rikottu

mitä mieltä ortd-kirkko haudan kaivuusta kun.hautaa kaivava konemies nostelee aikoja sitten haudatun vainajan jämistön(luita,pääkallo)haudan reunalle hiekkakasaan näkösälle.(ohi kulkia huomaa ihmettelee)onko kiire?.uusi vainaa tuodaan puhtaassa valkeassa arkussa maan poveen omaisten,ystävien häntä surien.tilaisuus ohi-kunnes konemies saapuu jälleen,peittäessään särkee kauhallaan puhtaan valkoisen arkun.missä on suntio lapioineen joka ei säre arkkua.
5581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Monesti hautausmailla on hyvinkin vanhoja hautoja, joiden tarkkaa paikkaa tai olemassaoloa ei kukaan tiedä. Niinpä sitä sattuu, että hautaa kaivurilla kaivellessa vahingossa nousee vanhoja luita esille. Tämä on ikävää, mutta sille ei oikein voi mitään. Toki pitäisi olla hienotunteinen, vaikka siirrellä ja peitellä luut takaisin.

Hautojen kaivaminen lapiolla lienee historiaa, mutta haudan luominen umpeen sukulaisten voimin on minusta järkevä, kaunis ja hyvä tapa. Kuten Serguie kirjoitti, siinä ei kauaa suvun miehillä kulu jos muutama mies ja lapio on.

Edellisissä sukuni hautajaisissa koko saattoväki katseli kun hauta lapioitiin umpeen. Oli kolme lapiota ja puolenkymmentä lapioijaa.

Äänestä
  • Kreikassa kaivavat luut ylös muutaman vuoden päästä hautaamisesta (kun muut kudokset ovat maatuneet) ja panevat lippaaseen, joka viedään luuhuoneeseen. Jos suku muuttaa toiselle paikkakunnalle, esi-isien luut otetaan mukaan.

    Tämä olisi mitä erinomaisin järjestely näilläkin seuduilla.

    Äänestä

  • anonyymi kirjoitti:

    Kreikassa kaivavat luut ylös muutaman vuoden päästä hautaamisesta (kun muut kudokset ovat maatuneet) ja panevat lippaaseen, joka viedään luuhuoneeseen. Jos suku muuttaa toiselle paikkakunnalle, esi-isien luut otetaan mukaan.

    Tämä olisi mitä erinomaisin järjestely näilläkin seuduilla.

    tämä taas ei välttämättä toimi. Meillä kun on muutenkin hieman etäinen kulttuuri kuoleman kanssa.
    Ajatellaan nyt sitäkin, että useissa hautajaisissa papilla on täysi työ saada omaiset ymmärtämään että arkun kannen tulisi olla auki. Siihen kun vielä lisäisi, että tulkaa muutaman vuoden kuluttua "korjaamaan luunne" mukaan.

    Mutta ei se Kreikan käytäntö mikään paheksuttava ole, se vaan toimii siellä paremmin kuin meillä.
    Sitten on vielä nämä ilmastoseikat. Kreikassa menee ehkä vain muutama vuosi niin luut on korjattavissa, kun taas meidän savimaassamme saatta maatumiseen mennä paljon kauemmin.

    Äänestä

  • Publikaani kirjoitti:

    Joissakin seuduilla maanperä on niin hapan, että luutkin liukenevat olemattomiin, vaikka lihat saattavat mädäntyä kauemmin kuin lähempänä tropiikkia. Tämä selittää miksi paleontologiset fossiilit ja arkeologiset löydöt ovat niin vähäisiä Suomessa.

    Äänestä

Olen joskus käynyt vastahaudatun haudalla, joka on hautaustoimiston toimeksiannosta peitetty. Olen näkyvissä olevat luut kaivanut hautaan, pois näkyvistä.
Minulla on sellainen käsitys, että joidenkin kaupunkien hautuumailla ei sallita omaisten lapioida hautaa umpeen (en puhu nyt ort.hautuumaista) vaan hautaustoimiston pitää se hoitaa ja silloin kauhalla rikotaan arkku. Halutaanko sillä päästä vähemmällä, kun maa painuu lahoamisen seurauksena, eikä myöhemmin tarvitse tuoda lisämaata painumaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuokka kirjoitti:

mitä mieltä ortd-kirkko haudan kaivuusta kun.hautaa kaivava konemies nostelee aikoja sitten haudatun vainajan jämistön(luita,pääkallo)haudan reunalle hiekkakasaan näkösälle.(ohi kulkia huomaa ihmettelee)onko kiire?.uusi vainaa tuodaan puhtaassa valkeassa arkussa maan poveen omaisten,ystävien häntä surien.tilaisuus ohi-kunnes konemies saapuu jälleen,peittäessään särkee kauhallaan puhtaan valkoisen arkun.missä on suntio lapioineen joka ei säre arkkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu