Anteeksipyyntö lapsen oikeuksien päivänä

Julkinen anteeksipyyntö ja korvaus
Yli kymmenessä maailman maassa (Irlanti, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Englanti, Kanada, Australia, Saksan jotkut osavaltiot, Itävalta, Etelä-Afrikan tasavalta, USA, Espanja, Argentiina) on jo saatu loppuun tai käynnissä erilaisia prosesseja menneisyydessä tapahtuneiden vääryyksien korjaamiseksi. Usein nämä vääryydet ovat kohdistuneet vain lapsiin ja nuoriin tai lapsiin ja nuoriin osana koko väestöä. Koulukotien kaltaisiin laitoksiin tai sijaisperheisiin sijoitettujen lasten kohtaloita on tutkittu tai tutkittavina muun muassa Irlannissa, Tanskassa, Berliinissä, Ruotsissa, Norjassa, USA:ssa, Englannissa, Kanadassa, Australiassa ja Suomessa. Suomessa selvitystyö aloitettiin vuonna 2014 sosiaali- ja terveysministeriön toimesta. Selvitys on annettu Jyväskylän yliopiston historianlaitoksen tehtäväksi.
Muutamissa maissa, kuten Ruotsissa, Norjassa ja Australiassa selvitykset ovat johtaneet valtiollisiin anteeksipyyntöihin. Ruotsissa pyydettiin anteeksi erilaisiin laitoksiin sijoitetuilta ja siellä kaltoin kohdelluilta lapsilta ja lisäksi he ovat voineet hakea 1.1. 2013 alkaen korvausta valtiolta kärsimyksistään. Australian valtio (pääministeri) pyysi anteeksi alkuperäisväestöön aboriginaalien lapsilta, jotka otettiin perheistään ja sijoitettiin valkoisiin perheisiin, Norjassa on pyydetty anteeksi saamelaisilta, jotka sijoitettiin norjankielisiin kouluihin ja pakkonorjalaistettiin. Kanadassa on maksettu korvauksia alkuperäiskansojen (tai ensimmäisten kansojen) edustajille, jotka joutuivat sijoitetuiksi englannin tai ranskankielisiin kouluihin ja menettivät siten oman äidinkielensä ja yhteyden kultuuriinsa.
Pitäisikö Suomessa toimia samoin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja pyytää kaltoin kohdelluilta julkisesti anteeksi ja maksaa heille korvauksia? Ennen kuin vastaamme kysymykseen tarkastelemme julkisen anteeksipyynnön lähtökohtia ja reunaehtoja. Mistä anteeksi pyytämisessä ja anteeksi antamisessa itse asiassa on kysymys? Onko poliittinen anteeksipyyntö anteeksipyynnön erityistapaus? Kenen anteeksipyyntö pitäisi esittää anteeksipyyntö? Onko anteeksi pakko antaa, jos pyydetään anteeksi? Aivan ensimmäiseksi, taustaksi, luonnehdimme anteeksiantoa yleisellä tasolla.
Anteeksianto kahden ihmisen välillä perustuu tavallisesti uhrin ja väärintekijän yhteisesti hyväksymään tulkintaan tapahtumista ja tapahtuminen yhteiseen tuomitsemiseen (Räikkä 2012, 47).


Meidän käsityksemme on haastattelujemme perusteella, että suomalaisissa koulukodeissa on tapahtunut kaltoinkohtelua. Suomessa tulisi seurata Ruotsin esimerkkiä: kaltoinkohtelu tulee selvittää perusteellisesti, kaltoinkohtelu tulee myös tunnustaa julkisesti, valtion edustajien tulee esittää anteeksipyyntö kaltoinkohtelun uhreille ja heille tulee maksaa korvaus kokemistaan kärsimyksistä ja oikeudenloukkauksista. Suomessa ei ole tule sulkea korvausmahdollisuuden ulkopuolelle yksityisissä koulukodeissa olleita henkilöitä, sillä heidän olonsa ja asemansa olivat monesti vielä heikompia kuin valtion laitoksissa olleilla. Yksityiset ja valtionlaitokset toimivat Suomessa suurelta osin valtion rahoittamina, eduskunnan säätämien lakien edellyttämällä tavalla ja ministeriön valvonnassa. Valtio on siten vastuussa niin yksityisissä kuin valtionkin koulukodeissa tapahtuneista vääryyksistä ja niiden hyvittämisestä ja korvaamisesta.

Vesa Puuronen

1

131

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      37
      1379
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1148
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      1003
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      59
      982
    5. 72
      851
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      821
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      755
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      40
      729
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      702
    10. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      671
    Aihe