Jaana 53 haki 200 työpaikkaan
Jaana, 53, haki 200 työpaikkaan
Oman alansa kokenut ja koulutettu ammattilainen jäi työttömäksi hyvästä työpaikasta.
Jaana Mäkiniemi oli työssään johtavassa asemassa.
Työn loppumisen jälkeen hän ehti hakea montaa työtä.
Kokenut markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen Jaana Mäkiniemi on kokenut urallaan monet yt-neuvottelut.
- On muutama yrityskin kaatunut alta, hän kertoo aikaisemmista työpaikoistaan.
Mäkiniemi on toiminut useissa edellisissä työpaikoissaan asiantuntijaorganisaation johdossa.
Viimeisin tiukka tilanne työpaikan suhteen tuli kohdalle kaksi vuotta sitten.
Tuolloin hän joutui lähtemään ison organisaatiomuutoksen yhteydessä.
Työn loppuminen liittyi markkinatilanteen muutokseen. Yrityksellä oli tarve organisoitua uudelleen.
Tiedän, että markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia on työnhaussa paljon. Useimpiin hakemiini paikkoihin on ollut 150-250 hakijaa.
Työnhaku on työtä"
- Noin 200 paikkaa olen hakenut. Jos työt loppuvat, työnhaku on työtä.
Kahteensataan kuuluvat kaikki yhteydenotot, myös avoimet haut yrityksiin, joissa paikkoja ei ole ollut auki.
- Työnhakuakselini on ollut Suomesta Singaporeen.
- Olen hakenut osaamistani vastaavia avoimia paikkoja. Olen myös ottanut yhteyttä yrityksiin, jotka ovat yrityksinä kiinnostaneet minua. Lisäksi olen ottanut yhteyttä headhuntereihin ja vuokratyöfirmoihin.
Mäkiniemi on pitänyt yllä ammattitaitoaan yllä osallistumalla aktiivisesti ammattitaitoa laajentaviin koulutuksiin vuosien varrella. Koulutuksesta työn löytyminen ei ollut kiinni.
- Useamman kerran pääsin kärkikahinoihin mukaan ja jäin kakkoseksi.
Heräsin joka aamu kello seitsemän ja aloitin työnhaun, tai olin muuten aktiivinen.
Työnhaunkin aikana on erityisen tärkeää puhua läheisten ja ystävien kanssa, että saa "tuuletettua ajatuksiaan".
Tasapaino on tärkeää. Elämässä on muutakin kuin työ. Hyvät ihmissuhteet ja innostavat harrastukset antavat voimaa.
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201611052233205_tb.shtml

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jaana 53 haki 200 työpaikkaan
Jaana, 53, haki 200 työpaikkaan
Oman alansa kokenut ja koulutettu ammattilainen jäi työttömäksi hyvästä työpaikasta.
Jaana Mäkiniemi oli työssään johtavassa asemassa.
Työn loppumisen jälkeen hän ehti hakea montaa työtä.
asta.
Jaana Mäkiniemi oli työssään johtavassa asemassa.
Työn loppumisen jälkeen hän ehti hakea montaa työtä.
Kokenut markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen Jaana Mäkiniemi on kokenut urallaan monet yt-neuvottelut.
- On muutama yrityskin kaatunut alta, hän kertoo aikaisemmista työpaikoistaan.
Mäkiniemi on toiminut useissa edellisissä työpaikoissaan asiantuntijaorganisaation johdossa.
Viimeisin tiukka tilanne ty
haki 200 työpaikkaan
Oman alansa kokenut ja koulutettu ammattilainen jäi työttömäksi hyvästä työpaikasta.
Jaana Mäkiniemi oli työssään johtavassa asemassa.
Työn loppumisen jälkeen hän ehti hakea montaa työtä.
Kokenut markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen Jaana Mäkiniemi on kokenut urallaan monet yt-neuvottelut.
- On muutama yrityskin kaatunut al
kiniemi oli työssään johtavassa asemassa.
Työn loppumisen jälkeen hän ehti hakea montaa työtä.
Kokenut markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen Jaana Mäkiniemi on kokenut urallaan monet yt-neuvottelut.
- On muutama yrityskin kaatunut alta, hän kertoo aikaisemmista työpaikoistaan.
Mäkiniemi on toiminut useissa edellisissä työpaikoissaan asiantuntijaorganisaation johdossa.
lansa kokenut ja koulutettu ammattilainen jäi työttömäksi hyvästä työpaikasta.
Jaana Mäkiniemi oli työssään johtavassa asemassa.
Työn loppumisen jälkeen hän ehti hakea montaa työtä.
Kokenut markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen Jaana Mäkiniemi on kokenut urallaan monet yt-neuvottelut.
- On muutama yrityskin kaatunut alta, hän kertoo aikaisemmista työpaikoistaan.
Mäkiniemi on toiminut useissa edellisis
Missä vitun ammatissa voi ees hakea 200 paikkaa... ?
Itsekään korkeintaan löytänyt kuin 10 itselle läheskään sopivaa/kiinnostavaa paikkaa joihin mahis päästä, ja heti yli puolesta sanottiin että on vähän niinku katottunas jo kaveri tai sitten että voi olla vähän tuo kokemuspuoli sellane ettei ihan tai sitte koko ajan että mites tuo pitkä matka...
Turha on työtä hakea. Menkää vaikka salille tai lenkille sen sijaan että kulutatte arvokasta aikaa työnhakuun.