Trumpin valinta oli kirvelevä tappio rasisteille

Laittomaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat aitosuomalaiset ovat saaneet kuulla jo vuosia , ja etenkin viime kuukausina jatkuvaa rasistista herjausta maahanmuuttajien , toimittajien ja heidän perässäjuoksijoidensa taholta.

Natsi, fasisti, rasisti , idiootti , vähä-älyinen jne. ovat usein kuultuja ja nähtyjä niin puheissa kuin kirjoituksissakin kun he puhuvat maahanmuuttokriittisistä ihmisistä.

Syyttäjä ei näköjään puutu näihin asioihin muutoin kuin yksipuolisesti eli puolueellisesti näiden herjaajien tueksi.

Toivon hartaasti , että Trumpin valinta ja Unkarin sekä Puolan selkärangallisten poliitikkojen esimerkki pakottaa Euroopan ja samalla myös Suomen mitään ymmärtämättömät poliitikot järkiinsä.
1062
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomessa on useita vokkeja joihin on koottu rikollisia ja karkoitettavia. Nämä saavat kuitenkin kuljeksia vapaasti kylillä ja kyläläisiltä salataan kaikki tieto tällaisesta toiminnasta.

Nerokasta(!)

Uskomatonta, että tällaista tapahtuu... Suomessa.

1Äänestä

En ole koskaan ymmärtänyt kiihkosuvakkien väitettä, että oman maan, kansan, kulttuurin, kielen ja uskonnon arvostaminen ja puolustaminen olisi muiden vastaavien vihaamista!?

Vihaako äiti muita lapsia, kun keskittyy hoivaamaan omaa lastaan???

Tähän kysymykseen ei koskaan saa vastausta mamuttajasuvakeilta. Taitaa olla heikäläisille liian paha kysymys?

1Äänestä

En usko meksikolaisten kovasti Suomea rasittavan.

Äänestä
  • Tarvittaisiko vielä nekin tänne?

    Äänestä

  • Eivät meksikolaiset Suomea rasita, vaan Suomeen laittomasti kymmenintuhansin tunkeutuneet kehitysmaiden "partalapset",
    raiskaajat ja murhaajat kyllä rasittavat.

    Äänestä

Sano EI rasismille!

Äänestä
  • Sanokaamme kaikki EI kiihkosuvakkien ja pakkoruotsittajien suomalaisvastaiselle rasismille!

    1Äänestä

"Rasismi" on ihmisten geeneihin kirjoitettu, "rasismia" on esiintynyt jo ennen kuin ihminen laskeutui puusta ja eläinkunnasta löytyy edelleen "rasistista" toimintaa koska se on joidenkin lajien kannalta selviytymiskeino, jopa elinehto.

Suvakeilla tämä rasismi on vääristynyttä, tosin heillä on muitakin psykosomaattisia oireita...

1Äänestä
  • Saataisi uusia koirarotujakin, jos esim vinttikoira ja mäyräkoira luopuisivat rasismista ja parittelisivat keskenään

    Äänestä

  • saatais.kivaa kirjoitti:

    Saataisi uusia koirarotujakin, jos esim vinttikoira ja mäyräkoira luopuisivat rasismista ja parittelisivat keskenään

    Hehheh! Hauska pointti. ;-)

    Kohta kiihkosuvakit vaativat koirarotujen lopettamista liian rasistisina?

    Pelkät sekarotuiset piskit olisivat niin suvaitsevaisen kaunis näky...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MistäPoliitikoilleJärkeä kirjoitti:

Laittomaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat aitosuomalaiset ovat saaneet kuulla jo vuosia , ja etenkin viime kuukausina jatkuvaa rasistista herjausta maahanmuuttajien , toimittajien ja heidän perässäjuoksijoidensa taholta.

Natsi, fasisti, rasisti , idiootti , vähä-älyinen jne. ovat usein kuultuja ja nähtyjä niin puheissa kuin kirjoituksissakin kun he puhuvat maahanmuuttokriittisistä ihmisistä.

Syyttäjä ei näköjään puutu näihin asioihin muutoin kuin yksipuolisesti eli puolueellisesti näiden herjaajien tueksi.

Toivon hartaasti , että Trumpin valinta ja Unkarin sekä Puolan selkärangallisten poliitikkojen esimerkki pakottaa Euroopan ja samalla myös Suomen mitään ymmärtämättömät poliitikot järkiinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu