Haastattelututkimuksen mukaan neljäsosa sanoo, että uskoo, niin kuin kirkko opettaa. Suurin osa sanoo uskovansa Jumalaan, mutta toisella tavalla. Loput kertovat, etteivät usko.
Monet ovat ihmetelleet lukuja, mutta eivätkö ne juuri ole odotuksenmukaisia? Kun kirkko kastaa lapsen jäseneksensä ja hän tulee Jeesuksen omaksi, alkaa pitkä tie. Kirkko ei opeta, että sen jäsenet olisivat valmiit elonkorjuuseen. Sekä tiedon että taidon omaksumiskyky on eri ihmisillä erilainen. Toinen ymmärtää lähimmäisenrakkauden helpommin kuin toinen. Toinen on vahvempi kuin toinen. Mutta kirkko ei koskaan lausu näkemystään, millä kohti tietä kukin on. Eikä sitä voi tietääkään, sillä vain Jumala tietää. Vain Jumala tietää, milloin elo on valmista korjattavaksi.
Tietenkään edes neljännes ei usko, niin kuin kirkko opettaa. Tuskin kukaan hallitsee kaikkea kristillistä tietämystä, mutta he pyrkivät uskomaan niin kuin kirkko. Siinä he tekevät hyvin, sillä kirkolla on tiedossaan paremmin kristilliset totuudet kuin yksittäisillä kristityillä. Vaan eipä sysätä syrjään niitäkään, joilla usko on vielä orastamassa. Pelastus on tarkoitettu ihan kaikille henkiseen tasoon, mielenterveyteen, ikään, sukupuoleen, oppineisuuteen ja innostuneisuuteen katsomatta.
Kirkko ei koskaan ole selittänyt "uskoontuloa" olemattomaksi. Jumala kuljettaa eri ihmisiä eri tavalla. Mutta eräästä asiasta täytyy varoittaa. "Uskoon tulleen" vaara luulla olevansa jollakin tavoin valmis, on suurempi kuin sellaisen, joka on pikku hiljaa kartuttanut tietoaan ja havainnut uudestaan ja uudestaan epäonnistuneensa. Olipa sitten vähitellen kasvanut kristillisyyteen tai tunsi sitten tulleensa hyvinkin väkevästi uskoon, kaikki kristityt ovat maallisen matkansa aikana vasta puolitiessä. Eliittikristittyjä ei ole.
NIIN ALHAALLA EI KUKAAN KULJE
1. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.
2. Maan alimpiin paikkoihin astui / hän kantaen ristiään. / Ja viittansa verestä kastui, / repi haavoille piikit pään.
3. Ja alemmas vieläkin johti / tuo tuskien raskas tie. / Hän syntistä naista käy kohti, / yhä ryöväri yössä lie.
4. Hän kieltäjän kurjankin kohtaa, / ei väistä vaan luokseen käy. / Vain rakkaus silmistä hohtaa, / eikä kostoa, vihaa näy.
5. Ja vieläkin alemmas tulla / hän tahtoo, jos siellä on / joku tunnolla haavoitetulla, / joku kurja ja mahdoton.
6. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.
Melodia, Iina Karttunen
Teksti, Martta Kaukomaa
Siionin kannel 202, NIIN ALHAALLA EI KUKAAN KULJE

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvin todettu dogma. Matkalla ollaan.