Vittumainen kokemus julkkiksesta?

vituttaasdju

Onko teille sattunut mitään vittumaista tilannetta julkkiksen kanssa? Esim. että olisitte nimmaria pyytänyt lapsella tai olisitte baarissa törmännyt tai muuta?

212

9570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyllyhaukku

      On, se yks tekolesbo haukkui Suomen heti kun sai rahaa matkustaa Englantiin

      • voisentään

        Koppava on mut kuin kauan.
        Raha kun muuttaa niin ihmistä, voe, sitte ollaan niin euroopan omistajii, voe.


      • vainiin14

        Mielenkiintoista, että kontekstistaan irroitettu lause jää näin hyvin mieleen. Kannattaa ehkä muistaa se mediakriittisyys ;)


    • Itselle ei tällaista ole tapahtunut.

    • tukiaisetpainukaavittuun

      Vuosia sitten erään klubin eteen pysähtyi taxi ja Lesbo siskokset kömpi ulos eli tukiaiset tulivat. Kuskin kanssa aikansa tapeltuaan toinen suostui maksamaan kyydin ja naureskeltiin siinä kadulla kunnes kooma latasi kassillaan kaveria päin taulua ihan ilman mitään syytä. Siinä oli kontaktia paska julkkujen kanssa. Olivat muuten molemmat kamoissa,sen näki silmistä ja söhsötyksestä ja vitun agressiivisesta käytöksestä. Silloin jo puhuttiin spiidistä mitä noi huorat käytti. Tämä oli kokemus jota en ikinä toivo näkeväni enään.

      • MelkeinTiouin

        Joo, osaan kuvitella. Mut yritti tää nuorempi sisko tönäistä alas portaita. Säikähdin tosissani, siinä olis voinu käydä huonosti ja tilanne tuli ihan puun takaa. Ei todellakaan ollut selvin päin liikkeellä kyseinen nainen.


      • yykaa-koolmeee-

        Kooman väkivaltaisuudesta sai aika moni nauttia eli saada turpaan. Eipä ole suuri ihme että pääsi poliisitelkkuun ja you tuubissa parikin pätkää missä on jalkaraudoitettuna ja käy toisen naisen kimppuun. Sitä se spiidi teettää kun päässä aivojen tilalla on kapallinen paskaa.


      • Lähiölärare

        On tainnut jäädä peruskoulu kesken tältä kirjoittajalta. Korjaukset tekstiin: taxi = taksi, Lesbo siskokset = lesbosiskokset, kömpi = kömpivät, tukiaiset = Tukiaiset, paska julkkujen = paskajulkkujen, noi = nuo, enään = enää. Pilkkuvirheitä en edes lähde korjaamaan. Ja hei oikeasti, "kokemus jota en ikinä toivo näkeväni enään"? Olisiko "kokemus, jota en ikinä toivo kokevani enää" vähän ymmärrettävämmin ilmaistu?


    • tylyämmä

      Joskus, oli vissiin 70 luvulla, Anneli Sari ja muut kaalet oli kuvaamassa jotain pikku filmiä Itä-Suomessa. Kahvitauolla rva Sari komensi talossa asunutta vanhaa miestä hakemaan itselleen, hyvin tylysti, kermaa, ja oli niiiiin leuhka, kuin suurempikn stara! Myöhemmin käytävällä meinasi kävellä tämän vanhan miehen yli, nokka pystyssä, jos mies ei olisi väistänyt, yli olisi kävellyt!Siihen aikaan resuiset, Sarin kakarat, veivät talosta kissa pennun, paksussa narussa sitä roikottaen ja repien, mikä lie ollut sen kissa paran kohtalo! Sen jälkeen en ole voinut sietää tätä "tähteä"!

      • nomuttasiis

        Mannet on manneja...aina...


      • Prinsessa_minäkin

        Joitakin vuosia sitten toinen näistä lapsista loukkaantui kauheasti, kun en pitänyt hänelle ovea auki. Tuli perässä monta metriä. Olisin voinut sen verran pitää auki, että saa ovea itse pidettyä, mutta oli niin kaukana ja olen nainen, en ns. herrasmies. Selkeästi vanhemmille ihmisille, invalideille ym jään pitämään ovea auki tietysti, mutta en omilla jaloilla vakaasti käveleville. Niin ei tehdä edes Ranskassa missä asuvat kai. Sen verran on tullut siellä matkusteltua itsekin. Tuli kyllä kuva koppavasta prinsessasta. Pissaa päässä koko perheellä?


      • Anonyymi

        Järkyttävää.


    • voevoi

      Tääkin oli joskus 70-luvun lopulla tai 80-luvun alkupuolella. Olin paikallisessa tanssiravintolassa tansseissa. Paikka oli siihen aikaan hyvin suosittu, jo 19.30 jono ovella. Esiintyjinä kerran viikossa sen ajan suomalaisia tähtiä, Frederikiä, Solistiyhtye Suomee sun muita.
      Kerran illan aikana ravintolan baaritiskille rantautui muutaman (2-4 henkeä, en enää tarkoin muista) mieshenkilön porukka. Sisääntulo oli sen verran reteä, että heidät huomasi.
      Drinkit, tai taisi olla tyyliin viski jäillä, tilasivat ja suurinpiirtein kahdella kulauksella alas.
      Sen jälkeen yksi noista tyypeistä porhalsi pokkaamaan mut tanssimaan. Ihan sulavakinttuinen tyyppi. Sanaakaan ei kahden kappaleen aikana vaihdettu.
      Tanssiparketin joka nurkalla oli kattoon saakka ulottuvat peilipilarit, Niiden kohdilla tykkäsi tämä parkettien partaveitsi pyörittää samalla kun huomiota herättävän kiinnostuneena ihaili itseään peileistä. Minusta se oli huvittavaa.
      Kappalepari tuli tanssittua, minut saattoi pöytään ja sen jälkeen seurue poistui kapakasta.
      Kyllähän tyypin heti tunnistin, Seppo Hovihan se oli. Sain hänestä varsin itseriittoisen vaikutelman.

      • voevoi

        Niin oli nuoruusmuisto juu. Ja tuon tanssittajan kohdalta jäi ällö olo.
        Koko illaksi muuten riitti joka kappaleelle, jopa väliaikamusiikin ajalle, taitavia tanssipartnereita, jotka eivät kaiken aikaa pällistelleet itseään peileistä.

        Painuikäryhmiin: Sinustakin tulee päälle kuuskymppinen joskus. Toivottavasti et silloin ole yhtä hapan, niinkuin ole jo nyt.


    • aikarientää

      Erittäin fiksu, koulutettu EU-nuoremme, joka on sitä mieltä, että vain HÄN saa kommentoida, eikä HÄN koskaan vanhene (eikä aikuistu), on laittanut oman, älyykkyytensä näkyviin, komentoidessaan "vanhojen" muistoja! Minkähänlaisia muistoja HÄNELLE kertyy?

    • aslakki43

      Hilkka Ahde seurueineen käyttäytyi kerran eräässä hotellissa Pohjois-Suomessa tyyliin "ettekö te tiedä kuka minä olen"...ei kyllä tiedetty silloin. Vasta lehdistä tunnistettiinn.

      • kylvaanjoo

        Akka oli niin olevinaan, sopivaa toki sähkömiehen ltentarhanopettaja-muijalle, "Hyvä elämä lapselle" konsertin kulisseissa joskus 15 v sitten että...olen aina inhonnut syvästi...inhoaisin vaikkei olisi demari...


      • Piparikuvio

        Koko Ahteen perhe on öykkäröiviä turhakkeita. Sähkömies ei meinannut housuissaan pysyä, kun Veikkauksen johtajaksi. Aikansa häiriköi ja vonkasi, sitten sai potkut.
        Rouva on oikein lastentarhan opettaja koulutukseltaan, mutta lapselleen ei osannut kertoa, että niitä kiellettyjä tabuja ei pidä myydä, eikä sitä valkoista jauhetta ainakaan julkisesti myöntä vetävänsä nokkaan.
        Missä Ahteet, siellä vaikeudet....


      • Muttamutta

        Jussi Ahde oli eilen telkkarin huumekeskustelussa ja puhui varsin järkeviä. Vaikuttaa fiksulta mieheltä.


    • ettekötiedäkukaolen

      Vittumaisin niin sanottu julkku oli T.T.A Mikkonen. Asui silloin M:län koskenrannassa ja oli täyden kympin kyrpä. Sitä vihasi jokainen siellä. Luuli olevansa kuningas mutta olikin silkka paskiainen.

      • tuskinmissään

        Missä sä häneen törmäsit?


      • ettekötiedäkukaolen

        Asun edelleen samalla alueella koskenrannassa. Se siitä.


      • Oikeinko

        Toivon mikkoselle oikein pitkiä vuosia letkuissa köllötellen. Tämä ihmispaska ku. Sanoi jokunen vuosi sitten sairastumisten olevan yksilön oma vika ja osoittaa luonteen ja kropan heikkoutta.


    • KamalaAkka

      Vittumaisin itse kohtaamani julkkis on ehdottomasti Aira Samulin. Ei oo ollenkaan sellanen herttanen vanha mummeli kun mitä julkisuuskuvaa haluaa antaa ja ihmiset luulee sen olevan. Piinkova, kylmä, kova, itsekäs ja RAHAN AHNE vanha luuska. Ellei kameroita ja toimittajia ole paikalla niin käytös on myös uskomattoman röyhkeää. Aivan hirvee ihminen. Ei ihme että lapsistakin tuli mitä tuli.

      • pelkkäämollausta

        Kerro missä törmäsit siihen ja miksi sait tollasen käsityksen.


      • neitinötterö

        Minullakin aika matala käsitys Aira Samulinista.
        Joskus 90-luvun alkupuolella olin siellä sen Hyrsylänmutkassa viettäen siellä koko päivän erään yhdisyksen jäsenten kanssa. Yhdistyksellä oli siellä kädentaitoihin liittyvät kilpailut (joista tietenkin oli etukäteen sovittu Samulinin kanssa) ja tuotokset jäivät näytteille Samulinin "lelu/nukkemuseoon" (jonne tietenkin oli pääsymaksu).

        Samulin ei noteerannut mitenkään yhdistyksen rivijäseniä; ei ollut näkevinään, ei tervehtinyt kertaakaan koko päivän aikana, eikä edes onnitellut voittajia.
        Hän ei tervehtinyt tai edes ollut huomaavinaan siinäkään vaiheessa, kun pari meistä osti kahvit hänen kuppilassaan (jossa oli vain muutama asiakas) ja hän huuhaili siinä edestakaisin.

        Pelkkää ilmaa tunsin olevani hänen vieressään. Sen verran kohtelias oli, ettei suorastaan tönäissyt tieltään pois.


      • hyrsylanmutkajuu

        Aira Samulinista myös juttua. En ollut itse paikalla, mutta läheinen työporukkani oli varannut vierailun Hyrsylänmutkaan. Olivat maksaneet pääsylipun, katselleet siellä nuket ja ruusukukkaiset kahvikupit. Osa joi myös niistä ruusukupeista kahvit.

        Sitten oli muutama, jotka jäivät ulos ja autoon. Kun heistä jokunen yritti sitten käyttää WC:tä, tuli Aira ärhäkkäästi ilmoittamaan, että vessa on vain pääsylipun maksaneille vieraille.
        Sehän on aika tavallinen käytäntö nykyisin, ei vaan ollut yli 10 vuotta sitten.
        Aira oli ollut hyvin epäkohtelias ja äänekäs, suukopua syntyi sitten puolin ja toisin.
        Kummallista, kun antaa itsestään julkisuudessa niin ymmärtäväisen ja heppoisen kuvan.


      • Ei_köyhä_Aira

        Mutta eivätkö he OLLEET maksaneet pääsylipun Hyrsylänmutkaan? Vai tarkoititko wessan pääsylippua? Meidän työporukka kävi myös siellä ja maksettiin toki ja kahvit juotiin. Aira siinä yritti pakkomyydä mainostamiaan vitamiineja ja elämäkertakirjojaan. Pojantytär kai oli töissä kahvia keittämässä.
        Vessan ovella oli lappu jostain vessamaksusta, mutta en ainakaan itse sitä maksanut kun jo kerran se pääsymaksu (eikä ollut halpa) oli porukalla maksettu!


      • SekopääSamulin
        Ei_köyhä_Aira kirjoitti:

        Mutta eivätkö he OLLEET maksaneet pääsylipun Hyrsylänmutkaan? Vai tarkoititko wessan pääsylippua? Meidän työporukka kävi myös siellä ja maksettiin toki ja kahvit juotiin. Aira siinä yritti pakkomyydä mainostamiaan vitamiineja ja elämäkertakirjojaan. Pojantytär kai oli töissä kahvia keittämässä.
        Vessan ovella oli lappu jostain vessamaksusta, mutta en ainakaan itse sitä maksanut kun jo kerran se pääsymaksu (eikä ollut halpa) oli porukalla maksettu!

        Joo, toi Airan pakkomyynti oli aika päällekäyvää. Kirja olis pitänyt kaikkien ihan pakosta ostaa ja jotain postikortteja kans. Aira myös kyttäs silmä kovana ettei kukaan pääse maksamatta kuselle.

        Pari vuotta sitten sinne pääsi vaan ryhmämatkalaiset, siellä ei siis ole mitään yleisiä aukioloaikoja satunnaisille kävijöille vaan talo avattiin vaan jos tulossa oli bussilastillinen ryhmämatkalaisia joiden matkan hintaan tuo kierros Hyrsylänmutkaan kahveineen sisältyi. Kaiken järjen mukaan myös kahvit ja vessassakäynti sisältyi niidenkin osallistujien matkasta maksamaan hintaan, jotka ei Airan esitystä eli luentoa omasta itsestään halunneet jäädä tupaan kuunteleen. Mutta Airahan kyttää ihan sairaana.


      • Jkjj

        Tuli kerran ratikassa vastaan ja katse oli niin jäätävän kylmä että tuli melkein vilu....hui!


      • Anonyymi

        Pitää paikkaansa.


    • NIMURUISCOMING

      Martti Suosalo. Haki tyttärensä musiikkitunnilta ja napsautti sormiaan ja snaoi..tilaa poika taksi. Sanoin, että tilaa vittu itse taksisi. Jäi siihen hetkeksi toljottamaan ja kysyin että mitä näkyy..lähti sitten kävelemään pois päin...

    • serlaasenollapitää

      Remu Aaltonen oli kova vittuilemaan maalaisille ainakin Hurriganesin aikaan, kun oli itse niin stadilainen että. Aikansa vittuiltuaan keikalla Pohjamaalla seurasimme herraa hänen mentyään tanssilavan puuceehen ja jäimme siihen isolla porukalla väijymään oven ulkopuolelle estäen hänen poistulonsa sieltä. Aneli pitkään armoa, mutta vaadimme häntä tulemaan puuceen reiän kautta ulos, jonka hän myös lopulta teki. Oli siinä manne aika paskainen ja kotimatka Cisselle ja Albertille varmaankin ikimuistoinen keikkaMersussa. Naurattaa vieläkin nykyisin kuusikymppistä.

      • rockkuningasremu

        Oikein isolla porukalla väijyttiin 160cm pitkää Remua. Ohho kuinka on pohjanmaalla rohkeaa porukkaa. Tunnen Remun aikojen takaa ja voin vannoa ettei sille vittuiltu ja Remu ei vittuille kenellekkään ellei sille auottu päätä. Ja toiseksi se olisi paiskinut pohjanmaan peräkylän homoja pataan siihen tyyliin että olisi se vittuilu loppunut seinään. Ikinä en ole kuullut Remun hattuilevan kenellekkään,reilu ja mukava sälli rumpupatterin ulkopuolellakin ja aina jeesasi jos kehtasi siltä pyytää apua.


      • hyiiiiiiihaisoo

        Remu ei ole kertonut tapauksesta muistelmateoksessaan, joten ei varmaankaan totta ole. Sitäpaitsi aloituksen otsikko on vittumainen kokemus julkkiksesta, ei siis paskamainen.


      • remu-on-kunkku

        Samaa mieltä, joku onneton yritti päteä ja poistaa huonoa oloa itseltään.


      • Ruskea.pyyton
        rockkuningasremu kirjoitti:

        Oikein isolla porukalla väijyttiin 160cm pitkää Remua. Ohho kuinka on pohjanmaalla rohkeaa porukkaa. Tunnen Remun aikojen takaa ja voin vannoa ettei sille vittuiltu ja Remu ei vittuille kenellekkään ellei sille auottu päätä. Ja toiseksi se olisi paiskinut pohjanmaan peräkylän homoja pataan siihen tyyliin että olisi se vittuilu loppunut seinään. Ikinä en ole kuullut Remun hattuilevan kenellekkään,reilu ja mukava sälli rumpupatterin ulkopuolellakin ja aina jeesasi jos kehtasi siltä pyytää apua.

        Sieltä kuopasta ylös kömmittyään ois varmaan muistuttanut 160senttiä pitkää ruskeaa mikrobimassaa 😂


      • Anonyymi
        hyiiiiiiihaisoo kirjoitti:

        Remu ei ole kertonut tapauksesta muistelmateoksessaan, joten ei varmaankaan totta ole. Sitäpaitsi aloituksen otsikko on vittumainen kokemus julkkiksesta, ei siis paskamainen.

        Kotilääkäri siellä vastailee


    • kaskukusloiskuu

      Onpa hyvä aloitusidea! Ihan hyödyllistä tietää, ettei nuo meidän ihannoimat julkkikset ole aina sitä, minkä kuvan itsestään antavat. Unohtavat usein, että ME olemme heidän työnantajiaan! Totuutta vaan esiin!

      • hukeli

        Äl´muut´sa´. Vaikka kyllä minä erotan kusipään pelkästä lärvistä.


    • BoikotoinAiraa

      Hyrsylänmutkassa on mulla kans ne karseet kokemukset Samulinin eukosta. Oltiin viettämässä lomaa siinä ihan lähistöllä ja soitettiin etukäteen ja kysyttiin et olisko mahdollista tulla käymään katsomaan paljon mainostettua Hyrsylänmutkaa. Ystävällinen nainen (ei siis Aira) kertoi et parin tunnin kuluttua on bussilastillinen tulossa Kajaanista ja että voimme hyvin tulla samaan aikaan käymään.

      Siinä sitten ulkona kierreltiin ja Aira touhus sen seurueen kanssa, kahviakin tarjottiin ja me oltais kans ostettu mut Aira ilmoittikin että yhden kupillisen hinta on sama kuin mitä seuramatka Kajaanista Hyrsylänmutkaan on maksanut! Eli abt 80 euroa! Ihan kylmästi ja käsi jo ojossa. Muu henkilökunta sitä sen käytöstä sitten pyyteli kovasti anteeksi ja näytti häpeilevän eikä varmaankaan ollut eka kerta kun joutuivat niin tekemään. Lisäksi Aira tyrkytti sitä kirjaansa jokaiselle ja melkein pakotti ostamaan. Mutta kyllä jäi niin epämiellyttävä muisto siitä naisesta, varsinkin kun julkisuudessa on niin mielin kielin ja esittää mukavaa ja sydämellistä ihmistä. Kaukana siitä. Kaksnaamanen ja tekopyhä, omahyväinen nainen se on.

      • uskomaton-juttu

        En ole varma uskonko tuota. Ei kai kukaan pyydä kahvikupillisesta 80 euroa vaikka kuinka olisi rahanahne, eihän sellaista summaa kukaan maksa! 8 euroakin olisi järjetön hinta.


      • PauliinaTT

        En ole Airan kanssa ollut nokikkain, ainoastaan esiintymislavalla häntä nähnyt ja kuullut. Hyvä esiintyjä ainakin on, ja hauskat jutut. Elämäkertakirjojen mukaan Airalla on ollut niin kovia kokemuksia, että ihmettelen miten hyvin on selvinnyt ja itsensä kunnossa ja selväpäisenä pitänyt korkeaan ikään asti. Vanhusten ja mielenterveyspotilaiden hyvinvointia pyrkii esistämään monin tavoin, siitä nostan hattua hänelle.


    • hfugfifhduo

      Joskus seiskytluvulla olin kesäduunissa stadilaisella huoltoasemalla kahviossa. Kun kuppila kuuden aikaan aamulla aukaisi ovensa ryntäsi sisään epämääräinen ja äänekäs porukka. Ottivat sämpylät vitriinistä ja maksaja tuli viimeisenä.
      Heilutteli viissatasta (mk). Sanoin, ettei siihen aikaan aamusta ole siitä antaa takaisin.
      Okei, tuumas Suomen suurin törppö.
      Me ei sit makseta.
      Niine hyvineen paineli ulos ovesta.

      Kyseessä "Nuku pommiin"-Kojo.
      Toivottavasti on nukkunutkin, saatanan moinen moukka!

      • xcxcxcxcxcxcxc

        Eikös se raasterauta Kojo ole nytkin syytteessä jostain pikku jutusta,olin lukevani että raha olisi kyseessä.


    • ihraperse

      Mulla karsea kokemus tanssipaikalla solistista, tuli kahville tiskille, missä minä ja poikakaverinikin oltiin. Puheli myyjättärelle niitä näitä ja kyseli, minkälaista porukkaa täällä tapaa käydä...myyjä vastasi, että nuorta porukkaa enimmäkseen, johon laulaja, että tällaisia kakaroitako? Ja nyökkäsi meihin päin. Oltiin molemmat yli 18v. Töykeä mies oli Juha Laitila.

    • onniinpaskantärkee

      Näyttelijä Liisa -Maija Laaksonen on asiakkaana kovin koppava. Tekee itsensä tärkeäksi ja nuoremmalle sukupolvelle muistaa erikseen mainita, että hän on Näyttelijä.

      • Wannabetyrkky

        Koskaan kuullutkaan tuon nimisestä...


      • ulalaakso
        Wannabetyrkky kirjoitti:

        Koskaan kuullutkaan tuon nimisestä...

        Katariina Kaitueen äiti, tuo Liisa-maija.


      • voisentään
        Wannabetyrkky kirjoitti:

        Koskaan kuullutkaan tuon nimisestä...

        Vanhoista Suomi-leffoista tuttu, juu, osaa hyvin näytellä koppavaa
        henkilöä, liekö tarkoituksella päässyt juurikin sellaisiin osiin.
        Suu käy, papapapapapapapapa......


      • oooou

        Minulla on mielikuva, että Liisa-Maija Laaksonen olisi ollut kuolleena n. 10 vuotta? Sekoitankohan nyt johonkin toiseen näyttelijään.


      • oooou

        Joo, sekoitin Tarja-Tuulikki Tarsalaan. Sori...


    • kylseontiedetty

      Samulin on juuri tuollainen kuin mitä on kirjoitettu. Aikoinaan toiset julkut sanoivat Samulinia linssiluteeksi mikä on täysin totta.

      • voisentään

        Junassa Airulille ei oltu tarjoiltu vettä, voi ,voi, öh, tarjoiltu.
        Pakkaa oleen kaikilla julkimoilla tota kus*a päässä.
        Iso D myöskin kuuluu näihin niin olevinaan jotain, irvistelly
        halveksivasti naiskaverilleni.
        Irwin kaikkein rakastettu laulaja, jutteli kaikkien kans, hieno ihminen,
        otti faninsa avosylin vastaan.


    • Eero_Väkäleuka

      Herra majuri on Suomen mulkuin mies. Toivottavasti elää kuitenkin oikein pitkän elämän HAHAHAHAHAHAHA!!! :-)

      • voisentään

        Öö, kukas Eero??


      • minäminäminäminä

        Yhen kaverin silloinen muija oli majurilla hommissa siellä vanhassa pappilassa. Yksi tärkein päivän duuneista oli tuiren kanssa saksia ohjelma palautteesta kaikki negatiivinen pois ja majurille näytettiin ainoastaan ne pari hassua kehukirjettä ettei herra majuri pahoittaisi mieltään ( saisi kunnon apina raivareita). Huonon palautteen vuoksi majuri menetti sen paskaohjelmansa mitä pyöritti: tänään tässä ja nyt, ohjelma missä ei ollut mitään muuta kuin majurin rolex ja buutsit. Majurin yleisin äänähdys oli: ETTEKÖ TIEDÄ KUKA MINÄ OLEN. Todella vihattu paskanjauhaja.


    • Dgdgdgccc

      Oon ollu yhdessä tilaisuudessa jossa Samulin oli esiintymässä, muille julkuille oli mielin kielin ja kaveria, herttasta ja ystävällistä, taviksille tosi töykeä ja epäystävällinen. No, eipä tiennyt et oon yksi tilaisuuden järjestäjistä joten toista kutsua tolle mulkulle ei tullut. Muut esiintyjät mitä oon tavannut ovat tosi olleet mukavia, ainoastaan tää Samulin on aivan omaa paskaluokkaansa. Näkyy olevan aika monella muullakin samanlaisia kokemuksia. Rahaa kans röyhkeesti joka hymystä suoraan vaatimassa.

      • PureJenkki

        Turussa kerran yhden silloisen ison tehtaan vappujuhlissa 80-luvun puolivälin jälkeen törmäsin Airaan naistenhuoneessa. Oli juhlissa esiintymässä ryhmänsä kanssa. Häkellyin täysin vessaan mennessäni, tunnistettuani yllätysesiintyjän peilin edessä. Ehkä vain siksi, että tuolloin vähän päälle parikymppisenä yllätyin siitä että hän aloitti jutustelun kanssani, kyselemällä missä vaiheessa ruokailu salissa on menossa. Jotain sopersin siitä, että jälkiruokaan on juuri siirrytty. En pitänyt lainkaan koppavana tai töykeänä, päin vastoin olin kovasti mielissäni että ryhtyi kanssani juttusille omasta aloitteestaan. Itse häkellyin ja pakenin vessakoppiin kun Aira jäi vielä puuteroimaan ja tarkastamaan meikkiään :-)


      • ghgöjhähjä
        PureJenkki kirjoitti:

        Turussa kerran yhden silloisen ison tehtaan vappujuhlissa 80-luvun puolivälin jälkeen törmäsin Airaan naistenhuoneessa. Oli juhlissa esiintymässä ryhmänsä kanssa. Häkellyin täysin vessaan mennessäni, tunnistettuani yllätysesiintyjän peilin edessä. Ehkä vain siksi, että tuolloin vähän päälle parikymppisenä yllätyin siitä että hän aloitti jutustelun kanssani, kyselemällä missä vaiheessa ruokailu salissa on menossa. Jotain sopersin siitä, että jälkiruokaan on juuri siirrytty. En pitänyt lainkaan koppavana tai töykeänä, päin vastoin olin kovasti mielissäni että ryhtyi kanssani juttusille omasta aloitteestaan. Itse häkellyin ja pakenin vessakoppiin kun Aira jäi vielä puuteroimaan ja tarkastamaan meikkiään :-)

        Onko se "juttelua", jos kysyy missä vaiheessa ruokailu on meneillään? Minun mielestäni osoittaa vain sen, ettei harakka itse viitsinyt ovesta lähteä ennen kuin ruokailu oli ohi. Varmaankin, ettei joudu tavisten seuraan :D


    • matalatupa

      Tästä tapauksesta on myös jonkinverran jo aikaa, mutta se näytti minulle millainen on Mikko Alatalo, muka niin lupsakka ja mukava "kansan mies". Kaikkea muuta! Kävelin Tampereen kadulla ja hän käveli kulmauksessa vastaan, tulimme siis vastakkain kulmien takaa ja kävelimme toistemme syliin. Haistoin kyllä miellyttävän partaveden tuoksun, ja sain melkein kravatin suuhuni pukumieheltä. Nolona hymyillen rupesin pyytämään anteeksi, mutta hän nosti nokkaansa ja katsoi minua kuin halpaa makkaraa! Kasvojen halveksiva ilme puhui puolestaan hänellä. Ei minkäänlaista muuta reagointia. Kyllä minultakin meni sanat suusta ja vilkaisin vielä nokka pystyssä kulkevaa herraa...

      • tfyöiyg

        Loiri on myöskin olevinaan niiin mukava huumorismies.
        Paskan marjat!


      • totuus-esiin

        Kerroppa lisää paskanjauhaja, vesku on ok jos sille on ok. Taisit perseaukinen pummia rahaa siltä.


      • gDHDHHHFH

        Mikä vitun pelle tämä totuus-esiin nimimerkki on. Jokaiseen vastaukseen utelee..kerroppa lisää..kerroppa lisää...joku vitun idari.


      • sokea_Manta
        tfyöiyg kirjoitti:

        Loiri on myöskin olevinaan niiin mukava huumorismies.
        Paskan marjat!

        Loiria ovat häirinneet kaduilla ja kapakoissa tuhannet pula-ajan humoristit. Yhden tapauksen näin minäkin, joten en ihmettele ynseyttä.


      • alatalojoo

        Mikko Alatalo on pystyynnostettu mulkku. Tappio vaimonsakin, henkinen väkivalta oli armottoman julmaa. Silminnäkijät kertovat enkä ole koskaan kuullut kenenkää sanovat Alatalosta mitään hyvää...


    • Soricheek

      Käyn pienessä kaupassa tekemässä ostokset (missä olen valitettavasti nähnyt Cheekin usein koska hän käyttää samaa kauppaa kantapaikkanaan).

      Olin siis kaupassa valmiina laittamaan ostoksia liukuhihnalle kun edellinen asiakas oli maksamassa. Yhtäkkiä Tiihonen pyyhälsi ohitseni sanoen minulle että hän maksaa tässä välissä nopeasti ostoksensa. Vaikka olisi Sauli Niinistö edessäni sanoin hänelle että nyt on minun vuoroni. Myyjä oli samaa mieltä ja sanoi tiihoselle että hänen on mentävä jonoon odottamaan aivan kuten muutkin. Tiihosen ilme oli näkemisen arvoinen. Näytti kuin hän olisi pistänyt vastaan mutta sitten lähti antaen minulle niin vittumaisen katseen tallustellessa jonon perälle. :D

      • asfasfee

        Onko kaikilla julkuilla sama ote jonossa Eini porhalsi samaan tapaan jonon ohi oli kuulema kiire.


      • Hmmmmmmmmmmmmmm
        asfasfee kirjoitti:

        Onko kaikilla julkuilla sama ote jonossa Eini porhalsi samaan tapaan jonon ohi oli kuulema kiire.

        Hmm mm vaikea kyllä Einistä uskoa että etuilisi... ootko tosissasi?


    • MESTARIKNEKKAAJA

      HERTSIKASSA BAARISSA TULI HALME ISTUMAAN SAMAAN PÖYTÄÄN JA PUMMAS BISSEE..SANOIN, ETTÄ ALA LAPUTTAA VITTUUN, SIT SE SANOI ETTÄ VETÄÄ MUA DAIJUUN SIT MENTIIN ULOS JA VETELIN SITÄ SIINÄ TURPAAN SIT SE LÄHTI ITKIEN JUOKSEMAAN KARKUUN!!!!!!!!

      • gtiuyyyt

        ...ja sit sä heräsit...


      • dfddfdffdfdf

        käsi kyynerpäätä myöten kusipotassa.


    • Zxczcxz

      No, Jari Tervoa näin joskus Olariuksessa, oli äänekäs ja kaikkitietävä mutta tarjoili avokätisesti kaljaa. No hard feelings.

    • Memulihamuli

      Heikki Paasonen haukku mut pystyyn, kun pyysin tyttöystävältään paperit alkoholiostoksen yhteydessä, eikä niitä papereita ollt mukana. Kuulin kunniani, kun olin niinkin kusipää.

    • HentoNainen

      Mä satuin kerran eräässä baarissa samaan aikaan baaritiskille Renny Harlinin kanssa, ei juteltu tai mitään kun ei olla tuttuja, kunhan nyt satuttiin vierekkäin. Yhtäkkiä tunnen kipeän iskun kyljessäni kun Rita Tainola kiilaa Rennyn viereen ja mä oon tiellä...

    • Nuorista

      Outoa kyllä et Aira Samulin on tollanen, ei olis uskonu. Mä oon tavannu nuoria julkkiksia ja niistä monelle ei oikein oo vielä kirkastunu miten maailma toimii vaan ollaan tällä "ettekste tiedä kuka mä oon asenteella" esimerkkejä esim joku ex-missi sabina särkkä ja bloggari Linda Juhola.

      Tapasin muuten anna abreun silloin kun se oli mukana idolsissa ja jäi mieleen että miten kohtelias ja ystävällinen se on, oli kuitenkin tosi nuori vielä silloin.

      • Phyi.hitto

        Airalle on kusi noussut vuosi vuodelta yhä enemmän nuppiin. Todella, todella vastenmielinen tapaus, julkkis sieltä kaikkein pahimmasta päästä.


    • Tyyttyyyt

      Nämä ei minulle tapahtunut mutta tuttava väitti että Seppo Hovi oli jossain juhlissa (ilmeisesti tuiskeessa) innostunut pimputtamaan pianoa peniksellään.
      Dannystä, pokasi hulluna ystävääni, ystäväni oli häntä melkein 40 vuotta nuorempi.'
      Tony Montana, ystäväni oli myös esiintyjä ja olivat samassa paikassa esiintymässä ja takahuoneessa, Tony tuli kursailematta ja nappasi takapuolesta kiinni.
      Martina, kaveri oli tarjoilijana ja ravintolaan tuli Martina ukkonsa kanssa. Oli todella töykeä, ei sanonut kiitos, ei tervehtinyt, oli ylimielinen ja nenä pystyssä ja näytti hyvin selvästi miten paljon parempi hän on ja kaverini vain mitätön tarjoilija. Ukkonsa kanssa eivät puhuneet koko aikana oikeastaan mitään.
      Esko Eerikäinen soitti kaverille yhteen virastoon, oli mukava ja ystävällinen ja ns. fiksun oloinen (uskokaa tai älkää...).
      Kaveri palveli Matti Nykästä ja Merviä. Matti oli suhteellisen ok mutta Mervi oli aivan krapulainen jopa känninen, tärisi hikoili, hyvin surullisen näköinen tapaus.

      • pimpelipompom

        Tuo Seppo Hovi juttu oli aikoinaan jossain lehdessäkin, muistaakseni Nyrkkipostissa.


      • samanikäinen

        Kuulin tuon Hovin tapauksen v. 1970 Jyväskylässä.


    • hurmerintamaarit

      Mutta Maarit Hurmerinta on ihana ja lämminhenkinen. Olen jutellut hänen kanssaan , ei yhtään diivaa hänessä. Herkistyi vieläkin kun juteltiin mm. Aki Sirkesalon ja perheensä kohtalosta.

    • entiedämuuta

      Seppo Hovi ja Päivi Paunu avioparina tappelivat niin, että naapureihin asti kaikki kuului(kerrostalo) sormukset lenteli ja seuraavana päivänä niitä etsivät . Juovuksissa ollessaan olivat pelottavia, aina pelkäsin heitä, nuorena. Mutta selväpäisinä olivat ok. Päivi jopa sellainen ujohko. Hänen isänsä oli pappi.

    • Paras ketju pitkään aikaan. Tällaisia ne juorut pitää ollakin ja näitä oli hauska lukea.

      • ainavainnegaa

        Olisi kyllä mukavampi lukea positiivisempia kertomuksia.


      • Jdjdvvd
        ainavainnegaa kirjoitti:

        Olisi kyllä mukavampi lukea positiivisempia kertomuksia.

        Miksi ihmeessä? Sittenpä ihmiset saisivat sen käsityksen että julkimot ovat aina niin ihania ja ystävällisiä. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä Airanin ylpeys ja olen aina luullut hänen olevan tavallinen herttainen mummeli. Hyvä että tälläinen aihe oli esillä niin tietää että joillakin julkkiksilla on oikeasti liian suuret luulot itsestään.
        Kaupan kassalla olen saanut kuulla paljon sitä että kun julkkiksella henkkarit ei ole mukana niin aina sanotaan "etkö tiedä kuka mä oon"


    • Santorinilla

      Juha Veijonen.. Törmäsin siihen Kreikassa baarin wcssä vaikka olen nainen. Töykeä kuin mikä ja leikki ettei ollut suomalainen. Tästä kylläkin aikaa, joskus 2000 luvun alussa.

      • Santorinilla2

        Jussi Lampi oli kyseessä. Anteeksipyyntö Veijoselle!!


      • eiköhuomioinut
        Santorinilla2 kirjoitti:

        Jussi Lampi oli kyseessä. Anteeksipyyntö Veijoselle!!

        Olisiko sen sitten jotenkin pitänyt sinut tuntea?


      • ÖLLÖLÄ__

        oliko se naisten vessassa?


    • ennytymmärrämut

      Aikoinaan arvuuteltiin että mikä on pedofiilin vastakohta, vastaus oli joku Ekku Peltomäki.

    • BFBFEBFEBFE

      Jussi Lampi on vitun ylimielinen mulkku. Luulee olevansa joku, mutta ei se pituus mitään ihmsiestä tee. Sitäpaitsi koko urpo näyttää nykyään lähinnä Rainer Friimanilta. Kun oli kaljaakin laskemassa ei koskaan tervehtinyt ketään.

    • vallanvittumaista

      että Olavi Virran elämänkerrassa kerrotaan Olalla olleen neljäkin eri naista päivässä.

    • dirlandraa

      Nyt tulee kyllä wanha juttu: Laila Kinnunen oli hovinsa kanssa Kokkolalaisessa hotellissa, meno oli ollut vauhdikasta. Laila oli vääntänyt tortun keskelle huoneen lattiaa, joku seurueesta soitti siivoojan paikalle. Kuulin jutun siivoojan veljeltä. Mutta siis Laila oli luonteeltaan kiltti ja toiset huomioon ottava, viina vaan vei, kuten tiedetään.

      • voisentään

        Aake Kalliala myös hienokäytöksinen mies, kokemusta on.


    • Santorini3

      Ei tietenkään Jussin minua pidä tunnistaa. Mutta mitä teki naisten wcssä. Ja kun huomautin leikkii kun ei ymmärtänyt. Muut suomalaiset olisivat taatusti ystävällisiä. Ihan kun mua nyt joku Jussi Lampi olisi kiinnostanut alle 30 v vanhana

    • sontariimikiina

      Noh, eipä nyt aleta itestäkään tyhjästä suuria luulemaan, Lampi-Jussi on saanut ja saa parempiakin tyrkkyjä halutessaan, nähty on.

    • tghknhggf

      Klamydian Vesku Jokinen on täysi tollo. Jouduin valitettavasti työasioissa kyseisen tyypin kanssa tekemisiin ja hidasjärkisempää tyyppiä saa hakea. Ei millään suostunut ymmärtämään yksinkertaista asiaa, vaan mölisi päälle. Toivottavasti ei tavata koskaan uudelleen.

    • Mmmmmuoo

      Ystäväni on työnsä puolesta ollut tekemisissä monen julkinen kanssa. Kaameimpia ovat olleet sietämättömät diivamaiset ilkeät Katri-Helena ja Paula Koivuniemi.
      Minulla taas pelkkää hyvää sanottavaa Aira samulinilta. Tapasin ja oli tosi mukava.
      Robin on kuulemma tosi symppis kaikille mukava. Kaveri teki hänen kanssa yhteistyötä.
      Matti ja Mervi aina luultiin että Matti oli suurin juoppo mutta ystäväni kertoi ei ollut vaan Mervi, täysin alkoholisti.

      • ÄllöSamulin

        Ilmeisesti ollu joku toimittaja kuuloetäisyydellä jos Samulin ei oo käyttäytynyt kuin täysmulkku ja kaksnaamaseksi linssiluteeksihan sitä onkin aina haukuttu.

        Mun 80v vanhalla tädilläni on vastenmielisiä kokemuksia Samulinista, mm just toi hyökkäävä oman elämönkertakirjan myyminen pakolla ja rahastaa helevetisti kun käy vanhainkodeissa vaikka antaa ymmärtää et silkasta rakkaudesta niissä kiertää iloa tuottamassa. Phyi!


    • Setäpoika

      Teuvo Loman änkes kerran samaan huussiin laivalla...en ole toipunut vieläkään....

    • kappaletavara

      nykänen ja Ahtisaari veteli saatanan lujaa nissan mikralla kohti satamaa, eivät ottaneet mua kyytiin, harmittaa vieläki hirveesti

    • eskonmasa

      Olen kertonut tämän netissä muuallakin, naamakuvallani..kerrompa nyt paljastumiseni uhallakin uudestaan. Tapahtui maaseudulla. Olin tiskaamassa astioita, ei ollut tiskikonetta. Vanhempani olivat ruokalevolla, oveen koputettiin ja sieltä tuli laulaja Matti Esko, oli silloin uransa huipulla, vielä ja kysyi tietä tanssipaikalle, jossa heillä on illalla keikka. Minä neuvoin. Toivottavasti löysivät perille. Harvoin julkkikset meillä kävivät, taisi olla eka ja vika kerta. Mutta Matti Eskosta välittyi rento ja ystävällinen luonne.

    • pyllyntyhjentäjä

      Harrastin seksiä kuusysissä Merin kanssa ja kun hän tuli, tyhjensi hän suolen kasvoilleni. Oli aika vittumaista.

      • anusinterest

        Jos sopii kysyä niin oliko jäykkää vai pärähtikö ihan varpusparvi?


    • HarmaaHeikki

      Kokemus Hectorista 70-luvulta Porvoon urheiluhallin konsertista. Hector-paralla oli kyllä pahasti pissiä päässä Bowie-Ziggy-Stardust plagioinnissaan. En tiedä mikä oli vialla, mutta Hector näytti nyrpeää naamaa koko konserttinsa ajan. Kai häntä pänni olla niiiiin iso stara pienellä paikkakunnalla, olisi vissiin pitänyt olla ameriikan meininkiä kuten ihailemallaan Bowiella.

      Eräs herra yleisöstä pyysi Hectoria esittämään kappaleen Jäävalssi, mutta se ei suurelle staralle käynyt. Hän todellakin nakkeli niskojaan ja katsoi lavalta alas halveksivasti pyytäjää. Kaiken kukkuraksi hän teki jalallaan potkaisueleen pyytäjää kohti.

      Kun setti oli loppu, yritin ojentaa Hectorille vihkosta ja kynää nimmaria varten, mutta sama ylimielinen niskojen nakkelu jatkui höystettynä ylimielisellä ilmeellä. Nimmarit sitten jaettiin viskomalla lavalta monistettuja lippusia.

      Olin Hectorin ihailija, ja ehkä noin neljätoistavuotias. En ole tämän kokemuksen jälkeen pystynyt arvostamaan herra Heikki Harmaa.

    • pumpumpumkarhu

      Minulla ei ole henk.koht. kokemusta rva Samulinista, mutta joku aika sitten hän vilahti jossakin tv-klipissä. Nuori haastattelija meni mikin kanssa kyselemään rouvalta jotakin. Rouva oli hyvin tyly ja hapan. Mutta sitten hän hoksasi, että tv-kamera kuvasi haastattelua. Jopa muuttui ääni kellossa!
      Kotikaupungissani oli vuosituhannen vaihteessa useana vuonna monipäiväinen kesätapahtuma, jossa oli joka päivä tunnettuja esiintyjiä, niin lapsille kuin aikuisillekin. Muuan kaksikko esiintyi useampanakin vuonna ja oli yleensä hyvin kohtelias ja miellyttäväkäytöksinen, huomioi meidät työntekijätkin. Kunnes sitten olivat viimeistä kertaa paikalla. Tunnetumpi heistä oli kuin persiiseen ammuttu karhu, mikään ei ollut hyvin: huono hotellihuone, huonoa ruokaa, huono esiintymispaikka jne. Keitäkö he olivat? Nimet ovat jo unohtuneet.

    • yksvaan4

      No oisko sitten ollut että joku lehden tms. toimittaja oli samaan aikaan siellä Hyrsylänmutkassa jonka Aira tunnisti... siis kerroin täällä että oli minulle täysin mukava kun kävin ryhmän kanssa siellä. Koska kieltämättä, jos näin paljon on Airasta huonoja kokemuksia niin.... Kuten joku tuossa laittoi, telkussakin joku klippi kun kiukkusena kun joku tulee kyselemään häneltä mutta sitten oli nähnyt tv-kameran ja muuttui heti toiseksi ihmiseksi.... tiedä sitten.

      Muuten kuka sitä joskus kertoi joku suomalainen toimittaja, että maailmantähti Britney Spears oli toooosi hapan, ei vastannut toimittajalle mitään kun sanoi mitä kuuluu tms. Katsoi muualle ja nakkeli niskojaan ja näytti miten on ylempänä muita. Sitten siihen tuli tv-kamera ja kuin taikaiskusta tuli iiiiso hymy kasvoille ja alkoi heti kyselemään haastattelijalta how are u dear ym.....oli kuin toinen ihminen.

    • kihlapariskunnansyyttäjä

      En nyt kyllä äkkiä tiedä muita Meri-nimisiä kuin Veijon ja Lennartitin, mutta ei tuo 69-juttu oikein uskottavalta kuulosta.

    • MESTARIKNEKKAAJA

      OLTIIN KAVERIN KANSSA BISSELLÄ MARIANHAMINAASSA JA SIIHEN TULI HELENIUS SAMAAN PÖYTÄÄNB HASSTAAN RIITAA SIPISPÄÅISÄÄN..SANOIN...ALA VETÄÄ..SANOI ETTÄ TULE ULOS..MENTIIN ULOS..SE HUITLELI SIINÄ HETKEN JA MÄ MESTARIKNEKKAAJANA VÄISTELIN JA VEDIN PARI ALAKOUKKUA JA HELENIUS LÄHTI ITKIEN KARKUUN!!!!!!!!!!!

    • Tänääntäällä

      Kaveri tapasi Pariisin Disneylandissa töissä ollessaan Gary Oldmanin. Oli kuulemma tosi ystävällinen ja kohtelias. Sit joku Jasmin on olevinaan niiiiin isoa staraa livenä ettei voi puhua tavan kansalle. Tollo.

    • SilloinScania

      Kummeli ukkojen kanssa samassa baarissa keskisuomessa, tais olla muuten hirvaskankaalla, kahvittelemassa, en tiiä oliko niillä rooli jäänyt päälle, mut kyllä niiden jutut ja eleet pakostakin laittoi porukat nauramaan 😀 jäi kiva muisto. Terveisiä vaan, vuosien takaa jätkille ja matka jatkuu.

      • ikiuuiutyr

        Millä tapaa tuo oli muka vittumainen kokemus?


      • hyvänenaik
        ikiuuiutyr kirjoitti:

        Millä tapaa tuo oli muka vittumainen kokemus?

        Ei mitenkään, kai oot havainnut, että otsikon alle on moni kirjoittanut kaiken sortin kohtaamisiaan julkkujen kanssa. Miksi kysyt?


      • kummel

        Moni??
        Minäkin ihmettelin samaa, että miksi joku kirjoittaa kokemuksesta joka ei ollut vittumainen.


      • jukupätkät
        kummel kirjoitti:

        Moni??
        Minäkin ihmettelin samaa, että miksi joku kirjoittaa kokemuksesta joka ei ollut vittumainen.

        Käykääs piruuttaan katsomassa Kokkola-palstalla kuinka paljon paskaa ja Offtopic juttuja siellä suolletaan, yksityishenkilöistäkin. Kaiken sallii suomen laki, onpa iihaanaa.


    • yksilehmävielä

      Sanna Saarijärvi oli nuorena niin olevinaan ja diiva, nykyistä olemusta kun katsoo niin ei uskoisi. Katoavaista on...onneksi...

    • Moonlight10

      Kysymys : jos Aira Samulinin tytär ei olisi mielenterveyspotilas, välittäisikö hän vähääkään muista mielenterveyskuntoutujista? Kunhan kysyn. On tunnettu mielenterveyspotilaiden "puolestapuhujana". Veikkaan että vähät välittäisi.
      Joku mainitsi Katri Helenan. En ole koskaan uskonut että hän olisi oikeasti sellainen herttainen sinivalkoinen Suomen äiti ja mummeli kuin minkälaisen kuvan media antaa. Varmasti laskelmoiva ja koppava. Koivuniemi on kyllä tosiaan diivojen diiva ja täynnä itseään. Katsoi aikoinaan nenänvartta pitkin kun oli esiintymässä.

      • Ifutfhgchgc

        Samulin ratsastaa surutta ja kylmästi tällä sairaalla tyttärellään päästäkseen ja saadakseen itse paistatella julkisuudessa, ei sillä muuta syytä ja mielenkiintoa ole. On nin läpipaska ihminen. Vollottaa väkivaltaisesta avioliitostaan vaan ei kerro omista pettämisistään mitään. Flirttaili ja keekoili jokaiselle miehelle ja onhan sillä yhden sun toiisen julkun kanssa (seksi)suhdetta ollutkin. Ei mikään siveyden sipuli tää Aira-täti.


    • mnmnvb

      Koivuniemi oli aikoinaan heteka-"tyttö" huoltoasemien ns. takahuoneessa, mutta Grönin Eino tuli kerran tutulleni kylään ja siinä seuratessa ja kuunnellessa sivullisena kyllä äijä oli kuin maailman omistaja.

    • kauhistusta

      Janne Kataja mansen rautatieaseman aukiolla. Siellä oli jotkut pirskeet ja suosikkini Konttinen lauloi sydämensä kyllyydestä. Olisko kolmisen vuotta aikaa...
      En saanut mitään selvää kun joku apinapapinapajatti koko ajan omista ihmeellisistä asioistaan. Mä sitä ja tätä ja sitten se sitä ja mää tätä....minäminäminä...Leuhkiainen.
      Lopulta käännyin ja voi hemmetti, siinähän se Katajan Janne pulisi suureen äänneen ja samassa sain niiiin jäätävän katseen itseeni.
      Nyt sen naamaa saa "ihailla" joka kanavalla nykyään.

    • Baarim

      Tätytyy ihmetellä että sellasta kun eräät Ylex:n työntekijät( jotka kovasti olevinaa toimittajaa) mustamaalaas tavis naista somessa niin ei oo yhtään sellannen.Eikä noi Ylen työntekijät oo koskaan ees tavannu sitä.Jotain vaan vitutti kun ei se muija antanu sitten julkiksille persettä.Eikä juossu sen ketkun ravintoloitsijanperäs joka nykysin leikkii toimitusjohtajaa ja nykysin yrittää kerjätä säälii ihmilstä tyttärestää valittamalla kun ei enää pysty huijaaihmisiltä säälii sitä naista herjaamaalla.Siinä paljastu miten vittumaisii on jotkut julkut kun ei saa tavikselta persettä.Ei kestä pakkei taviksilta et niin mustamaalaa sit somes.

      • matuthelvetitin

        Upeaa artikulointia ja Suomen kielen taitoa.


      • Somessa

        Samaa ajattelin minä lukiessani tuota pötköä josta ei saa mitään selvää :). Välilyöntikin on lauseen jälkeen hallussa :).


    • Petelius , Jetro ja Kataja ... Ovat kaikki luonnossa erittäin nihkeitä persoonia ja ensimmäinen autojensa kanssa ylimielinen kurvatessaan keskelle kävelykatua joten televisio on pelkkää valetta varsinkin näiden "hauskojen" kavereiden osalta .

      • LotkuLotikka

        Pirkko-Pekka, Jetro ja Janne Kataja; siinäpä kolme todella epämiehekästä hyypiötä.


      • LotkuLotikka kirjoitti:

        Pirkko-Pekka, Jetro ja Janne Kataja; siinäpä kolme todella epämiehekästä hyypiötä.

        Pitäisi kansan ymmärtää se että telkassa he näyttelevät ja totuus kaiketi on masentunut suomalainen ?


      • keskustellutkin

        Petelius on kyllä mukava.. tarttuu heti hetkiin ja tilaisuuksiin ja ottaa huomioon ihmisen, jos hän pitää sitä tärkeänä asiana. Hän osaa ottaa oman tilansa ja oman etäisyyden henkilöihin myös. Hyvä ehdotus takaa, hienon eleen. "Kaikille ei voi jakaa itseänsä". Arvostan koomikkona häntä todella paljon ja henkilönä muutenkin. Taiteellinen luonne tarvitsee luovaa ideointia ja uusia juttuja.


      • keskustellutkin

        Kataja on hauska ja mukava, sillä kyllä juttua riittää ja hänen kanssaan voi keskustella asiallisestikin. Vittumaiset ilmeet ja eleet on myrkkyä muillekin, kannattaa opetella suhtautumaan oikein. Veikkaan, ettei Katajakaan aina tiedä mitä jollain voi olla mielessä.. se voi aiheuttaa tyrmistyksen jos joku ei pidäkään hänestä. Itselle on jäänyt kyllä rento kuva.


    • Thatslife

      Saku Koivu,pani vuosia sitten silloista tyttöystävääni. Vaikka oli kihloissa, nykyisen vaimonsa kanssa.

      • Anonyymi

        Tais silloinen nyksä kokea saman kohtalon. Karman laki.


    • Tsirptsirpzzz

      En oo julkkujen kanssa joutunut lähempään tekemiseen koskaan mut kadulla on tullut aika moni vastaa ja miten ne on kaikki niin hiton lyhyitä? Mitättömiä pätkiä kaikki ukotkin, reilusti alle suomalaismiehen keskipituuden. Julkisuudestako haetaan egoa?

    • ttuuuttt

      Saku Koivu suuteli kaveriani vuosia sitten yökerhossa vaikka oli jo silloin en muista oliko kihloissa naimisissa vai seukkasi mutta varattu oli. Tepa Selänne ja Harkimo H. kauan sitten kun kumpikin jo oli varattuja tahollaan pitivät "hauskaa" parin ystäväni kanssa.... Jethrosta joka esittää niin symppistä telkussa olen kuullut huonoa, että olisi oikeasti veemäinen ja tyly.

      • Aimäävaijuu

        Jethro on silloin normi turkulainen;)


      • äimänkäkenä

        No miten nää kaverille tapahtuneet sinuun liittyy vittumaisena kokemuksena?


      • tooooooooosion
        Aimäävaijuu kirjoitti:

        Jethro on silloin normi turkulainen;)

        Jethro ei saa ilmaseks muuta kuin kämmeneltään...


      • ihkujeti
        tooooooooosion kirjoitti:

        Jethro ei saa ilmaseks muuta kuin kämmeneltään...

        Tuollaisen positiivisen, kiltin, komean nallekarhun syliin nyt uppoaisi kuka hyvänsä, milloin hyvänsä!!!!


      • voisentään
        tooooooooosion kirjoitti:

        Jethro ei saa ilmaseks muuta kuin kämmeneltään...

        Jetro ittiänsä täynnä oleva pas*aläjä. Leuhka Turun Murre.


    • mukavimmatjulkut

      Antti Hulkku vielä selvin päin menettelee, mutta entäs sen hullu akka...hohhoijaa...poor Angela...mukavimmat ovat olleet Kirka ja KK...Hjalliskin on siviilissä lupsakka ja miellyttävä, jopa hiljaise oloinen kaveri.

    • kännisimmät

      Julkikset joita en ole koskaan nähnyt selvin päin: Aake Kalliala, Jussi Lampi, Silu Seppälä ja Pekka Laiho...

      • voisentään

        Aake mukava mies, ei ryyppää, olut varmaan joskus maistui.


      • hehehjoopajopo

        Kylä ainakin 90 - luvulla maistui olut jos toinenkin...sen jälkeen en ole tosin törmännytkään...


    • SaraSieppi

      Sara Siepistä tulee aina vittumainen olo kun sen tai ja siitä tehtyjä juttuja lukee mediasta tai somesta.
      Nainen on niin tyhmä että se alkaa vituttaa.

    • Elaa

      Elastinen ei olekaan aina niin positiivinen..

      • TurhatMulkutJulkut

        Olen myös kuullut, että Elastinen osaa olla tosi V-mäinen!
        Paula Koivuniemi yrittää peittää epävarmuuttaan töykeällä olemuksellaan. Käy Amerikoissa kursimassa nahkojaan kokoon.
        Hyvin töykeä ja suorastaan epäkohtelias on myös kansanedustaja Pertti Salolainen. Vanha äijä yrittää tärkeillä, joskus ollut kait komeakin ja saanut naisia.
        Marita Taavitsainen olisi myös hyvin diivan elkeitä esittänyt rahvaan parissa liikkuessaan.
        Ilkka Lipsanen alias Danny luulee raasu vieläkin olevansa joku "stara"...
        Mikko Leppilammesta myös saanut alkuun leuhkan kuvan, mutta kaveri olikin sitten myöhemmin ihan ok.
        Pete Parkkonen vaikuttaa ääliöltä. Pyörii ja katselee ympäristöä, jotta varmasti tulee huomatuksi.


      • Mekkuna

        Marita Taavitsainen oli käynyt asiakkaana kaupassa, jossa kaverini oli töissä. Ei kuulemma ollut mukava asiakas. Itse en ole häntä tavannut.


      • KohtaSammunutTähti

        En minäkään ole tavannut, mutta kollegat ovat kertoneet, että on hankala ja diivamainen asiakkaana. Tämä entinen parturi-kampaaja Kotkasta, joka iskelmälaulaja Marita Taavitsaisena nykyään tunnetaan. Taitaa olla myös entinen tangokuningatar, joten lähes kuninkaallista sukua!!!!


      • tihrustelija
        Mekkuna kirjoitti:

        Marita Taavitsainen oli käynyt asiakkaana kaupassa, jossa kaverini oli töissä. Ei kuulemma ollut mukava asiakas. Itse en ole häntä tavannut.

        Marita on ällöttävä tihrusilmineen ja palliposkineen, luulee itsestään liikoja! Niin löysä suu, että varmasti kuolaa nukkuessaan......


      • ItseNähneenä
        TurhatMulkutJulkut kirjoitti:

        Olen myös kuullut, että Elastinen osaa olla tosi V-mäinen!
        Paula Koivuniemi yrittää peittää epävarmuuttaan töykeällä olemuksellaan. Käy Amerikoissa kursimassa nahkojaan kokoon.
        Hyvin töykeä ja suorastaan epäkohtelias on myös kansanedustaja Pertti Salolainen. Vanha äijä yrittää tärkeillä, joskus ollut kait komeakin ja saanut naisia.
        Marita Taavitsainen olisi myös hyvin diivan elkeitä esittänyt rahvaan parissa liikkuessaan.
        Ilkka Lipsanen alias Danny luulee raasu vieläkin olevansa joku "stara"...
        Mikko Leppilammesta myös saanut alkuun leuhkan kuvan, mutta kaveri olikin sitten myöhemmin ihan ok.
        Pete Parkkonen vaikuttaa ääliöltä. Pyörii ja katselee ympäristöä, jotta varmasti tulee huomatuksi.

        Paula Koivuniemi on oikeasti ystävällinen ainakin tilauskeikoilla. Jaksaa kuunnella lässyttäviä umpikännisiä AY miehiä ihan hyvin...ottaa käsisuudelmatkin vastaan....Täysi ammattilainen tämä artisti...


    • Hapatihoo

      Saku Koivu ja vaimo tosi paskan tärkeitä asiakkaina. Eivät liiemmin tervehdi tai kiittele, kun ovat matkustajina / asiakkaina.

    • Kokemukseni

      On Katri-Helenasta. Liittyy Pano Rajalaan.

    • RyysyistäRikkauksiin

      Entisen rallikuskin, Timo Salosen , vaimo ( exä nykyään ? ) oli tavaratalon kassalla maksamassa ostoksiaan 1980 - luvun puolivälissä. Kovasti mietti, kehtaako mennä ostoksilleen saamansa muovipussin kanssa kahvilaan !!!!! En ikinä unohda tapausta, vaikka aikaa on jo kulunut yli 30 vuotta.
      Teki lähtemättömän vaikutuksen tämä nousukasmainen rouva....

    • Vaikkatoisenpuolesta

      Se on hyvin pienestä kiinni, että epämiellyttävä kuva jää jostakin ihmisestä. Oli se sitten julkkis, tavis, vanha tai nuori, sillä ei ole väliä.
      Esimerkkinä kun olin kerran kiinalaisessa ravintolassa, johtaja itse tuli huomauttamaan eräälle rouvalle, ettei hän maksanut kassalle. Ja juuri rouva oli maksanut ja johtaja itse laskutti, itse näin tilanteen kun olin seuraavana vuorossa. Muuta en siitä rupea nyt kirjoittamaan miten jatko meni. Mutta ikinä en ole kyseiseen ravintolaan astunut jalallakaan. Niin pienestä se on kiinni, vaikka toisen puolesta.

      • Paperitähtikö

        Ja kun se epämiellyttävä kuva jää, ei kyseisen ihmisen musiikkia välitä enää kuunnella, kirjoja lukea tai elokuvia taikka tv-ohjelmia katsella....Se on sitä, kun kusi on noussut jonkun julkkiksen tai muun onnenonkijan päähän.
        Onneksi tulijoita riittää ja kilpailu on kovaa, joten nousukkaat diivailijat tai muut huonosti käyttäytyvät etuilijat lauletaan äkkiä suohon....


      • juttula1

        Jollakin voi olla vain huono päivä ja sitten sen takia lakataan kuuntelemasta sinänsä ihan hyvää musiikkia... Eri juttu on jos oikeasti tuntee henkilön ja tietää, että se on kusipää... tosin voi musiikki olla silti hyvää.


      • Anonyymi
        Paperitähtikö kirjoitti:

        Ja kun se epämiellyttävä kuva jää, ei kyseisen ihmisen musiikkia välitä enää kuunnella, kirjoja lukea tai elokuvia taikka tv-ohjelmia katsella....Se on sitä, kun kusi on noussut jonkun julkkiksen tai muun onnenonkijan päähän.
        Onneksi tulijoita riittää ja kilpailu on kovaa, joten nousukkaat diivailijat tai muut huonosti käyttäytyvät etuilijat lauletaan äkkiä suohon....

        Tuo on totta. Lordia olisin äänestänyt aikoinaan Euroviisuvoittoon jos ei olisi palvelunumero-estoja ollut puhelimessa. (Kavereita pyysin äänestämään ja lupasin maksun maksaa siitä.) Alkoi viisuvoiton jälkeen tympiä kun kaikkea Lordin nimellä myytiin ja levyt jäivät paitsioon, meni maku vaikka aiemmin paljon kuuntelin. Nyt, vuosia myöhemmin ei enää kiinnostanut sitä vähää sen orkesterin esitykset. Syynä artistin korona"rokottamattomien" haukkuminen. Koronapassin vaatija. Eli taudin aikana olisi ollut sillä kiire takoa rahaa vaarasta huolimatta. Heppoisen, epävarman, valheellisen turvallisuuden tunteen tuojan eli korona"rokotteen" näki ratkaisuksi ettei bisnekseensä tulisi taukoa.. Sitä syyllistämistä en koskaan unohda ja vastenmielisyys tulee jo pändin nimen kuulemisesta. (Tautiin suhtauduin vakavuudella ja usein eri keinoin sitä torjuin mutta ainetta en piikityttänyt itseeni.)


    • Yks.taukki.vaan

      Se kun Tauski ei tullut keikalleen...tai, niin no, oisko vittumaisempi ollut jos olis tullut? 😂

      • Wifebeater_No_1

        Tai se kun taukki tuli keikalle hämptoniin. Pandakarhuna sairaalan kautta kämpille ;-)


    • BuuBuuBuu

      On, pyysin vuosia sitten punapää Läntiseltä. Ei antanut. Ikinä en häntä mene mihinkään kuuntelemaan ja aina kerron tämän jos puhe tulee. En myöskään kuuntele häntä saatikka ostaisi hänen levyjään. Näin fanitus muuttui elämäikäiseksi inhoksi ja vihaksi; eihän hän ole edes muusikoksi kovin kummoinen, vanha juopon näköinen ukko!

      • niinsiistuota

        Pyysit mitä?


      • BuuBuuBuu
        niinsiistuota kirjoitti:

        Pyysit mitä?

        Persettä.


    • TuiTuiTui

      Jassu käyny K-kauppiaalta hakemas parasta ennen-juustot, bussikuskilta ilnainen matka ja Zaparolta sponssileikkuu, no, onhan hän kunnon loinen. Onpa kuitenkin jotain jonka Jassu osaa paremmin kuin hyvin!

    • Andyllähappiloppu

      Andy McCoylla oli keikka paikallisessa tanssiravintolassa, jossa olin nuorempana kokkina. Vähän ennen keskiyötä, juuri kun vuoroni oli loppumassa, ryntää keittiöön helekutin lihava ja ruma ämmä, ( Ilmeisesti Andyn naisystävä ennen Angelaa) joka alkoi MULLE huutamaan että Andy on huonossa hapessa eikä pysty soittamaan jos ei saa Englantilaista aamupalaa nyt heti. Muutaman sekunnin mietin ja mielessäni kirosin ja vastasin ystävällisesti että laitan sen tarjottimelle, tuu vartin päästä hakeen. No ämmä häipyi, sammutin valot ja vaihdon siviilit päälle ja häivyin kotiin. Mitään aamiaista kylläkään en laittanut, mutta kitara oli soinut siitä huolimatta :)

      • työnvieroksuja

        Sulle olisi pitänyt antaa loparit, kun et töitäsi hoitanut.


      • Huippumestarikokkikol

        Luuletko taliaivo että kokit tekee duunia kun asikas syöksyy keittöön ilman lupaa jotain "vaatimaan". DDD


    • samulionhömö

      Samuli Edelman bändeineen syömässä ennen keikkaa. "Bändiruoka" ei tietenkään kelvannut, vaan jokainen halusi tilata listalta. Maksun koittaessa Samuli tokas tarjoilijalle "vie vittuun se lasku". Se jäi sitten maksamatta koska suurella staralla oli keikka samassa talossa, eikä kukaan uskaltanut sitä toista kertaa kysyä. Talon piikkiin.

      • Kummatarina

        Sehän on petos jos käy syömässä ja jättää laskun maksamatta. Jos juttu on totta, niin miksei rikosilmoitusta tehty?


    • kollikotona

      Ravintelissa olen kans töissä.
      Suurimmat diivat ja mulukut: Tapani Kansa ja Lea Laven.
      Mukavimmat tyypit; Kirka ja Kikka.

    • Exfani

      Kivaa että ihana Kikka mainittiin tässä. Voi niitä aikoja

    • suokkaan_päivi

      Se Mäntyharjun pippelin esittelijä oli niin diivana Ristiinan pubissa tarjosin oluet mutta oli niin ylpeä että ei kelvannut meidän rahvaitten juomat hänelle katsoi olevansa niin iso sanonko suoraan täysin paska jätkä se Mr.Lothar ja hänelle tiedoksi jos tämän sattuu lukemaan että me fanithan häntä elätämme pirun sosiaalipummi jos sitä ei edes daijaa oli viimeinen kerta kun kävin katsomassa pubissa tuota räkänokkaa

    • TavisVaan

      Se on jotenkin hupaisaa, että näitä diivan elkeitä on juuri heillä, jotka ei ole mitään oikeita tähtiä edes, vaan jotain b-luokan tyrkkyjä.

    • Oksetussaija

      Huono laulaja Saija Tuupanen pilasi viime juhannuksemme Kisarannassa. Tyyppi niin minäminä_itseään esittelevä tyrkky ämmä!Naivi ja vaikutti vain keimailevan miehille!Mainosti kokoajan jotain levyään.

    • Lusikaallakoannettu

      Luin juuri Aira Samulinista kertovan uudehkon kirja.Koskaanen nähnyt h äntä livenä,mutta kirja vahvisti supertäydellisesti kaikki ne hurjat negatiivisuudet,mitä tässäkin ketjussa olette kertoneet.Läpi elämän on ollut vähemmän viisas ja todella häijy ihminen.Huh,huh.

    • Huutajiavain

      Janne Katajan olen kuullut huutavan Viking Line- laivalla ennen kuin oli noin kuuluisa rasistisia solvauksia naispuoliselle siivoojalle! Ei mikään hauska tyyppi edes. Vaikea ymmärtää miksi tv:ssä on aina huutelijoita, oman egonsa pönkittäjiä.

      • böjäjanne

        Eikös Katajalla ole hullunpaperit armeijasta, että sikäli tuommoinen huutelu sopii taudinkuvaan. Mutta miksi pitää tuommoista pöljää näyttää tv:n kautta kansalle?


    • TekopyhäKatajanJanne

      Todellatekopyhä tuo Kataja kun esiintyy rasisminvastaisen viikon SPR:n haastatteluissa ja puhuivat eriarvoisuudesta........

      • hänenomamielipiteensä

        Mikä siinä oli tekopyhää?


    • terv_tenukko_borosta

      Jasse Suomen Oulusta.

    • Leasta

      Oli vanhempana keikkailessaan tosi kateellinen itseään kauniimmille ja nuoremmille naisille. Katsoi vihaisesti.

    • Lealaven

      Siis lea laven

    • mara65

      Juha Veijonen oli takavuosina Helsinki-Vantaalla ihan päissään. Nimen omaan hän oli. Vannoa voin. Pääsiköhän lennolleen.

    • lapsenpahoinpitelijä

      Muutama vuosikymmen sitten olin noin kymmenvuotiaana kaverini kanssa uimalassa aivan turvallisessa kohtaa hyppyaltaan reunalla. Yhtäkkiä mies hyökkäsi ohikävelyltään huutamaan, että mitä helvettiä me tehdään siinä altaan reunalla, vaikkei oltu kenenkään tiellä. Repi vielä tukasta niin, että tuntui täysin sikamaisesti. Tämä syväkusipää oli Simo Salminen, se koko kansan mukamas hauskin mies. Ja paskan marjat! Minulle hän on vieläkin lapsen pahoinpitelijä eikä mitään muuta. En ole tajunut miten joku voi pitää tätä paskantärkeää tosikkoa muka koomikkona tai edes huonona laulajana tai näyttelijänä.

    • sulkapääss

      Minusta Aira Samulin on koppava ja ylimielinen itseään täynnä. Olen nähnyt samassa bussissa ja kerran aiemmin samassa muotiliikkeessä

    • Proggisromanssi80

      Olin töissä yhdessä leffaproduktiossa aikanaan. Samuli Edelmann oli kuin suurikin tähti. Tervehti ja jututti vain vertaisiaan, ei meitä lavastus/valo/puvustus/maskiporukkaa. Jotenkin ylimielinen vaikutelma tuli. Ei tervehtinyt ketään meistä taviksista, vaikka leffan valmistumisen eteen mekin painettiin pitkää päivää.

    • Sivistymötän.moukka

      AiraSamulin on töykeä, epäystävällinen ja itseään täynnä oleva todella vastenmielinen vanhus. Myös ulkonäöltään. Hyrsylänmutkan henkilökunta joutuu jatkuvasti pyyteleen anteeksi Airan käytöstä, sillon kun se eukko siellä häärää myymässä korttejaan ja kirjojaan. Tyrkyttää ja tyrkyttää todella röyhkeesti ja nakkelee niskojaan jos ei kuvat airasta kiinnosta. Sivistymätön moukka.

    • muutakeksintöä

      Ei vielä mutta kuinka alasti? Paula Vesala, Mikael Gabriel ja Lauri Tähkä riisuttuina – kotimainen musiikkiohjelma Alasti-klubi starttaa joulukuussa

    • Anonyymi

      Ei jaksa fanittaa ketään moniongelmaista joita on media täynnä yksikään niistä ei ole osannut elää tasapainoista ihmissuhdetta vaan niistä on tullut narsisteja jotka ottavat uusia uhreja. Ihan H alkuisen sanan sanon käsittäen molempia sukupuolia. Aivan mielisairasta ihailla ihmisiä jotka käyttäytyvät narsistisesti häiriköiden ja kuvittelevat olevansa suosittuja. Terapiassa heidän pitäisi olla. Ei ole heteroihmisten touhuja heidän,eikä trendikästä. Syntyvyys suomessa on laskenut ennätysmääräisen alas, koska terapiassa eivät ole koskaan olleetkaan oikeat henkilöt vaan näiden uhrit ja lapsillekin jo lykätään näiden narsistien vuoksi masennuslääkkeitä. Ja näitä vielä pitäisi ihailla, hullujako te olette,mielenterveyspotilaita?

    • Anonyymi

      Eeva Ahtisaari ihmetteli kun olin olevinaan Tunnistamatta häntä, enkö muka tiedä kuka on (kohtelen kaikkia saman vertaisina, vastapuolen käytös määrittää ystävällisyyteni tason).

      Vesa Vierikko ja Riki Sorsa (rauha hänen sielulleen) olivat taas erittäin mukavia, down to earth-tyyppejä, samoin kuin Riku ja Tunna.

    • Anonyymi

      Edesmennyt timo t a mikkonen. Jätti mut vuonna 2010 stoccan oven väliin ja nauroi makeasti kun jäin raskausvatsani kanssa kipeästi ähkäisten hänen paiskaamaansa oven väliin.
      Silloin mietin että miten voi olla noin julma ihminen.


      Martina Aitolehti on ylpeä ja itseriittoinen ja katselee muita naisia päästä varpaisiin arvostellen. Kerran samassa leikkipaikassa oli meidän lapsemme ja ei vaivautunut vastaamaan, kun muut äidit koitti rupatella niitä näitä lasten leikkiessä keskenään. Talutti tyttärensä pois lopulta nenäpystyssä, hoputettuaan tätä ensin kiukkuisesti lähtemään, kun äidillä oli kiire manikyriin.
      Jäi tosi töykeä kuva.

    • Anonyymi

      .....joku vuosi taaksepäin olin tapahtumassa jossa Juha Veijonen kohteli ylimielisesti meitä katsojia...

    • Anonyymi

      Aika monen täällä mainitun julkkiksen lapsilla on aikuisina tosi pahoja ongelmia. Sattumaako?

    • Anonyymi

      Heikki Paasonen, olin ihan vaan perusduunarina niinkin halveksuttavassa asemassa kuin kassalla töissä. Huusi mulle urakalla ja loppuun kysymys: joko riittää, tiedätkö jo kuka mä oon? Ja mä vaan kysyin sen tutulta paperit.

    • Anonyymi

      Olin aikoinaan 70-luvun lopussa Suomen ensimmäisessä Body shopissa töissä, jonka vanhempieni tuttava tänne avasi Helsingin Aurorankadulle. Entinen missi Anne Pohtamo marssi sisään, keräsi korin täyteen tavaraa ja poistui. Ei tervehtinyt, kiittänyt, ei puhunut sanaakaan. Koppava mielikuva jäi.
      Myös entinen missi Maarit Leso asioi kaupassa ja mukaansa lähti tavaraa ilmaiseksi. Kertoi sentään, että lupaa mainostaa kokeilemiaan tuotteita, mikäli ne ovat hänestä hyviä.
      Hävetti kertoa liikkeen omistajalle, että tällaisia asiakkaita kävi, enkä osannut tehdä hämmennykseltäni mitään.
      Teija Sopanen asui edesmenneiden vanhempieni kanssa samassa talossa ja hän oli äitini kertoman mukaan koppava ja töykeä naapuri.
      En haluaisi edesmenneestä puhua pahaa, mutta kerron kuitenkin tämänkin. Olin 80-luvulla Espoon Tapiolassa R-kioskilla töissä ja Kari Tapio oli asiakkaana valitettavan usein. Hänen alkoholiongelmansa oli juuri ollut esillä lehdissä ja ehkä se vaikutti hänen psyykkeeseensä. Hän otti nokkiinsa, kun olin inventoimassa ässäarpanippua, enkä nostanut katsettani häneen heti, kun hän luukulle saapui. Alkoi piinaamaan minua ja tuli useita kertoja viikossa toteamaan luukulle, että halusi tulla pilaamaan muuten hyvin sujuneen päivänsä minua katsomalla.Kerroin, että Tapiolassa on kolme kioskia ja suosittelin asiointia jollain toisella. Päivysti aamuisin kioskin takaovella minua odottamassa ja oli hyvin ilkeä. Kertoi mm. että hajuveteni on vittumaisen hajuinen ym. Kerroin, että minua ei kiinnosta hänen mielipiteensä ja minulle riittää se, että mieheni pitää ko. tuoksusta ja on sen minulle ostanut. Kyseli, enkö tiedä, kuka hän on. No, enpä tiennyt. Kertoi olevansa koko Suomen kansan rakastama viihdetaiteilija ja ne kultalevyt takkansa yläpuolella eivät voi olla väärässä. Olen monelta kuullut, että oli mukava ja reilu tyyppi, mutta minun kokemukseni on ihan jotain muuta. En voinut sietää hänen musiikkiaankaan, koska tyypistä oli ikävät muistot. Tästä on aikaa kuitenkin jo pitkälti yli 30 vuotta ja nykyään kuuntelen häntä jo mielelläni.

    • Anonyymi

      Kaikki artistit suositun tanssiravintolan piikana ollessani, mieleeni on jäänyt, kuten tuolla edellä joku kirjoitti, Kirka ja Kikka.
      Aina oli aikaa jutella henkilökunnan kans ja aikaisin saavuttuaan ei dokattu vaan treenattiin bändin kanssa illan showta.

    • Anonyymi

      Kaikki artistit suositun tanssiravintolan piikana ollessani, mieleeni on jäänyt, kuten tuolla edellä joku kirjoitti, Kirka ja Kikka.
      Aina oli aikaa jutella henkilökunnan kans ja aikaisin saavuttuaan ei dokattu vaan treenattiin bändin kanssa illan showta.

    • Anonyymi

      Noh, eihän tuo ole se vit..... kokemus, eihän? Mutta kiva kun laitoit tuplat! Veemäisin liittyy K.Tapioon... on vainaa joten jääköön...

    • Anonyymi

      Tämä Riihimäen kotletti näki asiakseen ottaa vaimoani korvista kiinni vetäistä kielaralin päin näköä. Käyttäytyi kuin sika. Tämä tapahtui Kempeleen Zeppelinissä jonkin aikaa sitten. todistajia on. Nyt tämä turhake vielä hilluu Game of Games ja viidakossa. En murru suruun, vaikka jäisi viidakkoon. Lopullisesti.

    • Anonyymi

      Aira Samulinista onkin jo sanottu, mutta sanonpa vielä minäkin. Todella ilkeä ihminen, ei ihme, että on elänyt niin pitkään. On sanonta, vittumaiset ihmiset elää kauan.

      • Anonyymi

        Sanonta muuten pitää täysin paikkansa.


    • Anonyymi

      Eipä ole julkkikset kohdelleet huonosti, mutta muistan armeijasta erään everstiluutnantin, joka ryhtyi räyhäämään, kun kysyin siltä papereita vartiopaikalla.

      "Mikä siinä kestää?" huusi ev.luut. vaikka olin vasta saanut hänen kuljettajaltaan henkilökortin käteeni. Hän itse istui auton takapenkillä eteenpäin kurkottaen ja huutaen: "mikä on miehen nimi ja sotilasarvo?"

      Teki mieli vastata kuten Rokan Antti Tuntemattomassa sotilaassa, että "näethän sie ittekkin, et vartiomieshän mie oon".

      Todellisuudessa en vastannut mitään, mutta en myöskään tehnyt mitään. Laskin hitaasti mielessäni kymmeneen ja olin sen ajan kuin patsas. Ev.luut:lla paloi käämit ja se jatkoi huutamistaan: "Tämä ei jää tähän....."

      Sitten annoin henkilökortin takaisin ja määräsin portin auki. Ev.luut. tosiaan teki valituksen minusta omaan yksikkööni, jossa esimieheni naureskeli tälle upseerille. Esimerkillistä toimintaa vartiopäälliköltä, totesi esimies.

    • Anonyymi

      Arja Saijonmaa on todella ylimielinen ja tyly ihminen taviksille.

    • Anonyymi

      Olin 80-luvun lopussa tampereen ranta kesoililla ja vastapäisessä pöydässä istu läskiperse olli lindholm aikansa tuijotti niin kysyin että mitä tuojotat fläsä rupes mesomaan että ekkö tiä kuka mä oon no vastasin etten todellakaan tiedä sitten keseinen muka tähti sai ihme slaakin ja rupes melttoon kunnes joku heitti sen ulos kiljumasta oli kuulemma aika mulkku ihmisks muutenkin ainakin sillon en tiä sitten.

    • Anonyymi

      90-luvun Helsingissä tuli Pelle Miljoona vastaan. Epämiellyttävä tärkeilijä bändinsä kanssa.

      • Anonyymi

        Oliko iso d mukava transu, sehän osas kuulemma laulaa ja ratsastaa itseään puolet nuoremmalla aavikolla!


    • Anonyymi

      Olin fanittanut erästä henkilöä kerran satuin samalla paikalle pyysin nimmaria, en saanut muuta kuin vittuilua. Tiedän ainakin kaksi kusipäätä.
      Ajattelin että haistakoon ite sitten vitun ja loppui fanitus.
      En ole avautunut lehteen.

      • Anonyymi

        "En ole avautunut lehteen" - mielenkiintoinen kommentti. Olisiko tuossa ollut joku syy avautua johonkin lehteen ja mihin lehteen ja miksi, jos saan kysyä?


      • Anonyymi

        Seiskakin loukkaantuu syvästi jos niiden haastattelupiste ohitetaan tai heille ei halua antaa haastattelua tai kommenttia. Julkisuuden henkilö saa kyllä tuntea sen nahoissaa. Jopa eronnut päätoimittaja mainitsi tästä asiasta lähtökirjoituksessaan kuinka jotkut julkisuuden henkilöt ovat niin "nokkavia" että eivät halua antaa haastattelua tai kommentoida Seiskan tasoiselle lehdelle mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiskakin loukkaantuu syvästi jos niiden haastattelupiste ohitetaan tai heille ei halua antaa haastattelua tai kommenttia. Julkisuuden henkilö saa kyllä tuntea sen nahoissaa. Jopa eronnut päätoimittaja mainitsi tästä asiasta lähtökirjoituksessaan kuinka jotkut julkisuuden henkilöt ovat niin "nokkavia" että eivät halua antaa haastattelua tai kommentoida Seiskan tasoiselle lehdelle mitään.

        Eronnut päätoimittaja kirjoitti että Seiskassa kaikki julkisuuden henkilöt olisivat samanarvoisia ja että kritiikki otetaan vastaan ja että sitä tuntuu satavan eniten niiltä julkuilta jotka pitävät itseään liian hienona Seiskan sivuille.

        Seiska ei todellakaan käsittele kaikki samanarvoisina vaan heillä on omat uhrinsa joiden kimpussa ovat paljon ja sitten joidenkin kimpussa ei ollenkaan, vaikka syytä olisi. Jos Seiskan juttuja kritisoi tai väittää valheeksi niin kyllä tuntea sen nahoissaan. Entinen päätoimittaja näytti suhtautuvan halveksivasti niihin julkiksiin, jotka "pitävät itseään liian hienona Seiskan sivuille" eli toisinsanoen eivät anna haastatteluja eivätkä kommentoi juttuja.


    • Anonyymi

      2 krt tavannu kai hyttisen...vastenmielinen ihminen ja tyly..antti reini diiva...apulannan pojat aivan huippuja!

    • Anonyymi

      Meidän Mirri--Martta-Marzu-Marsu-Maratiina-Maritza-Lehdykkä-Lehdyskä-Kotletti-Trikotletti-"Mara" Kortelampi-Aitolehmä-Maitolehmä-Aitolehti-Eremenko-Eerikäinen-Therman-Täärmanni-Tamminen-Pikkarainen-Backer-Palaci kulki nokka niin pystyssä, että olisi sateessa hukkunut. Kiitokseksi sain kun pidin ovea akalle auki haisevan, äänekkään pierun! Tosi on!

      • Anonyymi

        No tottakai, tosiaan tämä on.


    • Anonyymi

      Aikoinaan Riihimäen Karavaanin parkkipaikalla Leo Lastumäki istui betonisen kukkaruukun reunalla ja kaivoi nenää, näen vieläkin painajaisia siitä !

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe