On vaarallista jos Clintonista tulee presidentti

Tuo dementoitunut sotahullu voi saada päähänsä mitä tahansa. Suomenkin kannalta huono asia.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä aiot tehdä ettei hänestä tulisi?

Äänestä

Pienin vaaroista olisi siinä, että jos Helsingissä piileskelisi joku Linttonskan kaipailema "rikollinen", tämähän pistäisi pommituslennokit asialle.

Äänestä
  • Ja mielellään!

    Äänestä

Hillarystä tulee Presidentti ja hyvä niin.

Trump on vain pelle, ja hänen menneisyytensä kertoo sitä samaa. Käsittämätöntä, että joku tuollaista vielä äänestää Presidentiksi.

Kolme avioeroa kertoo pinnallisuudesta ja lyhyt pinnaisuudesta

Äänestä
  • Avioeroa ovat voineet hyvinkin hakea vaimot, ei välttämttä Trump itse. Muuten Trump on huomattavasti konservatiivisempi kuin Clinton.

    Äänestä

Molemmat ehdokkaat ovat Suomen kannalta huonoja.

Eikö noin suuresta maasta parempia ehdokkaita löytynyt, ihan minkä tahansa maan kannalta ajateltuna ml. USA.

Suomen kannalta Trump olisi varmaankin liian hyvää pataa Putinin kanssa ja Clinton puolestaan liian huonoa.

Molemmat ovat omalla tavallaan huonoja vaihtoehtoja.

Mutta ei sitä tietenkään suomalaisilta kysytä.

Äänestä

Hillary pyrki historiankirjoihin joka naisena olisi sotapäälikkö ja joka tappaisi naisena eniten ihmisiä ja venäläisiä maailmassa.

Pyrky johtuu kateudesta kun Obama pääsi historiankirjoihin joka mustana ja muslimina on ollut sotapäälikkö joka on tappanut eniten ihmsiä ja muslimeja maailmassa ja tappaa mustia USA:ssa vanhaan rotuerottelumalliin.

Äänestä

Suomessa Trumpia haukkuneet ja Hillarya hehkuttaneet suvakit olivat unohtaneet tai olivat autuaan tietämättömiä Hillaryn toimista ja puheista oltuaan ulkoministerinä. Oli aika karsea ja kylmä akka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


miettikää kirjoitti:

Tuo dementoitunut sotahullu voi saada päähänsä mitä tahansa. Suomenkin kannalta huono asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu