaikki.
- HyvinkäänMafia
laakereillalepää kirjoitti:
Olisihan pitänyt tyhmemmänkin yrittäjän tajuta, että Willassa huimat kulut, siinä saa myydä eräänkin imelän ja äklön 'rähmärinkulan',Kun on nähnyt yhden 'kahvilan' on nähnyt kaikki.
Alkujaan tiloja vuokranneet osasivat hommansa. Kävijämääriä liioiteltiin ja irtisanoutuminen vuokrasopimuksesta tehtiin vaikeaksi. Päättäjille luvattiin hankkeen tuovan 800 uutta työpaikkaa. Luvussa ei ollut mukana jo kaupungissa toimivien liikkeiden henkilöstö, mutta käytännössä loppuvaiheessa heidät kuitenkin laskettiin. Nurinaa rivipäättäjien taholta oli, mutta ryhmäpomojen kovistelu vaiensi heidät.
- sarjayrittäjä
laakereillalepää kirjoitti:
Olisihan pitänyt tyhmemmänkin yrittäjän tajuta, että Willassa huimat kulut, siinä saa myydä eräänkin imelän ja äklön 'rähmärinkulan',Kun on nähnyt yhden 'kahvilan' on nähnyt kaikki.
Luulen, että Willan kulut on ollut selvillä, mutta tulopuoli on ollut hukassa. Ja sitä myöten myös franchising kulut siitä seuraten tulevat kohtuuttomiksi.
- Anonyymi
Goodman tyhjempi kuin Willa liikkeistä. Yhtä kaikki molemmat aivan turhia maleksijoiden ja pillerikauppiaiden paikkoja.
- Rahhoo
Kannataisikohan vuokria laskea. No annetaan viisaampien pohtia, pisnesmiähät ja naisot tietöö tämän paremmin kun tämmönen tavantallaaja.
- Mäenlaskija
Minä en ole huomannut, että mitään kuplaa olisi puhjennut. Tyhjien tilojen määrä on jossain määrin huolestuttava, etenkin Anttilan lopetettua, mutta edelleenkin Willa on ollut menestystarina. Hyvinkääläisten lisäksi keskukseen on virrannut yllättävän paljon ulkopaikkakuntalaisia asiakkaita. Tutkitun tiedon mukaan riihimäkeläisetkin käyvät nykyään Hyvinkäällä kaupassa huomattavasti enemmän kuin toisinpäin. Aina löytyy joku "ennustaja", joka kulkee vastavirtaa, mutta poikkeushan vahvistaa säännön. Muistaakseni änkyröiden ja "ennustajien" mielestä Willan piti kuolla viimeistään parin vuoden sisällä, mutta nyt se on ollut kokonaisuudessaan auki jo yli neljä vuotta. Jos haluaa nähdä todellista tyhjyyttä, sitä voi mennä katselemaan Riksun Atomiin tai Matkakeskukseen.
Tämän päivän lehden mukaan Anttilalta tyhjäksi jäänyt tila on herättänyt kiinnostusta ja ilmeisesti mm. Tokmannin haluaisi muuttaa siihen. Kai sekin kertoo jotain Willan vetovoimasta, jos Tokmanni näkee järkeväksi muuttaa pari sataa metriä.
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ei saanut tarpeeksi amerikkalaisia donitseja kaupaksi ja näkee nyt, ettei mikään muukaan liiketoiminta voi menestyä Willassa. Ehkä kannattaisi keksiä jotain mikä houkuttelee asiakkaita. Sehän on fakta, että esim. siellä alakerran cittarissa on sellaiset asiakasvirrat, joilla elätettäisiin useampiampikin kahvila, jos olisi jotain kiinnostavaa ja omaperäistä ostettavaa kohtuu hinnalla. Koulun perustaminen Willaan on hölmöin ajatus mitä olen kuullut pitkään aikaan. Ehkä se paljastaa jotain syistä, miksi kykypuolueen valtuutettu ei saanut kahvilaansa kannattamaan.- HyvinkäänMafia
Se koulun siirto on osa Kokoomuksen hinkua saada kaupungin omistama kiinteistö tontteineen omille "hyvä-veli" verkoston kavereille. Hinta olisi tietysti kumppanikonsultin määrittelemä pilkkahintainen ja näin saataisiin taaskin edullista rakennusmaata. Näin homma pelaa tässä kylässä ja rivivaltuutettu laitetaan puhujaksi, ettei omat kädet likaannu. Sitten ilmestytään pelastajaksi ja tehdään tarjous veronmaksajien omistamasta pienten koululaisten koulusta. Menkööt vaikka sinne vilkkaan liikenteen vierellä olevaan opetuskäyttöön sopimattomaan loukkoon. Oma etu on paras etu ja tarvittaessa jäävätään itsemme ettei kukaan pääse sanomaan.
- Mäenlaskija
HyvinkäänMafia kirjoitti:

Kasvava kaupunki tarvitsee rakennusmaata ja mieluiten sellaisesta paikasta, jossa ihmiset haluavat asua. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi keskusta ja Sveitsi, joiden rakentamista ainakin minä kannata. Minä en näe paikallisia sijoittajia rikollisina vaan minusta on hienoa, että he haluavat sijoittaa nimenomaan tänne. Uskon että Sveitsin hotelli olisi saattanut jäädä ikuisesti tyhjäksi ilman tätä paikallisten sijoittajien ryhmää. Nyt sinne saadaan jonkin verran uusia työpaikkoja nuorillemme ja ehkä myös jotain uutta kivaa kaupunkimme asukkaille.
Myös aseman koulu sijaitsee jo nyt vilkkaan liikenteen keskellä ja oletettavasti keskustan liikenne tulee kasvamaan jatkossakin. Toisaalta vaikuttaa siltä, että keskustassa asuu nykyään melko vähän lapsia. Minusta aseman koulun kohdalla pitäisi jättää tunteet sivuun ja miettiä tarvitaanko koulua enää opetuskäytössä. Rakennukset säilyttäisin kaikesta huolimatta. Tontille mahtuu riittävästi kerrosneliöitä vaikka koulurakennukset säästettäisiinkin.
Mitä minä olen asiaa seurannut, kaikki kaupungin luovuttamat tontit ovat myyty samojen periaatteiden mukaan (hinnoittelu sama). Mikään ei viittaa siihen, etteikö näin toimittaisi myös mm. Sveitsin tonttien suhteen. Keskustassa järjestelyt olivat monimutkaisemmat, koska suuri osa kortteleista oli yksityisessä omistuksessa. Muistaakseni kaupunki sai kuitenkin esim. Willan korttelista hyvän hinnan. Hangonsillan mallin mukainen arkkitehtikilpailu ja kumppanuushaku näyttävät olevan järkevä tapa keskustan rakennushankkeiden edistämiseen. - Kiinteistöosaaja
Mäenlaskija kirjoitti:
Kasvava kaupunki tarvitsee rakennusmaata ja mieluiten sellaisesta paikasta, jossa ihmiset haluavat asua. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi keskusta ja Sveitsi, joiden rakentamista ainakin minä kannata. Minä en näe paikallisia sijoittajia rikollisina vaan minusta on hienoa, että he haluavat sijoittaa nimenomaan tänne. Uskon että Sveitsin hotelli olisi saattanut jäädä ikuisesti tyhjäksi ilman tätä paikallisten sijoittajien ryhmää. Nyt sinne saadaan jonkin verran uusia työpaikkoja nuorillemme ja ehkä myös jotain uutta kivaa kaupunkimme asukkaille.
Myös aseman koulu sijaitsee jo nyt vilkkaan liikenteen keskellä ja oletettavasti keskustan liikenne tulee kasvamaan jatkossakin. Toisaalta vaikuttaa siltä, että keskustassa asuu nykyään melko vähän lapsia. Minusta aseman koulun kohdalla pitäisi jättää tunteet sivuun ja miettiä tarvitaanko koulua enää opetuskäytössä. Rakennukset säilyttäisin kaikesta huolimatta. Tontille mahtuu riittävästi kerrosneliöitä vaikka koulurakennukset säästettäisiinkin.
Mitä minä olen asiaa seurannut, kaikki kaupungin luovuttamat tontit ovat myyty samojen periaatteiden mukaan (hinnoittelu sama). Mikään ei viittaa siihen, etteikö näin toimittaisi myös mm. Sveitsin tonttien suhteen. Keskustassa järjestelyt olivat monimutkaisemmat, koska suuri osa kortteleista oli yksityisessä omistuksessa. Muistaakseni kaupunki sai kuitenkin esim. Willan korttelista hyvän hinnan. Hangonsillan mallin mukainen arkkitehtikilpailu ja kumppanuushaku näyttävät olevan järkevä tapa keskustan rakennushankkeiden edistämiseen.Sveitsin hanke ihan hyvä. Myös Hangonsillan alueelta riittää tontteja kaikille rakentajille avoimella hakumenettelyllä ja aivan keskustan vieressä. Uusi lukio vapauttaa myös keskustasta vanhan koulukiinteistön uuteen käyttöön. Nyk. Sveitsin lukioon siirtyy Härkävehmaan koulun oppilaat ja kiinteistö puretaan asuinalueen tieltä. Vaihtoehtona olisi ollut eriittäin kallis korjaus huonokuntoiselle kiinteistölle. Siis kyllä tontteja riittää vuosikymmeneksi ja erittäin hyvä että keskustan vieressä oleva pusikkoinen ratapiha saa nykyaikaisen muodon. Kun vielä tähän byrokraattiseen kylään saataisiin sisäpiirin ulkopuolisia rakennuttajia ja kunnon tornitalo. On se ollut mahdollista muuallakin, niin miksei täällä.
- dyylis
En ole käynyt ku kerran Willassa ja se riitti, Ajan mieluummim Riksuun, jos Riksulaiset tulee tänne niin tulkoon, mä meen riksuun
- Jonoista.säästynyt
dyylis kirjoitti:
En ole käynyt ku kerran Willassa ja se riitti, Ajan mieluummim Riksuun, jos Riksulaiset tulee tänne niin tulkoon, mä meen riksuun
Minä en ole joutunut kertaakaan käymään, koska useammassa lähikaupassa kävelymatkan päässä asiat hoituu ja nopeasti.
- Mäenlaskija
Kiinteistöosaaja kirjoitti:
Sveitsin hanke ihan hyvä. Myös Hangonsillan alueelta riittää tontteja kaikille rakentajille avoimella hakumenettelyllä ja aivan keskustan vieressä. Uusi lukio vapauttaa myös keskustasta vanhan koulukiinteistön uuteen käyttöön. Nyk. Sveitsin lukioon siirtyy Härkävehmaan koulun oppilaat ja kiinteistö puretaan asuinalueen tieltä. Vaihtoehtona olisi ollut eriittäin kallis korjaus huonokuntoiselle kiinteistölle. Siis kyllä tontteja riittää vuosikymmeneksi ja erittäin hyvä että keskustan vieressä oleva pusikkoinen ratapiha saa nykyaikaisen muodon. Kun vielä tähän byrokraattiseen kylään saataisiin sisäpiirin ulkopuolisia rakennuttajia ja kunnon tornitalo. On se ollut mahdollista muuallakin, niin miksei täällä.
Keskustan ympärillä riittää tontteja varmasti ainakin 15 vuodeksi. Maankäytön suunnittelun perspekstiivin pitää kuitenkin olla tätä pidempi. Uskon Hangonsillan ja Sveitsin aiheuttavan rakentamisbuumin koska näyttää siltä, että ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä alueille pyritään rakentamaan jonkinlaista brändiä. Tehtaansuolla (Värimestarinkaaressa) olisi ollut mahdollisuuksia samaa, jos puistosuunnitelmat olisi toteutettu etukäteen. Nyt alueen ainoa rakentaja yrittää epätoivoisesti myydä melko kalliita asuntoja ryteikön reunasta.
Minusta Hyvinkäällä on pääasiassa sisäpiirin ulkopuolisia rakennuttajia. Jos katsotaan Hangonsillan kumppanuusrakennuttajia, ainoa mukana oleva paikallinen on Hyva. On hienoa että meillä on _myös_ paikallisia kehittäjiä. Se kertoo siitä, että Hyvinkää ei ole pelkkä nukkumalähiö. - Kiinteistöosaaja
Mäenlaskija kirjoitti:
Keskustan ympärillä riittää tontteja varmasti ainakin 15 vuodeksi. Maankäytön suunnittelun perspekstiivin pitää kuitenkin olla tätä pidempi. Uskon Hangonsillan ja Sveitsin aiheuttavan rakentamisbuumin koska näyttää siltä, että ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä alueille pyritään rakentamaan jonkinlaista brändiä. Tehtaansuolla (Värimestarinkaaressa) olisi ollut mahdollisuuksia samaa, jos puistosuunnitelmat olisi toteutettu etukäteen. Nyt alueen ainoa rakentaja yrittää epätoivoisesti myydä melko kalliita asuntoja ryteikön reunasta.
Minusta Hyvinkäällä on pääasiassa sisäpiirin ulkopuolisia rakennuttajia. Jos katsotaan Hangonsillan kumppanuusrakennuttajia, ainoa mukana oleva paikallinen on Hyva. On hienoa että meillä on _myös_ paikallisia kehittäjiä. Se kertoo siitä, että Hyvinkää ei ole pelkkä nukkumalähiö.Ei tuo Suokadun varren Tehtaansuon uusi alue mikään houkutteleva ole. Ikäihmisille rakennetaan asuintaloja keskelle korpea, jossa mitään ei ole lähellä, eikä edes bussireittiä. Kauppoja ei ole kuin yhdessä kauppakeskuksessa. Miksei kaupunki kaavoita lähikaupoille tontteja? Tuosta alueesta tulee uusin ongelma-alue 10 vuoden päästä ja silloin kait Paavolaa ja Vehkojaa tullaan kehumaan. Hangonsillan alueesta saattaa tulla houkutteleva, koska sijainti on hyvä ja jo nyt palveluja lähellä. tarkempaa tietoa saisi kuitenkin olla enemmän julkisuudessa.
- SamaPetteri
Mäenlaskija kirjoitti:
Kasvava kaupunki tarvitsee rakennusmaata ja mieluiten sellaisesta paikasta, jossa ihmiset haluavat asua. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi keskusta ja Sveitsi, joiden rakentamista ainakin minä kannata. Minä en näe paikallisia sijoittajia rikollisina vaan minusta on hienoa, että he haluavat sijoittaa nimenomaan tänne. Uskon että Sveitsin hotelli olisi saattanut jäädä ikuisesti tyhjäksi ilman tätä paikallisten sijoittajien ryhmää. Nyt sinne saadaan jonkin verran uusia työpaikkoja nuorillemme ja ehkä myös jotain uutta kivaa kaupunkimme asukkaille.
Myös aseman koulu sijaitsee jo nyt vilkkaan liikenteen keskellä ja oletettavasti keskustan liikenne tulee kasvamaan jatkossakin. Toisaalta vaikuttaa siltä, että keskustassa asuu nykyään melko vähän lapsia. Minusta aseman koulun kohdalla pitäisi jättää tunteet sivuun ja miettiä tarvitaanko koulua enää opetuskäytössä. Rakennukset säilyttäisin kaikesta huolimatta. Tontille mahtuu riittävästi kerrosneliöitä vaikka koulurakennukset säästettäisiinkin.
Mitä minä olen asiaa seurannut, kaikki kaupungin luovuttamat tontit ovat myyty samojen periaatteiden mukaan (hinnoittelu sama). Mikään ei viittaa siihen, etteikö näin toimittaisi myös mm. Sveitsin tonttien suhteen. Keskustassa järjestelyt olivat monimutkaisemmat, koska suuri osa kortteleista oli yksityisessä omistuksessa. Muistaakseni kaupunki sai kuitenkin esim. Willan korttelista hyvän hinnan. Hangonsillan mallin mukainen arkkitehtikilpailu ja kumppanuushaku näyttävät olevan järkevä tapa keskustan rakennushankkeiden edistämiseen.Sveitsin hanke tulee olemaan melkoinen susi. Ei siellä hotelli menestynyt ennenkään, ei menesty nytkään. Ja syy on se ettei siellä ole mitään. Kylpylä ei asiaa pelasta. Eikä metsät siinä ympärillä.
Kylpylähotelli olisi kannattanut rakentaa Kulomäen tienoille. Olisi ollut kiva lillua porealtaassa ja katsella mäkeä laskettelevia. Kesällä siellä naputellaan kolopalloa drinkkien lomassa. Sijainti lähellä moottoritietä, uskaltaa Pietarin Igor ja pihtiputaan mummokin poiketa kun ei tartte pitkin sivukatuja etsiä navigaattorilla että missä se nyt olikaan. Pitkänmatkan liikenteen liittymä siihen kulmille niin väkeä tulee monot vinossa laskemaan ja kylpemään. Hyvä hotelli ja sinne fiksu keikkapaikka bändin luikauttaa viimeiset roposet turistien taskuista firman kassaan.
Hyvinkäältä puuttuu se iso vetonaula ja ne vähät mitä täällä epätoivoisesti turisteille myydään on hajasijoitettu pitkin kylää piiloon ihmisten silmistä. Lähinnä paikalliset tietää, mutta se ei taloutta pelasta.
Hyvinkään keskusta syntyi sata vuotta sitten rautatie-aseman ympärille. Nyt raha kulkee moottoritiellä, siellä ne turistit vilistää. Ja menevät lujaa ohi. Kaupungin painopistettä pitäisi siirtää siihen suuntaan. Talvisillan ja Hyyppärän alue junnaa jossain 70-luvulla. Ei ihme ettei kukaan uskalla poiketa kun ei täällä näytä olevan kuin metsää.
Kun kerralla tekisi kunnolla hommat, ei tavitsisi joka vuosikymmen paikkailla edellisten bulvaanien rimpuiluja. Loppupeleissä kaikki nämä vikatikit kaatuu kuntalaisten niskaan. Myös Sveitsin nykyinen rillumarei. Konsultit ja sijoittajat saavat toki osansa, mutta kenen pussista se raha otetaan loppujen lopuksi?
Toivon että olen väärässä. - Kaatopaikan.päälläkö
SamaPetteri kirjoitti:
Sveitsin hanke tulee olemaan melkoinen susi. Ei siellä hotelli menestynyt ennenkään, ei menesty nytkään. Ja syy on se ettei siellä ole mitään. Kylpylä ei asiaa pelasta. Eikä metsät siinä ympärillä.
Kylpylähotelli olisi kannattanut rakentaa Kulomäen tienoille. Olisi ollut kiva lillua porealtaassa ja katsella mäkeä laskettelevia. Kesällä siellä naputellaan kolopalloa drinkkien lomassa. Sijainti lähellä moottoritietä, uskaltaa Pietarin Igor ja pihtiputaan mummokin poiketa kun ei tartte pitkin sivukatuja etsiä navigaattorilla että missä se nyt olikaan. Pitkänmatkan liikenteen liittymä siihen kulmille niin väkeä tulee monot vinossa laskemaan ja kylpemään. Hyvä hotelli ja sinne fiksu keikkapaikka bändin luikauttaa viimeiset roposet turistien taskuista firman kassaan.
Hyvinkäältä puuttuu se iso vetonaula ja ne vähät mitä täällä epätoivoisesti turisteille myydään on hajasijoitettu pitkin kylää piiloon ihmisten silmistä. Lähinnä paikalliset tietää, mutta se ei taloutta pelasta.
Hyvinkään keskusta syntyi sata vuotta sitten rautatie-aseman ympärille. Nyt raha kulkee moottoritiellä, siellä ne turistit vilistää. Ja menevät lujaa ohi. Kaupungin painopistettä pitäisi siirtää siihen suuntaan. Talvisillan ja Hyyppärän alue junnaa jossain 70-luvulla. Ei ihme ettei kukaan uskalla poiketa kun ei täällä näytä olevan kuin metsää.
Kun kerralla tekisi kunnolla hommat, ei tavitsisi joka vuosikymmen paikkailla edellisten bulvaanien rimpuiluja. Loppupeleissä kaikki nämä vikatikit kaatuu kuntalaisten niskaan. Myös Sveitsin nykyinen rillumarei. Konsultit ja sijoittajat saavat toki osansa, mutta kenen pussista se raha otetaan loppujen lopuksi?
Toivon että olen väärässä.Mutkamäkiä Suomessa riittää ja kaikki ovat Kulomäkeä houkuttelevammalla sijainnilla. Ei kukaan ulkopuolinen lähde mutkamäen laskijoita katselemaan, eikä myöskään kolopallon tökkijöitä. Tietysti alan harrastajat sitä tekevät, mutta heillä on houkuttelevammat kohteet, esin. Hyvinkäällä Kytäjällä.
- Anonyymi
Mäenlaskija kirjoitti:
Kasvava kaupunki tarvitsee rakennusmaata ja mieluiten sellaisesta paikasta, jossa ihmiset haluavat asua. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi keskusta ja Sveitsi, joiden rakentamista ainakin minä kannata. Minä en näe paikallisia sijoittajia rikollisina vaan minusta on hienoa, että he haluavat sijoittaa nimenomaan tänne. Uskon että Sveitsin hotelli olisi saattanut jäädä ikuisesti tyhjäksi ilman tätä paikallisten sijoittajien ryhmää. Nyt sinne saadaan jonkin verran uusia työpaikkoja nuorillemme ja ehkä myös jotain uutta kivaa kaupunkimme asukkaille.
Myös aseman koulu sijaitsee jo nyt vilkkaan liikenteen keskellä ja oletettavasti keskustan liikenne tulee kasvamaan jatkossakin. Toisaalta vaikuttaa siltä, että keskustassa asuu nykyään melko vähän lapsia. Minusta aseman koulun kohdalla pitäisi jättää tunteet sivuun ja miettiä tarvitaanko koulua enää opetuskäytössä. Rakennukset säilyttäisin kaikesta huolimatta. Tontille mahtuu riittävästi kerrosneliöitä vaikka koulurakennukset säästettäisiinkin.
Mitä minä olen asiaa seurannut, kaikki kaupungin luovuttamat tontit ovat myyty samojen periaatteiden mukaan (hinnoittelu sama). Mikään ei viittaa siihen, etteikö näin toimittaisi myös mm. Sveitsin tonttien suhteen. Keskustassa järjestelyt olivat monimutkaisemmat, koska suuri osa kortteleista oli yksityisessä omistuksessa. Muistaakseni kaupunki sai kuitenkin esim. Willan korttelista hyvän hinnan. Hangonsillan mallin mukainen arkkitehtikilpailu ja kumppanuushaku näyttävät olevan järkevä tapa keskustan rakennushankkeiden edistämiseen."Kasvava kaupunki".
Siitä kun tuon vitsin heitit, on kulunut yli kuusi vuotta. Hyvinkään väkiluku on samana aikana kasvanut 119 henkilöllä. Kasvuahan sekin on, mutta luulisi olemassa olevien asuntojen riittävän tuollaiselle ryntäykselle.
- suvakkiakkaa
Onneks "pakolaismiehillä" on hengailupaikka missä tarkkailla suomityttöjä.. Ja ostaa veronmaksajien piikkiin merkkivaatteita.
- Kauppaanko
Tuo on oikesti harmi, että Anttilalle kävi miten kävi. No niihin tiloihin mm. Kärkkäinen pienemmällä kattauksella, kuin esim. Lahdessa, sopisi hyvin. Olisi uusi liike näillä kulmilla. Hyvää elektroniikkaliikettä kaipaisin, joku Class Ohlson ei sellaisesta mulle mene. Paikkaa pyörittävät voisivat mennä vaikka Tallinnaan katselemaan, miten kauppakeskukset pyörii. Siellä ei paljoa tyhjiä tiloja näe!
- tasaverokaikilla
Eestissä onkin tasavero, joten siellä firmat oi hyvin ja kykenee työllistämään ihmisiä, ei makseta turhia tukia siellä, rahaa saa vain työtä tekemällä, riittää sitten ostovoimaa kauppoihin.
- Huonekaluliike
Huonekaluliike tänne tarvitaan, kun ei sinne Kuumolan metsään pääse edes bussilla!
Ennen kun Isku, Asko, JYSK ja Sotka olivat kävelymatkan päässä, oli kiva käydä tutkimassa ja vertailemassa valikoimia. Kaikilla kun ei sitä omaa autoa ole. Kuumolaan en näillä jäsenillä enää polkase ainakaan muulloin kuin kesällä.- Kiinteistöosaaja
Byrokraatit ei anna rakentaa sinne kunnon kauppoja vaan haluavat että matkustavat asiakkaat käyvät Riihimäellä ostoksille. Jos olisi kauppoja tarpeeksi niin paikallinen bussiyhtiö järjestäisi sinne bussivuoroja, kuten muuallekin ja tietysti tuettuna. Mutta sääntelyä ei ole tältä osin purettu, vaikka siitä meteliä muutoin pidetäänkin.
- RaakaRipa
Siis busiilla huonekalukauppaan. Ihme kommarihöpinöitä.
- Raakalle.järkeä
RaakaRipa kirjoitti:
Siis busiilla huonekalukauppaan. Ihme kommarihöpinöitä.
Alueen ruokakauppaa vastustavien byrokraattien jarrutusta siinä ajateltiin. Jos alueelle tulis kunnon kauppakeskittymä, niin bussilinjoja autottomille voisi myös tulla. Ei mitään kommareita, mutta ei myöskään natseja.
- OUUUla
Anttilan tiloihin voi sijottaa kaikki kaupungin thaihierojat. Alkaisi talouspaperille olla kysyntää
- Toiveeni
Huonekaluliike olisi asiaa, tai kunnon työkalu kauppa siihen polkupyörää, suksia, potkukelkkaa, lätkävarusteita yms. ex-Anttilan tiloihin.
- sprrrr
Moskeija shiioille ja sunneille. Se sopisi Anttila tiloihin. Ja miksei vanhaa kirkkoakin voisi vuokrata moskeijaksi?
- No_mutta
Vokkihan siihen pitää saada, tai rempatkaa samantien pysyväksi asuintaloksi, ikioma liukuporraskin talon sisällä aika makeeta. Lyhyt matka kauppakeskus hengailuun, kahviloihin, kuntosaliin ja viinakauppaan. Ainoa miinus "pitkä matka" lähimpiin diskoläpsyttely paikkoihin, olisko 500 metriä - 1 kilometri jopa, tuonkin voi hoitaa ilmaisilla taksipalveluilla sitten, jottei "pakoloisen" hennot raukkautta vaativat töppöset rasitu liikaa.
- Mutumutu
Jotkut ainakin rahastivat automarket Willalla, kun kaupunkikin kantoi verorahat kekoon. Hyvin kunnostettu kaupungintalokin piti purkaa ja virastojen mennä entisen huonokuntoisen villatehtaan nurkkiin. Kustannukset ja laskelmat näyttävät olevan salaisia.
- Kaupungintalo
Kaupungintalomme entisen tehtaan kyljessä on kyllä aika outo ratkaisu ja tyhmän näköinen, piilossa ja tympeä ihme tehtaan kylkiäinen. Nythän siinä olisi Anttilan tilat vaikka tuolle uudelle onnistuneelle kaupungintalolle, (ei tartte purkaa) keskeinen hyvä paikka ja oikealla ulkopuoli rempalla ja uudennäköisellä pinnalla voisi tulla ihan hyvännäköinenkin ex-Anttilasta, kun vaan osaava arkkitehti ja rakennusmestari laitettaisiin asialle.
- Lusimista_varten
Näin jonkun postikortin tästä kaupungintalosta ja kyllä se näytti enemmän vankilalta :) siinä kuvassa ainakin.
- Kaupungintalo_perseestä
Kaupungintalo jossain saatanan entisen villatehtaan kyljessä. Ei ole surkeampaa toteutusta nähty ja vielä piilossa syrjässä sijaintikin.
Aika helvetin nolo arkkitehtuurinen fiasko! - JaskaSuorapuheinen
Kaupungintalo_perseestä kirjoitti:
Kaupungintalo jossain saatanan entisen villatehtaan kyljessä. Ei ole surkeampaa toteutusta nähty ja vielä piilossa syrjässä sijaintikin.
Aika helvetin nolo arkkitehtuurinen fiasko!Sinne oli pakko mennä koska entinen vasta saneerattuna hajotettiin kauppakeskuksen alta. Siinä toteltiin gryndereiden käskyä. Vanhaan tehtaaseen oli pakko mennä, koska kaupungin rahoja oli kiinni tyhjissä tiloissa. Osa oli tulipalon jäljiltä tuhkana. Siihen liittyen, jäikö tulipalon ja tehtaan myrkkyjen jäljiltä jotain kiinteistöön, kun kaupungin henkilöstöä on lyhyen ajan kuluessa siirtynyt ajasta ikuisuuteen? Kysyn vain, enkä väitä mitään. Home- ja myrkkytaloja Suomessa kyllä riittää.
- No_jotta
Hyvä huomio muuten tuo ajasta ikuisuuteen siirtynyt porukka. Tappaako ne eräitä ja tarkoituksella?, vai onko se vain lievä pieni sivu ongelma seuraamuksineen, jolla ei nyt sinänsä niin suurta merkitystä tuleeko pikku nuhaa, ihottumaa, vai jopa hautakuoppa useammalle ja tasaisen tappavaan tahtiin?
- Kiinteistöosaaja
No_jotta kirjoitti:

Vielä kostealle pinnalle liimatut matot ovat tutkijoiden yksi kohde, koska pahojakin terveysongelmia on todettu. Asiasta oli tv.ssa aiheena ihan hiljattain. Nykyään ei rakenteiden anneta kuivua valutöiden jälkeen kunnolla, koska myöhästyminen tuo sakkoja urakoitsijoille. Rakenteiden jälkityöt ovat halvempia tehdä kuin maksaa myöhästymissakkoja. Helsingissä Ruoholahdessa tämä oli yleistä ja kiire niin kova, että muuttoautot odottivat nurkan takana kun kohdetta luovutettiin.
- Vaiettu.totuus
No_jotta kirjoitti:
Hyvä huomio muuten tuo ajasta ikuisuuteen siirtynyt porukka. Tappaako ne eräitä ja tarkoituksella?, vai onko se vain lievä pieni sivu ongelma seuraamuksineen, jolla ei nyt sinänsä niin suurta merkitystä tuleeko pikku nuhaa, ihottumaa, vai jopa hautakuoppa useammalle ja tasaisen tappavaan tahtiin?
Tuo näyttää olevan vaiettu aihe. Jos asiaa alettaisiin tutkimaan, niin joitain laiminlyöntejä saattaisi löytyä, koska niin kova oli vimma siirtää "kaupungintalo" palaneeseen rötisköön ja epäilijät haukuttiin jarruttajiksi. Erilaiset kemikaalit palaneessa kiinteistössä ei ole leikin asia.
- CittPris
Cittari ja Prisma taitavat olla ainoat liikkeet joissa riittää asiakkaita
- Prismaman
Hyvä nimimerkki CittPris! Olen havainnut saman. Muualla hiljaista.
- Kritis
Mistähän löytyy se osaava arkkitehti ja rakennusmestari, jotka osaisivat tehdä työnsä?
Nykyään heistä on puutetta. Suomessa on ollut aika kyseenalaisia tyyppejä. Alvar Aalto ei ikinä oppinut tajuamaan Suomen säitä, eikä näin ollen harjakaton ja räystäiden merkitystä. Surkeaa suunnittelua Suomen ilmastoon. Miksiköhän hänen suunnitteluaan suitsutetaan?- JaskaSuorapuheinen
Ei kannata tehdä mitään. Kuntaliitoksen yhteydessä Hyvinkää liitetään 4.n kunnan kanssa yhdeksi kunnaksi tai kaupungiksi ja silloin uuden kunnan keskellä olevaan kohtaan tulee tyylikäs kaupungintalo. Olisiko jo nyt Tuusulalla, Nurmijärvellä tai Järvenpäälle valmiiksi edustava kiinteistö tuohon käyttöön? Arkkitehdit suunnittelee nykyään jopa asuintaloksi ihmeellisiä varastoja, joista esimerkkejä ns. messualueella.
- Antakaa_matulle_latua
Meillehän on tullut moniosaajia, geeniemme ja kulttuurimme parantajia piristämään meininkiä n. 30000 matua tässä vuoden aikana maahan ja tasaisesti tulee lisääkin samaa porukkaa sisään maahan edelleen. Eiköhän sieltä yksi rakennusmestari ja toinen arkkitehtikin helposti löydy. Päättäjämme kertoilivat taannoin, että kouluja käynyttä porukkaa, lääkäriä sun muuta koneinsinööriä on tämä sakki.
Siitä vaan valkkaamaan tuosta matu jengistä eri aloille hommiin ja vaikka Anttilan remppaan kaupungintaloksi, tai minkä bordellin nyt siihen lie sitten haluattekin rustata. - Tulipa_mieleen
Eikö siinä entisen Anttilan tiloissa olisi ainutlaatuiset tilat vanhustentalolle. Kauppakeskus ja palvelut suoraan sisätilojen kautta käytettävissä ja lähellä. Juurikin vanhuksille mahdollisimman sujuvaa.
- SieltäEiPaluuta
Tuo on jo lähellä ikärasismia. Olisi vanhuudenpäivillä rangaistus joutua moiseen paikkaan asumaan. Torikadun kakola olisi silloin sen nimi.
- mukavooollapittee
Ei kun vokki Anttilan tiloihin. Ja kela siihen yhteyteen. Että mahdollisimman helppoa on integroituminen suomeen ja sosiaaliturvan huijaaminen opitaan heti. Tai eihän ees tarvii huijata kun ohituskaistakin löytyy..
- Irvokas_ajan_meno
Ja kun ottaa huomioon, että myös näitä itse "alaikäisiä" matuja valheellisine ns. islamilaisen taqiyya -juttuineen edustaa juurikin nuo oikeasti 20-55 vuotiaat aikuiset miehet ja heidän uskonnollispoliittiseen islamilaiseen kulttuuriinsa ja olemukseensa kuuluu lapsimorsiammet ja pedofilia täysin arkipäiväisenä normitilana heidän lähtömaissaan, kulttuurissaan ja muslimi kuplissaan missä sitten ovatkin muualla maailmassa, Euroopassa jne. Heidän kulttuurissa seksin suojaikäraja on pyöreät 0v. ja sekstailla saa jo sylivauvan kanssa, jos vaan haluaa. Tämä on raaka totuus tässä!
Nämä kulttuurimarxistiset vihervassari suvakit, SPR ja kumppanit kuskailevat sitten juuri näitä muhamettilaisen pedofiilisen kulttuurin muslimi äijiä suomalaisten lasten päiväkodeissa leikkimässä ja sylissä pitämässä pentuja vielä. Vittu! Pimeetä! Tuohan on kun leikkisi tulitikkuleikkejä bensalla valetussa rutikuivassa heinäladossa keskellä helteistä kesäpäivää.
Ainoa taho, joka Suomessa on tästäkin nostanut taannoin kunnon metakan ja todisteet tiskiin on isänmaallinen suomalainen kansanosa ja varsinkin MV-lehti, joka toi tämänkin irvokkuuden julki kunnolla valokuvia myöten ja muine näyttöineen, niinkuin on tuonut julki monta muutakin asiantilaa taas muista asioista.- maan.pako
Tarkennetaan nyt, että Andorralainen mv julkaisu.
- voitosta.voittoon
Korostan: taistelua olematonta suvakki ym. vastustajaa vastaan
- Totuus.Kirvelee
Juuri äsken TV1.n aamu-tv.ssä todettiin kuinka päättäjät ovat etääntyneet kansasta ja media toimittajineen on heitä ohjaillut. Sitten ihmetellään kun kansa äänesti "väärin". Ensin oli jytkyt, siten brexit ja nyt USA.n vaalit. Sitten vaalien jälkeen kaikki ihmettelevä tulosta. Nytkin Suomessa haukutaan joitakin lehtiä ja ihmisiä esim. rasisteiksi kun he ovat eri mieltä nimittelijän kanssa. Tästäkin puhuttiin jälkiviisaissa.
- Naurattaa_kybällä
Mitä ne suvakit täällä itkee. Taitaa MV:n lisäksi eräs Trump antaa lisä vitutukset märinäänne vielä. Hajotkaa siihen. On ollut ilo seurata suvakkien hajoiluja viime päivinä, kun trumpsahti kunnolla näköön aisankannattaja suvaitsevaiston turpaan kunnon mälli.
- voitosta.voittoon
Siis missä ne suvakit itkee. En ole nähnyt missään. Vain ja ainoastaan kriittistä asiaa. Onko jotain linkkiä, videoo tai muuta todistetta harhaisen väitteesi todisteeksi.
- MelkoTavallinen
Keskustelun tässä vaiheessa voidaan todeta että aihe oli WIllan kuplan puhkeaminen, ei uskontojen väliset erot tai pakolaispolitiikka.
- Totuus.Kirvelee
Tavallaan liittyy, koska pohditaan mahdollisia vuokralaisia Willan tyhjeneville tiloille. Ei yhden kiinteistön tyhjät tilat veronmaksajia kiinnosta tai hätkäytä, koska tappiot menee kansainvälisten sijoittajien piikkiin. Ei kakki tiloja vuokranneetkaan maksa veroja Hyvinkäälle vaan aivan muualle. Osa työntekijöistäkin asuu muualla ja maksaa sinne veronsa.
- JaskuskeluKetkuu
Toduudesta kirvelevä taitaa pelätä että Anttilan käytössä olleet tilat vuokrataan muslimiseurakunnalle moskeijaksi ja arabiankieliset rukouskutsut ottavat kirvelijän korvaan. Ja hyvällä paikalla oleva uskontokeskus houkuttelee Hyvinkäälle lisää pakolaisia. Siinähän ne ovat: Willa, uskonnot ja pakolaispolitiikka.
- Totuus.Kirvelee
En pelkää, muuttakoot sinne. On aivan sama missäpäin mikäkin uskonnollinen kuppikunta fiktioseremonioitaan harrastaa, kunhan eivät tule tyrkyttämään sitä minulle. Tyrkyttäminen on uskonnoissa vastenmielisintä, mutta on jokaisen oma asia mitä itse omissa tiloissaan tekee, kunhan se on Suomen lakien mukaista.
- mutu.hutu
Totuus.Kirvelee kirjoitti:
En pelkää, muuttakoot sinne. On aivan sama missäpäin mikäkin uskonnollinen kuppikunta fiktioseremonioitaan harrastaa, kunhan eivät tule tyrkyttämään sitä minulle. Tyrkyttäminen on uskonnoissa vastenmielisintä, mutta on jokaisen oma asia mitä itse omissa tiloissaan tekee, kunhan se on Suomen lakien mukaista.
Nyt puhut pelkkää asiaa.
- ghhfgg
No kristityt ei murhaa vääräuskoisia.. Eli on näissä eroja.
- lutterin.mara
Juu ei enää.
- Joo_pa_joo
Kannattaa tutustua hieman paremmin näihin kristittyjen kauan sitten olleisiin ns. ristiretkiin miten ne jutut silloin oikeemmin menikään.
http://www.google.es/url?q=http://mvlehti.net/2016/03/21/yksinkertainen-totuus-jihadista-ja-ristiretkista/&sa=U&ved=0ahUKEwiG8pKU0qHQAhWFliwKHaM0ASoQFggQMAI&usg=AFQjCNHsdjn3a6KQqjsbL_sMCeEW5MoTHQ
Valkoisia kristittyjä ja yleensäkin valkoisia nykyäänkin on näistä aika ylimitoitetusti vääristellen syytetty ja emme me ole edes tilivelvollisia edesmenneistä historian hämärän asioista mitä jotkut ovat aikoinaan tehneet, tai muka tehneet.
Ihmisiä yritetään saada cuckservative-kelkkaan, tai sinisilmäisempiä vieläpä täyteen nössöön 100% cuckoldiin piiskaamaan itseään tuosta ja syyllistämään itseään, naurettavaa itsensä viiltelyä ja säälittävää itsesääli itkua eräillä. Tutustukaa paremmin historiaan.- voitosta.voittoon
Mistä sinä tätä taas revit. Todisteita pöytään videoo, linkkii tai jotain.
- 500v.teeseistä
voitosta.voittoon kirjoitti:
Mistä sinä tätä taas revit. Todisteita pöytään videoo, linkkii tai jotain.
Joo nimittäin harva tällä palstalla varmaan pyörii uskontutkijoiden piireissä. Kuten joopajoo ilmeisesti.
- Sivusta_seuraaja
Siinähän on tuossa linkissä lisälinkit aiheeseen. Videota tuskin löytyy antaa, kun ei ollut tuolloin videokameroita.
- voitosta.voittoon
Katsoin uudestaan. En huomannut vieläkään tukea suvakki, itku, ruoskinta, cuckoldi yms. väitteille. Siis tämän olemattoman vastustaja joukon olemassa olo väitteille.
- sairastamenoahyvinkäällä
Eiks se yks hyvinkään valtuutettu ehdottanut että pakolais "pojat" päästettäisiin hyvinkään yläasteen diskoihin tutustumaan paikallisiin (tyttöihin)? Vai ovatko olleetkin jo? Mikä näitä suvakkiakkoja vaivaa? Olkaa vanhemmat tiukkoja ja valvokaa mitä lastenne kouluissa tapahtuu!
- Ohjailtua_toimintaa
Käskyt tämäntyyliseen paritus toimintaan, tai siihen ohjaamiseen mistä kirjoittelit, niin tulee nämä käskyt ja ohjeet ylempää ja heille vielä ylempää jne.
Kyseessähän on jo kauan aikaa sitten käsikirjoitettu toiminta suunnitelma, joka varsinkin nyt on sitten täydessä toiminnassaan ja varsinaisessa toteutusvaiheessaan täällä meilläkin Suomessa.
Tämä mainitsemasi Hyvinkää juttu on jo pidemmällä ja toteutunutkin eri tavoin jo osassa muuta Suomea, Pohjoismaita ja pitkin Eurooppaa varsinkin.
Kyseessähän tässä kaikessa on EU:n valtakoneiston täysi ohjailu ja toiminta Euroopan eri alkuperäisiin kansoihin, sekä tämän kaiken paritus toiminnan ja muslimimatuilun takana on alunpitäen tämä herra, joka on samalla niinsanottu koko EU-projektin isä.
"Pakolaiset" -tarina on täysin silmänlumetta ja vain tapa höynäyttää helppouskoisia ihmisiä, tästä oikeasti on kyse tässä kaikessa, kun tutustuu tähän EU:n isään ja hänen käsikirjoitukseensa, josta saamme nyt "nauttia" sitten mekin kaikki.
http://www.google.fi/url?q=http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/&sa=U&ved=0ahUKEwjQmPaU96LQAhUJZCwKHf8yD9MQFggLMAA&usg=AFQjCNGGYHvuFRkXlfliOjCVJ4AdYqNivw - Huivi-ttu
Mistä v*tusta (MV) teitä lösöjä, joiden koraani näyttää olevan MV-lehti tai Magneettimedia, riittää?
- Hehhehhehhehheh
Ollaan kasvava kansanjoukko MV:n, Magneettimedian ja murkut.org:in lukijat ja tutkailijat, kiinnosta näet totuus asioista ja rehellinen peli.
Ei tässä ole kyse sen kummemmasta.
Talven jatkoja ja hyvät joulut uudetvuodet.- juupa.joopa
Kiitos toivotuksista ja samaa sinulle.
- Totuus_on_parasta
Juttu on todellakin yksinkertainen ja niin helvetin simppeli MV:n ja Magneettimedian, sekä murkut.org:in suhteen.
Rehellisyys ja totuus, ajattelevat ja sydämmen omaavat ihmiset pyrkivät tuon aidon tiedon luokse.
Joulut ja uudenvuodet myös kaikille. - Näillä_mennään
Helppo yhtyä edelliseen.
Onneksi nykyään on internet ja uutisointi ei ole enää niin keskitetty vain eräiden tahojen käsiin ja miten haluavat asiat esittää.
Sananvapauden kiristämisillä täällä meillä ja muuallahan tuo juuri samainen taho yrittää nyt jotenkin hallita tilannetta ja että ihmiset ajattelisivat kuin he käskevät. - nimbyää
on siinä kokoomuslaisella suvakilla miettimistä kun raskaana oleva 13v tytär esittelee 30 vuotiaan poikaystävänsä. Tuon suklaasilmäisen irakilaisen sotakarkurin ja sotarikollisen päänkatkojan. Hehehe! Sit on burkha päässä ja synnytyskoneena toimiminen edessä. Siinä todellinen suvaitsevaisuus punnitaan! Kyllä kannatti päästää yläasteen diskoon..
- HyvinJärkyttynyt
Olisi siinä näkemistä kun nuttura päässä tärisisi jatkuvasti. Siinä saisi nutturatäti seistä pitkään peilin edessä syyllistä etsien. Ei siinä enää järkyttymiset auttaisi.
- discopallo
Anttilan tiloihin on tulossa kaksikerroksinen uusi yökerho! Avattaneen joskus keväällä. Töihin rupeavat vuodenvaihteen jälkeen.
- Willaseporskuttaa
No niin, ei kupla puhjennut, koska mitään kuplaa ei ole koskaan ollutkaan.
Willa nosti tulollaan tämän kaupunki-pahaisen nykyaikaan, siellä vaihtuu kaupat, niin kuin markkinataloudessa aina tapahtuu.- Porskus-uppoaa
Älä sinä kauppakeskuspomo halveeraa paikkakuntaa kaupunki-pahaiseksi. Ylimiesyys ei ole koskaan hyväksi.
- Seppäläonollutaina
Jokos Seppälä lopetti? Willan liikkeiden listasta en Seppälää enää löydä.
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000005035517.html- Kallis_monumentti
Seppälä lopetti Willassa ja myös kuntosali on lopettanut ja muuttanut Sillankorvankadulle. Mikä lieneekään seuraava?
- ParkkonenTapani
No vähän ajan päästä, kun oikein paljon on tyhjää, niin kokoomus lupaa Kokolle jotain ja Kokko pistää kaupungin vuokraamaan sieltä tiloja ja kaikki pärjää veronmaksajien rahoilla. Hyriahan voisi laittaa sinne kampaamonlisäksi vaikka pikasuutarin, suolahuoneen, ja ihka oman kuntosalin myöskin Willa on erinomaisen hiljainen meditointiin. Miksei sinne voisi siirtää koko kaupungintaloa, kun vanha on jo lähes remontoitu, niin joutaa myydä halvalla Rantalaiselle ja kavereille.
- muuving
Eiks Finnkino ainakin jossain vaiheessa hahmotellu mahdollisuutta tulla Hyvinkäälle? Noi Anttilan tilat vain leffateattereiksi, muutama pikkuinen sali ja se olis siinä.
- HyvinkäänMafia
Sipin tiloihin menevät. Kuka nyt kalliiseen Willaan menee rahojaan tuhlaamaan. Paitsi muutamat poliitikot, mutta hehän tuhlaavatkin veromaksajien rahoja.
- yks.vaan.niin
HyvinkäänMafia kirjoitti:
Sipin tiloihin menevät. Kuka nyt kalliiseen Willaan menee rahojaan tuhlaamaan. Paitsi muutamat poliitikot, mutta hehän tuhlaavatkin veromaksajien rahoja.
Ja pitävät koiriaan vapaana.
- Mustatakkinen_mies
HyvinkäänMafia kirjoitti:
Sipin tiloihin menevät. Kuka nyt kalliiseen Willaan menee rahojaan tuhlaamaan. Paitsi muutamat poliitikot, mutta hehän tuhlaavatkin veromaksajien rahoja.
Nyt ei teinit enää tuhlaa rahojaan Willan puljuihin. Hätäratkaisuna kauppakeskus järjestää ikäihmisille kävelylenkkejä ohjattuna. Jos vaikka saataisiin viimeiset rahat ohjatussa muodossa jäämään sinne. Kyllä on mennyt kieroksi joidenkin touhut. Juttu löytyi Aaposta.
- JaskaSuorapuheinen
Tänään Aapossa kerrotaan hankkeesta rakentaa tornitalo Hyvinkäälle. Kyseessä on Rentto Oy.n hamke ja kerrankin positiivinen. Tätä on tänne odoteltu, koska Järvenpään kaupunki on kehityksessä mennyt aikoja sitten ohi. Täällä kaavoitus on jumiutunut YYA -tyyliin sulle - mulle kaikki, eikä kansalle mitään. Lähikauppoja eikä muutoinkaan liikkeita ei saa perustaa mihinkään ennen kuin Willa on saatu täyteen. Se on kaupungin pyhä lehmä joka estää päättäjiä toimimasta kansalaisten eduksi. Jos tornitalohanke torpataan, niin se kertoo kaupungin pysähtyneisyyden ajasta. Tulevaisuudessa pohjoisen Uudenmaan pääpaikka tulee olemaan Järvenpää, joka jo nyt on profiloitunut alueen ykköspaikaksi. Väestönlisäys viime vuonna huimaava ja hyvinkäällä juuri plussan puolella matujen ansiosta. Päättäjät herätkää.
- kaikkilähtevätwillasta
Pitkästä aikaa taas kävin Willassa ja siellähän ammottavat toimitilat tyhjillään! Kyllä nyt on jossain tehty isot virhearvioinnit. Jopa Body Shop oli täydessä loppuunmyynnissä, muutamia hassuja purnukoita enää jäljellä tyhjillä hyllyillä. Kaikki lähtevät sieltä. Missä syy?
- Jääpuikkoja.kassaan
Ylimitoitettu hanke. Vaatekaupat toimivat sovituskoppeina ja ostokset tehdään edullisemmin netistä. Kohta siellä on vain kaksi ruokakauppaa ja niille kasvava vuokrapaine. Tilanne ei yllätä kaikkia, mutta heitä ei alkujaankaan kuunneltu.
- surkeaa
Jääpuikkoja.kassaan kirjoitti:
Ylimitoitettu hanke. Vaatekaupat toimivat sovituskoppeina ja ostokset tehdään edullisemmin netistä. Kohta siellä on vain kaksi ruokakauppaa ja niille kasvava vuokrapaine. Tilanne ei yllätä kaikkia, mutta heitä ei alkujaankaan kuunneltu.
Näinhän se menee ja sehän tiedettiin, mutta muutamat ehtivät kahmaista voitot ja poistuivat sitten paikalta. Sama tapahtuu nyt asuntorakentamisen osalta, eli kiirehditään rakentamaan valtava määrä turhia asuntoja, kahmaistaan rahat ja häivytään.
- kakunpalanhinta
Kuka ostaa esimerkiksi kuuden euron kakunpalan? Näin sellaisia kahdessa paikassa tänään. Ei Hyvinkää mikään Helsinki ole. Hyvinkää on käpykylä, ja sen pitäisi näkyä hinnoissa.
- vuokraajanmarkkinat
Ei se hullu joka ei puolta tarjoo , kakunpalasta tai vuokrapaikasta !
- Huippuvuokrat
Kaupungilla kerrottiin Willassa olevan kenkäkaupan pitävän loppuunmyyntiä konkurssihallinnon toimesta. Näin ne putiikit vähenee pakkotoimin, jos eivät irti pääse keskun sopimuskauden. En ole käynyt toteamassa asiaa käytännössä.
- surkeaa
Pitää paikkansa, siis konkurssimyynti. Kohta Hyvinkäällä ei ole ollenkaan kenkäkauppaa. Autiolta näyttää myös vanhan osan ensimmäinen käytävä.
- Anonyymi
Helsingissä pormestari Vapaavuori on huolissaan kauppakeskuksissa kokoontuvista maahanmuuttajista jotka ovat saaneet runsaasti koronatartuntoja suhteessa muihin ryhmiin. Myös Yle alueuutiset kertoi asiasta viime viikolla. Onko Hyvinkäällä Willassa ollut vastaavia kokoontumisia minkään ryhmän osalta? Kokoontumiskiellon pitäisi nähdäkseni koskea kaikkia Suomessa.
- Anonyymi
Siinä ne kulttuurierot tulee esille kun säännöistä ei mitään välitetä. Samaa ollut mediassa Tukholmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä ne kulttuurierot tulee esille kun säännöistä ei mitään välitetä. Samaa ollut mediassa Tukholmassa.
Nii'in! Onhan se Tukholma ja Willa melkein sama asia. 10 000 asukasta neliökilsalla. Noin miljoona asukasta koko kylässä. Eli Hyvinkään harvaanasutussa risukossa muutamat maahanmuuttajanuoret ovat riskiryhmä? Suomalaisnuoret tunnetusti noudattavat pilkuntarkasti kaikkia sääntöjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä ne kulttuurierot tulee esille kun säännöistä ei mitään välitetä. Samaa ollut mediassa Tukholmassa.
Kun Yle ja Iltalehti kertovat Helsingin sairastumisista kansanryhmittäin, niin uskottavampaa se on kuin kaiken sietävien vähättelypuheet. Kun pieneen tilaan kokoontuu paljon väkeä, eikä säännöt kiinnosta, niin ihmekös nuo luvut sitten ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Yle ja Iltalehti kertovat Helsingin sairastumisista kansanryhmittäin, niin uskottavampaa se on kuin kaiken sietävien vähättelypuheet. Kun pieneen tilaan kokoontuu paljon väkeä, eikä säännöt kiinnosta, niin ihmekös nuo luvut sitten ovat.
Nyt on sitten perustettu adressi, ja halutaan Jan Vapaavuoren pyytävän anteeksi so ma li-yhteisöä kohtaan aiheettomasti heränneistä (niin) ennakkoluuloista. Että olis sitä koronaa. On nyt loukkaannuttu!
- Anonyymi
Lujilla olisi varmasti kulmakahvilakin, ellei henkilökunta koostuisi Hyrian harjoittelijoista. Pikkuvinkkinä antaisin, että ottakaa ihmeessä Hyrialta siivoojiakin, niin voisi olla mukavampaa. Seurasin ilkeyksissäni ikkunalaudalle laittamaani keksinpalaa, niin neljäs viikko kerkesi alkamaan ennen kuin hävisi liekö joku pikkumuksu syönyt. Kahvikupitkin on pesunkestäviä.
- Anonyymi
Tuon kahvilan taso on kyllä tullut lujaa alas. Kun se avattiin, se oli viihtyisä ja kiva paikka. Ja kahvia ei keitetty jollain masiinalla, siksi se olikin niin hyvää. No santsikuppi oli ainakin silloin ilmainen, ehkä se tuli liian kalliiksi se hyvä kahvi sitten? Terassi on nykyään tosi sotkuinen, syynä enimmäkseen lintujen jätökset. Ei kyllä tekisi mieli syödä tuollakaan terassilla. Hyvinkäällä ei ole yhtään kivaa terassia, jossa viitsisi syödä. Ihan liikenteen vieressä ei ole terveellistäkään viettää aikaansa. Prisman vieressä oli terassi, mutta sekin laitettiin kiinni. Ja sitten voisi muka mennä sinne Jussinmäen puolelle pimeään, ihailemaan pultsarien touhuja!
Ai niin, unohdin kokonaan Torille! -terassin ja "Kulttuuri"terassin.
- Anonyymi
Vieläkö on tiloja tyhjillään. Huhujen mukaan kolmas viinakauppa tulossa samaan kohteeseen?
- Anonyymi
Ongelma on syntyvyyden väärä jakautuma ja maailman taloustilanne joka ei enää parane. Porukka on väärissä paikoissa ja tungospaikoissa heillä on liian vähän fyrkkaa. Monissa noista paikoista väki ei ole nähnytkään rahaa. Esim. Nigerian väkiluku kasvaa lähes Suomen väkiluvun verran vuodessa, eli noin 5.2 miljoonaa ihmisen verran. Willan suunnittelijat olivat liian optimistisia maailman talouden suhteen. Kun elää normaalisti, niin on vaikea nähdä tarvetta Willan kokoiselle kauppakeskukselle Hyvinkään kokoisessa kylässä. Heh heh, kaupungin olohuone!

Alkuaikoina vetivät herneen nenäänsä kun joku puhui että tulevaisuudessa kirppikset, kierrätyskeskukset ja muut rättien kierrätysfirmat valtaavat myymälöillään tuon pytingin. Nyt se on todellisuutta.

Kaupunki siirtää tyhjyyttään kolisevaan Willaan omia toimintojaan ja maksaa hirveitä vuokria. No, mikäs siinä, kun rahaa kerran on.
Mutta kertokaapa, mitkä muut liikkeet paitsi 2 päivittäistavarakauppaa, 2 apteekkia ja 2 viinakauppaa pärjäävät pitemmän päälle omillaan Willassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunki siirtää tyhjyyttään kolisevaan Willaan omia toimintojaan ja maksaa hirveitä vuokria. No, mikäs siinä, kun rahaa kerran on.
Mutta kertokaapa, mitkä muut liikkeet paitsi 2 päivittäistavarakauppaa, 2 apteekkia ja 2 viinakauppaa pärjäävät pitemmän päälle omillaan Willassa?Kuinka moni noista liikkeistä maksaa veroja Hyvinkäälle. Omistukset nähtävästi Helsingissä. Näin päättäjiä aikoinaan huijattiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381331 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1771906
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91321- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601250Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157