Palstalla levitetään disinformaatiota.

Kepulaisten toimesta mm. väittäen Koivistoa syylliseksi lamaan. Tasavallan Presidentillä ei tuolloinkaan ollut operatiivista valtaa Suomen Pankissa. Tämä vain yksi esimerkki Kepulaisten tosiasioiden vääristelystä.

25

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tasavallan presidentti nimitti hallituksen, joka noudatti hänen mieleistään politiikkaa ja vaikutti hallituksen politiikkaan viikottaisissa presidentin esittelyissä. Lisäksi hän oli merkittävä mielipidevaikuttaja, muun muassa tapaamalla säännöllisesti Suomen Pankin pääjohtajan.

      Ei Koiviston kytkeminen lamaan ole pelkästään kepulaisten mielipidekirjoittajien väite. Saman väitteen ovat esittäneet monet talousasiantuntijatkin.

      • Koivisto oli Kekkosen ajan opettamana hyvin tarkka miten valtaoikeuksia käytettiin. Kyllä Holkerin hallitus toimi ihan itsenäisesti. Kuten Ahonkin hallitus myöhemmin.
        Eiköhän joku vastuu olisi pitänyt olla myös valuuttalainoja ottaneilla yrittäjillä itsellään?

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Koivisto oli Kekkosen ajan opettamana hyvin tarkka miten valtaoikeuksia käytettiin. Kyllä Holkerin hallitus toimi ihan itsenäisesti. Kuten Ahonkin hallitus myöhemmin.
        Eiköhän joku vastuu olisi pitänyt olla myös valuuttalainoja ottaneilla yrittäjillä itsellään?

        Koivisto noudatti valtaoikeuksiaan. Jos olisi jättänyt käyttämättä niitä myös talousasioissa, hänet tunnettaisiin Mannerheimin kaltaisena heikkona ja pelkkänä muodollisena presidenttinä.

        Nuo talousasiantuntijat eivät ole väittäneet, että Koivisto olisi yksin ollut vastuussa Suomen ajautumisesta syvään lamaan, mutta kyllä hänellä siihen yksi lapio oli.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mitä ne olivat ne Koiviston konkreettiset valtaoikeudet talousasioissa. Nimitysoikeutta ei lasketa.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mitä ne olivat ne Koiviston konkreettiset valtaoikeudet talousasioissa. Nimitysoikeutta ei lasketa.

        Koivisto nimenomaan normalisoi Suomalaisen palrlamentarismin. Myös kevään 1987 hallitusratkaisussa oli tästä kysymys.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mitä ne olivat ne Koiviston konkreettiset valtaoikeudet talousasioissa. Nimitysoikeutta ei lasketa.

        Presidentin esittelyissä käytiin viikottain läpi myös valtiovarainministeriön asiat ja presidentillä oli lupa lausua kantansa niihinkin. Lisäksi presidentti tapasi Suomen Pankin pääjohtajan säännöllisesti.

        Puhumalla pelkästään konkreettisista valtaoikeuksista tulkitset presidentin osuutta Suomen talouselämän kehitykseen liian ahtaasti. Unohdat kyllä tuon ahdasmielisyyden saman tien kun alat arvostella Kekkosta vuosien 1956-1981 taloudellisesta kehityksestä.

      • sittentotuutta
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Suotta mäkätät paskapää. Urkki hajoitti eduskuntia, jakeli junteille duunarien vähäiset rahat ja puuhaili yhteisiä sotaharjoituksia ryssän kanssa.

      • no-ne-kepulitki
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Koivisto nimenomaan normalisoi Suomalaisen palrlamentarismin. Myös kevään 1987 hallitusratkaisussa oli tästä kysymys.

        Valitettavasti. KOK pääsi mukaan kuvioihin ja siitä alko alamäki, joka jatkuu. jatkuu....

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Koivisto nimenomaan normalisoi Suomalaisen palrlamentarismin. Myös kevään 1987 hallitusratkaisussa oli tästä kysymys.

        Otan yhden esimerkin Koiviston "normalisoimasta" parlamentarismista. Keväällä 1990 Koivisto sanoi julkisuudessa, saati hallitukselle, että inkeriläisiä Suomeen pyrkijöitä tulisi kohdella paluumuuttajina eli antaa heille muutto-oikeus muita kansoja löyhemmin kriteerein. Alta aikayksikön sorvattiin laki, joka tuon mahdollisti.

        Eihän Koivistolla ollut maahanmuutto-oikeuksiin, saati kansojen erilaiseen kohteluunkaan, perustuvaa konkreettista valtaoikeutta, mutta sellainen laki tehtiin, koska presidentti oli merkittävä mielipidevaikuttaja.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Presidentin esittelyissä käytiin viikottain läpi myös valtiovarainministeriön asiat ja presidentillä oli lupa lausua kantansa niihinkin. Lisäksi presidentti tapasi Suomen Pankin pääjohtajan säännöllisesti.

        Puhumalla pelkästään konkreettisista valtaoikeuksista tulkitset presidentin osuutta Suomen talouselämän kehitykseen liian ahtaasti. Unohdat kyllä tuon ahdasmielisyyden saman tien kun alat arvostella Kekkosta vuosien 1956-1981 taloudellisesta kehityksestä.

        Olet taitava kiertämään hankalat kysymykset. Milloin Koivisto konkreettisesti toimi vastoin perustuslakiin kirjattuja presidentin valtaoikeuksia. Kekistä voin antaa useammankin esimerkin jos et tiedä?

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Olet taitava kiertämään hankalat kysymykset. Milloin Koivisto konkreettisesti toimi vastoin perustuslakiin kirjattuja presidentin valtaoikeuksia. Kekistä voin antaa useammankin esimerkin jos et tiedä?

        Ei tule vastausta.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Otan yhden esimerkin Koiviston "normalisoimasta" parlamentarismista. Keväällä 1990 Koivisto sanoi julkisuudessa, saati hallitukselle, että inkeriläisiä Suomeen pyrkijöitä tulisi kohdella paluumuuttajina eli antaa heille muutto-oikeus muita kansoja löyhemmin kriteerein. Alta aikayksikön sorvattiin laki, joka tuon mahdollisti.

        Eihän Koivistolla ollut maahanmuutto-oikeuksiin, saati kansojen erilaiseen kohteluunkaan, perustuvaa konkreettista valtaoikeutta, mutta sellainen laki tehtiin, koska presidentti oli merkittävä mielipidevaikuttaja.

        Normaalin parlamentarismin käytäntöjen mukaan Koivisto ainoastaan hyväksyi hallituksen esittämän ja eduskunnan vahvistaman lain. So What.
        Kekki sen sijaan ei tukenut nimittämäänsä parlamentin tukea nauttivaa enemmistöhallitusta 1958 ulkopuolisen painostuksen vuoksi.

        Koivisto esitti inkeriläisille erityisoikeuksia. Hallitus totteli ja sääti siitä lain. Lopuksi Koivisto tietysti hyväksyi inkeriläislain, mutta pointti on tuossa, että Koivisto oli asiassa aloitteellinen.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Olet taitava kiertämään hankalat kysymykset. Milloin Koivisto konkreettisesti toimi vastoin perustuslakiin kirjattuja presidentin valtaoikeuksia. Kekistä voin antaa useammankin esimerkin jos et tiedä?

        Usko jo. Koivisto ei toiminut perustuslain vastaisesti esittäessään markan arvon pitämistä vakaana, eikä ollessaan puuttumatta ylikuumenneeseen lainatilanteeseen.

      • tosiasiaa.tähänkin
        sittentotuutta kirjoitti:

        Suotta mäkätät paskapää. Urkki hajoitti eduskuntia, jakeli junteille duunarien vähäiset rahat ja puuhaili yhteisiä sotaharjoituksia ryssän kanssa.

        "ja puuhaili yhteisiä sotaharjoituksia r.y.s.s.ä.n kanssa"

        http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/09/globalisaatiota-pukkaa.html

        " Kun suomettumisen pahimpina aikoina meillä oli munaa sanoa sille todella vaaralliselle itänaapurille ettei tänne ole mitään asiaa edes harjoitusmielessä"

    • viisastuunari

      Koivisto jakeli inkerinpasseja isovenäläisille ryssille ja totesi ettei Suomenlinnaan kannata kunnostaa.

    • älä.viitti

      Kyllä pitäsi olla Koiviston konklaavi tuttu juttu aloittajatrollillekin, siitä on sentään sen verran paljon kirjoiteltu eri medioissa, eikä kyseessä ole vain kepulaiset, vaan siellä on kokoomuslaisia ja monia muitakin, vasurit on hiljaa, kun niiden Siimes oli hommassa mukana ja myi kupattavien velat ulkomaille.

      • Laita faktat tiskiin niin puhutaan lisää.

      • kerro.lisää

      • kerro.lisää
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Yhden asian kiihkoilijoiden höpöjuttuja.

        Onneton oli vastauksesi ja jopa epäasiallinen, käytännössä argumentointivirhe. Ministerinä tuolloin ollut jopa käytännössä myöntää asian.

      • kerro.lisää kirjoitti:

        Onneton oli vastauksesi ja jopa epäasiallinen, käytännössä argumentointivirhe. Ministerinä tuolloin ollut jopa käytännössä myöntää asian.

        Yksisilmäistä EU- ja Eurovastaista kiihkoilua. Ei EU:ta ja Euroa voi syyttää taloutemme rakenteellisista ongelmista!

      • Homerossi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Yksisilmäistä EU- ja Eurovastaista kiihkoilua. Ei EU:ta ja Euroa voi syyttää taloutemme rakenteellisista ongelmista!

        Mikäs meillä sitten on sellaista "rakenteellista" ongelmaa. Se on smanlainen hokema kuin tuo tämän hetken "valinnanvapaus".

    • AarnoTheGreat

      Olet ymmärtänyt täsmälleen väärin Koivisto-kritiikin. Tuskinpa kukaan väittää, että Koivisto olisi toiminut perustuslain vastaisesti. Kysymys on siitä, että Koivisto oli tunari, joka ei lopulta ymmärtänyt talouspolitiikasta mitään. Silti esimerkiksi Harri Holkeri piti Koivistoa jumalana, ja hän ilmoittautuikin Koiviston kuuliaiseksi alamaiseksi ensi tilassa.

      Sen sijaan voidaan osoittaa, että Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö toimivat perustuslain vastaisesti romuttaessaan Suomen markan. Tiedonannolla ei voi syrjäyttää perustuslakiin asetettuja määräenemmistösäännöksiä.

      • Koiviston_konklaavi

        Koiviston konklaavi kertoo lahjomattomasti tästä tunaroinnista ja demareille tyypillisestä tavallisen ihmisen täydellisestä heitteillejätöstä

        Koiviston konklaavi

        "Koiviston konklaaviksi kutsutaan presidentti Mauno Koiviston koolle kutsumaa tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien tapaamista 6. toukokuuta 1992. Presidentinlinnaan kokoontui silloin noin 30 henkeä, muun muassa korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano. Arvellaan, että tässä tapaamisessa Koivisto painosti korkeimman oikeuden jäseniä olemaan myötämielisempiä pankeille velallisten ja pankkien välisissä oikeudenkäynneissä. Esimerkiksi professori Heikki Ylikangas muistelee:

        "Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa."

        Koivisto piti erityisesti Korkeimman oikeuden 3.4.1992 tekemää päätöstä, jonka mukaan pankilla ei ollut oikeutta yksipuolisesti nostaa lainansaajan korkoa, virheellisenä. Koiviston mielestä tuomioistuinten oli ajateltava erityisesti pankkien asemaa. Pankit kärsivät massiivisista ongelmaluotoista toisaalta talouslaman vuoksi ja toisaalta siksi, että ne halusivat periä luotoista devalvaatiokorotukset, mikä oli monelle yritykselle liikaa.

        On väitetty, että kokouksen jälkeen Korkeimman oikeuden linja muuttuikin velallisia kohtaan ankarammaksi."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Koiviston_konklaavi

        .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2084
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      103
      1036
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      847
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      71
      760
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      78
      700
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe