Yritetään ihan asiaaakin SUOMI 100 Vuotta

"Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen presidentti vierailee Naton päämajassa, Niinistö kertoi. Hän kutsui Stoltenbergin vierailemaan Suomessa.
– Olisi hienoa saada teidät vierailulle Suomen 100-vuotisjuhlaan ensi vuonna, Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessa Stoltenbergille."
Niin. Presidetti oli vierailulla NATO päämajassa Brysselissä.
Kutsui NATO pääsihteerin Suomi 100 vuotta juhlatilaisuuteen.
Myös Presidentti Putin lupasi lahjaa siihen, kuten Norjalaisetkin, jo näin ennakkoon.

Päätilaisuudesta tulee iso ja näyttävä. Mielenkiintoista, tuleeko Presidentti Trump paikalle, tai varapresidenttinsä, ilmeisesti hän ainakin.
Kansakunta itsenäisenä 100 vuotta on merkittävä paalu, kun tasavuosia juhlitaan. Myös Venäjä juhlii satavuotis taivaltaan. Meillä sikäli ollut, että aina vain kaikki parantunut. Vaikka velka kasvaa, kansalaisten ei ole tarvinnut olla nälissään, tai muuten vailla palveluita jotka kuuluu.

Merkittävä parannus oli takuueläke, jonka Vanhasen hallitus sai aikaiseksi, vastuksesta huolimatta. Monilla 450 eurosta saatiin korotusta yli 650 euron, nyt lienee lähempänä 800 euroa takuueläke ?. Monia tukeja monilla kansalaisilla, että 1300 € tulo niillä kaikilla yhteensä hyvinkin normaalia.
Vastaa jo monien työeläkkeitä.

Nyt keskustapuolue maan suurimpana puolueena on hyvää jatkoa maan asioitten hoidolle. Varmasti otetaan huomioon heikompienkin tarpeita.
Maa kun elää veroilla, kuin moottori siihen, pitää saada sisällyttettyä kaikki maksamaan veronsa. Ihan kaikki, oli ollut miten vain, siitä huolimatta kaikki verolle. Nyt jää veroja tulematta satojamiljoonia, jo yksin Ay-liikkeeltä. ja muut vastaavat, kaikki verolle. Eivät ole enään mitään yleishyödyllisiä yhdistyksiä.

Voisikin sanoa Suomi 100 vuotta teemaksi "kaikki verolle", se kaikkien etu, vaikka ne muutamat jäisikin vähemmälle, joilla jo kertynyt omaisuutta yli omantarpeen.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaikeavammaisten takuueläkettä verotetaan nyt enemmän ja käteen jää vähemmän, joten olihan se merkittävä parannus. Aivan varmasti sekä vammaiset ja heidän omaiset kiittävät Sipilän hallitusta parannuksesta.

Vaikeavammaisilta leikataan yli 60 miljoonaa euroa ja se jos mikä on kiitoksen arvoinen parannus. Miten Sipilän hallitus osasikin leikata juuri sieltä missä rahaa ei tarvita!

Sipilän hallitus arvostaa vetelehtiviä ulkomaalaisia enemmän kuin avuntarpeessa olevia suomalaisia.

"Meillä sikäli ollut, että aina vain kaikki parantunut. Vaikka velka kasvaa, kansalaisten ei ole tarvinnut olla nälissään, tai muuten vailla palveluita jotka kuuluu".

Minkälaisessa pimeässä umpiossa tai umpimetsässä sinä elät, kun et näe mitä ympärilläsi eli Suomessa kaiken aikaa tapahtuu?

Suomalaisista yli 400 000 elää köyhyysrajan alapuolella ja köyhiä tulee vielä lisää. Sekö tarkoittaa, että ei tarvitse olla nälissään?

Palvelut, varsinkin vammaisten, vanhusten ja sairaiden vain huononevat, ja siihen on syynä Sipilän hallituksen leikkaukset ja säästöt.

Äänestä

Se hyvä että tuot esille vaikeavammaisuuden, jos vielä koskettaa läheltä, niin tuntee senpuolen parhaiten. Pitää vain jotenkin saada tätäkin asiaa päättäjien tietoon paremmin.
Kyllä Suomi niin hyvämaa on, että osaa ottaa huomioon nämäkin asiat.
Mutta, jos siinä vasemmistolaiset asianajajina, se vie jo pohjaa pois, kun heihin ei tahdo olla luottamista. Se vain karua tosiaa, valitettavasti. Oikein asiat esittettyinä ja vipittömästi, varmasti asia etenee, jos korjattavaa on oikeaa. Siksi he siellä ovat, että hoitavat kansalaisten asioita.

Tulee sellainen muistio Suomi !00 vuotta teemaan, että saadaan huolemme esittää.
Mutta älkää hyvä vasemmisto ainakaan esittäkö Ay SAK miljonääreille lisää etuisuusia, ainakaan rahan muodossa. Ja tämän tyypisiä esityksiä. Teille vasemmistolaiset pyhäasia Ay liike, ja johtajien hyvinvointi siellä, olen ymmärtänyt.
Pitäisi osata asioita käsittää laajemmin kuin siihen yhteen lokeroon. Hyviä esityksiä maan hallitukselle ja eduskunnalle, ei rääkyen ja haukkuen, vaan asiallisesti esittäen.
Uudet eduskuntavaalit taas 2019, sinne edustajia sellaisia, joihin voi luottaa asioittensa ajajina.

Itse olen keskustainen perimältäni jo kaukaa, ja ajattelen niin, että heikompaa pitää auttaa. Mutta sekään nyt ei niin ole kiveen hakattu, jos keskusta esittää huonoa asiaa, olen vastaan, ja saatan olla paremman esityksen kannalla, esitti sitä kuka tahansa.
Suomi on edelleen hyvinvointivaltio, ja kaikkia pitää auttaa, tavalla ja toisella.
Kun vero moottorina, se pitää saada paremmin käyttöön. Ei saa sallia vapaamatkustajia, se sitten pois tarvitsijoilta.

Äänestä
  • Helppoa kuin heinänteko tämä pankkomajurin tunnistaminen. Vain pankkis kirjoittaa noin virheellisiä sanoja: "senpuolen, hyvämaa, tosiaa, esittettyinä, !00 vuotta, Ay, etuisuusia, tyypisiä, pyhäasia,. LOL.

    Nuo kaikki pankkiksen kliseet olivat tuossa esillä. Ainoastaan Halosen eläke puuttui. Mihinkäs "majuri" sen unohti? LOL.

    Äänestä

  • PankkiksenTunnistaja kirjoitti:

    Helppoa kuin heinänteko tämä pankkomajurin tunnistaminen. Vain pankkis kirjoittaa noin virheellisiä sanoja: "senpuolen, hyvämaa, tosiaa, esittettyinä, !00 vuotta, Ay, etuisuusia, tyypisiä, pyhäasia,. LOL.

    Nuo kaikki pankkiksen kliseet olivat tuossa esillä. Ainoastaan Halosen eläke puuttui. Mihinkäs "majuri" sen unohti? LOL.

    Miksi siis kommentoit.
    Emmekä käsittääkeni ole tehneet sinunkauppoja, joten on aika turha esiintyä kuin tuntisit minut.


    Hienoa, miten liität tuon keskustapuolueeseen. . miten liität tuon sen harjoittamaan politiikkaan. . Hienoa, miten liität tuon keskustapuolueeseen. . miten liität tuon sen harjoittamaan politiikkaan. . Hienoa, miten liität tuon keskustapuolueeseen. . miten liität tuon sen harjoittamaan politiikkaan. . Hienoa, miten liität tuon keskustapuolueeseen. .

    Äänestä

Me emme haluaisi että vielä satavuotiaanakin maassa on agraarihallitus.
Se kertoo melkoisesta henkisestä jälkeenjääneisyydestä muiden länsimaiden joukossa

Äänestä
  • Miksi demarit eivät enää koskaan puhu työväenluokasta kuten Donald Trump? Luulisi kannattavan puhua asioista oikeilla termeillä.

    Äänestä

Norja perui lahjan kun Suomi riemuitsi Johaugin kärystä. Putin voi lahjaksi vallata Suomen ja Viro juottaa känniin ja varastaa kuparit.

Äänestä
  • Olisko nyt se muutama metri sinne tänne rajansiirrossa ollut mitään järkeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muistetaan.kaikkia kirjoitti:

"Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen presidentti vierailee Naton päämajassa, Niinistö kertoi. Hän kutsui Stoltenbergin vierailemaan Suomessa.
– Olisi hienoa saada teidät vierailulle Suomen 100-vuotisjuhlaan ensi vuonna, Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessa Stoltenbergille."
Niin. Presidetti oli vierailulla NATO päämajassa Brysselissä.
Kutsui NATO pääsihteerin Suomi 100 vuotta juhlatilaisuuteen.
Myös Presidentti Putin lupasi lahjaa siihen, kuten Norjalaisetkin, jo näin ennakkoon.

Päätilaisuudesta tulee iso ja näyttävä. Mielenkiintoista, tuleeko Presidentti Trump paikalle, tai varapresidenttinsä, ilmeisesti hän ainakin.
Kansakunta itsenäisenä 100 vuotta on merkittävä paalu, kun tasavuosia juhlitaan. Myös Venäjä juhlii satavuotis taivaltaan. Meillä sikäli ollut, että aina vain kaikki parantunut. Vaikka velka kasvaa, kansalaisten ei ole tarvinnut olla nälissään, tai muuten vailla palveluita jotka kuuluu.

Merkittävä parannus oli takuueläke, jonka Vanhasen hallitus sai aikaiseksi, vastuksesta huolimatta. Monilla 450 eurosta saatiin korotusta yli 650 euron, nyt lienee lähempänä 800 euroa takuueläke ?. Monia tukeja monilla kansalaisilla, että 1300 € tulo niillä kaikilla yhteensä hyvinkin normaalia.
Vastaa jo monien työeläkkeitä.

Nyt keskustapuolue maan suurimpana puolueena on hyvää jatkoa maan asioitten hoidolle. Varmasti otetaan huomioon heikompienkin tarpeita.
Maa kun elää veroilla, kuin moottori siihen, pitää saada sisällyttettyä kaikki maksamaan veronsa. Ihan kaikki, oli ollut miten vain, siitä huolimatta kaikki verolle. Nyt jää veroja tulematta satojamiljoonia, jo yksin Ay-liikkeeltä. ja muut vastaavat, kaikki verolle. Eivät ole enään mitään yleishyödyllisiä yhdistyksiä.

Voisikin sanoa Suomi 100 vuotta teemaksi "kaikki verolle", se kaikkien etu, vaikka ne muutamat jäisikin vähemmälle, joilla jo kertynyt omaisuutta yli omantarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu