Tahdotko pilata omasi ja lastesi elämän?

sitäodotellessa

Takerru itsepintaisesti kiinni Raamatun "totuuksiin" kuvitellen, että omaat jumalallisen auktoriteetin toteuttaa "Jumalan tahtoa" antamatta piiruakaan periksi millekään mikä uhkaa kyseenalaistaa tuon omaan mielikuvitukseesi perustuvan aseman. Ole luja uskossasi, äläkä anna minkään horjuttaa uskon- tai pelastusvarmuuttasi vaikka kaikki muu ympärilläsi huutaisi sitä vastaan. Kunhan vain pysyt tarpeeksi sitkeänä loppuun saakka, palkitaan kuuliainen tottelevaisuutesi varmalla tuholla ja kaaoksella. Älä ota mistään selvää, hukuttaudu tietämättömyyden ihanaan autuuteen, älä usko ketään saati mitään mitä ympärilläsi todellisuudessa tapahtuu. Usko ainoastaan siihen, että juuri sinä olet aivan erityinen Jumalan valittu Hänen suuriin suunnitelmiinsa. Tosimies jaksaa siinä missä muut antavat periksi ja on mieluummin vaikka työtön, sairas, alkoholisoitunut, yksinäinen ja köyhä kuin tinkii periaatteistaan. On PAKKO jaksaa, vaihtoehtoja EI ole. Sillä kun kerran jotain päättää, niin siinä pysytään. Lottovoitto voi tulla minä hetkenä hyvänsä.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SiivetSaanut

      Tässä eräs, jonka elämän narsistiset fundisvanhemmat melkein pilasivat. Turhaa puhetta, että Jumala sitä ja tätä. Oikeasti se Jumalan puhe oli vanhempieni omaa itseriittoista hallitsemisen ja kontrolloimisen tarvetta. Mitään heidän sanomisiaan tai tekemisiään ei saanut kyseenalaistaa. Valitsivat mulle niin ammatin, puolison kuin oikeanlaisen elämäntavan. Sittemmin erosin, kouluttauduin uudelleen ja tulin kaapista ulos homouteni hyväksyen. Ensimmäistä kertaa elän omaa elämääni ja olen aidosti onnellinen! Muita sisaruksia katsoessani näen heidät ainoastaan vanhempieni jatkeina. Sätkynukkeina, joiden tehtävänä on onnistua täyttämään vanhempiensa toteutumattomat unelmat ja vajavaisuudet. Välit menivät kaikkiin, sillä ei heistä kukaan ymmärtänyt irtiottoani. Pitävät todennäköisesti mielenvikaisena mutta ei haittaa.

      Tämä kirja mm. auttoi avaamaan silmät:

      http://www.tuimakka.fi/narsistin-lapsena

    • multinikki.evl.tille

      Tässä sama paskanjauhaja.

    • Juu, mutta aina silloin tällöin hiipii tajuntaan tunne, että minua rakastava Jumala voi sittenkin olla olemassa. Miten tukahdutan tämän tunteen?

      • Simppulisti

        Lueskelet vaan ahkerasti täkäläisten vaahtosuden juttuja. Sillä se lähtee...


    • jkldjgldö

      Painavaa asiaa painavasta aiheesta ja monen arkielämää. Valitettavasti.

    • vatupassissa

      Minä olen uskovainen ja seuraan aktiivisesti yhteiskunnan, maailman ja luomakunnan tapahtumia. Tutkin jokaisen väitteen Jumalan sanan valossa ja joko oten sen tai hylkään. Olen utelias ja ajan hermoilla. Ja uskossa.

      Ikävää aloittaja, jos sinulla on huonoja kokemuksia.

      • UskossaOleva

        Aavistan, että huonot kokemukset ovat peräisin jostain muualta kuin luterilaisuudesta. Nykyään on liikkeellä ties mitä valheapostoleja ja vääriä profeettoja. Sellainen "hengellisyys" näivettää kaiken samaan tapaan kuin Muumilaakson Mörkö.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4313
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2577
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2384
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      616
      1981
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      26
      1701
    Aihe