Mitä enempi autetaan sitä enempi tulee ruumiita, kaikki lähtee vesille jos tieto auttamisesta, nyt on jo liian myöhäistä muuttaa idiootien tekemisiä kaikki tulee yli tavalla tai toisella.
Kauan kestää EU"lta todeta faktat !!
Idiooottsss
1085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaikki pitäisi palauttaa ja sanoa, että Eurooppa ei ots enää vastaan ketään. Silloin säästyisi runsaat varat avustus- ja kehitystoimintaan kohdemaissa, mitkä nyt haaskataan apua tarvitsemattomille nuorille miehille ja itse itsensä ylentäneille sosiaalitukien ja ilmaisen elämän tavoittelijoille. Kuinka paljon on jo haittoja, kustannuksia ja kärsimystä Euroopassa aiheutettukaan! Eikö se jo riitä? Eikö äly ja tunnekin sano, että tämä on väärin, typerää ja johtaa Euroopan tuhoon. STOP. STOP. STOP.
Peli on vihellettävä jo poikki, totaalisesti!
Matur afrikasta eurooppaan olisi lähtwneet liikkelle jo vuosia aiemmin ilnan syyriaakin mutta libyan gaddafi piti reitin tukossa...erityisesti ranska ja britannia oli innokkaimmin pommittamassa libyaa. Samoin kun syyriaanki sekaantuivat olisivat eniten vastuussa näistä pakolaisista mutta ainakaan britit ei ota yhtään matua.
Saksan armeijaan on soluttautunut 20 islam jihadistia. 60 muuta tarkkaillaan radikalisoitumisen vuoksi.
Ällistyttävää hyväuskoisuutta, kamalaa ja edesvastuutonta löperöintiä: 'isisjätkät päästetään aseiden ja armeijan salaisuuksien äärelle.
Onko eussa enää omaa isänmaataan puolustavia miehiä lainkaan? Nyt tuntuu siltä että kaikki suorastaan lahjoitetaan, ihan väkisin tyrkytetään, matuille.
http://www.express.co.uk/news/uk/729163/Terrorists-German-army-horror-ISLAMIST-JIHADIS
Eu"ssa uusavuttomat päättäjinä.
Ja soluttautuminen on jo hyvässä alussa. Elikkä kun on saatu kansalaisuus ja viherhörhöjen avustuksella lakeja että uuskansalaisetkin voivat hakea ja päästä virkoihin ja eri tasoisiin ammatteihin niin siitähän se juuritasolta alkaa valtioiden sisältäpäin valloitus. Pikkuhiljaa ja huomaamatta ilmiö paisuu kuin pullataikina ja pian on saavutettu "kyllästymispiste" josta ei ole enää paluuta. Silloin vieraat määräävät tahdin ja voitte arvata mitä sitten tapahtuu.....?
Suomessakin on jo tullut viitteitä, ilmeisesti jokin taho painostaa jo, että valtion virkoihin kuten poliiseihin pitäisi saada mamu taustaisia!! Siitä se pikkuhiljaa lähtee ja laajenee ilmiö joka suuntaan. Uusi nykyaikainen sota ei aluksi vaadi suuria uhrimääriä, pureudutaan vaan vallan kahvoihin sisältäpäin ja kyberhyökkäystäkin käytetään painostukseen ja hämäämiseen!!
Johan se Merkel kävi miljardeja Afrikkaan jakamassa, jotta eivät sitten lähtisi Eurooppaan.
Eipähän rouvan kauneusunia kyllä ole tähänkään asti häirinneet enmpää hukkuneet siirtolaiset, kuin pahoinpidelyt saksalaisnaisetkaan.
Miksei sinne ilmoiteta että joka tulee niin Peli poikki siis pippeli, hieman rauhoittais tulemisia kyltit kuvien kera lähtöpäähän mitä tapahtuu.
Jos sinne jogonkin afriksn maaha miljardeja jaetaan niin ehdoton ehtonpitäisi olla kaikkien afrkasta meren yli tulleitten takaisinottovelvollisuus....muista afrikan osista tulleet saisi sitten kävellä sieltä kotiinsa....kakista hulluinta on palautella näitä matuja yksi kerrallaan lentokoneella kotiovelle saakka saattajien kanssa..
EU on prpagandatoimisto ja pyramidihuijaus.
siellä kerätään vain rahaa herrakerholle ja "jäsenille " ( ei kansalle)
ja siellä tehdään näennäisesti jotain....ja sitten tosissaan kun päätetään miten
harvoille saadaan taas rahaa.
ei siellä kauhistuta ruumiiden määrää, se tarkoitus.
EU tekee sotaa koko jäsenalueelle
murtaakseen kaikki vanhat palkka- ja hyvinvointirakenteet.
HAJOITA JA HALLITSE.
Tavoitteena sekasorto ja silmitön köyhyys kaikille jäsenmaille.