Darwinismi tyrmätty Nobelin arvoisesti

KunniaHerralle

Julkaistu 15.2.2016
Lääkäri Pekka Reinikainen puhui nelituntisessa seminaarissa Helsingin Cityseurakunnassa 6.2.2016: "Darwinismi tyrmätty Nobelin arvoisesti". Tässä koko seminaarin anti.

Alustuksen Pekan puheeseen piti Thomas Kämper Vantaalta.

Juoni lyhykäisesti:

Jumalan huumorintaju pisti Nobel-komitean palkitsemaan viime vuonna kolme kemistiä (evolutionisteja), jotka tietämättään sattuivat paljastamaan evoluutioteorian köykäisyyden ja valheellisuuden.

Tämä tiedemiesten löytö liittyy hedelmöittyneen munasolun jakautumiseen, jotta ihminen kehittyisi kohdussa, sekä myöskin myöhempään ihmisen solujen jatkuvaan jakautumiseen aikuisiässä. Jotta jakautumisissa tarvittava solujen tiedostojen kopiointi onnistuisi edes jokseenkin virheettömästi, niin tiedemiehet havaitsivat, että tarvitaan monimutkainen valmiiksi asennettu korjausjärjestelmä tai 'skanneri', joka korjaa kopioinnissa väistämättä tulleet kopiointivirheet, joiden syynä oletettavasti on ihmisen perisyntinen/rappeutunut tila paratiisilankeemuksen seurauksena. Tällaisen korjausjärjestelmän olemassaolo juuri tekee elämän mahdolliseksi vaatien Luojan käsialaa (suunnittelua) ja on täysin mahdotonta, että se olisi syntynyt sattumalta, johon Pekka viittaa hurjilla todennäköisyyslaskelmillaan. Eli geenit todistavat älykkäästä luomakunnasta.

https://www.youtube.com/watch?v=NS2pAVWmODw

24

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfgasdfgsdfg

      Eipä ole Reinikaista näkynyt Nobelin saajissa. Eikä tule näkymään.

      • Eipä niin, jokainen tiedemies joka sanoutuu irti tieteellisillä nimillä ja termein kuorrutetusta taikauskosta, pääsee pannaan ja saa kerettiläisen leiman.

        Sellaiselta tiedemiehiltä sulkeutuu kaikki ovet tiede maailmassa. Vain sellaisilla tiedemiehillä kaikki ovet tiedemaailmassa ovat auki, jotka etukäteisitoutuvat evoluutio spekulaatioihin ja arvauksiin.

        Darwin ja sen sirkut, ne on muka todisteina evoluutiosta, kun ko. herra tarkasteli niitten nokkaa. Darwin olisi vain mennä tarkastelemaan Lontoon katuvilinästä ihmisten nokat, eikä sen pitemmälle, se olisi vakuuttavampi ollu evoluutiosta. Missä kunnossa Darwinin oma nenä olisi ollut sen jälkeen jäänee arvattavaksi.

        Tässä on kysymys ihmisten sieluista ajattomista ja arvelut evoluutio tarinasta, jonka tarkoitus on uskotella ihmisille naturalistisia, humanistisia ja uskonnollisia juttuja, niin että ihmiset hukkuvat Tulijärveen kuoltuaan.

        Jumala loi kaikki organismit peruslajinsa mukaan, Jumala asetti eläimiin ja ihmiseen geneettiset pankit, jotka sallivat geneettisen muuntelun kaikissa niine rajoineen kuin Jumala ne asetti.

        Ruusuista on satoja eri variaatioita, koirilla on satoja variaatioita, kissoilla, tulppaaneilla etc.

        Näin ollen luonnon valinta johtaa peruslajeista hieman poikkeaviin yksilöihin, jalostus prosessissa ihminen tuuraa luonnon valintaa ja kehittelee uusia variaatoita edellisistä sukupolvista risteyttämällä ja rikastamalla haluttuja ominaisuuksia seuraaviin sukupolviin ja tänään siirtämällä geenejä lajista toiseen, näistä siirtogeenisistä rehuista on pientä ja vähän isompaakin kapinaa.

        Mutta silti, koirat pysyvät koirina, kissat kissoina, ruusut ruusuina, drosophila drosophilana, latimeria latimeriana. Kaikkien elollisten geenipankit ovat lukittu siihen peruslajiin jonka Jumala loi. Näin ollen kärpäsestä ei tule härkästä tekemälläkään

      • Jisbi kirjoitti:

        Eipä niin, jokainen tiedemies joka sanoutuu irti tieteellisillä nimillä ja termein kuorrutetusta taikauskosta, pääsee pannaan ja saa kerettiläisen leiman.

        >Vain sellaisilla tiedemiehillä kaikki ovet tiedemaailmassa ovat auki, jotka etukäteisitoutuvat evoluutio spekulaatioihin ja arvauksiin.

        Jos noin on, lienet huomannut myös että tulokset tuosta ovat monilla aloilla suorastaan huikeat. Tuskinpa meillä tätä internettiäkään olisi, jos jokainen keksintö ja tutkimus olisi pitänyt koetella raamatulla.

      • Jisbi kirjoitti:

        Eipä niin, jokainen tiedemies joka sanoutuu irti tieteellisillä nimillä ja termein kuorrutetusta taikauskosta, pääsee pannaan ja saa kerettiläisen leiman.

        Sellaiselta tiedemiehiltä sulkeutuu kaikki ovet tiede maailmassa. Vain sellaisilla tiedemiehillä kaikki ovet tiedemaailmassa ovat auki, jotka etukäteisitoutuvat evoluutio spekulaatioihin ja arvauksiin.

        Darwin ja sen sirkut, ne on muka todisteina evoluutiosta, kun ko. herra tarkasteli niitten nokkaa. Darwin olisi vain mennä tarkastelemaan Lontoon katuvilinästä ihmisten nokat, eikä sen pitemmälle, se olisi vakuuttavampi ollu evoluutiosta. Missä kunnossa Darwinin oma nenä olisi ollut sen jälkeen jäänee arvattavaksi.

        Tässä on kysymys ihmisten sieluista ajattomista ja arvelut evoluutio tarinasta, jonka tarkoitus on uskotella ihmisille naturalistisia, humanistisia ja uskonnollisia juttuja, niin että ihmiset hukkuvat Tulijärveen kuoltuaan.

        Jumala loi kaikki organismit peruslajinsa mukaan, Jumala asetti eläimiin ja ihmiseen geneettiset pankit, jotka sallivat geneettisen muuntelun kaikissa niine rajoineen kuin Jumala ne asetti.

        Ruusuista on satoja eri variaatioita, koirilla on satoja variaatioita, kissoilla, tulppaaneilla etc.

        Näin ollen luonnon valinta johtaa peruslajeista hieman poikkeaviin yksilöihin, jalostus prosessissa ihminen tuuraa luonnon valintaa ja kehittelee uusia variaatoita edellisistä sukupolvista risteyttämällä ja rikastamalla haluttuja ominaisuuksia seuraaviin sukupolviin ja tänään siirtämällä geenejä lajista toiseen, näistä siirtogeenisistä rehuista on pientä ja vähän isompaakin kapinaa.

        Mutta silti, koirat pysyvät koirina, kissat kissoina, ruusut ruusuina, drosophila drosophilana, latimeria latimeriana. Kaikkien elollisten geenipankit ovat lukittu siihen peruslajiin jonka Jumala loi. Näin ollen kärpäsestä ei tule härkästä tekemälläkään

        »Eipä niin, jokainen tiedemies joka sanoutuu irti tieteellisillä nimillä ja termein kuorrutetusta taikauskosta, pääsee pannaan ja saa kerettiläisen leiman.»

        Yllä oli puhe tieteen Nobelin saamisesta. Reinikainen ei tule saamaan sellaista koska hän ei edes tee tieteellistä tutkimusta eli ei ole tiedemies, toisin kuin mitä tahansa tieteisän kuuloisia auktoriteettejä näykkivät kreationistit luulevat.

    • Miksi Reinikaisen jumala älykkäästi loi ihmisen geeneiltään rappeutumismahdolliseksi?
      Ja jos niin teki, niin sen korjausskannerin täytyy olla vihtahousun työtä, koska se sotii vastoin asioiden jumalallista ja rappeutuvaista olemusta.

      • Otaselvääää

        Kysyppä asiaa suoraan Jumalalta, Herralta Jeesukselta Kristukselta, että miksi, miksi sinä olet ihminen, vai oletko apina?

        1. Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
        2. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
        3. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
        4. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
        5. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.
        6. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä".
        7. Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
        8. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.
        9. Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin". Ja tapahtui niin.
        10. Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        11. Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on". Ja tapahtui niin:
        12. maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        13. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä.
        14. Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
        15. ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
        16. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
        17. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
        18. ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        19. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä.
        20. Ja Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä, taivaanvahvuuden alla".
        21. Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        22. Ja Jumala siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä".
        23. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä.
        24. Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:
        25. Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        26. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
        27. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
        28. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".
        29. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.
        30. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin.
        31. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.

      • Otaselvääää kirjoitti:

        Sinä ja minä olemme sekä ihmisiä että apinoita, mutta vain toinen meistä myöntää asian.

      • kekek-kekek, mistä se teidän jumalanne evoluutio ei kehittäny kuolemattomaksi ihmistä tai jotain genomia? Miten, mistä ja miksi kehittyi apoptoosi?

        Kemiallinen evoluutio sadoista eri raseemiset aminohapot on tolkuttoman mahdotonta muodostaa neljästä vasenkätisestä aminohaposta adeniini A, tymiini T, sytosiini C tai guaniini G. Lähetti-RNA:ssa on tymiinin paikalla urasiili U. geenit ja vielä sen lisäksi muuttua jotenkin eläväksi. Mahdotonta.

        Vain elävä solu voi luoda kopioita itsestään ja vielä sen lisäksi tuottaa lukuisia eri aineita, hiilidioksidista ja valosta sokeria, selluloosaa, kollageenejä, myrkkyjä, tuoksuja, löyhkää, proteiineja, hormoneja, entsyymejä, etanolia etc,

        Solut voivat hajottaa maaöljyä, sellua, proteiineja, sokereja, rikastaa köyhistä malmeista metallit etc.

        Kaiken tämän jälkeen vielä pitäisi höperehtiä itelle ja muille tarinoita evoluutio uskomuksia.

        Ei ole olemassa minkäänlaisia järkeviä vaihtoehtoja Jumalalle, tästä seuraa totuus maailmasta, universumista, elämästä ja ihmisestä.

        Jumalan Sana on Laki.

        Luomakunnassa vallitsee kemian, fysiikan, matematiikan, biologian etc. lainalaisuuksia. Kaikki nämä ovat ja pysyvät voimassa Jumalan Sanassa, jonka nimi on Yeshúa HaMaschiach.

        Universum jonka näemme on yliluonnollinen alkuperä, kaikki elävä on yliluonnollinen alkuperä.

    • Nyt herää kysymys, että kun Pekka on noin paljon viisaampi kuin kaikki maailman biologit yhteensä, miksei hänestä jäänyt minkäänlaista jälkeä hänen oman alansa historiaan? Pekka ei missään lääkäriuransa vaiheessa edistänyt lääketiedettä minkäänlaisin tutkimustöin, vaan jäi alarekisterin tusinalekuriksi, jonka muistaisi vain osa hänen potilaistaan, ellei uskoonhurahdus olisi tuonut hänelle monituhatpäistä faniklubia penaalien yleensä tylsimmistä kynistä.

      • Vääriävastauksia

        Biologit ei ole kaikki apinan poikien kannalla.

      • Vääriävastauksia kirjoitti:

        Biologit ei ole kaikki apinan poikien kannalla.

        Islamilaisista yliopistoista voit ehkä löytää kreationistisia biologeja, jos haluat fanittaa islamia. Länsimaisten akkreditoitujen yliopistojen osalta voit aloittaa etsinnän nyt ja tulla viikon päästä kertomaan, löysitkö ketään.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Islamilaisista yliopistoista voit ehkä löytää kreationistisia biologeja, jos haluat fanittaa islamia. Länsimaisten akkreditoitujen yliopistojen osalta voit aloittaa etsinnän nyt ja tulla viikon päästä kertomaan, löysitkö ketään.

        Eipä näköjään löytynyt. Voi että yllätyin.

    • OiKyllä

      Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että kouluissa pitäisi opettaa evoluutioteoriaa, koska sitä esiintyy niin paljon. Tosin se pitäisi olla yksi luku uskonnon tunneilla monien muiden uskontojen joukossa eikä biologian tunnilla.

      Evoluutio on samassa määrin totta kuin on buddalaisuus.
      Jo lapset pitää opettaa kyseenalaistamaan saamaansa tietoa.

      • dfjhh

        Sinä pelastut vain uskossa Jeesukseen Kristukseen. Haluatko, että myös lapsesi pelastuvat kadotukselta?
        Ei ole muuta uskoa/uskontoa, jolla vältyt kadotukselta.

      • >Jo lapset pitää opettaa kyseenalaistamaan saamaansa tietoa.

        Mutta ehdottomasti ei saamaansa uskonoppia, jos se on sama kuin sinulla...

      • Mietivielä

        Enpä voi sanoa sinulle, että - taivaassa tavataan.

      • OiKyllä

        Kiivailijat eivät taas tajunneet, se on murheellista.
        Tulkoon rauha osaksenne niin ehkä vielä joskus tavoitatte ymmärryksen.

        En ole tulossa teidän kanssa helvettiin, bye!

      • Kvaakkvaak
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Jo lapset pitää opettaa kyseenalaistamaan saamaansa tietoa.

        Mutta ehdottomasti ei saamaansa uskonoppia, jos se on sama kuin sinulla...

        Repe Rupisammakolle tuli taasen hätä.

    • DarwinismiKumoutuu
      • darwinismi.ei.kumoutunut

        Kudosten jäänteitä voi löytyä miljoonienkin vuosien jälkeen.

      • bcvbb

        Väärin. Ei säily tutkitavina, paitsi apinoilla-

    • Selvä.peli.sitten

      Tämä ketju on loistava esimerkki siitä miten palstakeisarina tunnettu reppana toimii. Hän pitää välttämättömänä nostaa tänne esiin aiheita jotka eivät mitenkään liity profetioihin. Hän itse tosin rähjää muille aiheessa pysymisestä! Mikään sääntö ei tätä Napoleon-kompleksista kärsivää surkimusta koske?

      Mikään perustelu ei hänelle riitä. Nomaaliin keskusteluun hän ei ikinä kykene. Jos oma mielupide ei riitä hän käyttää muita nikkejä kymmenittäin tukeakseen omaa käsitystään.

      Kaikkein rasittavin piirre on se että, jos tämä ns. keisari kokee olevansa heikoilla hän aloittaa palstavyörytyksen eli nostelee vanhoja ketjuja kymmenittäin ylös ok-kommenteilla tai aamenilla.

      Jokainen näkee kyllä tuon rassukan puuhien läpi. Ymmärtäjää hänelle ei löydy edes uskovaisten joukosta.

      • »Tämä ketju on loistava esimerkki siitä miten palstakeisarina tunnettu reppana toimii.»

        Näin on vieläpä erityisesti toiston kannalta, koska oliskohan tämä nyt 5. kerta kun samasta jo läpi jauhetusta asiasta PK on tullut tekemään uuden ketjun.

        »Hän pitää välttämättömänä nostaa tänne esiin aiheita jotka eivät mitenkään liity profetioihin. Hän itse tosin rähjää muille aiheessa pysymisestä! Mikään sääntö ei tätä Napoleon-kompleksista kärsivää surkimusta koske?»

        PK:n tapauksessa kyseinen röyhkeys ilmenee eräänlaisena kolminaisuutena:

        Aivan esinnä hän luulee profetioiden ehdottomasti rajautuvan vain Raamatun profetioihin. Sitten toisaalta hän kuitenkin luulee, että profetioihin liittyykin mikä tahansa, mikä sopii hänen raamatulliseen katsomukseensa. Kolmanneksi hän vielä luulee, että asioista, eli tässä tapauksessa niistä asioista jotka joko oikeasti liittyvät profetioihin tai eivät edes liity, ei saa keskustella ollenkaan ellei ole asiasta hänen kanssaan samaa mieltä.

        Tärkeintä näyttää kuitenkin olevan siis itse Raamattu. Eipä ota uskoakseen, että tällä foorumilla on sillekin aiheelle ihan oma palstansa, minne PK voisi mennä Raamattua hehkuttamaan. On vain saanut joskus käsityksen, että hehkutus pitää tapahtua nimenomaan tällä palstalla, ja pitää siitä itsepintaisesti kiinni. Outoa!

        »Mikään perustelu ei hänelle riitä. Nomaaliin keskusteluun hän ei ikinä kykene. Jos oma mielupide ei riitä hän käyttää muita nikkejä kymmenittäin tukeakseen omaa käsitystään.»

        Jos oikein muistan, niin hän on ilmoittanut, että tämä ei ole mikään keskustelupalsta, vaan tämä on profetiapalsta. Perusteluista siis viis, koska ylipäätään keskustella ei edes saisi. Ikään kuin autot-palstalla surisisivat vain autojen moottorit ja vinkuisivat tuulettimien hihnat, kirkosta eroaminen -palstalla vain erottaisiin kirkosta ja mitä kuoleman jälkeen -palstalla varmaan tapahtuisi maallisten jäänteiden maatumista jne.

        PK ei siis ymmärrä, että palstojen nimitykset - kuten vieläpä niiden kuvauksetkin selvästi viittaavat - ovat aiheita, joista keskustellaan eivätkä rajoituksia siitä, että kuka saa keskustella niistä asioista. Ja kun hän ei itse edes osaa keskustella eikä hyväksy muiden keskustelua, niin eikö olisi kaikista luontevinta, että hän itse siirtyisi johonkin muualle kuin nimenomaan pysyisi keskustelufoorumilla?

        »Kaikkein rasittavin piirre on se että, jos tämä ns. keisari kokee olevansa heikoilla hän aloittaa palstavyörytyksen eli nostelee vanhoja ketjuja kymmenittäin ylös ok-kommenteilla tai aamenilla.»

        Ainoa vastalääke siihen myrkkyyn olisi sinnikkäästi ilmoittaa ylläpidolle PK:n spammaukset. Mutta kummalle puolelle tasapaino kyseisessä urakassa kääntyy, kun vastakkain on ilmeisesti koko elämänsä palstalla viettävä ammattispammaaja ja sitten taas toisella puolella lukuisia palstoja moderoiva joukko ylläpitoa?

        »Jokainen näkee kyllä tuon rassukan puuhien läpi. Ymmärtäjää hänelle ei löydy edes uskovaisten joukosta.»

        Minäkin aluksi luulin kun tätä palstaa luin, että uskovat ovat näköjään hulluja. Totesin kuitenkin muita palstoja seurattuani, että no eivät kai ne niinkään ole, vaan tätä palstaa nyt sattuu dominoimaan yksi hullu sellainen.

        Muutoin en haaskaisi sekuntiakaan aikaa moisen hullutuksien kommentoimiseen tai tätä palstaa omivan agendan vastustamiseen, mutta en pidä siitä, että PK kehtaa tuolla tavalla yrittää omia julkista tilaa henkilökohtaiseen propagointiinsa, mille olisi parempiakin kanavia käytössä. Siksi pitää aina välillä vähän ruotia noita hänen juttujaan. Muutakin tekemistäkin toki on, ja nyt on taas aika siirtyä hetkeksi talvilevolle näiltä palstoilta.

        Eipä siis muuta kuin hyvää talven jatkoa vaan kaikille; älkää liukastuko, älkää ajako penkkaan, älkääkä ampuko uutena vuotena rakettia kenenkään silmiin!

    • Ja taas kerran pitää muistuttaa Palstakeisaria tästä asiasta, että Nobelistit itse eikä Nobel-palkinnot ole osoittaneet mitään tuollaista, mitä Reinikainen horisee. Sen sijaan on näin:

      Kemian Nobel 2015:

      »Lesions can also be mutagenic and change the coding capacity of the genome, which can lead to devastating diseases and conditions associated with genome instability, including cancer, neurodegenerative disorders and biological ageing. At the same time, without mutations Darwinian evolution would not be possible. Furthermore, mutagenic chemicals and radiation can also have a healing effect; they can for instance be used to treat cancer, by introducing DNA lesions that halt cell proliferation and stimulate programmed cell death.»

      https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/chemistry/laureates/2015/advanced-chemistryprize2015.pdf

      Lääketieteen Nobel 2016:

      »Macroautophagy (“self-eating”, hereafter referred to as autophagy) is an evolutionarily conserved process whereby the eukaryotic cell can recycle part of its own content by sequestering a portion of the cytoplasm in a
      double-membrane vesicle that is delivered to the lysosome for digestion.»

      »Furthermore, autophagy was shown to occur in a wide range of single cell
      eukaryotes and metazoa, e.g. amoeba, Euglena gracilis, Tetrahymena, insects and frogs8,14, pointing to a function conserved throughout evolution.»

      https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/medicine/laureates/2016/advanced-medicineprize2016.pdf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6567
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1163
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe