Pubiemäntien tuuraajat

Nyt menee jo kyllä juonikuviot lapsellisuuksiin.Nämä tiskintakana nahistelevat papparaiset Doug ja Zak.Jotka ovat päättäneet tulla tuuraamaan sairaslomalle joutuneita pubiemäntiä.Näiden ukkojen kannattaisi pysyä vaan lestissään.
Dougin näpertelemässä hortonomian parissa ja Zakin hoitelemassa vaan Dinglelässä niitä possujaan.

Doug oli ensimmäisenä aukomassa päätään, inhoamilleen Dingleille.
Kettuillen Dingleillä olevan raukkamaisesti tapana luistaa aina tuomioistaan.
Chasin sekoamisenkin hän uskoo olevan vain suunniteltua feikkaamista.
Vaikka kyseinen ketkuilu Dinglen klaanille varmasti tyypillistä onkin.Nytpä vaan ei olekaan kysymys tälläisestä, vaan Chas onkin oikeasti sairas.Doug ei tätä halua vaan millään uskoa.Ehkä hänestä tuntuu hyvältä purkaa kiukkuaan tähän halveksimaansa rötjäsakkiin.

Doug halusi myös tietää, mitä asiaa Dingeillä muka on pubiin?Unohtiko hän, että yhtä suuri syy ja oikeus on Dinglen sakilla majailla pubissa, kuin hänelläkin.
Onhan Aaronin ja Chasin koti siellä pubin yläkerrassa ja Chas omistaa Dianen kanssa pubista puolet.Robertkin taktikoi ja juonii näiden vastapuolten välissä.
Esittää olevansa milloin Dinglejen ja milloin oman sukunsa puolella.

Mitähän tästä tälläisestä tuuraamisestakin tulee?Miksi Dianea ja Chasia tuuraa juuri nämä kaksi hölmöä ukonkäppänää?Kun tiskin takana on häärinyt ennenkin tarvittaessa, tuon homman paremmin osannutta väkeä.Esim.Bernice, Moira, Priya, sekä Marlon ja Victoria.Mikähän heitä nyt estää tuuraamasta Dianea ja Chasia?Jotain draamaako tästä, riitelyn sävyttämästä kahden tolleron baarimikkoilusta nyt yritetään repiä?

19

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AaroninParhaaksi

      Robert halusi rauhoittaa Aaronia ettei Chasia kukaan jahtaa ja pyytää Emmaa kertomaan Chasin stressioireyhtymästä Dougille ym. R toimii kummankin osapuolen parhaaksi. Robert ei voi kertoa Andyn olleen ampumisen takana ja Roberthan ei vielä itse tiedä että ampuja on Ross. Moni muu tietää Rossin teosta ennen Aaronia.

    • tommpppaa

      Mahtaakohan toi dougin dinglefobia johtua siitä kun marlon lemppasi dougin "ihanan" tyttären,siltä jotenkin tuntuu ja nyt kun chas puukotti dianea niin varmasti lisäsi dinglevihaa mikä on ymmärrettävää mutta jos chas mokaa niin eihän siitä nyt koko dinglen porukkaa tarvii nälviä,eikä chaskaan sitä nyt tahallaan tehnyt ja douglaskin sen tietää mutta silti koko ajan jotain paskaa jauho dingleistä villiksessäkin.ja sit valitti cainille kun vittuilee viiden minuutin välein.joo-o mutta ei ne dougin puolustamat sugdenitkaan mitään pulmusia kaikki ole mitä se robertkin kaikkea paskaa aiheuttanut mm.max kingin ja katien kuolemat okei no se max juttu oli tahaton mutta jos rob ei olis yrittäny kolaria ni max ois elossa ja mitä muuta se robert on aiheuttanu ja andykin paiskonut turpaan milloin ketäkin jopa naisiakin lahopää on mennyt lyömään,oikeestaan ainoat sympaattiset sugdenin perheestä on victoria sekä diane.

      • lskdfkdsf

        Doug on ärsyttävä tomppeli, kohkaa ja syyttelee kuin teini-ikäinen.

        Ja muutenkin ihmetyttää Dougin ja Dianen kovin syvä suhde; yli kuuskymppisiä kumpikin ja vasta ryhtyneet suhteeseen. Ei tuossa iässä niin äkkiä eikä syvästi sitouduta, että alettais muutamassa kuukaudessa käyttäytyä kuin aviopari.


      • AndyMurhiaYrittänyt

        Vuosia sitten Robert ei aiheuttanut Max Kingin kuolemaa. Andy aikoi murhata ja ajoi päin Robertin autoa mutta Andyn vieressä istuva Max tarttui rattiin,esti ja heidän autonsa suistui tieltä,kierähti ja syttyi palamaan. Robert meni pelastamaan palavasta autosta ensin Andyn mutta ei ehtinyt Maxia. Andy valehteli silloin kolarista kaikille ja syytteli Robertia. Andy kertoi hiljattain Robertille, että aikoi ajaa päin Robertiniin autoa mutta Max pelasti. Robertin äskettäin pelasti Andyn palavasta autosta siis jo toisen kerran. Emmerdale Wikia englkielinen sivusto kertoo em tosiasiat.


      • samisugden

        Doug on kyllä aika pässi joskus,esim kerran hän syytti marlonia siitä että pitää parempaa huolta aprilista kuin laurelista,eli dougin logiikka:ennemmin pitäis auttaa omille nilkoilleen kussutta aikuista juoppoa jonka pitäis osata hoitaa itse asiansa kuin 5v viatonta tyttöä joka menetti traagisesti äitinsä siinä kohtaan oisin toivonu et doug ois saanu lättyynsä,mut muuten iha ok äijä.


      • TehoDoug
        samisugden kirjoitti:

        Doug on kyllä aika pässi joskus,esim kerran hän syytti marlonia siitä että pitää parempaa huolta aprilista kuin laurelista,eli dougin logiikka:ennemmin pitäis auttaa omille nilkoilleen kussutta aikuista juoppoa jonka pitäis osata hoitaa itse asiansa kuin 5v viatonta tyttöä joka menetti traagisesti äitinsä siinä kohtaan oisin toivonu et doug ois saanu lättyynsä,mut muuten iha ok äijä.

        Onhan se Doug aika kova äijä, hänellähän oli satiaisiakin. Pässi, eli pukki.


      • Marlonkin20vLiikaajo

        Marlon hemmottele ja hösssä tytärtään. Ameliakin on parempi lapsinäyttelijä. Marlon on Ärsyttävä ja ruma lähes 2m mies,epäuskottava roolissaan kuten on kaunotar Carlykin kanssa. Carlya näyttelevä Gemma A. ulkonäköä ei pilata liialla meikillä eikä tukka väkerryksillä joita on Tracyllä ,Alicialla,Kerrylla.


      • ksdjflks
        Marlonkin20vLiikaajo kirjoitti:

        Marlon hemmottele ja hösssä tytärtään. Ameliakin on parempi lapsinäyttelijä. Marlon on Ärsyttävä ja ruma lähes 2m mies,epäuskottava roolissaan kuten on kaunotar Carlykin kanssa. Carlya näyttelevä Gemma A. ulkonäköä ei pilata liialla meikillä eikä tukka väkerryksillä joita on Tracyllä ,Alicialla,Kerrylla.

        Ei pilata niin, kun Carly on äijämäinen poikatyttö :D


    • Merkkihlö

      Jaa, musta se oli ihan piristävä komediallinen lisä. Paljon on vakavaa juonenkuviota ollut, että tuommoinen keventävä hupsutus on toisinaan tervetullutta. Mielenkiinnolla odotan lisää kommelluksia pubi-isäntien saralla. Eikä tämän tarvitse olla mikään kantava juoni, vaan sellaista vanhojen jäärien satunnaista yhteen törmäilyä.

      • Värejä

        Millä lailla musta on piristävä komediallinen lisä?


      • Öskfhggb

        Jotkut ei erota sarjan parhaita dramaattisia näyttelijöitä ja niitä suurempia juonia,tarinoita joita kerrotaan. Asleyn alkava dementia on pitkä tarina tai nyt Chasin sairastumisesta alkava pitkä juonikuvio joka liittyy Aaroniin ja hänen isäänsä.


    • Uusia.tuulia

      Tuuraajapapparaiset tekivät yllättävän pian, "pienitalopreeriallamaisen" liikuttavan sovinnon.Doug pyyteli nöyrästi anteeksi käytöstään Dingleiltä. Perustellen Zakille hyökkäävää käytöstään, hermostumisellaan Dianen jouduttua hengenvaaraan.
      Tuuraaminenkin on jo loppusuoralla.Nythän Chas jo palaamassa sairaslomaltaan tiskin taakse.Mutta ei ilmeisesti pysyvästi, eikä Dianekaan enää halua jatkaa pubiemäntänä.Mitähän näille naisille keksitään tuon pubinomistajaroolien tilalle.Eläkkeellekö molemmat jäävät?Villapakkahan saa kohta uudet omistajat.
      Aika kauan se onkin ollut jo Dianella ja Chasilla.Joten uusi omistajuus on ihan tervetullutta vaihtelua.Koska tiedän jo uudet omistajat.Näiden sijaan jotenkin selvempää olisi ollut, että omistajuudesta olisi kiinnostuneet enemmän.Ne jotka pubissa ovat kauan jo työskennelleet.Eli Marlon ja Victoria.Kuin sellaiset, jotka ovat katselleet pubin pyörittämistä vain kauempaa vierestä.

      • Tämätilannenyt

        Diane myy kyllä osuutensa,puolet Willapakasta kevään jaksoissa 2016 ja puolikkaan ostaa vankilasta palaava Charity. Chas jatkaa omistajana vielä pitkään. Chas näyttelijä Lucy P. on raskaana,kaksoset tulossa ensi keväällä 2017 ja ei tiedetä miten äitiyslomalle lähtee. Charityn jatkokin on epäselvä. Ei ole mitään julkistettua tietoa miten Williksen omistajuus jatkossa järjestetään. On vain arveluja. Willapakka on keskeinen kuvaus ja tapahtumapaikka sarjassa joten omistajana ei voi olla kuka vain. Pubi lisenssin omistajalla ei saa lain mukaan olla rikosrekisteri taustaa.


      • Kolmeanimeäarvelen

        Willapakan omistajien ja siellä asuvien pitää myös olla kykeneviä näyttelemään pääosissa sarjan juonissa. Sarjan menestymisen kannalta tärkeitä hahmoja. Eikä vaihtoehtoja ole kovin monta. Omistaja voi palkata tiskin taakse työvoimaa.


      • pupissa
        Kolmeanimeäarvelen kirjoitti:

        Willapakan omistajien ja siellä asuvien pitää myös olla kykeneviä näyttelemään pääosissa sarjan juonissa. Sarjan menestymisen kannalta tärkeitä hahmoja. Eikä vaihtoehtoja ole kovin monta. Omistaja voi palkata tiskin taakse työvoimaa.

        "Omistaja voi palkata tiskin taakse työvoimaa."
        Omistajat eivät ole kovin toimintakykyisiä näinä aikoina


      • batmani
        Tämätilannenyt kirjoitti:

        Diane myy kyllä osuutensa,puolet Willapakasta kevään jaksoissa 2016 ja puolikkaan ostaa vankilasta palaava Charity. Chas jatkaa omistajana vielä pitkään. Chas näyttelijä Lucy P. on raskaana,kaksoset tulossa ensi keväällä 2017 ja ei tiedetä miten äitiyslomalle lähtee. Charityn jatkokin on epäselvä. Ei ole mitään julkistettua tietoa miten Williksen omistajuus jatkossa järjestetään. On vain arveluja. Willapakka on keskeinen kuvaus ja tapahtumapaikka sarjassa joten omistajana ei voi olla kuka vain. Pubi lisenssin omistajalla ei saa lain mukaan olla rikosrekisteri taustaa.

        Pubi lisensin omistajalla ei saa olla rikostaustaa, miten Charity tai kukaan nykyisistä kylän asukkaista pystyisi ostamaan?


      • Tulevanpohtija

        Chasilla ei ole rikosrekisteriä ja ilmeisesti siten on vastuussa toiminnasta enemmän kun Charity voi ostaa osuuden Dianalta. Kauppa toteutuu lopullisesti vasta toukokuussa 2016,kun Diane saa loput rahansa. Chas näyttelijällä äitiysloma,kaksoset tulossa 2017 ja Charityn jatko hieman ollut epävarmaa.
        Eilen kirjoitin 3 nimestä tulevista mahdollisista 2017 Williksen jatkajana ja nyt muutan mieltä netistä vinkkiä saaneena ettei niistä kaksi asu ainakaan Williksessä ja heillä on jo oma tuottoisa bisnes ja tod näk. tasokaampi oikea koti. Diane voisi palata Willikseen ainakin tuuraajaksi Chasille. Diane osti Erikin hotellista puolet, Doug on töissä siellä.
        Tämän hetkisestä Willis tilanteesta meidän jaksoissa: Diane toipuu ja Chas ei joudu vankilaan joten kumpikin on pian taas töissä. Tulevaa pohdittu samalla näyttelijän äitiysloman takia koska se ei ole oikea juonipaljastus. Jokainen katsoja näkee juuri nyt miksi esim. Debbie poistuu sarjasta lapsineen lähiaikoina.


    • Miksihän siviilien tyrmänä käyttämää, riippulukolla varustettua, ruostunutta konttia säilytetään siellä metsässä?Ketähän kaikkia sinne on teljetty.
      Charity ainakin oli siellä Jain vankina, rätti suussa ja kädet ja jalat sidottuina.
      Olisikohan Jai viimeinen kontin vanki?Vai näemmekö siellä jonkun vielä siellä sidottuna lusimassa?Kontti ei tosin ole ainoa paikka mihin ihmiset telkeävät emmerdalessa toisiaan.Milloin teljetään kellariin, latoon ja pakun perään, tai muuhun lukittuun koppiin.Ihmeellistä sekin, ettei kukaan koskaan silti saa syytettä näistä vapaudenriistosta.Muista rötöksistä kylän porukkaa on syytettyja tuomittu kyllä ahkerasti. Mutta nämä kaikki telkeämiset unohdetaan.Yksi huomio vielä tähän.Koska kontin riippulukko pysyi kiinni, mutta irtosi kuitenkin sekin seinäkiinnityksestään.Hirmuiset jalkavoimat on kuitenkin aina näillä tv-sarjojen sankareilla, kun saavat tuosta vaan potkittua lukon, kuin lukon auki.Heitähän ei mitkään lukot näytä pitelevän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3757
    2. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      208
      3039
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2584
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      175
      1380
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1334
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe