Olenko

Olen elänyt lapsuuteni uskovaisessa kodissa. Äitini varsinkin oli hyvin vahva uskossaan. Itse sanoisin, että olen ns tapauskovainen evlut seurakunnassa. Naapurini, hyvä ystäväni perheineen on helluntailainen. Emme puhu koskaan uskon asioista. Olen tavallaan kateellisena joskus seuraillut heitä ja ajatellut, josko heidän uskossaan olisi "sitä jotain". Monesti olen kuullut, että helluntailaiset ovat saaneet herätyksen, uudelleen syntymisen tai jotain siihen suuntaan. Voiko kukaan saada sitä ihmeellistä uudesti syntymistä, ellei Jumala tee sitä. Voisiko joku teistä hellutalaisista valistaa minua? Mitkä ovat oleelisia eroja evlut uskovaiseen? Tiedän aikuiskasteen, mutta mitä muuta?
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

I Hope.

Nimittäin. Jokaisella uskovalla, niin evlut kuin helluntai, on "sitä jotain". Poikkeavuudet on vain siinä kuinka kokonaisvaltaisesti sitä tuntee ja todeksi elää.
Jumalassa on sitä paitsi niin paljon rikkautta, että yhdelle avautuu enemmän yksi evankeliumin puoli, jollekin jokin toinen. Jeesuksessa jokainen kristitty on kuitenkin yhtä.

En itse kuulu helluntaisrk:ntaan, olen vapaaseurakunnan jäsen, mutta koska tunnen useita ev.lut.kirkon ja samoin useita helluntailiikkeen jäseniä ja käyn sekä ev.lut.kirkon että helluntailiikkeen tilaisuuksissa vapaaseurakunnan lisäksi, ja usein kirjoittelen tälläkin palstalla, vastaan oman näkemykseni pohjalta.
Luultavasti tulet saamaan muitakin vastauksia.

Jeesuksen Kristuksen täytetyn työn perusteella olet yhtä lailla kelvollinen kuin kuka tahansa.

Kukaan ei pelastu vanhempiensa, esimerkiksi äitinsä uskolla. Tapauskovaisuus ei myöskään pelasta.
Pelastuksen ehtona on todella "uudesti syntyminen".

Nyt on kuitenkin niin, että kaikki kristityt eivät osaa määritellä uudestisyntymisensä hetkeä eivätkä kykene kertomaan, milloin se on tapahtunut. Näin on varsinkin niiden kohdalla, jotka on pienestä pitäen oppineet ja hyväksyneet nämä asiat, siis Jeesuksen pelastajanaan, ja tällä tavalla kasvaneet sisälle uskoon.
Jossakin vaiheessa se henkilökohtainen ratkaisu varmaankin on tapahtunut, mutta koska se ei ole yhtä dramaattinen ja äkillinen kuin niillä jotka tulee suoraan julkijumalattomuudesta uskoon, sitä on vaikeampi itse määritellä.

Tärkeintä on että Jumala tuntee sydämemme.

Jos olet epävarma tästä asiasta, rukoile - en tahdo laittaa sanoja suuhusi, mutta jos tämänkaltainen rukous sopisi:

"Herra Jeesus Kristus, uskon että sinä olet ainoa tie Jumalan luo, kuten Raamattu opettaa. En ole varma olenko pelastettu ja sinun omasi. Siksi pyydän, anna kaikki syntini anteeksi ja tule elämääni, auta minua elämään Raamatun totuudet todeksi ja ilmaise minulle itseäsi, johda sinun tuntemiseesi ja kaikkiin Jumalan hyviin lahjoihin. Amen."

Uudestisyntyminen on siis sitä että on tullut Jumalan lapseksi ja tietää olevansa pelastettu. Ylläolevan rukouksen jälkeen - jos voit sydämessäsi lähestyä Jumalaa näin - voit Jumalan Sanan mukaan vedota kaikkien vihollisen ja oman mielesi syytösten edessä Raamatun lupauksiin:
Olen tullut Jeesuksen luo ja Hän on minun Herrani, usko ei ole kiinni tunteissa vaan Raamatun sanassa, jonka mukaan tiedän olevani pelastettu eikä Jeesus koskaan hylkää minua.

Toivon sinulle hedelmällisiä keskusteluja naapurisi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelvollinen kirjoitti:

Olen elänyt lapsuuteni uskovaisessa kodissa. Äitini varsinkin oli hyvin vahva uskossaan. Itse sanoisin, että olen ns tapauskovainen evlut seurakunnassa. Naapurini, hyvä ystäväni perheineen on helluntailainen. Emme puhu koskaan uskon asioista. Olen tavallaan kateellisena joskus seuraillut heitä ja ajatellut, josko heidän uskossaan olisi "sitä jotain". Monesti olen kuullut, että helluntailaiset ovat saaneet herätyksen, uudelleen syntymisen tai jotain siihen suuntaan. Voiko kukaan saada sitä ihmeellistä uudesti syntymistä, ellei Jumala tee sitä. Voisiko joku teistä hellutalaisista valistaa minua? Mitkä ovat oleelisia eroja evlut uskovaiseen? Tiedän aikuiskasteen, mutta mitä muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu