Hesan veronmaksajat maksaa näin Guggenheimin!

Guggenheim nousee ehkä sittenkin – Kustannukset jaettaisiin Helsingin kaupungin ja yksityisten kesken

Helsingin kaupunki ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiö ovat julkistaneet uuden esityksen Guggenheim-museon perustamisesta Helsinkiin. Esityksen mukaan kaupunki ja tukisäätiö jakaisivat museon kustannukset. Kaupungin osuus kustannuksista pysyy jotakuinkin samana ja yksityisen rahan osuus kasvaisi.

Samalla Guggenheim tulisi vastaan alentamalla vaatimaansa lisenssimaksua 30 miljoonasta dollarista 20 miljoonaan dollariin eli noin 18 miljoonaan euroon.
Tiedotustilaisuudessa apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoi, että Helsingin kaupunki olisi museon rakennuttaja, ylläpitäjä ja pääasiallinen omistaja.
Museon 130 miljoonan euron rakennuskuluista Helsingin kaupungin investointiosuus olisi enintään 80 miljoonaa euroa.
Kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kommentoi esitystä tuoreeltaan Facebookissa.

”Guggenheim on erittäin tervetullut. Iloitsen siitä

Selvityksen mukaan Guggenheimin uskotaan pääsevän muiden museoiden tavoin valtionosuustuen piiriin. Valtionosuustuki jaetaan henkilötyövuosien perusteella, ja Guggenheimin kohdalla sen arvioidaan olevan 1,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Sen ohella museon vuosittaiset tulot koostuisivat 6,5 miljoonan euron pääsylipputuloista, 1,9 miljoonan euron yksityisestä rahoituksesta, 0,8 miljoonan museokauppatuotoista, 0,4 miljoonan tilavuokrista ja 0,3 miljoonan muista tuloista.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1478140841581?ref=a-luet-#9
31110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Miksi ihmeessä tästä galleriasta käytetään yhä mediassa nimikettä museo? Eihän Guggenheim tulisi toteutuessaan hoitamaan lainkaan museon tehtäväsarkaa. Samoin voi jatkaa: miksi ihmeessä tätä kaupallista hanketta ajetaan veronmaksajien varoin kuin käärmettä pyssyyn; Helsingin kaupungin osuus olisi esityksessä siis enintään 80 miljoonaa. Vaikka budjetti jollain ihmeellisellä konstilla pysyisikin aisoissa, niin jatkon ylläpitokustannukset otaksuttuine kävijämäärineen ja tuloineen ovat aivan absurdin optimistisia. Ei jatkoon.

Mielenkiintoista, että Guggelille annettaisiin tontti ilman vuokraa keskeltä Stadia ja merenrannasta, mutta IFK:lle ei hellinnyt edes parkkipaikaksi hylätty tonttia syrjemmästä rahaa vastaan...


Tietysti jos Erkon säätiö on pelissä mukana, hanketta ajetaan painetussa mediassa kuin käärmettä pyssyyn.

Äänestä
  • Veromaksajan rahoilla on mukava leikkiä. Ensi vuonna nousee kaikki, Helsingissä vuokrat, julkinen liikenne, sairaanhoito, ym. täältäkö aiotte kerätä rahat. Kaikki kaupunginvaltuuston jäsenet jotka ajatte tätä kukkenheimiä, nimet ylös ja omaisuus hukkaamiskieltoon.

    Äänestä

  • Niin, että Guggenheimi tulee, vaikka Timo Soini vannoi, ettei tule?

    Äänestä

  • hgfvgft kirjoitti:

    Veromaksajan rahoilla on mukava leikkiä. Ensi vuonna nousee kaikki, Helsingissä vuokrat, julkinen liikenne, sairaanhoito, ym. täältäkö aiotte kerätä rahat. Kaikki kaupunginvaltuuston jäsenet jotka ajatte tätä kukkenheimiä, nimet ylös ja omaisuus hukkaamiskieltoon.

    "Veromaksajan rahoilla on mukava leikkiä."
    Tässä hankkeessa on koko ajan ällistyttänyt se, että kokoomuslaiset (tavallisestihan ne on vassarit) haluavat leikkiä veromaksajan rahoilla. Hehän olivat alun perin valmiita laittamaan sen kokonaan kaupungin piikkiin, ilman että gallerialla itsellään olisi minkäänlaista vastuuta mahdollisesti aiheuttamistaan tappioista.

    Äänestä

Kunhan ei vain valtion rahaa niin tehkööt mitä vaan.
kaivakoot vaikka tunnelin kiinaan.

Äänestä
  • matut kyllä tuotaa jo helsingissä niin hyvin valtion veroista , ettei paikallinen palvelu sektori ainakaan luhistu.

    Äänestä

..suomessa laitetaan elokuvasäätiöön kymmeniä miljoonia verovaroja joka vuosi.
Maksetaan 20 miljoonaa joka vuosi puolueiden lehtitukia ja jne....
Miksi muuten annamme omia rahojamme näihin asioihin rahaa?
Guggenheim voisi olla suurempikin hanke, turismin ja taiteen kannalta...

Äänestä

Hyvä. Pääasia että hesan pellet maksavat itse kyykkenheiminsä.
Vielä kun oopperan kulut maksatettaisiin pelkästään hesalaisten pussista, niin olisi reilu peli.

1Äänestä
  • Ei maksa ainoastaan Hesan pellet vaan kaikki suomalaiset, joka vuosi yli miljoona. Kun Sanni täti kaverille lupasi.

    Äänestä

En tiedä, itkisikö vai nauraisiko näille päättäjille ja rahoittajille. Suuriosa kansasta kärsii köyhyydestä ja kurjuudesta ja kaikesta pitää säästää, luulisi näiltä rahoittajilta riittävän rahaa silloin myös oman maan köyhien hyväksi, jos on jakaa johonkin hömppäänkin. Eivät tunnu öykkärit tuntevan edes pientä pistoa omassa tunnossaan.

Äänestä

Gugge ei päästä irti

Äänestä

..kun suurin osa kansansta kärsii köyhyydestä ja sairauksista...miksi ihmeessä Guggenheimin suomeen tulon estäminen olisi jokin tae siitä, että NYT oleva köyhyys saataisiinkin parannettua?
Muistatteko, kun Ikean suomeen tulo kielletiin, siksi, että suomen huonekaluteollisuutta suojelltiin".
Kansainvälisyys on hyvä asia suomelle. Olemme enemmän kiinni länsimaissa. Idän kulttuuri on suomelle huono asia. eikä sitäkään ole muuta kuin irvistely länteen ja Natoon...

Äänestä

Amerikkalaisen Solomon R. Guggenheim -säätiön edustajat eivät luovuta, koska Suomesta saattaa lohjeta miljoonia. Nyt houkuttimena käytetään dynaamisia vaikutuksia.

Muistattekos, kun Suomen hallitus päätti alkuvuonna kehysriihessään laskea yhteisöveroa 4,5 prosenttia ja lupaili veronkevennyksen tuovan maahamme satoja miljoonia eurojadynaamisina vaikutuksina. Ei ole näkynyt.

Nyt samasta narusta nykii yhdysvaltalainen Guggenheimin säätiö. Säätiön eilen julkistamien uusien laskelmien mukaan Guggenheimin museon talousvaikutus olisi 41 miljoonaa euroa vuodessa ja se loisi välillisesti reilut 300 uutta työpaikkaa Suomeen.

Uuden arvion mukaan museossa vierailisi 550 000 kävijää vuodessa ja pelkästään 22 miljoonaa euroa syntyisi museon tuomista uusista turistivirroista.

Uskoo ken tahtoo.

Varmaa uudessakin esityksessä on vain se, että Guggenheimin säätiö saisi vuosittaisen noin miljoonan euron hallinnointimaksun, ja vähän enemmän, jos kävijöitä tulisikin paljon.

Lisäksi säätiö nettoaisi lisenssimaksuna 30 miljoonaa dollaria.

Itse museon rakentamisen rahoitus jäi vieläkin auki, mutta veikkaan, että sitä on kaavailtu suomalaisten omaksi ongelmaksi.

Suomalaisia on niin helppo korruptoida ja jymäyttää. Iso osa vastuusta lankeaa kritiikittömälle lehdistölle, joka nielee eloppien ja g-miesten lupaukset ja laskelmat ja levittää niitä päätöksentekijöille, jotka eivät osaa ajatella ja laskea itsenäisesti. Niin sitten häviää hyvä maa, tontti ja firma kerrallaan, hövelisti sormien lomasta.

http://www.marmai.fi/blogit/toimitukselta/guggenheim haisee yha puhallukselta/a2205675


Guggenheim tulee,Ovatko suomalaiset maaailman tyhmin kansa??? Ainakin suomalaisen median toimittajat ovat sitä!

Äänestä

Säikähdin jo että unohdettiinko asia oikeasti, mutta ei näköjään.

Alusta asti ollut selvää että guggenheim tulee vaikka väkisin.

1Äänestä

Museo tuottaa kuulemma miljoonia voittoa ja silti hingutaan valtiotukea. Miten elätit perustelevat tämän vaateen?

Pidä Soini pääsi ei euroakaan valtion rahaa. Kiitos

Äänestä
  • Elintasosurffaritkin kuulemma on tuottavaa väkeä silti niihin valuu miljardi vuodessa. Tuotot näissä 2 tapauksessa jää aika pienen porukan käsiin.

    Äänestä

Niin. Entäs se Suurmoskeija? Tuleeko sekin?

Voittaako Trumppi Hillaryn ja tuleeko Vladimir???

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit!

    Äänestä

Vain juntti sanoo "hesa"...

Äänestä
  • Itse kutsun helsinkiä hesaksi vain koska se ärsyttää kaltaisiasi idiootteja.

    1Äänestä

  • stadiIainen kirjoitti:

    Itse kutsun helsinkiä hesaksi vain koska se ärsyttää kaltaisiasi idiootteja.

    Tässä näitä stadilaisia "tolkun" ihmisiä varmasti myös entisiä kolukiusaajiakin.

    Äänestä

  • Vain idiootti lokeroi ihmiset sanojen perusteella.

    Äänestä

Jos helsingin paras paikka annetaan juutalaiselle museolle, vaadin jättimoskeijan pystyttämistä sen viereen.

1Äänestä

Ylen juttu on hieman ristiriitainen. Ensin tulee mielikuva, että Helsinki maksaa rakentamisesta 80 miljoonaa ja loput katetaan yksityisellä 66,4 miljoonalla. Tarkemmin lukien Helsinki maksaa 80 miljoonan lisäksi suurimman osan rakentamista varten perustettavan kiinteistöosakeyhtiön ottamasta 35 miljoonan lainasta.
Guggenheim Helsingin rakentamiskustannukset ovat arviolta 120–140 miljoonaa euroa. Tästä tulisi Helsingin osuudeksi jopa 115 miljoonaa, sillä säätiöiden osuudet tiedetään. Koska säätiöiden puuhastelut tunnetaan, Helsinki maksaa mitä todennäköisimmin rakentamiskulut kokonaan ja korkoineen. Valtio tulee tai joutuu tietysti avuksi kuntien valtionosuusjärjestelmän kautta tai jollakin muulla kepulikonstilla.
Kun rakentamiskuluihin lisää valtion vuotuiset 1,3 miljoonan Guggenheimin ylläpitotukiaiset osittain eli käytännössä kokonaan Veikkauksen rahoista, loton sarakemaksua on todennäköisesti korotettava.
http://yle.fi/uutiset/3-9269555
http://yle.fi/uutiset/3-9270076

Äänestä
  • TOTTA.

    Äänestä

Täällä näköjään vallitsee täysin impivaaralainen meininki, jota persut ja vihervassarit ruokkivat politiikallaan. Kateus on myös taiteilijapiireissä ennennäkemätöntä, kun kerrankin saadaan kaupunkiin kansainvälisen tason taidegalleria. Onneksi liike-elämä näkee Guggenheimin mahdollisuudet Helsingille ja sen tuoman valtavan tuoton ja statuksen. Kaikki mikä tulee Amerikasta, on vihervasemmistolle kauhistusta ja persuille muuten vaan, koska Impivaara tuhoutuu. Puhutaan kuluista, mutta ei ymmärretä hankkeen taloudellista merkitystä. Tämän ikuisen marinan alla ei tähän maahan saada mitään elinvoimaista ja marina ruokkii vain kierrettä, jolloin sossusta ei saada enää sitä vähääkään rahaa.

Äänestä

Ensinnäkään Guggenheim-hallit eivät ole museoita vaan näytelytiloja eli gallerioita, kuten edelläkin taas todettiin.
Guggenheim-säätiö sellaisen rahastaa sijoitusmaista ilman omaa panostusta. Eikö Suomessa jo ole näytelytiloja ja jos tarvitaan lisää niin voidaan rakentaa murto-osalla kustannuksia verrattuna G:iin.

Toiseksi, Guggenheim kiinteistön ja sen toiminnan ylläpito on kuin onkin tarkoitus maksattaa valtiolla kuten Sanni Granlund jo ehti lipsautaa. Tämä viime tarjoushan oli sellainen että vain Helsingin verovaroja käytettäisiin.
Ei tule käymään niin. Avatkaa jo silmät ja pyyhkikää niistä unelmahöttö.

Äänestä
  • Näinhän pojat ovat sen suunnitelleet. Kysymys ei todellakaan ole museo-, kulttuuri- tms. toiminnasta. Kysymys on yksityisestä busineksesta suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Ne euromäärät, joilla hanketta tällä kertaa lobataan, eivät ole lähimainkaan totta.
    Helsingin pitäisi lahjoittaa kaupungin ehkä kallein tontti tähän businekseen. Tontin arvo on ehkä 20 miljoonaa euroa ja yksin vuokrana kaupunki saisi siitä helposti 0,5-1 miljoonaa vuodessa. Pohjatyöt epäilemättä maksatettaisiin kunnallistekniikan yms. kera Helsingin veronmaksajille. Rakentamiskustannuksissa kävisi taas kerran kuten vaikkapa länsimetron ja stadionin kohdalla. Todelliset rakennuskustannukset tulisivat olemaan tasoa 250 miljoona, mistä Helsingin veronmaksajien osuus noin 230 miljoonaa. Sen päälle sitten vuotuisen kiinteät miljoonat siitä hyvästä, että Helsinki "saa käyttää" liikeyrityksen nimeä.
    Valtion tehtävä ei ole rahoittaa liiketoimintaa. Jos Guggenheimiä käsitellään museona, sama status tulee antaa kaikille kaupallisille taidegallerioille ja maata kiertäville taulukauppiaille.
    Täytyykö meidän taas ryhtyä hölmöiksi kun muut eivät halua.
    Guggenheim- lobbarit (Lehti, Ollila jne.) voisivat vapaasti sijoittaa miljooniaan tähän hankkeeseen. Itse hallin nämä rahamiehet voisivat sijoittaa kokonaan muualle kuin Helsingin keskustaan.
    Kenelläkään ei ole hanketta vastaan kunhan puuhamiehet maksavat sen viimeistä centtiä myöten ja huolehtivat myös käyttökuluista. Sehän ei liene ongelma päätellen siitä, minkälaiseksi huippusijoitukseksi tätä uskotellaan.

    Äänestä

Saksalaisviestimet: 6.2.2012
Berliinin Guggenheim suljetaan - kävijämäärät alamäessä!

Berliinin Guggenheim-museo suljetaan vuoden loppuun mennessä, kertovat saksalaisviestimet.

Museota yhdessä Guggenheim-säätiön kanssa hallinnoiva Deutsche Bank tiedotti asiasta tänään. Pankki perustelee yllättävää ilmoitustaan sillä, että se haluaa rakentaa suhteensa Guggenheim -säätiön kanssa uudelle pohjalle. Pankki suunnittelee näyttelytilaan vuorovaikutuskeskusta, jossa politiikka, talous ja kulttuurielämä kohtaavat toisensa.

Solomon R. Guggenheim -säätiön ja Deutsche Bankin 1997 perustamaa museota ei tueta verovaroilla. Parhaasta mahdollisesta sijainnistaan huolimatta Berliinin Guggenheimin kävijämäärät ovat viime vuosina laskeneet. Huippuvuonna 2007 kävijöitä oli 147 000, viime vuonna enää 124 000.

Guggenheim on joutunut Berliinissä kilpailemaan 37 muun taidemuseon ja 60 gallerian kanssa.

Suosituin kaupungin taidemuseoista on eurooppalaisia mestarimaalareita esittelevä Gemäldegallerie, jossa käy vuosittain yli 350 000 ihmistä. Lähes yhtä suosittu on nykytaidetta esittelevä Neue Nationalgallerie.

Tilastoissa heijastuu Berliinin suosio matkakohteena. Kolmen ja puolen miljoonan asukkaan kaupungissa vierailee vuosittain yli 10 miljoonaa matkailijaa. Keskimääräinen oleskeluaika on kaksi ja puoli päivää.

Parhaillaan Guggenheimissa esillä olevaa Found in Translation -performanssia seuraa huhtikuussa tilateoksistaan tunnetun slovakialaisen Roman Ondakin näyttely. Vielä ennen museon sulkemista 510 neliömetrin suuruisessa tilassa ovat esillä meksikolaisen konseptitaiteilijan Gabriel Orozcon ja amerikkalaisen valokuvataiteilijan Cindy Shermanin näyttelyt.

Museon sulkeuduttua Deutsche Bank ja Guggenheim -säätiö aikovat ilmoituksensa mukaan toteuttaa yhdessä "valikoituja projekteja".

STT

Äänestä
  • Jos ei se pärjää kautta kannata Berliinissäkään niin miten se voisi pärjätä täällä kaikkien turistikaupunkien emässä Helsingissäkään..?

    Matutko siellä alkavat käymään?

    Veronmaksajien verorahoin ilmaislipuilla kustannettuna tietenkin:
    -Guggenheim kiinteistön ja sen toiminnan ylläpito on kuin onkin tarkoitus maksattaa valtiolla kuten Sanni Granlund jo ehti lipsautaa.

    Äänestä

Samantien kaikki pääkaupungin- ja seudun taidemuseot ovat lopetusuhan alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hgbgfgt kirjoitti:

Guggenheim nousee ehkä sittenkin – Kustannukset jaettaisiin Helsingin kaupungin ja yksityisten kesken

Helsingin kaupunki ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiö ovat julkistaneet uuden esityksen Guggenheim-museon perustamisesta Helsinkiin. Esityksen mukaan kaupunki ja tukisäätiö jakaisivat museon kustannukset. Kaupungin osuus kustannuksista pysyy jotakuinkin samana ja yksityisen rahan osuus kasvaisi.

Samalla Guggenheim tulisi vastaan alentamalla vaatimaansa lisenssimaksua 30 miljoonasta dollarista 20 miljoonaan dollariin eli noin 18 miljoonaan euroon.
Tiedotustilaisuudessa apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoi, että Helsingin kaupunki olisi museon rakennuttaja, ylläpitäjä ja pääasiallinen omistaja.
Museon 130 miljoonan euron rakennuskuluista Helsingin kaupungin investointiosuus olisi enintään 80 miljoonaa euroa.
Kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kommentoi esitystä tuoreeltaan Facebookissa.

”Guggenheim on erittäin tervetullut. Iloitsen siitä

Selvityksen mukaan Guggenheimin uskotaan pääsevän muiden museoiden tavoin valtionosuustuen piiriin. Valtionosuustuki jaetaan henkilötyövuosien perusteella, ja Guggenheimin kohdalla sen arvioidaan olevan 1,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Sen ohella museon vuosittaiset tulot koostuisivat 6,5 miljoonan euron pääsylipputuloista, 1,9 miljoonan euron yksityisestä rahoituksesta, 0,8 miljoonan museokauppatuotoista, 0,4 miljoonan tilavuokrista ja 0,3 miljoonan muista tuloista.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1478140841581?ref=a-luet-#9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu