Rasismista

Tänään maanantaina tuli ykköseltä Basaarista ohjelma, jossa oli haastateltu tänne muuttaneita ulkomaalaisia(tummaihoisia) ja skinhead-pariskuntaa.

Ohjelma oli järkyttävä ja oli vaikea uskoa, että tällaista on vielä Suomessa. Ulkomaalaiset kertoivat kuinka poliisi saattaa tulla kyselemään papereita kadulla ilman mitään syytä ja lisäksi poliisi herkästi pidättää ennemmin ulkomaalaisen kuin suomalaisen, jos on jotain väkivaltatilannetta.

Skinheadit eivät ymmärtäneet minkä vuoksi kukaan tänne(Suomeen) muuttaisi, muuten kuin hyötyäkseen meistä muista. Heidän harrastuksiin kuului ylenmääräinen patrionismi, eli mielestäni täysin yli-korostunut sotaveteraanien kunnioitus ja skinhead tapaamiset. Mies kertoi kuinka ei halua, että olisi ainut valkoinen Helsingin metrossa, kuten oli joutunut kokemaan Itä-Lontoossa asuessaan. He miettivät myös uskaltaako lapsiakaan hankkia kun ulkomaalaisia on täällä niin runsaasti. Mies kysyi miksi ei saisi olla ylpeä siitä, että on valkoinen. Tarkoittaako se, ettei voi suvaita muita rotuja?

Itsekin välillä törmään ympärilläni kaikenlaisiin rasistisiin mielipiteisiin, jotka on tosin usein piilotettu viesteihin. Olenpa kerran kuullut kuinka eräs "hienompi rouva" epäili Suomessa yliopistokoulutuksen saaneen henkilön sivistystä ja älykkyyttä. Oli kuulemma suoraan viidakosta ja hiuksetkin olivat oudot. Tämä henkilö oli hakemassa töitä ja olisi työskennellyt samassa yhteisössä tämän naisen kanssa. Hakijaa ei palkattu, koska tarvetta lisähenkilökunnalle ei ollut, mikä olikin totta, eikä siihen mitään rasismia liittynyt.

Elämmekö vielä 1950-luvulla?
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

???

Toihan oli "melkein" suht järkevää tekstiä. Hyvä! Alat oppia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Freestyler kirjoitti:

Tänään maanantaina tuli ykköseltä Basaarista ohjelma, jossa oli haastateltu tänne muuttaneita ulkomaalaisia(tummaihoisia) ja skinhead-pariskuntaa.

Ohjelma oli järkyttävä ja oli vaikea uskoa, että tällaista on vielä Suomessa. Ulkomaalaiset kertoivat kuinka poliisi saattaa tulla kyselemään papereita kadulla ilman mitään syytä ja lisäksi poliisi herkästi pidättää ennemmin ulkomaalaisen kuin suomalaisen, jos on jotain väkivaltatilannetta.

Skinheadit eivät ymmärtäneet minkä vuoksi kukaan tänne(Suomeen) muuttaisi, muuten kuin hyötyäkseen meistä muista. Heidän harrastuksiin kuului ylenmääräinen patrionismi, eli mielestäni täysin yli-korostunut sotaveteraanien kunnioitus ja skinhead tapaamiset. Mies kertoi kuinka ei halua, että olisi ainut valkoinen Helsingin metrossa, kuten oli joutunut kokemaan Itä-Lontoossa asuessaan. He miettivät myös uskaltaako lapsiakaan hankkia kun ulkomaalaisia on täällä niin runsaasti. Mies kysyi miksi ei saisi olla ylpeä siitä, että on valkoinen. Tarkoittaako se, ettei voi suvaita muita rotuja?

Itsekin välillä törmään ympärilläni kaikenlaisiin rasistisiin mielipiteisiin, jotka on tosin usein piilotettu viesteihin. Olenpa kerran kuullut kuinka eräs "hienompi rouva" epäili Suomessa yliopistokoulutuksen saaneen henkilön sivistystä ja älykkyyttä. Oli kuulemma suoraan viidakosta ja hiuksetkin olivat oudot. Tämä henkilö oli hakemassa töitä ja olisi työskennellyt samassa yhteisössä tämän naisen kanssa. Hakijaa ei palkattu, koska tarvetta lisähenkilökunnalle ei ollut, mikä olikin totta, eikä siihen mitään rasismia liittynyt.

Elämmekö vielä 1950-luvulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu