Jumalan lapsille

1. Tess. 5:23 - torstai 10. marraskuuta
Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme, Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Meidän on siis toden teolla joka päivä ahkeroitava tullaksemme puhdistetuiksi, niin että meissä päivittäin uusi ihminen syntyisi ja tulisi näkyviin, mutta ulkonainen lihallinen ihminen surmattaisiin. Tätä kristittyjen harjoitusta auttaa sekin, että Jumalan sallimuksesta monet ulkonaiset murheet ja vainot rasittavat seurakuntaa. Jumala jopa sallii perkeleen nostattaa siihen puolueita, että hänen seurakuntansa harjaantuisi ja havahtuisi ahkerammin kuulemaan, lukemaan ja oppimaan Jumalan sanaa, vastustamaan perkelettä ja perkaamaan meissä vielä jäljellä olevaa syntiä.

Siksihän juuri uskoville annetaan Pyhä Henki, että Hän taistelemalla estäisi meitä hylkäämästä sitä vanhurskautta, jolla Jumala vanhurskauttaa ja tekee meidät hurskaiksi. Samoin Pyhä Henki kehottaa meitä rukoilemaan ja tekemään kaikkia hyviä tekoja, niin että henki, sielu ja ruumis päivittäin harjaantuisivat ja kasvaisivat pyhityksessä.
Mannaa Jumalan lapsille
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ok---

Äänestä
  • ok---

    Äänestä

  • ok--

    Äänestä

  • ok---

    Äänestä

  • ok---

    Äänestä

  • ok---

    Äänestä

  • hghnhgh kirjoitti:

    ok---

    ok--

    Äänestä

  • ok---

    Äänestä

  • bvcnn kirjoitti:

    ok--

    öl--

    Äänestä

  • bvcnn kirjoitti:

    ok--

    ok---

    Äänestä

  • hghnhgh kirjoitti:

    ok---

    ok--

    Äänestä

  • okää

    Äänestä

  • ok--

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sleystä kirjoitti:

1. Tess. 5:23 - torstai 10. marraskuuta
Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme, Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Meidän on siis toden teolla joka päivä ahkeroitava tullaksemme puhdistetuiksi, niin että meissä päivittäin uusi ihminen syntyisi ja tulisi näkyviin, mutta ulkonainen lihallinen ihminen surmattaisiin. Tätä kristittyjen harjoitusta auttaa sekin, että Jumalan sallimuksesta monet ulkonaiset murheet ja vainot rasittavat seurakuntaa. Jumala jopa sallii perkeleen nostattaa siihen puolueita, että hänen seurakuntansa harjaantuisi ja havahtuisi ahkerammin kuulemaan, lukemaan ja oppimaan Jumalan sanaa, vastustamaan perkelettä ja perkaamaan meissä vielä jäljellä olevaa syntiä.

Siksihän juuri uskoville annetaan Pyhä Henki, että Hän taistelemalla estäisi meitä hylkäämästä sitä vanhurskautta, jolla Jumala vanhurskauttaa ja tekee meidät hurskaiksi. Samoin Pyhä Henki kehottaa meitä rukoilemaan ja tekemään kaikkia hyviä tekoja, niin että henki, sielu ja ruumis päivittäin harjaantuisivat ja kasvaisivat pyhityksessä.
Mannaa Jumalan lapsille
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu