Ruotsin ex-puolustusministeri TS:lle: Saatamme alo

Ruotsin ex-puolustusministeri TS:lle: Saatamme aloittaa keskustelut Nato-jäsenyydestä

Ruotsin entinen ja mahdollisesti myös tuleva puolustusministeri Karin Enström sanoo Turun Sanomille, että jos kansainvälinen tilanne huononee, Ruotsin täytyy vahvistaa puolustusbudjettiaan ja aloittaa keskustelu Nato-jäsenyydestä.

– Toki ennen päätöksiä Ruotsissa täytyy ensin päästä yhteisymmärrykseen Nato-jäsenyydestä, Enström vastaa viitaten istuvan hallituksen sosialidemokraatteihin ja vihreisiin, Enström sanoo.

– Ja tällä hetkellä kansainvälinen tilanne ei näytä hyvältä, hän lisää.

Enström haluaa syventää puolustusyhteistyötä Suomen kanssa. Läheiseen kumppanuuteen sisältyisi, ettei Ruotsi jätä Suomea pimentoon omasta Nato-ratkaisustaan.

– Suomella ei kuitenkaan ole veto-oikeutta Ruotsin Nato-jäsenyyteen, Enström linjaa.

Hän painottaa, ettei Suomen kanssa tehtävä yhteistyö korvaa Natoa, vaan täydentää sitä.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) esiin ottama kysymys Ahvenanmaan puolustamisesta saa Enströmin varovaiseksi.

– Tämä on herkkä aihe, koska Ahvenanmaasta on kansainvälinen sopimus. Tämä ei oikeastaan ole minun kommentoitavissani oleva asia, mutta minä kyllä ymmärrän, miksi Niinistö nosti asian esiin, Enström toteaa.

Enström on vahva kandidaatti myös puolustusministerin salkun seuraavaksi haltijaksi, jos hänen puolueensa maltillinen kokoomus voittaa vaalit 2018 ja palaa valtaan.
Vu
950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

natoon

Äänestä
  • Ei kiitos!

    Äänestä

r...än vinkujat paniikissa. kun Ruotsikin aloittaa pian Nato jäsenyyden hakemisen.

Äänestä

Menkää Natoon. Venäjä on arvaamaton ja siihen ei pidä luottaa.

Äänestä

Suomea ei uhkailemalla NATOon liitetä. Ainakaan toivottavasti.

Äänestä

" ...jos kansainvälinen tilanne huononee, Ruotsin täytyy vahvistaa puolustusbudjettiaan ja aloittaa keskustelu Nato-jäsenyydestä."

- eipä se näytä paremmaksikaan muuttuvan, joten ...

Äänestä

itä vinkujat paniikissa Ruotsin toimista.

Äänestä

"Ja tällä hetkellä kansainvälinen tilanne ei näytä hyvältä, hän lisää.
Enström haluaa syventää puolustusyhteistyötä Suomen kanssa. Läheiseen kumppanuuteen sisältyisi, ettei Ruotsi jätä Suomea pimentoon omasta Nato-ratkaisustaan."

Suomi ja Ruotsi toimivat nyt yhteistuumin.

Äänestä
  • Juuri näin tulee toimina. Välittömästi Natoon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ERommeli kirjoitti:

Ruotsin ex-puolustusministeri TS:lle: Saatamme aloittaa keskustelut Nato-jäsenyydestä

Ruotsin entinen ja mahdollisesti myös tuleva puolustusministeri Karin Enström sanoo Turun Sanomille, että jos kansainvälinen tilanne huononee, Ruotsin täytyy vahvistaa puolustusbudjettiaan ja aloittaa keskustelu Nato-jäsenyydestä.

– Toki ennen päätöksiä Ruotsissa täytyy ensin päästä yhteisymmärrykseen Nato-jäsenyydestä, Enström vastaa viitaten istuvan hallituksen sosialidemokraatteihin ja vihreisiin, Enström sanoo.

– Ja tällä hetkellä kansainvälinen tilanne ei näytä hyvältä, hän lisää.

Enström haluaa syventää puolustusyhteistyötä Suomen kanssa. Läheiseen kumppanuuteen sisältyisi, ettei Ruotsi jätä Suomea pimentoon omasta Nato-ratkaisustaan.

– Suomella ei kuitenkaan ole veto-oikeutta Ruotsin Nato-jäsenyyteen, Enström linjaa.

Hän painottaa, ettei Suomen kanssa tehtävä yhteistyö korvaa Natoa, vaan täydentää sitä.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) esiin ottama kysymys Ahvenanmaan puolustamisesta saa Enströmin varovaiseksi.

– Tämä on herkkä aihe, koska Ahvenanmaasta on kansainvälinen sopimus. Tämä ei oikeastaan ole minun kommentoitavissani oleva asia, mutta minä kyllä ymmärrän, miksi Niinistö nosti asian esiin, Enström toteaa.

Enström on vahva kandidaatti myös puolustusministerin salkun seuraavaksi haltijaksi, jos hänen puolueensa maltillinen kokoomus voittaa vaalit 2018 ja palaa valtaan.
Vu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu