Haluatko aidosti harrastaa naturismia?

Kroatiaan

Jos vastauksesi on kyllä, matkusta Kroatiaan, etenkin Kroatian saaristoon. Olimme vaimoni kanssa kymmenen vuotta sitten syyskuun alussa Hvarin saarella kaksi viikkoa. Vierailimme myös naapurisaarilla. Uimarantoja oli paljon, tosin hiekkarantoja oli vähän, useimmiten rannat olivat kallioisia. Uimaan kyllä pääsi kohtuullisen hyvin. Uimatossut ovat suositeltavia. Meressä on jossain määrin piikikkäitä merisiilejä, joita vastaan tossut ovat tosi mainiot.
Sitten asiaan. Lähes kaikilla(n.90%) uimarannoilla oli oli jompi kumpi pääty varattu naturisteille selvin FKK tunnuksin. Tosin nakurantojen läpi kulki myös ei naturisteja, mutta ei se näyttänyt ketään haittavan. Ei sekään haitnnut, jos joku naturisti "loukkasi rajaa" myös toisinpäin.
Saarilta löytyy myös useita naturistileirintäalueita (FKK), missä kaikki toiminnot tapahtuivat alastomina. Alueilla oli yleensä kauppa, missä asioitiin luonnomukaisina. Henkilökunta esiintyi asiakkaista poiketen kuitenkin pukeutuneena.
Tänä syksynä palasimme taas Kroatiaan, Dubrovnikiin. Ajan kohta oli oli tällä kertaa lokakuun alku. Kaupungista emme löytäneet etsimäämme, mutta parin kilometrin päästä löytyi Lokrumin saari, mistä löysimme etsimämme viimeisellä hetkellä. Seuraavalla viikolla sää jo muuttui sateiseksi ja vähän viileämmäksi. Ranta oli taas merkitty FKK viitoin (myös kaupungin opaskartoissa). Kallioisella rannalla oli uintimahdollisuuden lisäksi kaksi makean veden suihkua meriveden huuhtelemiseksi iholta. Paikalla näytti olleen myös sesonkiaikana ulkoimakeittiöllä varustettu kavila/ravintola, jonka kalusteet oli jo pinottu odottamaan seuraavaa sesonkia.

Voi olla parempiakin paikkoja, mutta meille Kroatia (etenkin saaret) on paratiisi.

10

632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MasaAnu

      Hei!
      Kertokaa lisää hyvistä nuderannoista? Löytyykö Kroatiasta swinger-henkisiä rantoja?

      • Löytyy-ja-paljon

        Swinger-jutut kuuluvat ryhmäseksifoorumille.

        Kyllä Adrianmeren itäranta on täynnä hyviä nakurantoja, niin Kroatiassa, Monte Negrossa kuin Albaniassakin.


    • aloittelijanaturisti

      Mitä tarkoittaa fkk? Fuck?

      • Niin-tiedät

        Kuukkeloitse.


      • aloittelijanaturisti

        Suomen Kennelliittoa tarjosi. Jätetään eläimet kuitenkin pois, vaikkei se laitonta olekaan.


      • deutsch

        Frei Körper Kultur eli vapaa kehon kulttuuri eli alastomuus auf saksa


      • Opettele-haku
        aloittelijanaturisti kirjoitti:

        Suomen Kennelliittoa tarjosi. Jätetään eläimet kuitenkin pois, vaikkei se laitonta olekaan.

        Kannattaisi opetella Googlen hakukäyttö.


      • aloittelijanaturisti

        No väännetään rautalangasta. Pistin termin hakuun ja ekana tulee eniten oikeaksi rankattu. Eli varmaan Finska Kennelklubben.


      • Opettele-haku
        aloittelijanaturisti kirjoitti:

        No väännetään rautalangasta. Pistin termin hakuun ja ekana tulee eniten oikeaksi rankattu. Eli varmaan Finska Kennelklubben.

        Siis ajattelit viisaasti. Ensin "FKK" ja sitten aihepiirin sana "nudism". Jostain syystä minun saamissani vastauksissa ei ole mitään mistään kennelistä.


    • maijajamartti

      Olemme nuorekas 47/50 pariskunta Inglesin rannan majakalle 'ala neljän kaljakioskin nyt kymmenen kertaa kävelleenä päättäneet Meloneraksen sijaan suunnata kohti uusia kohteita. Kylmät, märät ja hiekkaiset uikkarit eivät ole meidän juttu. Kohti raidattomia rusketuksia olemme ajatelleet edetä Fuertefenturan suuntaan. Corralejo (klo1) on jo tuttu, nyt enemmän sinne klo5 suuntaan.

      Hyvä hotelli "nukkumismahdollisuudella (dB)" ja "kattoterassilla" (tai allasalue) ainakin pitää olla.

      Hyvä vinkki

      Kiitos

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7741
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3007
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      343
      1932
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      275
      1587
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      127
      1371
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1189
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1102
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1026
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      21
      992
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      951
    Aihe