37 osavaltiossa tehdyt ovensuukyselyt ja niiden vertaaminen 4 vuoden takaisiin vaaleihin antaa Clintonille tuon tutkimuksen mukaan 2.8% etumatkan
Clinton johtaa ExitPoll + 2.8%
Gallupit.pitivät
2584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tutkimuksen tehnyt 4 riippumatonta tutkimuslaitosta. Trump tuskin siis voittaa.
Mitkäköhän tutkimuslaitokset ovat kyseessä?
Palstan trollit nukahtaa kesken kaiken, jos tuo tieto vahvistuu.
Missä tuo tulos on julkaistu ja kenen toimesta se on tehty? Hyvin mahdollista, että tuo osuu lähelle loppulukemia, mutta pitää ottaa huomioon, että näitä exit polleja - eli suomeksi ovensuukyselyjä - teettävät monet eri mediat, joten yksi kysely ei vielä välttämättä kerro mitään. Tunnin tai parin päästä voimme ryhtyä tekemään jo vähän tarkempia ennusteita siitä, kuka tämän kisan lopulta vie.
Ovensuukyselyt ovat melko usein olleet epäluotettavia. Esimerkiksi vuonna 2004 ne ennustivat John Kerrylle voittoa. Eipä hänestä kuitenkaan presidenttiä tullut.
Näin on. Ja ellen muista väärin niin ison maan osalta on tavattoman vaikeaa löytää luotettavaa ExitPoll-tulosta. Tuo tulos on sama kuin gallupeissa. Siis mitään maanvyörymävoittoa ei olisi kummallekaan tulossa.
Se on eräänlainen vaalipäivän gallup mutta ei tae että lopputulos sama.
Luuletteko, että Trumpia äänestäneet uskaltavat kertoa sen, kun vieressä maleksii jääkaappi-pakastin-yhdistelmän kokoisia aggressiivisia mustia miehiä Clintonin paidoissa. Parempi vain valehdella äänestäneensä Clintonia niin säilyy henkikulta.
Luuletteko, että Clintonia äänestäneet naiset uskaltavat kertoa sen, kun vieressä maleksii jääkaappi-pakastin-yhdistelmän kokoisia aggressiivisia miehiä Trumpin paidoissa. Parempi vain valehdella äänestäneensä Trumpia niin säilyy henkikulta.
Eivätkö suvakit kykene enää edes kirjoittamaan viestejään itsenäisesti?
Eiköhän aika realistiset loppulukemat. Tosin näilläkin on oma virhemarginaalinsa.
Jollei+muka+ole+rotuja+niin+miten+noi+jatkuvasti+puhuu+RODUISTA?
Ne+julkasee+tilastoja+mitkä+RODUT+on+äänestäny!
70%+VALKOISISTA+
12%+mustista
11%+hispaaneista
4%+aasialaisista
3%+muut+rodut
USAn+uutiset+jauhaa+kokoajan+ERI+RODUISTA.
Joka kanavalla ne sanoo esim. että Trumppia kannatta vaan VALKOihoiset huonosti koulutetu miehet.
Muut RODUT äänestää muka Hillaryä.
"Jos VAIN VALKOISET NAISET SAISIVAT ÄÄNESTÄÄ, Trump voittaisi ylivoimaisesti. Myös jos vain yliopiston käyneet saisivat äänestää, Trump voittaisi:
"Tiistaisissa USA:n presidentinvaaleissa eri väestöryhmillä on aivan omat suosikkinsa.
The Federalist Papers piirsi osavaltioiden muodostaman äänestyskartan mielipidekyselyjen perusteella muotoutuneet kartat sen mukaan, jos vain tietty ryhmä saisi äänestää.
Osavaltioista valittavia valitsijamiehiä on kaikkiaan 538. Jos vain yksi äänestäjäryhmä saisi päättää, valitsijamiehet jakautuisivat seuraavasti (Donald Trump-Hillary Clinton):"
Ensimmäisenä mainittu Trumpin saamat valitsijamiehet, jälkimmäisenä Hillary Clintonin. Huom, linkeissä Verkkouutisissa tämä järjestys, TheFederalistPaperisin linkissä päinvastainen.
Siis Trump-H.Clinton:
"
* Yliopistokoulutetut valkoiset 322-216
* Miehet 350-158
* Valkoiset 369-169
* Ei-yliopistokoulutetut valkoiset 474-64
* Valkoiset miehet 493-45
* Valkoiset naiset 327-211
* Naiset 71-461
* "People of Color", ei-valkoiset 0-538
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ryhmat usa-57345
http://thefederalistpapers.org/us/2016-us-presidential-electoral-map-if-only-x-voted
Vain toimittajat ja muut punikit kannattavat Hillary Clintonia, sekä kolmannen aallon feministit ja muut päästään vialla olevat, sekä kehitysmaalaiset ja näiden jälkeläiset. Valkoiset ovat kaikkialla Trumpin kannalla pääosin, niin miehet kuin naiset, yliopisto- ja "korkea"koulutetut kuin muutkin."
Tämä pitää varmasti paikkaansa. Lisäksi on otettava huomioon että noin 85 000 000 amerikkalaista ei koskaan äänestä missään vaaleissa.
Kyllä se niin taitaa olla, että korruptoituneesta ja rikollisesta Hillarystä tehdään presidentti vaikka väkisin. Valtaeliitillä on liian paljon menetettävää, jos Trump tekee edes pienen osan lupauksistaan vahvistaa kansanvaltaa. Jo nyt niin some, vaihtoehtomediat kuin valtamediatkin ovat täynnä raportteja vaalivilpistä. Tässä pari esimerkkiä lukuisista vastaavista tapauksista:
http://www.infowars.com/voter-fraud-caught-on-tape-in-philadelphia/
http://www.infowars.com/voter-fraud-witnessed-in-philadelphia/
Ennusteen mukaan Trump saisi 79,1 prosenttia Kentuckyn äänistä, Hillary Clinton 18 prosenttia.
Missä lähde?
Clintonin+osuus+Kentuckyssä+noussut+30%+ja+nousee+koko+ajan....
Valitettavasti+Clinton+kirii+kokoajan:
trump+68.8%+votes+47,267
clinton+27.4%+votes+18,848
Noi+jauhaa+kokoajan+että+hispaanit/latinot+äänestää+Clintonia
Odotettu tulos.
Trumpilla on nyt 19 valitsijamiestä
Clintonilla vaan 3 kun se voitti Vermontissa.
So what?
Clinton näyttää voittavan johtaa jopa Floridassa.
Taitaa Hillary viedä Floridan joten Trumpin saumat heikot. Vahva vain Red States-valtioissa.