Aloitan tästä aiheesta kokonaan uuden keskustelun, koska joudun vetoamaan aiempiin ja hajalla oleviin vastauksiini.
Jumalan valtakuntaa on todellisuudessa jo kerran pyritty rakentamaan maan päälle paavin vallan aikana, mutta lopputuloksena oli suoranainen maanpäällinen helvetti. Tästä lähtökohdasta voimme siten johtaa, että kirkkovaltio on kaikista pahin ja historiallisesti suorastaan mielisairas valtiomuoto. Seuraavassa vaiheessa, 1700-luvun Ranskasta alkaen, siirryttiin ateistiseen valtioon ja valtion kirkkoon, mikä valtiomuoto on Suomessa nykyäänkin.
Tästä voidaan johtaa, että seuraava valtiomuoto olisi kehittynein Jumalan valtakunta, missä valtion kirkkoa ei olisi lainkaan ja valtio olisi vain välttämätön paha. Jumalan valtakunnassa olisi ääretön uskon ja ajattelun vapaus, koska Jumalan valtakunta on sisäinen ja näkymätön todellisuus. Siispä tällainen valtiomuoto on Jumalan valtakunta, koska itse kullakin voisi olla mieleisensä sisäinen ja näkymätön todellisuus.
Usko kuuluu potentiaalisen sisäisen ja näkymättömän todellisuuden alueelle, eikä se aktualisoidu, ellei itse Jumala puutu asioiden kulkuun. Tästä taas voidaan johtaa, että maallinen kirkko rituaaleineen on turha, eikä sillä ole uskon kannalta varsinaista merkitystä. Ei tarvitse kuin lukea päivälehtien ilmoituksia, niin hengellisiä tilaisuuksia on tarjolla niitä kaipaaville, joten sitä tarjontaa valtion ei tarvitse tehdä. Seremoniapapit voivat taas perustaa hautajais- ja vihkiäistoimistoja seremonioita kaipaaville.
Valtio on kuitenkin välttämätön paha, mutta sen merkitystä voidaan radikaalisti vähentää. Valtion roolina voisi olla objektiivinen tarkkailija ja sovittelija, jolla ei varsinaisesti ole mielipidettä ja valtaa, ellei sen ole pakko aktualisoitua tilanteen johdosta. Hajautettu paikallishallinto, järjestöt, laitokset, yritykset sekä kansalaiset eläisivät itsenäistä arkipäiväistä elämää, että juurikaan huomaisivat valtion olemassaoloa.
Jumalan valtakuntaa on todellisuudessa jo kerran pyritty rakentamaan maan päälle paavin vallan aikana, mutta lopputuloksena oli suoranainen maanpäällinen helvetti. Tästä lähtökohdasta voimme siten johtaa, että kirkkovaltio on kaikista pahin ja historiallisesti suorastaan mielisairas valtiomuoto. Seuraavassa vaiheessa, 1700-luvun Ranskasta alkaen, siirryttiin ateistiseen valtioon ja valtion kirkkoon, mikä valtiomuoto on Suomessa nykyäänkin.
Tästä voidaan johtaa, että seuraava valtiomuoto olisi kehittynein Jumalan valtakunta, missä valtion kirkkoa ei olisi lainkaan ja valtio olisi vain välttämätön paha. Jumalan valtakunnassa olisi ääretön uskon ja ajattelun vapaus, koska Jumalan valtakunta on sisäinen ja näkymätön todellisuus. Siispä tällainen valtiomuoto on Jumalan valtakunta, koska itse kullakin voisi olla mieleisensä sisäinen ja näkymätön todellisuus.
Usko kuuluu potentiaalisen sisäisen ja näkymättömän todellisuuden alueelle, eikä se aktualisoidu, ellei itse Jumala puutu asioiden kulkuun. Tästä taas voidaan johtaa, että maallinen kirkko rituaaleineen on turha, eikä sillä ole uskon kannalta varsinaista merkitystä. Ei tarvitse kuin lukea päivälehtien ilmoituksia, niin hengellisiä tilaisuuksia on tarjolla niitä kaipaaville, joten sitä tarjontaa valtion ei tarvitse tehdä. Seremoniapapit voivat taas perustaa hautajais- ja vihkiäistoimistoja seremonioita kaipaaville.
Valtio on kuitenkin välttämätön paha, mutta sen merkitystä voidaan radikaalisti vähentää. Valtion roolina voisi olla objektiivinen tarkkailija ja sovittelija, jolla ei varsinaisesti ole mielipidettä ja valtaa, ellei sen ole pakko aktualisoitua tilanteen johdosta. Hajautettu paikallishallinto, järjestöt, laitokset, yritykset sekä kansalaiset eläisivät itsenäistä arkipäiväistä elämää, että juurikaan huomaisivat valtion olemassaoloa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"........... Myöhemmin myös kristinuskon kohtaloksi tuli eksytykset ja harhat. Vuonna 313 Rooman silloinen keisari Konstantinus Suuri myönsi kristitylle vapauden harjoittaa uskontoaan, mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin määräsi lain, jolla yleiseksi lepopäiväksi määrättiin roomalaiseen aurinkojumalan palvontaan kuuluva san dei, eli sunnuntai. Vuonna 380 laadittiin laki, jonka mukaan jokaisen tuli Rooman maailmanvallan alueella tunnustaa sitä uskoa, jota Rooman piispa opetti.
Käytännössä tämä merkitsi ns. valtiokirkkojärjestelmän ja uskontopakon alkua. Samalla tämä merkitsi myös sitä, että entisestä marttyyriuden tien kulkijasta tuli niiden vainooja, jotka eivät omantunnon syistä voineet hyväksyä keisarin laatimaa uskontopakkolakia. Tämän jälkeen paavinvalta on ollut hirvittävin ja verisin uskonto, mitä maailmasta löytyy. Mm. noitavainoissa kidutettiin ja tapettiin Euroopassa noin. 2 miljoonaa ihmistä kirkon ja Jumalan nimissä. Samoin valtiokirkkokäytäntö on aina merkinnyt sitä, että kirkko toimii, ei niinkään alas painettujen vähäosaisten ihmisten nostajana ja tasavertaistajana, jollaiseksi kristinusko alunperin tarkoitettiin, vaan ennen kaikkea maallisten vallanpitäjien käsikassarana kansan alistamiseksi ja hallitsemiseksi. On täysin ymmärrettävää, että näitä taustatekijöitä ajatellen ja ratkaisuksi ajan ahdinkoihin syntyi Karl Marx'in mielessä unelma oikeudenmukaisemmasta maailmasta, jossa kaikki kansat olisivat veljet keskenään; ja jossa ei olisi enää sijaa harhautuneille ja ihmisiä alistaville uskonnoille.
Ihanteena marxilainen veljeys ja tasa-arvo ja yhteisen vastuun kantaminen olivat mitä ylevimpiä ja lähentelivät sitä, mitä köyhä rakentajanpoika Jeesus Nasaretilainen aikanaan opetti. Erona nasaretilaisiin ihanteisiin oli kuitenkin se, että Jeesuksen opetuksissa pyrittiin muuttamaan ihminen sisäisesti uudeksi ihmiseksi, niin nyt marxilainen aate lähti muuttamaan maailmaa pyrkimättä muuttamaan ihmistä. Eli. Sen sijaan että olisi nostettu vähäosaiset sorretut ihmiset henkiseen suuruuteen ja tasavertaisuuteen, niin nyt lyötiin alas koko vanha maailma, ja missä se alas lyötiin, siellä se alas myös jäi. Niin kuin mm. esimerkit itäisestä naapuristamme osoittavat. On täysin ymmärrettävää, että sellaisella kansakunnalla, jolla ei ole minkäänlaista henkistä ja moraalista ryhtiä, missä vallanpitäjien vääryydet ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus; ja jossa mm. joka toinen nainen on joutunut läpikäymään abortin, ei ole minkäänlaisia selviytymismahdollisuuksia. Elämän ikuiset lait säätelevät niin yksilön kuin kansojenkin kohtaloita ja niin yksilö kuin kansakuntakin vetää omalla elämällään ja valinnoillaan joko siunauksen tai kirouksen päällensä. Vain korkea henkinen ja moraalinen ryhti voi turvata yksilön ja kansakunnan menestyksen ja missä nämä arvot puuttuvat, siellä ei ole tulevaisuutta. Ei yksilöihmisellä eikä kansakunnalla. Itse asiassa ainut näkyvä tulos marxilaisesta ateistisesta unelmasta oli se, että tämän sokaisemana maailmassa tapettiin kymmeniä miljoonia ihmisiä - oman maan kansalaisia - eli enemmän kuin yhdenkään tunnetun uskonnon taholta..........."
http://personal.inet.fi/koti/aretalogia/Aretalogia.mita.html
Olen kirjoitellut tällä palstalla jo kohta kaksi vuotta, tosin eri nimimerkeillä, yleensä olen saanut havaita, että tuskin kukaan näkee asioita samalla tavalla. Nyt taas täytyy ilahtua siitä, että olemme samaa mieltä.
Jostakin luin, että Marx olisi jopa julkisesti väittänyt olevansa messias ja verrannut dialektista materialismia evankeliumiin. Kommunismi kaatui juuri siihen, että se ei ottanut sisäistä uudistumista mitenkään huomioon.