Perusuomalaiset ovat maamme toiseksi isoin

puolue 38 kansanedustajaa tekemässä parenmaa Suomea,niin paljon on korjattavaa edellisen hallituksen jäljiltä,huonoin hallitus mitä meillä on koskaan ollut .Demarit ottivat Vasemmiston siipinsä suojaan,teko palkittiin raukkamaisesti lähtemällä vastuuta pakoon samoin tekivät Vihreät .Taas tuli yleltä Galluppi jonka tulos oli odetettu,valehtelu jatkuu, aina kunnes seuraavat vaalit lähestyvät alkaa olla pakko korjata oikeeeseen suuntaan joka on nähty kaksien vaalien aikana kun Persut alkoivat nousta. .
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Karavaani kulkee ja rakit räksyttävät tapansa mukaan ,ja antaa niiden räksyttää kyllä ääntä mailmaan mahtuu. Perusuomalaiset on kuitenkin ainoa puolue joka on maahanmuuttokriittinen puolue,kuten on nähtävissä Teuvo Hakkaraisen mainioista kummenteista jota suvakkimedia yrittää vaiaentaa.

Äänestä
  • 3 päivää ilmaistyötä
    50 euron lääkeomavastuu
    Ylityökorvauksen puolittaminen
    Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
    Bensaveron nosto
    Poliisien määrää LEIKATAAN
    Vammaistukea leikataan
    Kotihoidon tukea leikataan
    Kansaneläkettä leikataan
    Lapsilisiä leikataan
    Opintotukea leikataan
    Leskeneläkettä leikataan
    Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
    Kiinteistöveroa nostetaan
    Vammaispalveluista leikataan
    Sairauspäiväraha pienenee
    Kuntoutusraha pienenee
    Sairasvakuutusmaksut nousevat
    Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
    Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
    Ajoneuvoveroa kiristetään
    Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
    Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
    Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
    Veteraanien etuuksiin leikkauksia
    Perusväylänpitoon leikkauksia
    Työttömyysturvaa leikataan
    Mökkiveneet verolle
    Sosiaaliturvaa leikataan
    Koulutuksesta leikataan lisää
    Bensaveroa korotetaan uudestaan
    Autonkäyttömaksua korotetaan uudestaan
    Mopojenkin verotus kasvaa
    Velkaantuminen kasvaa
    Kansaneläke laskee uudelleen
    Takuueläke laskee
    Lämmityspolttoaineiden vero nousee
    Kiinteistövero nousee
    Lääkekorvauksia lasketaan uudelleen
    Terveyskeskusmaksuja korotettiin
    Päivähoitomaksuja korotettiin
    Vanhainkotien henkilökuntaa vähennetään
    Valtion metsät yksityistetään
    Ulkomaiset yritykset kaivelevat luonnonsuojelualueita
    Talvivaaraan ei laitettu kuriin
    Finavia sotkut
    Soten seurauksena valtio saa elättääkseen lisää kovapalkkaisia johtajia
    Posti joutuu leikkaamaan nurmikoita samaan aikaan, kun osalta väestöstä aiotaan lakkauttaa osalta viikkoa postinjakelu
    Rahaa lapioidaan yksityisiin vokkeihin
    Hallintarekisteriä ajetaan väkisin läpi
    Perintövero leikataan vain 500 000 euroa ylittävissä perinnöissä köyhä maksakoon edelleen veronsa täysimääräisenä
    Olli Rehnille ja parille kokoomuslaiselle kivat suojatyöt, eikä maksanut kuin muutaman miljardin.
    Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus
    Diabeetikoilta viedään lääkkeet
    Luovuttivat SOTEn avulla suomalaisten terveydenhuollon kokoomuskaveriensa firoille vailla mitään vastuita

    Lista se vaan ksavaa ja kasvaa...

    Äänestä

Ei helvetti, jonkilaista persjen itseironiaako ? pakko olla !
Ei tuollaiseen uskovia persuja voi enää olla.

Äänestä

3 päivää ilmaistyötä

Ei persujen kannatus enää nouse.

Äänestä

Nyt oikeasti tämä istuva hallitus joutuu tekemään ne ikävät päätökset mitä esimerkisksi Ruotsissa tehtiin parikymmentä vuotta sitten,siellä pistettiin velttoilulle loppu oltiin töissa tai koulutuksessa ja maalla menee hyvin jos ei oteta huomioon mitä tuli liiallaisesta maahanmuutosta ongelmia . Voi olla että Demarit ovat seuraava pääministeripuolue heillä varmaan on sellainen taikasauva kourassaan että kaikki nämä leikkaukset perutaan ,ja ilman vientivoitoista kasvua saadaan aikaa hyvinvointia kansalaisille .

Äänestä

Jonkun on pakko tehdä se mihinkä eivät muut ole pystyneet , Vasemmitossa pätee vanha sanonta jätetään työ tekemättä sen voi kaveri ylihuomenna tehdä .

Äänestä

Se on juuri näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylennaurettavaa kirjoitti:

puolue 38 kansanedustajaa tekemässä parenmaa Suomea,niin paljon on korjattavaa edellisen hallituksen jäljiltä,huonoin hallitus mitä meillä on koskaan ollut .Demarit ottivat Vasemmiston siipinsä suojaan,teko palkittiin raukkamaisesti lähtemällä vastuuta pakoon samoin tekivät Vihreät .Taas tuli yleltä Galluppi jonka tulos oli odetettu,valehtelu jatkuu, aina kunnes seuraavat vaalit lähestyvät alkaa olla pakko korjata oikeeeseen suuntaan joka on nähty kaksien vaalien aikana kun Persut alkoivat nousta. .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu