Auringon päivä

Lainaus: "Sunnuntai (lyhenne su tai sunn.[1]) on lauantain ja maanantain väliin jäävä viikonpäivä. Se on nykyään eurooppalaisen SFS-EN 28601-standardin mukaan seitsemäs ja viimeinen viikonpäivä. Ennen vuotta 1973 sunnuntai oli viikon ensimmäinen ja lauantai viimeinen päivä. Tällöin kyseinen muutos toteutettiin Kansainvälisen standardoimis­järjestön (ISO) suosituksesta.

Roomalaisessa ja juutalaisessa kalentereissa sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä. Päivä on egyptiläisen ajanlaskun mukaan perinteisesti nimetty suurimman taivaankappaleen eli Auringon mukaan (dies solis).

Ovatko adventistit sittenkin oikeassa?
49376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Ovatpa hyvinkin oikeassa tämän sapatin suhteen. Näinhän tietosanakirjakin sanoo. Jokin aika sitten vapaakirkon pastori piti radiossa lauantaiaamun aamuhartauden, jossa sanoi alkaneensa perheensä kanssa viettää alkuperäistä sapattia joka on lauantai.

Äänestä
  • Kuuntelin saman aamuhartauden lauantaina, jossa vapaakirkon pastori mainitsi viettävänsä perheensä kanssa sapattia.
    Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin vapaakirkkosen viettävän sapattia lauantaina Jumalan antamana pyhäpäivänä.

    Näinhän se on Jumala tulee kokoamaan omansa neljältä ilman suunnalta.

    Äänestä

  • eikö pitäs sitte olla juutalainen jja kuulua vanhaan liittoon

    Äänestä

  • tjokkeri kirjoitti:

    eikö pitäs sitte olla juutalainen jja kuulua vanhaan liittoon

    Sapatti kuuluu, niin Vanhan kuin Uudenkin liiton kristitylle. Jeesushan ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.

    Mitä kumottiin ristillä: Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona, esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse uhrata karitsoita. Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.

    Äänestä

  • 1234567--- kirjoitti:

    Sapatti kuuluu, niin Vanhan kuin Uudenkin liiton kristitylle. Jeesushan ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.

    Mitä kumottiin ristillä: Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona, esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse uhrata karitsoita. Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.

    Jotku kuomoaa kaiken mitä vähänkin kumottavaa jollain tavalla löytyy.

    Äänestä

  • tekstienymmärtämättömyys kirjoitti:

    Jotku kuomoaa kaiken mitä vähänkin kumottavaa jollain tavalla löytyy.

    Pitää palkkansa !

    Äänestä

  • 1234567--- kirjoitti:

    Kuuntelin saman aamuhartauden lauantaina, jossa vapaakirkon pastori mainitsi viettävänsä perheensä kanssa sapattia.
    Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin vapaakirkkosen viettävän sapattia lauantaina Jumalan antamana pyhäpäivänä.

    Näinhän se on Jumala tulee kokoamaan omansa neljältä ilman suunnalta.

    Hän siis julkisesti kielsi Kristuksen ylösnousemuksen ja antoi vallan taikauskolle. Hänen / sapatinviettäjien uskoaan hallitsee egyptiläinen okkultismi.

    Näin sapatinviettäjät julkisesti nostavat egyptiläisen auringonjumalan voimaltaan Kristusta suuremmaksi. He aloittavat "sapatinviettonsa" skandinaavisen Freija-jumalattaren päivän iltana (perjantai).

    Kaikki viikonpäivät ovat länsikalenterissa nimetty jonkin taivaankappaleen mukaan. Suomalaisessa kalenterissa lauantai viittaa kylpy- eli saunapäivään.

    Joka tunnustaa egyptiläisten Horuksen, Kristuksen ylösnousemusta voimakkaammaksi, ei voi pelastua.

    Sapatinvietto ei tee goj'sta juutalaista, vaan tällainen goj vain, kieltämällä Jeesuksen, palautuu takaisin muinaispakanuuteen, eikä Jumala tule tällaista joukkoa kokoamaan miltään ilmansuunnalta.

    Jos pitää palvella muinaisjumalia, olisitte edes suomenuskoisia, ennemmin kuin egyptiläistä Horusta pelkääviä.

    Teissä ei vaikuta Jumalan Pyhä Henki. Olette uudestisyntymättömiä jumalattomia.

    Ed. kirjoittajakin korotti pelastuksensa tulevan sapatin vieton kautta. Jeesusta hän ei lainkaan mainitse.

    Sapatinviettäjät tappoivat ja tappavat Kristusta edelleen.

    Mutta: näin myös vapaakirkolliset (nimitys tarkoittaa kristillisten kirkkojen ulkopuolista) tuovat julki alkuperäisen anabaptistisen antikristillisyytensä.

    Alkuseurakunta vietti sunnuntaita pyhäpäivänään.


    Joh. 9:16 Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.

    Ap.t. 20: 7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

    Kol. 2: 16-19
    16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
    17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen. (Ylösnousemus)

    18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
    19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. (Kieltää Kristuksen ylösnousemuspäivän, tunnustaa epäjumalien voiman)

    Nämä sapatistit ovat niitä, jotka haluavat riistää kristityltä hänen voittopalkintonsa. He myös tappoivat Kristuksen. Mutta Hänen ylösnousemuksensa tekikin tyhjäksi heidän lihantekonsa ja epäjumaliensa (Horus) voiman!
    *
    Aloittaja julistaa Auringonpäivää.
    >>Ovatko adventistit sittenkin oikeassa?<<

    "Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut:.. "
    🐍 "Onko Jumala todella sanonut... että Kristus on ylösnoussut...?"

    Äänestä

Viikkosapatti on todellakin viikon kuudes päivä eli se kestää
perjantai-illasta (auringonlaskusta)
lauanti-iltaan (auringonlaskuun).

Viikkosapatti ei kuitenkaan ole ainoa sapatti.
Esimerkiksi Nisankuun 15. päivä on aina
Herran juhla-sapatti eli Suuri Sapatti.

Jeesuksen kuolema vie meidät suoraan Suureen Sapattiin.
Se avaa meille sovituksen ja pelastuksen.
Jeesus siis kuoli vähän ennen sitä auringonlaskua,
josta alkoi Suuri Sapatti.

Naiset seurasivat Jeesusta hautaamiseen saakka
siis siihen iltahetkeen saakka, jolloin suuri sapatti alkoi.
Tämän jälkeen he eivät voineet enää mitään tehdä,
ennenkuin suuri sapatinpäivä oli ohi.
Suuren Sapatin jälkeen he menivät torille ostamaan hyvänhajuisia yttejä.

Ja sitten sen jälkeen he kotona valmistivat hyvänhajuiset voiteet.
Tämä kaikki siis suuren sapatin jälkeen, mutta ennen vikkosapattia.
Sillä viikkosapatin jälkeen varhain aamulla
he menivät haudalle viemään nuo valmistamansa.

Eli Jeesus kuoli keskiviikkoiltana ennen sitä auringonlaskua,
josta alkoi suuri sapatti.
Tori oli auki seuraavan kerran perjantaina aamulla,
jolloin he menivät torille ja ostivat hyvänhajuiset yrtit
ja sitten kotona tekivät voiteet.
Sitten tuli viikkosapatti
ja niin vasta sunnuntaina aamulla varhain
he saattoivat mennä haudalle
noiden yrttien ja valmistamiensa voiteiden kera.

Jeesus siis oli maan povessa todellakin kolme päivää ja kolme yötä
keskiviikkoillasta eli suuren sapatin alkamisesta lähtien.

Äänestä
  • Jeesus nousi kuolleista heti sapatin päätyttyä, lauantai-iltana auringon laskettua.

    Äänestä

  • RealSana kirjoitti:

    Jeesus nousi kuolleista heti sapatin päätyttyä, lauantai-iltana auringon laskettua.

    Niin. Jeesus nousi haudasta samoihin aikoihin lauantai-iltana
    kuin Hänet sinne pantiin keskiviikko-iltana.

    Äänestä

Wikipedia sanoo näin: " Seitsemännen päivän adventistit ja messiaaniset juutalaiset ovat sitä mieltä, että sunnuntain pyhittämisellä ei olisi raamatullista perustetta: Jeesuksen ylösnousemus tapahtui viikon ensimmäisenä päivänä, mutta Jeesus ei antanut mitään käskyä sapatin muuttamiseksi ylösnousemuspäiväksi.

Katolisessa teologiassa sunnuntaita pidetään myös viikon kahdeksantena päivänä. Juutalaisen sapatin vieton merkitys on myöhemmin, 300-luvulla, siirretty sunnuntaihin. Asiasta päätettiin Laodikean kirkollis­kokouksissa 300-luvun alkupuolella. Sitä ennen sekä juutalaiset että kristityt viettivät pyhäpäivänään sapattia, lauantaita"

Nyt on aika palata alkuperäisen sapatin viettoon, koska se on Jumalan kansan tuntomerkki lopun aikana. "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt (myös sapatin) ja Jeesuksen uskon" Ilm.14:12

Äänestä
  • Kyllä tuo sapatti näyttää olevan niin vahvasti Raamatulla perusteltu lepopäivä, että tänä iltana panen maalliset työt syrjään ja lepään Herran käskyn ja esimerkin mukaan. Taidampa narauttaa myös jonkun kirkon ovea, joka on auki sapattina.

    Äänestä

  • No ainakin kaikki adventtikirkot ovat auki sapattisin, koska Jeesus, joka on sama eilen, tänään ja ikuisesti, pyhitti sapatin ja on omiensa kanssa heitä siunaamassa.

    Äänestä

  • Nytkö on siten mielestäsi viikon ensimmäinen päivä, jolloin uusi viikko alkaa?

    Äänestä

  • suntay kirjoitti:

    Nytkö on siten mielestäsi viikon ensimmäinen päivä, jolloin uusi viikko alkaa?

    Sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä, josta viikko alkaa. Viikko alkaa sunnuntaista niin KESKIVIIKKOKIN on keskellä viikkoa. Näin on aina ollut.

    Äänestä

Viikkosapatti alkaa siis
perjantai-illalla (auringonlaskusta)
ja kestää lauantai-iltaan (auringonlaskuun).

Me käytämme hyvin pakanallisia viikonpäivänimityksiä.
(Sunday = auringonpäivä).
Mutta jo venäjän puolella lauantai on суббота (sapatti)
ja sunnuntai on воскресенье (ylösnousemus).

On tärkeää tehdä ero näiden päivien välillä.
Sapatti on Herran pyhittämä lepopäivä,
sunnuntai on Jeesuksen ylösnousemuksen muistopäivä.

Viikkosapatti siis alkaa perjantaina auringon laskiessa
ja päättyy lauantaina auringon laskiessa.

Alkuseurakunnan aikaan Juutalaiskristityt
kokoontuivat synagoogissa sapatinpäivänä.
Ja sitten heti kun sapatti oli ohi eli lauantaiehtoolla
he kokoontuivat keskinäiseen yhteyteen leivänmurtamisessa.

He siis kokoontuivat ehtoolliselle sinä ehtoona,
joka aloitti viikon ensimmäisen päivän.

Tuo hetki, jolloin kokoonnuttiin muistelemaan
Herran kuolemaa ja ylösnousemusta, oli juuri se hetki,
jolloin Jeesus nousi maan povesta,
jossa Hän oli ollut kolme päivää ja kolme yötä.

Kun Luukas kertoo yhdestä tällaisesta ehtookokoontumisesta,
joka tosin jatkui läpi yön aamuun asti,
hän ei suinkaan puhu mitään päivästä,
ei siis käytä ilmaisua "viikon ensimmäinen päivä".

Alkutekstissä lukee:
Ensimmäisenä sapattien jälkeen. (Ap.t. 20:7).

Siis heti ensimmäisenä vartiohetkenä
sapatin vartiohetkien jälkeen eli lauantai-iltana he olivat kokoontuneet

Paavali pitkitti puhettaan yli puolenyön.
Tuo sanonta liittyy juutalaisten perinteiseen sapatinpäivän Messiasateriaan,
joka oli lupa nauttia vasta pimeän tullen kun tähdet näkyivät kirkkaasti.
Siihen asti puhujan piti pitkittää puhettaan Messiaan salaisuuksista.

Luukas kertoo, että tuona yönä monta lamppua oli palamassa.
Ja nehän suitsevat.
Ja niin pieni poikanen vaipui syvään uneen ja putosi ikkunasta.
Poika virkosi eloon. Ja sitten keskiyöllä murrettiin leipää.

Tilaisuus jatkui aamuun asti.
Eli tuon kokoontumisen päättyessä aamuvarhain
viikon ensimmäisestä päivästä oli kulunut jo noin 12 tuntia,
päivä sarasti jo, ja Paavali lähti työmatkalleen. Ja itse kukin töihinsä.

Äänestä
  • En seuraa aurinkoa näillä leveysasteilla sapatin alkamisen merkiksi. Sapatti illasta-iltaan klo 18.00 alkaa ilta, näkyi aurinkoa tai ei.

    Kaamosaikaan pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko ei näyttäydy moniin viikkoihin ja kesällä paistelee läpi yön. Koko lauantaipäivä on sapatti näkyi aurinkoa tai ei. Ilta tulee illalla auringosta riippumatta klo 18.00

    Perjantai on työpäivä koko päivän iltaan asti. Ilta alkaa 18.00. Välttämättömät työt on tehtävä tämänkin jälkeen kuten esim. sairaiden hoito, eläinten hoito, tulipalojen sammutukset ja härkäkin on nostettava kaivosta.

    Äänestä

Kalamos on ihan oikeassa sanoessaan, että "Sapatti on Herran pyhittämä lepopäivä, sunnuntai on Jeesuksen ylösnousemuksen muistopäivä." Missään kohtaa Raamatussa ei kuitenkaan käsketä eikä kehoiteta pyhittämään ylösnousemuspäivää lepopäivänä, vaan ainoastaan sapattia, jota tullaan viettämään vielä Jumalan luomassa uudessa maassakin.

Kalamos on myös oikeassa siinä, että viikon ensimmäisenä päivänä Paavali lähti työmatkalle ja itse kukin töihinsä, eikä missään Raamatusa kerrota apostolien, Jeesuksen, eikä alkuseurakunnan pyhittäneen sunnuntaita lepopäivänään. Tämä muutos tapahtui luotettavan kirkkohistoriallisen tutkimuksen mukaan vasta paljon myöhemmin, ei Jumalan, vaan ihmisen toimesta.

Nyt kysymys kuuluu: Kumpaa meidän kristittyinä on toteltava, ihmistäkö vai Jumalaa? Kirkkoa vai Raamattua? Kristusta vai antikristusta? Mieti sitä.

Äänestä
  • Raamatun mukaan toinen uskova voi pitää kaikki päivät yhtä hyvinä, toinen voi pitää jotain päivää toista parempana. Tämä on Raamatun ilmoitus asiaan UT:n pyhille. Ja myös se, ettei pidä tuomita toisia uskovia tämän pohjalta.

    Äänestä

  • Raamatunilmoitus nimimerkki viittaa varmaan Roomalaiskirjeesn lukuun 14, jossa Paavali puhuu paastopäivistä, jonka uskova voi ihan vapaasti valita minkä päivän tahansa tai olla paastoamatta ollenkaan. Lepopäiväkäskyssä tälläistä liikkumavaraa ei ole annettu, vaan Jumala määrittelee hyvin selvästi sen, että "seitsemäs päivä (lauantai) on Herran, sinun Jumalasi, sapatti."

    Äänestä

  • Minkälaisia ajatuksia sinussa 'mitenonasia'
    herätti viestissäni ollut katkelma:

    Alkuseurakunnan aikaan Juutalaiskristityt
    kokoontuivat synagoogissa sapatinpäivänä.
    Ja sitten heti kun sapatti oli ohi eli lauantaiehtoolla
    he kokoontuivat keskinäiseen yhteyteen leivänmurtamisessa.

    Äänestä

  • RaamatunIlmoitus kirjoitti:

    Raamatun mukaan toinen uskova voi pitää kaikki päivät yhtä hyvinä, toinen voi pitää jotain päivää toista parempana. Tämä on Raamatun ilmoitus asiaan UT:n pyhille. Ja myös se, ettei pidä tuomita toisia uskovia tämän pohjalta.

    Valikoitko aina viikon parhaan päiväsi pyhäksi/lepopäiväksi vai viikon huonoimman päivän lepopäiväksi, koska huonona päivänä ei mikään luista?

    Jos joku pitää jotain päivää parempana päivänä, niin ei kai se tee mistään päivästä pyhää?
    Monet pitää perjantaita viikon parhaimpana päivänä, mutta eivät puhu, että pyhä/lepopäivä.

    Maanantait on monelle viikon huonoin päivä. Pitäskö asialle tehdä jotain?

    Äänestä

No, mitä leivänmurtamiseen tulee, niin he mursivat leipää joka päivä (Apt.2:46), eikä leivänmurtaminen mistään päivästä pyhäpäivää tee. Leivänmurtaminenhan asetettiin torstai-iltana, eikä se asetus tuosta päivästä lepopäivää tai pyhäpäivää tehnyt. Apostolien tekojen luvussa 20 kerrotaan yhden ainoan kerran leipää murretun erikoistilanteessa, jossa Paavali oli jäähyväiskokoustaan pitämässä perustamassaan seurakunnassa ja pitkitti sapattikokoustaan viikon ensimmäisen päivän puolelle saakka ja lähti sitten apostolien kyydillä yli 30 km matkalle. Sapatti on edelleen ainut Jeesuksen ja alkuseurakunnan ja todellisten Jumalan lasten pyhäpäivä.

Äänestä

Mark.15:42. Biblia (1776). Ja kun jo ehtoo tuli (että valmistuspäivä oli, joka on esisabbatti).

Äänestä
  • Samaan tapahtumaan viittaa myös Luukas 23:54-56, jossa sanotaan, että Jeesuksen lähimmät seuraajat viettivät sapattia vielä ristin tapahtman jälkeeenkin. Niin tekevät Jeesuksen seuraajat nytkin.

    Äänestä

Maailmassa on noin 30 000 000 - 40 000 000 (kolmekymmentä viiva neljäkymmentä miljoonaa) sapatinpyhittäjää ja lisää tulee tuhansia joka päivä, kiitos Jumalan!

Äänestä
  • Tuosa luvussa lienee juutalaisetkin mukana, vai kuinka?

    Äänestä

  • rabbiben kirjoitti:

    Tuosa luvussa lienee juutalaisetkin mukana, vai kuinka?

    Pahoittelen, tuli luku virhe. Maailmassa on 30 000 000 - 40 000 000 miljardia sapatin pyhittäjää.

    Äänestä

Voi herranen aika. Länsimaisen kalenterin juuret ovat kaukaisuudessa, jolloin muinaisuskoiset ihmiset loivat 7-päivä-järjestelmän ja antoivat viikonpäiville taivaankappaleiden nimet.

Astronomia, eli taivaankappaleiden seuraaminen ja merkitseminen ja niiden toiminnan mukaan ennustaminen (astrologia) oli tärkeä osa maanviljelyskulttuuria. Meillä pohjoisessa nimetyt taivaankappaleet ja niiden liikkeet merkittiin riimusauvoihin, joista kehittyi nykyään tuntemamme kalenteri.

Jos metsästäjät päättivät tavata toisensa esim. viiden päivän kuluttua, he esim. joka aamu veitsellä tekivät loven puukeppiin, riimusauvaan ja kun lovia oli viisi, silloin tavattiin kaveri. Näin kalenteri alkoi kehittyä, luotiin erilaisia riimusauvoja, joissa esim. eri päiville pieni reikä, joihin puutappi siirrettiin päivittäin. Sitten tuli vaiheet, kun sauvat, tai puulevyt / paperisivut saivat merkkinsä myös taivaankappaleiden liikkeistä, kuun eri vaiheista, auringonnousuista ja laskuista jne. Tämä palveli maataloutta kun osattiin nyt päätellä ensivuodenkin tapahtumat siitä, mitä tänä vuonna minäkin päivänä tapahtui.

Asiassa ei ole mitään mystistä. Vaikka sunnuntai on saanut nimensä auringon mukaan, se ei tarkoita, etteivätkö kristityt voisi viettää sunnuntaita lepopäivänään, sillä sunnuntai, jom rison, oli Jeesuksen ylösnousemuspäivä. Se on vain päivän nimi, ilman mitään palvontamenoja. Kristityt eivät vietä sapattia, sillä Kristus ei enää lepää haudassa, vaan on noussut kuolleista ja elää.

Taitaa taas olla kysymys siitä, että laitalahkolaiset haluavat hämmentää yksinkertaisia ja asioista tietämättömiä "uskovia", joihin vedotaan taikauskolla, jotta valheiden ja tarkoituksellisten väärintulkintojen kautta hylkäisivät kristinuskon, joka näin hellareiden taholta ovelasti demonisoidaan.

Äänestä
  • 1700-luvun Luterilaiset virret kertovat pedosta antikristuksesta, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
    Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v.364 jKr. Laodikean kirkolliskokouksessa. Kirjoitus lehdessä: Kotimaa24 3.8.14. Paavin 10:nen ohjetta onneen 5:des ohje Pyhitä lepopäivä sunnuntai on perheen aikaa. Suuri osa kristikunnasta ei pidä Jumalan antamaa sapattia pyhänäpäivänä, vaan he räyskyvät sapattia vastaan sanomalla: Nyt on Uudenliiton aika, sapatti kuului Mooseksen aikaan.
    Antikristuksella ja suurella osalla kristikunnasta. on sama päivä sunnuntai pyhänäpäivänä

    Äänestä

  • Apt.t. 20:6-9
    6 mutta me purjehdimme happamattoman leivän juhlan jälkeen Filippistä ja tulimme viidentenä päivänä heidän luoksensa Trooaaseen ja viivyimme siellä seitsemän päivää.
    7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.
    8 Ja monta lamppua oli palamassa yläsalissa, jossa me olimme koolla.
    9 Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun Paavalin puhe kesti niin kauan, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena.

    Kristityt aloittivat kokoontua yhteen viikon ensimmäisenä päivänä, jom rison, sunnuntaina. Kristityt eivät noudata juutalaisten tapoja. Jeesuksessa syntyi uusi, puhdas usko joka julistaa Kristuksen ylösnousemusta (muistopäivä sunnuntaiaamuna. Kyseessä ei ole "uusi sapatti, lakeineen".).

    Apt.t.15:
    1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua".
    2 Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin.
    3 Niin seurakunta varusti heidät matkalle, ja he kulkivat Foinikian ja Samarian kautta ja kertoivat pakanain kääntymyksestä ja ilahuttivat sillä suuresti kaikkia veljiä.
    4 Ja kun he saapuivat Jerusalemiin, niin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan; ja he kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria.

    5 Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".
    6 Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa.

    7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
    8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
    9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.

    10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?

    11 Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
    12 Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.
    .

    Äänestä

Nimimerkki Kuolemalla kuoleman voitti puhuu ihan lööperiä. Kristityt EIVÄT ALKANEET pyhittää sunnuntaita heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Alkuseurakunta muodostui pelkästään juutalaisista, jotka pitivät sapattia eikä sunnuntaita. Samoin tekivät pakanakristityt vuosisatojen ajan, kunnes kirkko ja valtio vähän kerrassaan luopuivat Jumalan pyhästä sanasta ja alkoivat pyhittää auringon päivää eli sunnuntaita. Lopun aikana Jumalan kansa palaa takaisin sapatin viettoon ja lepoon, joka meillä on Kristuksen täytetyssä työssä Golgatalla. Jeesus ei tullut sapattia tai lakia kumoamaan. Sen yrityksen on tehnyt Jumalan totuudesta luopunut kirkko.

Äänestä
  • Taidat olla oikeassa, lepoHerassa.

    Äänestä

  • Eikö se vanhan allakan mukaan viikko päättynyt lauantaihin? Silloinhan se lauantai on se oikea sapatti.

    Äänestä

  • kylläallakkatietää kirjoitti:

    Eikö se vanhan allakan mukaan viikko päättynyt lauantaihin? Silloinhan se lauantai on se oikea sapatti.

    Kalenteri muutettiin v.1973. Ainakin vanhempi polvi muistaa tämän muutoksen.

    Äänestä

  • Danielin kirja ennusti, että antikristus pyrkisi "muuttamaan ajat ja lain" Dan.7:25, ja näin on käynytkin ja koko maailma seuraa ihmetellen...paitsi ne, jotka "pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon" Ilm.14:12

    Äänestä

  • Olet oikeassa. "Kirkko on Raamatun yläpuolella, ja tämä sapatin muutos on todisteena siitä."

    Äänestä

  • Totta on, että kirkko on muuttanut sapatin sunnuntaille, mutta millä oikeudella?

    Äänestä

  • Apostolien sanoma oli ja on harvinaisen selvä tässä sapattiasiassakin ja se on tämä: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä" Apt.5:29

    Äänestä

  • No tänään minäkin pyhitin sapatin ja kävin adventtikirkossa. Siellä oli syvällinen Raamattutunti Jobin kirjasta. Koko jumalanpalvelus oli rauhallinen ja hengellinen ja imaisi sen verran minuakin, että menen ensi sapattina uudelleen.

    Äänestä

  • Eikö sen sapatin (lauantain) voi sitten pyhittää kotonaankin perheen parissa?

    Äänestä

  • No, jos ei jostain syystä kirkkoon pääse, niin kyllä voi sapatin levätä konakin, mutta Jeesusta meidän on seurattava, sillä hän on tie, totuus ja elämä ja Jeesus meni TAPANSA MUKAAN sapattina synagoogaan eli kirkkoon. Menkäämme mekin.

    Äänestä

  • muutettuon kirjoitti:

    Totta on, että kirkko on muuttanut sapatin sunnuntaille, mutta millä oikeudella?

    Kellä valta tekee mitä tahtoo !

    Äänestä

  • Kyllä Suomessa on toistaiseksi vielä uskonnonvapaus mennä samana päivänä kirkkoon kuin Jeesuskin meni. Miksemme käytä tätä omantunnon vapautta, joka meillä vielä nyt on?

    Äänestä

  • Luuletko tosiaan, että omantunnon vapautta palvella Jumalaa Raamatun ja Jeesuksen esimerkin mukaan tullaan tulevaisuudessa rajoittamaan?

    Äänestä

  • Kyllä Raamatun ennustukset niin sanovat, että antikristus tulee asettamaan oman merkkinsä valtansa merkiksi ja se merkki on ristiriidassa Jumalan selvän käskyn kanssa. Jokainen joutuu valitsemaan sen välillä, kumartaako Kristusta vai antikristusta.

    Äänestä

nostetaan.

Äänestä
  • Jos lähdetään tuolle "auringon päivä" linjalle, niin mikä siis on lauantai englanniksi ?

    Mihin planeettaan se viittaakaan ?

    Saturday !

    Eli voi näitä väännellä halutessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos lähdetään tuolle "auringon päivä" linjalle, niin mikä siis on lauantai englanniksi ?

    Mihin planeettaan se viittaakaan ?

    Saturday !

    Eli voi näitä väännellä halutessa.

    lauantai on adventistien jumalan, Saturnuksen päivä. Saturnus on yksi saatanan peitenimistä. Adventististeille lauantai ei ole ainoastaan viikonpäivä , vaan elävä henkiolento.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onaurinkoinenpäivä kirjoitti:

Lainaus: "Sunnuntai (lyhenne su tai sunn.[1]) on lauantain ja maanantain väliin jäävä viikonpäivä. Se on nykyään eurooppalaisen SFS-EN 28601-standardin mukaan seitsemäs ja viimeinen viikonpäivä. Ennen vuotta 1973 sunnuntai oli viikon ensimmäinen ja lauantai viimeinen päivä. Tällöin kyseinen muutos toteutettiin Kansainvälisen standardoimis­järjestön (ISO) suosituksesta.

Roomalaisessa ja juutalaisessa kalentereissa sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä. Päivä on egyptiläisen ajanlaskun mukaan perinteisesti nimetty suurimman taivaankappaleen eli Auringon mukaan (dies solis).

Ovatko adventistit sittenkin oikeassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu