Viimeiset tapahtumat

Raamatun keskeisin tulevaisuutta koskeva sanoma liittyy siis Kristuksen paluuseen, parusiaan. Siihen sidotaan niin yksityisen ihmisen kuin koko maailman tulevaisuus ja kohtalo. Siksi kristityn elämään kuuluu toivo. Hän odottaa Kristuksen paluuta. Hän tietää kenen kädessä on tulevaisuus, vaikka hän ei tiedäkään tulevaisuuden yksityiskohtia eikä aikamääriä.

Pohdimme ensin ihmisen henkilökohtaista tulevaisuutta (2) ja sitten koko maailman tulevaisuutta (3). Lopuksi on opetus yleisestä ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, uudesta taivaasta ja uudesta maasta (4-6). Tämä jako on siksi tarpeen, koska uskovien parissa nähdään varsin eri tavoin nimenomaan maailman tulevaisuuteen liittyvät Raamatun profetiat.

2. IHMISEN HENKILÖKOHTAINEN TULEVAISUUS

Kuolema

Ihminen oli alunperin luotu ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Ihminen oli tullut Jumalan luomissanan välityksellä osalliseksi jumaluudesta ja kuolemattomuudesta. Jumala ei luonut ihmistä kuolemaan. "Sillä ihminen on parempi luomus kuin taivas ja maa ja kaikki, mitä niissä on" (Luther). Jos ihminen olisi pysynyt viattomuudessa hänet olisi aikanaan temmattu ja siirretty iankaikkiseen elämään ilman kuolemaa. Ehkä jotain siitä saatamme aavistaa, lukiessamme Raamatusta kuinka Henok (1 Moos 5:24) ja Elia (2 Kun 2:11) otettiin pois maan päältä näkemättä kuolemaa.

Katoavaisuus ja kuolema tulivat elämään tottelemattomuuden ja epäuskon synnin tuomana kirouksena (1 Moos 2:17, Room 3:23). Nyt ihmisen elämä on elämää kohti kuolemaa. Kuolema on ehdoton, se tulee kohti niin, ettei yksikään pysty väistämään. Kuolema on olemukseltaan jotain vierasta ja pahaa, se on vihollisista viimeinen (1 Kor 15:26). Mutta "ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen" (Hepr 9:27).

Raamatun selvä sanoma on, että kuolema ei ole kaiken loppu. "Mutta sen jälkeen tulee tuomio" (Hepr 9:27). Ihmisen persoonallinen olemassaolo jatkuu kuoleman rajan takana. Tulee tilinteko ja siksi "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani...Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen" (Ps 39:5, 90:12).

Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut. "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" (1 Kor 15:56). Siksi kristitylle kuolema on Kristuksen tähden voitto (Fil 1:21). Se on lopullinen ero synnistä ja siihen päättyy synnin kiusaukset. Kuolemassa uskova antaa itsensä Isän käsiin kuten Jeesuskin antoi itsensä (Luuk 23:46). Stefanos rukoili kivityksen keskellä: "Herra Jeesus, ota minun henkeni" (Apt 7:59). Jeesuksen vertauksessa vanhan liiton hurskas siirtyi Aabrahamin helmaan, syliin. Uuden liiton uskova ajattelee siirtyvänsä Vapahtajansa syliin. Kuolema merkitsee hänelle, että hän saa aina olla Herran kanssa (Fil 1:23). Kuolema on aivankuin hetkisen kestävä ja kevyt ahdistus, se tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Alkukirkossa kuolinpäivää pidettiin ihmisen syntymäpäivänä ja hautakirjoituksissa on usein sanat "vivit" (hän elää).

Välitila

Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta antaa meille kuvan siitä, mitä ihmiselle tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen (Luuk 16:22-31). Tietoinen elämä jatkuu nyt eräänlaisessa välitilassa, odotuksessa. Rikas mies oli tuonelassa (kreik. haades, hepr.sheool).

On monia kristittyjä, jotka kiistävät opetuksen välitilasta. Heidän mukaansa ihminen kuolee täysin ja vasta yleisessä ylösnousemuksessa ihminen herätetään. Vanhastaan on kuitenkin edelläoleva Jeesuksen vertaus nähty samalla luotettavaksi kuvaukseksi kuoleman jälkeisestä todellisuudesta. "Jumalalle kaikki elävät" (Luuk 20:38). Raamattu kertoo myös, että kuolemansa jälkeen Jeesus meni ja saarnasi "vankeudessa oleville hengille" (1 Piet 3:19).

Emme voi ymmärtää Jeesuksen sanoja ryövärille muuten kuin välittömästi tämän kuoleman jälkeistä tilaa koskevaksi (Luuk 23:43). Paavalin sanoi, että hänellä olisi halu täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa (Fil 1:23). Hän halusi muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö (2 Kor 5:1-8). Sama mielikuva vahvistuu Paavalin opettaessa, ettei mikään, ei edes kuolema voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta (Room 8:38-39). Ilmestyskirjassa kerrotaan myös Jumalan sanan tähden surmatuista sieluista, jotka odottavat alttarin alla (Ilm 6:9-11).

Kuoleman jälkeen ihmisten olemassaolo jatkuu kuitenkin Jeesuksen vertauksen kuvaamana aivankuin kahdessa eri paikassa. Vanhurskas on paratiisissa (Luuk 23:43) ja epävanhurskas vaivan paikassa. Lasarukselle se oli lepoa, sapatin lepo oli alkanut (Hepr 4:10). Rikkaalle miehelle olotila oli tuskaa. Välitilassa odotetaan lopullista tilintekoa, joka tuo toisille toisen kuolema ja toisille taas iankaikkisen autuuden.

Kipeä ja varmaa vastausta vaille jäävä on kysymys kääntymisen mahdollisuudesta kuoleman jälkeen. Jotain voimme aavistaa sanoista, että kuolleillekin on julistettu evankeliumia (1 Piet 4:6) ainakin jos yhdistämme sen tietoon, että Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille (1 Piet 3:19). Mutta toisaalta Lasarus ei voinut tulla rikkaan miehen luo tai päinvastoin. Välille on vahvistettu suuri juopa (Luuk 16:26).

Raamattu kieltää jyrkästi kaiken yhteyden vainajahenkiin (3 Moos 19:31, 5 Moos 18:11, 2 Kun 21:6, Jes 8:19). Mutta Raamattu kertoo kuinka Saul oli meedionaisen avulla yhteydessä Samuelina esiintyvään vainajahenkeen. Se oli tuomioksi Saulille (1 Sam 28, 1 Aik 10:13). Raamattu ei kiistä, etteikö tällaista yhteyttä voisi olla, mutta se kieltää sellaisen yrittämisen.

3. MAAILMAN KOHTALO

Voimme erottaa lähinnä kolme koulukuntaa. Erottavaksi opinkohdaksi tulee kysymys messiaanisesta eli tuhatvuotisesta valtakunnasta, milleniumista. Luterilaisuudessa on tunnustuskirjoihin vedoton vallalla varsin laajasti ns. amillinistinen näkemys. Sen mukaan ei ole olemassa mitään tuhatvuotista valtakuntaa. Tulevaisuudessa meitä odottaa vain Jeesuksen tulo viimeiselle tuomiolla ja sen jälkeen uudet taivaat ja uusi maa. Koska kuitenkin premillenistinen opetus on saanut laajalti sijaa uskovien parissa kaikkialla maailmassa, seuraamme sen opetuksen antamaa kaavaa maailman tulevaa kohtaloa koskevassa jaksossa. Kolmatta koulukuntaa nimitetään promillenistiseksi ja sen mukaan nykyisin elettävä kirkon aika on tuhatvuotista valtakuntaa.

Lopputapahtumien merkit

Tämän maailman kohtalon ratkaiseva lopputapahtuma on Kristuksen tulemus (parusia). Sen ajankohta jää salaisuudeksi (Matt 13:32). Se tulee kuin varas yöllä ja yllättää kuin synnytyskipu raskaan vaimon (1 Tess 5:2-3). Mutta Herra on antanut kuitenkin omillensa eräitä merkkejä, joiden avulla voi päätellä, että hänen tulemuksensa hetki on lähellä (Matt 24:3).

1. Jeesuksella oli erityinen huoli seuraajistaan. Siksi ensimmäinen merkki on eksytykset (Matt 24:4,5,11,23,24,26,). Kaikkina aikoina Kristuksen seurakuntaa ovat hämmentäneet monenlaiset harhaopit. Mutta lopun aikoina ne saavat erityisen voiman ja eksyttävät, jos mahdollista valitutkin (24:24). Eksytys on petollisella tavalla oikean opetuksen kaltaista. Eksytys hallitsee kristikuntaa, oikea opetus on vähemmistönä. Väkevin tähänastisista eksytyksistä on islam. Ks. 2 Tim 3:1-9, 2 Piet 3:3, 1 Joh 2:18-23.

2. Sodat ja luonnonmullistukset ovat aina olleet ihmisen kohtalokas osa. Jeesus kuitenkin mainitsee myös nämä merkkinä (24:6- 7, 29). Kenties sodan rajuus ja laajuus on merkki. Tänäänhän sota tulee satojen miljoonien ihmisten kodin nurkkaan. Mutta siihen liittyy aivan vastakkainen merkki: "Söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti...eivätkä tienneet" (24:38-39). Siis kuitenkin monilla on samaan aikaan rauha. Voinemme Jeesuksen luontoa koskevat merkit tulkita luonnon ekologisen tasapainon järkkymiseksi (Luuk 21:25- 26).

3. Jeesus mainitsee merkkinä myös evankeliumin julistamisen (Matt 24:14). Lähetystyö on Jumalan kansan tärkein tehtävä. Se ratkaisee uskomme mukaan lopulta maailman kohtalon (2 Piet 3:12). Tänään evankeliumia julistetaan useammalla kielellä kuin koskaan, julistajia on liikkeellä enemmän kuin koskaan, mutta yhä vielä on monia ryhmiä, joita ei ole tavoitettu. Emme tiedä kuinka kaukana on "pakanain täysin luku" (Room 11:25).

4. Israel on tärkeä merkki. Kautta aikojen Jeesuksen vertauksen viikunapuu (Matt 24:32) on tulkittu viittaukseksi Israeliin (vrt Matt 21:18-21). Israel on valittu kansa "ennen kaikkia muita kansoja" (5 Moos 7:6). Sen suuri tehtävä oli olla Jeesuksen syntymäkansa (Matt 1:1-17). Se on ollut Jumalan ilmoituksen välikappale. Herra ei ole hyljännyt kansaansa (Room 11:1-2,28-29). Sillä on paikkansa tulevaisuudessa (vrt Luuk 21:24, Room 11:25, Dan 12:7). Sen kokoontuminen omaan maahansa, oman valtion syntyminen ja hengellinen uudistus ovat asioita, joista monet kohdat Raamatussa puhuvat (5 Moos 30:4-6, Hes 37:1-14, Jes 2:2-4, 49:8-13, Hoos 2:18-23). Tämän päivän maailmassa on ollut olemassa vuodesta 1948 lähtien Israelin valtio. Sen niminen valtio hävisi vuonna 722 eKr. Nykyistä israelilaista yhteiskuntaa hallitsee vielä Jeesuksen Kristuksen kieltävä ilmapiiri ja monenlaiset yhteiskunnan rappeutumisilmiöt ovat nähtävänä.

5. Kristittyjen vainot ja antikristuksen ilmestyminen ovat myös merkkejä lopun läheisyydestä (Matt 24:9-10, 12-13). Pelottavimman kristittyjen vainon toteuttaja on antikristus. Antikristuksen henkeen ja persoonaan viittaavia tyyppejä on ollut olemassa läpi kirkon historian (2 Tess 2:3, Dan 7:25, 1 Joh 2:18, 4:3, 2 Joh 7). Mutta tämän hengen täydellinen ruumiillistuma on tuleva. Antikristus esiintyy käsittämättömällä voimalla tehden tunnustekoja ja ihmeitä (2 Tess 2:9) ja korottaa itsensä jumalaksi (2:4). "Kuka on pedon vertainen" ihailee koko maailma (Ilm 13:4). Vain Kristuksen omat ovat toista mieltä. Siksi antikristus käy taisteluun Jeesukseen uskovia vastaan ja voittaa (Ilm 13:7).

Uskovien ylöstempaaminen ja Kristuksen tulemus pilvissä

1800-luvun alkupuolelta lähtien on protestanttisten kristittyjen keskuudessa saanut yhä laajemmin sijaa opetus, jossa keskeisimmäksi uskovien odotuksen aiheeksi tuleekin ylöstempaaminen ja Kristuksen maailmalle näkymätön tulemus. Sitä pidetään Darbyn kehittelemänä oppina ja se on ollut kaikille aikaisemmille kristittyjen sukupolville tuntematon. Se rakentuu keskeisesti 1 Tess 4:ssä olevan Paavalin opetuksen tulkintaan.

Amerikkalainen Hall Lindsey on muokannut tämän teorian mukaisen tulevaisuuden kuvan seuraavanlaiseksi: Edessämme on seitsemän vuoden pituinen mullistusten kausi, joka päättyy Kristuksen näkyvään paluuseen. Ennen murroskautta juutalaiset ovat palanneet maahansa, saaneet Jerusalemin haltuunsa ja rakentaneet uuden temppelin. Uskovat temmataan ylös, tapahtuu "katoamisoperaatio". Tämän jälkeen tapahtumat keskittyvät Israelin ympärille. Sen pohjoispuolelle muodostuu sille vihamielinen suuri valtioliitto. Eteläpuolelle syntyy toinen vihamielinen valtioliitto. Kolmas valtioliittoutuma vyöryy Aasiasta Eufratin takaa yli 200 miljoonan sotilaan armeijalla. Eurooppaan syntyy kymmenen valtion liitto, jossa USA on mukana. Sen johtoon nousee mies, josta tulee Antikristus. Taatakseen rauhan hän solmii Israelin kanssa sopimuksen, mutta asettuukin röyhkeästi Jerusalemin temppeliin ja julistautuu Jumalaksi. Pohjoinen valtioliitto hyökkää Israeliin ja siihen yhtyy Eteläinen liittoutuma. Nyt Euroopan johtaja yhtyy sotaan ja tuhoaa kenties ydinhyökkäyksellä niiden armeijat ja samalla myös niiden maat. Jäljellä on enää Eurooppa liittolaisineen ja idän armeijat. Alkaa Harmageddon. Ainakin kolmasosa ihmiskunnasta tuhoutuu ja siinä yhteydessä kaikki suurkaupungit. Elämä on tuhoutumaisillaan ja juuri silloin tulee Jeesus ja pelastaa ihmiskunnan itsetuholta ja perustaa messiaanisen valtakuntansa. Hän hallitsee Jerusalemista käsin koko maailmaa.

Myös Suomessa tämä opetus on levinnyt laajalti. Lainaan esimerkkinä tästä käsityksestä vaasalaista opettajaa Kilpi Kylälää. Hän kierteli paljon seurakunnissamme aina 70-luvun lopulle asti. Hän on muokannut laajalti kirkkomme seurakuntaväen näkemyksiä tässä asiassa. Samaa on tehnyt Kuva ja Sana ensin Ensio Lehtosen ja sitten Leo Mellerin johdolla. Kylälän erikoisselityksenä oli Danielin kuvapatsas. Näin Kylälä:" Noin juhannuksena 1987 kuvapatsas on täysin valmis ja silloin se ryhtyy tekemään hirvittävän paljon pahaa. Viimeistään näihin aikoihin kymmenen varvasta, kymmenen valtakuntaa, luovuttavat itsemääräämisoikeutensa nousevalle Ilmestykirjan ennustamalle ihmispedolle. Silloin EEC:stä muodostuu Ilmestyskirjan valtiopeto, joka tekee pahaa todennäköisesti kolme ja puoli vuotta ennen kuin se tuhotaan. Tätä ennen tulevat herätykset ja ne ovat jo alkaneet, sillä mitä Herra on luvannut, se myös toteutuu. Pedon noustua Jeesus ilmestyy pilvissä ja tempaa omansa pois maan päältä. Emme kuitenkaan tiedä aikaa emmekä hetkeä. Sen jälkeen maan päällä on kolme ja puoli vuotta vihan aikaa, minkä jälkeen saatana sidotaan ja peto tuhotaan. Alkaa tuhatvuotinen valtakunta" (Kipinä).

Tempaamisopetuksen arviointia

Edellä kuvatun kaltainen opetus uskovien äkillisestä ja "salaisesta" ylöstempaamisesta ennen suurta vaivanaikaa ja ennen Kristuksen julkista takaisinpaluuta sisältää ongelmia:

1. Pidämme kiinni siitä ilmoitustotuudesta, että Jeesus Kristus on luvannut tulla takaisin. Kerran hän astuu salattuna olemisestaan näkyvällä tavalla tähän maailmaan ja puuttuu maailmanhistorian kulkuun aivan toisin kuin koskaan ennen sitä. Tähän hänen tulemukseensa liittyy myös kaikkien häneen uskovien erottaminen ja muuttuminen. Morsiusseurakunta otetaan Herran luo. Tapahtuu uskovien ylösnousemus ja lopuksi kaikkien ylösnousemus.

2. Sen sijaan Hal Lindseyn yksityiskohtaisesti kuvaamaa tempaamistulkintaa ei ole esiintynyt ennen viime vuosisataa. Se puuttuu kaikilta aikaisemmin eläneiltä Kristuksen seurakunnan huomattavimmilta opettajilta. Kristuksen seurakunnan vuosituhantinen Raamatun tulkinta on meille mitä tärkein. Liian usein ovat uudet löydöt ja uudet tulkinnat vääristäneet todellisen Kristuksen tuntemisen ja uskon kokonaisnäkemyksen ja johtaneet seurakuntaa ensin yksipuolisuuteen ja sitten harhapoluille.

3. UT:n lopunaikaa koskevassa ilmoituksessa meille annetaan vain kuin välähdyksen omaisesti tietoja suurista Jumalan teoista. Pyhä Henki ei ole halunnut antaa selvää karttaa tai aikataulua eikä yksityiskohtaista kuvausta tapahtumista. Tähän meidän on tyydyttävä. Kaikki yritykset kaavailla tarkasti lopputapahtumia ovat osoittautuneet ihmisen omaksi yritykseksi tulkita ilmoitusta. "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin" (Matt 24:36). Uskomme tämän Jeesuksen sanan koskevan myös tapahtumien yksityiskohtaista kaavailua. Isä pitää salaisuuden käsissään. Raamattu ei avaa meille tulevaisuutta tyydyttääkseen meidän uteliaisuutemme, vaan lujittaakseen luottamustamme siihen Jumalaan, joka hallitsee maailmankaikkeutta.

4. Edellä kuvatun kaltainen tempaamisteoria liitännäisineen houkuttelee mielikuvituksen käyttöön. Onkin kirjoitettu suuri joukko romaaneja, jotka keskittyvät uskovien ylöstempaamiseen kesken heidän arkisen elämänsä. Mielikuvitus ei koskaan saa sivuuttaa ilmoitusta, vaikka ilmoitus onkin niukkaa. Vain ilmoitus on luotettavaa. Muu on ihmisen omaa kuvittelua siitä, mitä ehkä saattaisi tapahtua. Sellaiselle ei voi antaa arvoa. Se on ajanvietettä. Se saattaa sumentaa asian pyhyyden. Edellä kuvattuihin kaavailuihin soveltuu vakava Raamatun sana: "Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä" (5 Moos 18:22, KR 92).

5. Yleensä edellä kuvatun kaltaisessa tempaamisopetuksessa korostetaan sitä, että uskovat otetaan pois kärsimästä lopun ajan ahdistuksia tämän maailman keskellä. Tällainen opetus viehättää. Kuitenkin jokainen Jumalan lapsen sukupolvi ennen Kristuksen paluuta on joutunut käymään monen ahdistuksen kautta sisälle Jumalan valtakuntaan (Apt 14:22). Miksi viimeisen sukupolven tie olisi toisenlainen? "En minä rukoile, että sinä ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta" (Joh 17:15). Perille päässeet ovat tulleet "siitä suuresta ahdistuksesta" ja "Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään" (Ilm 7:14,17).

6. Tähän teoriaan liittyy yleensä opetus kahdenlaisista uskovista. Vain ne pääsevät mukaan, jotka täyttävät määrätyt uskovaisuuden laatuvaatimukset. Kukaan ei voi olla varmaa omasta laadukkuudestaan. Enää ei olekaan perustana yksin Kristus, yksin armo ja yksin usko. Uskonvanhurskaus ei riitä, tarvitaan jotain enemmän. Se enempi syrjäyttää Kristuksen sovitusuhrin täydellisen riittävyyden ja uskon sen ainoana vastaanottajana. Ja niin ajaudutaan lainomaiseen kristillisyyteen ja loputtomaan epävarmuuteen ja pelkoon. Valvova kristitty on sellainen, jolle Kristuksen uhri ja sovitusveri on jatkuvasti se hyvä uutinen, jota ilman hän ei jaksa elää (1 Kor 2:2; Gal 6:14).

7. Kristuksen paluun valtavuus ja mullistavuus himmenee ja sijaan uskova keskittyy ulkonaisiin tapahtumiin, omaan itseensä ja siihen ihmeelliseen muutoksen, minkä hän tulee kokemaan hetken kuluttua. Tempaamisesta tulee tärkeämpi ja koskettavampi totuus kuin itse Vapahtajasta. Emme kuitenkaan odota tempaamista, vaan odotamme Kristusta. Hän saa toimittaa asiansa niin kuin hyväksi näkee. Meille riittää yksin hän: "Halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi!" (Fil 1:23). "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi" (Ps 73:28).

8. Osmo Tiililä pohtiessaan tätä yksityiskohtaa kirjoittaa: "Herran tulo kaikkien pyhien kanssa taas voitaneen olla selitettävissä siten, että heidän tempaamisensa ja paluunsa välillä ei tarvitse olla pitkää aikaa. Heidät temmataan ikään kuin maailman portille Herraa vastaan, sille salatulle rajalle, missä näkyvä ja näkymätön kohtaavat toisensa, mutta kaikki tämähän voi tapahtua juuri vainojen ollessa vaikeimmillaan". "Herra tempaa omansa vastaan - mutta tulee jo samalla ja tuhoaa antikristuksen". "Me jäämme tässä lopultakin jokainen kysymään ja odottamaan".

Messiaaninen valtakunta

Opetusta messiaanisesta eli tuhatvuotisesta valtakunnasta (millenium, kiliakismi) liittyy mitä kiinteimmin opetukseen uskovien ylöstempaamisesta. Mutta eivät uskonpuhdistajat hyväksyneet opetusta tuhatvuotisesta valtakunnasta. Augsburgin tunnustuksessa hylätään "erinäiset juutalaiset opit...että ennen kuolleitten ylösnousemusta muka pelkästään pyhät ja hurskaat tulevat saamaan ajallisen valtakunnan ja hävittämään jumalattomat".

Emme voi tehdä tyhjäksi, että Raamatussa puhutaan tuhannen vuoden jaksosta, jolloin Kristus hallitsee kuolleista herätettyjen pyhiensä kanssa (Ilm 20:1-6). "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa" (20:6). Tähän opetukseen voidaan liittää monia VT:n kohtia, jotka kuvaavat vielä täyttymätöntä aikaa maailmassa (Jes 11:1-9). Se olisi ihmeellisen maailmanuudistuksen aikaa. Silloin täyttyy luomakunnan harras ikävöiminen (Room 8:19). Se on rauhan (Miik 4:3-4) ja vanhurskauden (Jes 9:6, 32:17) valtakunta ja elämä kukoistaa (Jes 35:1-2, 5-6, 65:19-25). Tämä valtakunta on vielä välitila, ei lopullinen täyttymys. Se on kuin esimakua lopullisesta kirkkaudesta. .

Ihmiskunnan viimeinen kapina ja Kristuksen paluu.

Messiaanisen valtakunnan lopulla saatana päästetään jälleen irti ja se villitsee kansat viimeiseen kapinaan Kristusta vastaan (Ilm 20:7-9). Vielä tämänkin sukupolven oli altistuttava kiusaukseen ja tultava koetelluksi. Vielä kerran ihminen saa hylätä Jumalan kutsun ja tehdä ratkaisunsa häntä vastaan. Kun ihmiskunta sai mahdollisuuden valita ja se valitsi saatanan uudeksi johtajakseen. Nyt Jeesus Kristus tulee niinkuin salama, joka välähtää idästä hamaan länteen. Ja kaikki saavat nähdä Kristuksen kirkkauden. Vasta nyt Jumala tuhoaa lopullisesti perkeleen (20:9-10). Silloin myös alkuaineet kuumuudesta sulavat (2 Piet 3:10) ja tämän maailman muoto katoaa (1 Kor 7:21).

4. YLEINEN YLÖSNOUSEMUS

Ajan lopulla tulee hetki, jolloin kaikki haudoissa olevat kuulevat Ihmisen Pojan äänen ja tulevat esiin (Joh 5:28-29). Tapahtuu kaikkien ihmisten ruumiillinen ylösnousemus: "Minä uskon ruumiin ylösnousemukseen". Tämä jokaista ihmistä ehdottomasti koskeva ilmoitus on mitä keskeisintä kristillisessä uskossa. Vakuutena siitä on Jeesuksen ylösnousemus.

Usko ruumiin ylösnousemiseen tekee kristitylle täysin mahdottomaksi uskoa laajalle levinneeseen ajatukseen sielunvaelluksesta, jonka mukaan ihminen syntyy uudelleen ja uudelleen ihmiseksi. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja ainutlaatuinen persoona.

Uudella ylösnousemusruumiilla on tietty yhteys vanhaan (1 Kor 15:35-44) ja kuitenkin se on aivan toisenlainen. Siinä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen (1 Kor 15:53). Ihmisen persoona säilyy. Hän tunnistaa itse itsensä ja on muiden tunnistettavissa. Jeesuksen ylösnousemusruumis ja hänen ilmestymisensä kertovat meille tästä jotakin.

"Jos ylösnousemusta ei ole, niin syökäämme ja juokamme, viettäkäämme hekumallista ja nautinnollista elämää... Jos ylösnousemusta ei ole, niin ei ole Jumalaakaan eikä kaitselmusta, vaan kaikki tapahtuu sattumalta" (Johannes Damaskolainen).

5. VIIMEINEN TUOMIO

Kuolleista herätetty ihminen kohtaa persoonallisen Jumalan. Hän joutuu nyt Jumalan edessä tekemään tiliä elämästään. "Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle" (Hepr 9:27, KR 92). Nyt vääryys saa palkkansa, asiat selvitetään. Jumalan tuomio on täydellinen ja ehdottoman oikea. Hän ei tee kenellekään vääryyttä, mutta mikään vääryys ei myöskään jää piiloon. Nyt totuus ja vanhurskaus voittaa, nyt toteutuu ehdottomana sekä Jumalan oikeudenmukaisuus että hänen rakkautensa.

jatko kirjoitti:

Amerikkalainen Hall Lindsey on muokannut tämän teorian mukaisen tulevaisuuden kuvan seuraavanlaiseksi: Edessämme on seitsemän vuoden pituinen mullistusten kausi, joka päättyy Kristuksen näkyvään paluuseen. Ennen murroskautta juutalaiset ovat palanneet maahansa, saaneet Jerusalemin haltuunsa ja rakentaneet uuden temppelin. Uskovat temmataan ylös, tapahtuu "katoamisoperaatio". Tämän jälkeen tapahtumat keskittyvät Israelin ympärille. Sen pohjoispuolelle muodostuu sille vihamielinen suuri valtioliitto. Eteläpuolelle syntyy toinen vihamielinen valtioliitto. Kolmas valtioliittoutuma vyöryy Aasiasta Eufratin takaa yli 200 miljoonan sotilaan armeijalla. Eurooppaan syntyy kymmenen valtion liitto, jossa USA on mukana. Sen johtoon nousee mies, josta tulee Antikristus. Taatakseen rauhan hän solmii Israelin kanssa sopimuksen, mutta asettuukin röyhkeästi Jerusalemin temppeliin ja julistautuu Jumalaksi. Pohjoinen valtioliitto hyökkää Israeliin ja siihen yhtyy Eteläinen liittoutuma. Nyt Euroopan johtaja yhtyy sotaan ja tuhoaa kenties ydinhyökkäyksellä niiden armeijat ja samalla myös niiden maat. Jäljellä on enää Eurooppa liittolaisineen ja idän armeijat. Alkaa Harmageddon. Ainakin kolmasosa ihmiskunnasta tuhoutuu ja siinä yhteydessä kaikki suurkaupungit. Elämä on tuhoutumaisillaan ja juuri silloin tulee Jeesus ja pelastaa ihmiskunnan itsetuholta ja perustaa messiaanisen valtakuntansa. Hän hallitsee Jerusalemista käsin koko maailmaa.

ok--

Jatko kirjoitti:

Välitila

Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta antaa meille kuvan siitä, mitä ihmiselle tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen (Luuk 16:22-31). Tietoinen elämä jatkuu nyt eräänlaisessa välitilassa, odotuksessa. Rikas mies oli tuonelassa (kreik. haades, hepr.sheool).

ok...

JATKO kirjoitti:

Raamattu kieltää jyrkästi kaiken yhteyden vainajahenkiin (3 Moos 19:31, 5 Moos 18:11, 2 Kun 21:6, Jes 8:19). Mutta Raamattu kertoo kuinka Saul oli meedionaisen avulla yhteydessä Samuelina esiintyvään vainajahenkeen. Se oli tuomioksi Saulille (1 Sam 28, 1 Aik 10:13). Raamattu ei kiistä, etteikö tällaista yhteyttä voisi olla, mutta se kieltää sellaisen yrittämisen.

ok--

Jatko kirjoitti:

Välitila

Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta antaa meille kuvan siitä, mitä ihmiselle tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen (Luuk 16:22-31). Tietoinen elämä jatkuu nyt eräänlaisessa välitilassa, odotuksessa. Rikas mies oli tuonelassa (kreik. haades, hepr.sheool).

ok--

jatko kirjoitti:

Kuoleman jälkeen ihmisten olemassaolo jatkuu kuitenkin Jeesuksen vertauksen kuvaamana aivankuin kahdessa eri paikassa. Vanhurskas on paratiisissa (Luuk 23:43) ja epävanhurskas vaivan paikassa. Lasarukselle se oli lepoa, sapatin lepo oli alkanut (Hepr 4:10). Rikkaalle miehelle olotila oli tuskaa. Välitilassa odotetaan lopullista tilintekoa, joka tuo toisille toisen kuolema ja toisille taas iankaikkisen autuuden.

ok....

Jatko kirjoitti:

Välitila

Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta antaa meille kuvan siitä, mitä ihmiselle tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen (Luuk 16:22-31). Tietoinen elämä jatkuu nyt eräänlaisessa välitilassa, odotuksessa. Rikas mies oli tuonelassa (kreik. haades, hepr.sheool).

ok...

Jatko kirjoitti:

Välitila

Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta antaa meille kuvan siitä, mitä ihmiselle tapahtuu välittömästi kuoleman jälkeen (Luuk 16:22-31). Tietoinen elämä jatkuu nyt eräänlaisessa välitilassa, odotuksessa. Rikas mies oli tuonelassa (kreik. haades, hepr.sheool).

okok--

Raamatun mukaan pahaa ei tehdä tyhjäksi, vaan se suljetaan ikuiseen rangaistukseen, kadotukseen. Luomistyön turmellut paha sidotaan lopullisesti. Emme voi kiistää Raamatun selvää opetusta kadotuksesta eli helvetistä. Nimenomaan Jeesus on paljon puhunut ja varoittanut itkusta ja hammastenkiristyksestä. Kadotus on Jumalan hylkäämäksi tulemista ja sen aiheuttamaa piinaa. "Se, joka on menettänyt autuuden, ei valita helvetin vaivoja niin paljon kuin taivaan menetystä, sillä tämä on sinänsä pahin piina" (Johannes Krysostomos). Ihmiskunnan kahtiajako on Raamatun mukaan selvä ja lopullinen. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, ettei kenellekään tapahdu vääryyttä (Job 34:10-12).

Tosin kadotus on haluttu tulkita milloin kaiken pahan tyhjäksi tekemiseksi ( = annihilatio) tai kaikkien pelastumiseksi lopulta (apokastasis = ennalleen asettaminen). Kristillinen kirkko on torjunut aina nämä tulkinnat. Ne ovat jääneet yksityisten kristittyjen mietiskelyiksi.

6. UUDET TAIVAAT JA UUSI MAA

Elämä ruumiin ylösnousemuksen jälkeen "uudessa taivaassa ja uudessa maassa" on jotain täysin toista kuin mitä ihminen pystyy ajattelemaan tai kuvittelemaan. Siihen soveltuvat sanat: "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa" (1 Kor 2:9). Silloin ihminen on päässyt siihen, mistä hän syntiin lankeemuksessa joutui pois. Jumala loi ihmisen kaltaisekseen; tuolloin ihminen on todella Jumalan kaltainen ja hän elää kokonaan jumalallista elämää. Hän on "täynnä Jumalaa".

Enää ihminen ei voi langeta, hän elää "lopullisessa tilassa". Jumalan armossa on kaikki, mitä hän tarvitsee. Ihmisellä on ruumis, mutta paljon parempi ja jalompi kuin se, mikä oli luomisen jälkeen paratiisissa. Jeesus sanoo: "He ovat niinkuin enkelit taivaassa" (Matt 22:30). "Jokainen tulee siis nousemaan ylös samanlaisena luonnoltaan ja laadultaan kuin hänet on kylvetty maahan, vaikkakin paljon kauniimmassa ja kirkkaammassa muodossa. Sillä silloin meille annetaan niin tarkasti näkevät silmät, että voimme nähdä vuorienkin läpi ja niin herkästi kuulevat korvat, että voimme kuulla maailman äärestä toiseen" (Luther

Raamattu päättyy Ilmestyskirjan näkyyn uudesta taivaasta ja uudesta maasta (Ilm 21-22). "He näkevät hänen kasvonsa... sillä Herra Jumala on valaiseva heitä" (Ilm 22:4-5). "Kuinka suuri onkaan oleva tuo onnellisuus, jossa ei ole mitään pahaa eikä mikään hyvä ole kätkössä. Siellä on pelkkää Jumalan ylistystä - häntä rakastetaan kyllästymättä, häntä ylistetään väsymättä" (Augustinus).

"Mutta vaikka pyhyys on saanut alkunsa ja joka päivä kasvaa, me kuitenkin toistaiseksi odotamme sitä hetkeä, jolloin lihamme surmataan ja haudataan kaikkine saastoineen, mutta saakin sitten astua ihanana esiin ja nousta ylös uuden, iankaikkisen elämän ehjään ja täyteen pyhyyteen". "Silloin ihmiset ovat täysin puhtaita ja pyhiä, täynnä hurskautta ja vanhurskautta. He ovat päässeet vapaiksi synnistä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta ja elävät uudessa, kuolemattomassa ja kirkastetussa ruumiissa" (Tunnuskirjat).

Sisälle Johanneksen evankeliumiin

"Johanneksen evankeliumi on kaikista syvälisin ja sen tehtävä on kirkastaa Kristuksen jumaluutta. Johanneksen kirjoittamisaikoina Kristuksen inhimillisyys oli vielä itsestään selvää, koska oli ihmisiä, jotka olivat kuulleet ja nähneet Jeesuksen Kristuksen elävänä. Sensijaan tuon Nasaretilaisen jumaluudesta käytiin kiivasta kiistelyä vuosisatoja tämän jälkeenkin"(Luther).

Itse sana ottaa pois (kreik. airoo) tarkoittaa ylösnostamista, kantamista, poisottamista ja hävittämistä.

Kun Johannes osoitti Jeesuksen Kristuksen olevan Jumalan Karitsa, hän samalla todisti, että tämä Jeesus on ollut ennen häntä ja että hän on nähnyt kuinka Henki on laskeutunut Jeesuksen päälle ja jäänyt hänen päälleen. Juuri tämä Jeesus on Jumalan Poika, jotkut vanhat käsikirjoitukset käyttävät sanaa Jumalan valittu ja hän kastaa ihmiset Pyhällä Hengellä.

Kuinka käsittämättömän selvää ja vakuuttavaa Johanneksen todistus olikaan tuossa hetkessä ja samalla kuin kätkettyä ja loukkaava se olikaan monille läsnäoleville. Hänhän todistuksellaan osoittaa, että tuo heidän keskellään vaeltava Jeesus Nasaretilainen on sekä todellinen ihminen että todellinen Jumala, joka ihmisenä on syntynyt vasta hänen jälkeensä, mutta Jumalana ollut olemassa jo ennen häntä. Totisesti kuka hän on! "Tämä mies on Jumalan Poika" (1:34).

ok---

jatko kirjoitti:

6. UUDET TAIVAAT JA UUSI MAA

Elämä ruumiin ylösnousemuksen jälkeen "uudessa taivaassa ja uudessa maassa" on jotain täysin toista kuin mitä ihminen pystyy ajattelemaan tai kuvittelemaan. Siihen soveltuvat sanat: "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa" (1 Kor 2:9). Silloin ihminen on päässyt siihen, mistä hän syntiin lankeemuksessa joutui pois. Jumala loi ihmisen kaltaisekseen; tuolloin ihminen on todella Jumalan kaltainen ja hän elää kokonaan jumalallista elämää. Hän on "täynnä Jumalaa".

ok..

Juuri tämän evankeliumin ympärillä on käyty kiivasta taistelua jo parin vuosisadan ajan totuuden ja tutkimuksen nimissä. Väittelyt ovat koskeneet kysymystä Johanneksesta evankeliumin kirjoittajana, sen sisällön aitoudesta ja historiallisesta luotettavuudesta. 1800-luvulla monet tutkijat väittivät, että kirja on kirjoitettu vasta joskus 170-luvulla ja täynnä sepitettyjä tarinoita.

Vuonna 1935 löytyi kuitenkin Egyptistä papyruspala oli jakeita Johanneksen evankeliumista ja joka asiantuntijoiden mukaan oli kirjoitettu viimeistään 120-luvulla. Se on omalta osataan vahvistanut päättelyä, että evankeliumin on ollut kirjoitettuna jo ainakin 90-luvulla ja levinnyt pian laajalti eri puolilla asuvien kristittyjen keskuuteen. 90-luvulla on vielä elänyt kristittyjen parissa Jeesuksen elämäntapahtumien silminnäkijöitä.

Meille kirjallisena säilynyt Lyonin piispan Ireneuksen kirjoitus 180 tienoilta väittää, että Herra opetuslapsi Johannes, joka nojasi Jeesuksen rintaa vasten julkaisi evankeliumin asuessaan Efesossa (Thurén, Johanneksen evankeliumi, 8). Saman miehen Ireneus kertoo nähneen Ilmestyskirjan näyt ja myös kirjoittaneen 1. ja 2 . Johanneksen kirjeen. Kenties Johannes oli Jerusalemin hävitykseen johtaneen juutalaissodan alkaessa 60-luvulla poistunut Jerusalemista ja oleskellut Efeossa Jeesuksen äidin Marian kanssa. Efeossa näytetään perimätiedon pohjalta tänäänkin Johanneksen ja Marian hautaa.

Tärkeintä meille kuitenkin on se, että itse evankeliumia väittää Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen kirjoittaneen tämän kirjan (Joh 21:24). Se on siis silminnäkijän kuvausta tapahtumista. Johannes tuo esille sellaista, minkä hän on itse nähnyt ja kuullut (19:35). Hän oli ollut lähellä Herraansa ja ymmärtänyt häntä ja hänen sisimpiä ajatuksiaan kenties paremmin kuin muut. Hän oli myös osannut antaa niille sanallisen muodon (Bo Giertz). Se on aivan kuin sydämellinen, "sisältäpäin" laadittu muotokuva Jeesuksesta. Siinä on karsiutunut pois vuosikymmenien kuluessa kaikki epäoleellinen ja jäljelle on jäänyt kaikkein tärkein ja keskeisin Jeesuksesta.

"Käsikirjoituksista ei löydy merkkiäkään myöhemmistä editioista. Johannes on pikemminkin syntynyt vähitellen, vuosien kuluessa, jolloin tekijällä on ollut paljon tilaisuutta lisäillä ja parantaa teostaan, ennen kuin se on vihdoin hänen kuolemansa jälkeen julkaistu" (Thurén, 18). Alusta alkaen Johanneksen evankeliumi on ollut kokonaisena ja hyväksyttynä Jumalan seurakunnan ohjeellisena kirjoituksena.

Paavalin kirjeitä myöhemmin kirjoitettu Johanneksen evankeliumi on lähellä Paavalin opetusta. Molemmilla on avaran armon julistusta, mutta myös kiivasta harhaoppien torjuntaa. Molemmissa kirjoituksissa korostuu Jumala lähetti Poikansa teema. Molemmissa korostuu myös usko ja Jumalan rakkaus, molemmissa rakkauden käsky tulee esiin ja sitä perustellaan uskolla ja Jumalan armolla. Erinomaisella tavalla Johanneksen evankeliumi täydentää kolmen muun evankeliumin antamaa kuvausta Jeesuksesta Kristuksesta.

Alussa oli Sana (Joh 1:1-4)

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala (1). Jo alussa Sana oli Jumalan luona (2). Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä (3). Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo (4)

Evankeliumi alkaa voimakkaana, suorastaan rytmillisenä proosana (Nikolainen), jossa tietyt avainsanat seuraavat toisiaan ja muodostavat selviä oppilauselmia.

Ensimmäinen jakso tuo esiin Jumalan Pojan, ikuisen Sanan synnyn ja olemuksen. Se on kuin vaikuttavan hymnin alku. Se on kuin ylistysruno alkukirkon ajoilta, Siinä ylistetään Jeesuksen Kristuksen käsittämätöntä suuruutta ja merkitystä koko universumille, koko maailmalle, koko ihmiskunnalle. Siinä on jotain samaa Kolossalaiskirjeen Kristus-ylistyksessä: "Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa" (Kol 1:15-17). Myös Heprealaiskirje samalla tavoin korottaa Jeesuksen kuvatessaan kuinka Jumala "on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla" (Hepr 1:2-3).

Evankeliumin juhlalliset alkusanat ovat samalla ilmoitus kirjan teemasta ja niihin liittyy evankeliumin lopussa oleva selvitys siitä, miksi evankeliumi on kirjoitettu: "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden" (Joh 20:31). Oikeastaan joka kerta tarttuessamme Johanneksen evankeliumiin oli hyvä palauttaa mieliin tämän kirjan tekijän tarkoitus, sillä se on myös Pyhän Hengen tavoite jokaisen lukijan kohdalla.

Johannes vie meidät kaiken alkuun, siihen ensimmäisestä ensimmäiseen toistamalla kahteen kertaan sanan "alussa" (kreik. en arkhe). Samalla sanalla alkaa myös Vanha testamentti: "Alussa (hepr.bereshit) Jumala loi taivaan ja maan" (1 Moos 1:1). Nyt on kysymys kaiken olevaisuuden alusta. Alussa ei ollut aikaa, ei maailmaa, mutta silloin oli Sana. Hän on ollut aina olemassa. Siksi hän on kaikista ensimmäinen ja kaiken yläpuolella. Evankeliumin jatkosta tiedämme, että tämä sama Sana, joka on aina ollut, on nyt tullut lihaksi ja asunut meidän keskellämme. Tässä on Jeesuksen Kristuksen salaisuus. Voiko Jeesusta Kristusta sanoa mitään tämän suurempaa ja merkittävämpää.

Miksi tässä annetaan Jeesukselle Kristukselle rinnakkaisnimi "Sana" (kreik. logos)? Emme tiedä sitä varmasti. Mutta kenties tämän ilmaisun avulla parhaiten tulee esiin jotain oleellista Jeesuksesta Kristuksesta. Tässä ei sanota, että alussa oli viisaus tai tieto tai rakkaus, vaan alussa oli sana. Viisaus on aina liikkeellä olevaa, selvittävää, asioita ratkaisevaa. Sanaan sisältyy tuo kaikki. Sana on valmista, vakaata ja muuttumatonta. "Se Sana seisoo vahvana", "yksi sana kaataa" (virsi 170:4,3). Myös Vanhan testamentin profeettojen julistuksessa Jumalan sanalla (hepr. debar Jahwe) on keskeinen merkitys (ks. Jes 55:10-11).

Samalla tunnustamme, että alusta alkaen tällä Kristus-Sanalla on ollut oma persoonansa. Vaikka Sana oli ja on Jumala (kreik. Theos heen ho logos), samaa olemusta kuin Jumala, niin samaan aikaan Sana oli ja on Jumalan luona (kreik. pros ton Theon). Jo ajattomassa ikuisuudessa Sana oli Jumalan luona. Sana on oma persoonansa.

Olemme jälleen uskomme erään syvimmän salaisuuden edessä. Kuinka yksi on kaksi ja kaksi on yksi? Sanomme tämän saman tunnustaessamme uskovamme sekä Isään että Poikaan. Poika on ikuinen kuten Isäkin. Isä ja Poika ovat kaksi, ja kuitenkin he ovat yksi, heillä on sama olemus. Miten hyvin tämän 400-luvulla Leo Suuri osasikaan sanoa:

"Kun uskotaan, että Jumala on Kaikkivaltias ja Isä, selittyy näin Poikakin yhtä ikuiseksi hänen kanssaan, erottumatta millään tavalla Isästä, koska hän on syntynyt Jumalana Jumalasta, Kaikkivaltiaana Kaikkival­tiaasta, Yhtäikuisena Yhtäikuisesta; aikaan nähden ei myöhemmin, valtaa ajatellen ei vähempänä, ei erilaisena loistossa, ei erilaisena olentoon nähden" (Olavi Tarvainen, Kaksitoista kirkkoisää, 100).

Kristus ei vain julistanut Jumalan sanaa, vaan hän oli itse Jumalan Sana. Siksi voimme kutsua Sanaa Kristus-Sanaksi. Vain Kristus- Sanassa Jumala on läsnä ja lähellä ja joka suostuu Kristus-Sanaan ja on tekemisissä Kristus-Sanan kanssa, hän on myös tekemisissä Jumalan kanssa. Vain hänessä Jumala itse kohtaa siis ihmisen. Usko Jumalaan ilman Kristus-Sanaa on uskoa olemattomaan Jumalaan, itsetehtyyn Jumalaan. Sivuuta Kristus, niin sivuutat todellisen Jumalan. Ihminen ei voi kohdata Jumalaa ohi Sanan tai ilman Sanaa. Ilman Kristus-Jumalaa ei ole Jumalaa.

Jatkossa Johanneksen evankeliumin alku kuvaa Sanan suhdetta kaikkeen siihen, mitä on olemassa ja ennen kaikkea ihmiseen. Vanha testamentti alkaa siitä, kuinka Jumala luo kaiken. Nyt Johanneksen evankeliumi tarkentaa ja sanoo, että kaikki on syntynyt Sanan voimalla. Kaikki on siis tullut olevaiseksi juuri hänen kauttaan ja ilman häntä ei olisi mitään näkyvää olemassa (Joh 1:3). Luomiskertomuksessa toistuu kaikkiaan yhdeksän kertaa: "Jumala sanoi" (1 Moos 1:3, 6, 9, 11, 14, 20, 26, 28, 29). Juuri se paljasta meille kuinka Kristus-Sana oli keskeisenä luomistapahtumassa. Johannes sanookin suoraan ja anteeksipyytämättä, että hänen, se on Kristuksen kautta, maailma on saanut syntynsä (1:10). Myös Paavali toistaa tämän saman todistuksen vaatimattomasta nasaretilaisesta puusepän pojasta: "Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät" (1 Kor 8:76). Ihmeellinen Kristus, joka on Sanana kutsunut jokaisen meistäkin olemattomuudesta olemiseen. Totisesti "sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut" (Ps 139:13).

okainen ihminen on saanut Kristukselta elämän, hänen on jokaisen meidän elämän lähde(Joh 1:4), kuten Jeesus sanookin: "Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen" (Joh 5:26). Mutta Jeesus Kristus on myös jokaisen ihmisen elämän valo. Hän valaisee elämän niin, että näemme kulkea oikeaa teitä ja ymmärrämme olemassaolomme tarkoituksen. Tämä saman jo VT näki Kristuksesta: "Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon" (Ps 36:10). Siksi se elämä, jota nyt elämme on ihmeellinen Herran lahja ja Kristus valaisee ja antaa tarkoituksen elämällemme.

Kristus-Sana on myös koko maailman rakennusmestari ja hallitsija. Hän on Välittäjä, jonka avulla Isä saattaa maailman asiat järjestykseen.

Valo loistaa pimeydessä (Joh 1:5-13)

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa (5). Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes (6). Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen (7). Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli (8). Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan (9). Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä (10). Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan (11). Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen (12). He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta (13).

Evankeliumin alkusanoissa Johannes tuo esiin myös todellisuuden ihmismaailmasta. Täällä maailmassa vallitsee pimeys kuten Jesaja sanoo: "Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat" (Jes 60:2). Johanneksen kirjeessä määritellään tämän pimeyden luonne: "Koko maailma on Pahan vallassa" (1 Joh 5:19). Jeesuksen kiusauskertomuksessa Paholainen näytti yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun" (Luuk 4:6-7). Tällainen pimeys hallitsee ihmisiä ja pimeydessä ihminen elää pimeyden tavalla ja tekee pimeyden tekoja. Pimeys on saanut valtaansa ihmiset. Miten se tapahtui, siitä kertoo syntiinlankeemus (1 Moos 3). Uskoon tulo merkitseekin sitä, että ihminen siirtyy pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo (Apt 26:18). Mutta tämänkin jälkeen Jeesus varoittaa

eesus varoittaakin omiaan, ettei vain pimeys saisi heitä uudelleen valtaansa (Joh 12:35)

Mutta nyt alkaa toteutua profetian jatko-osa. Luukas kuvaa sitä evankeliumissaan näin: "Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle" (Luuk 1:79). Juuri näin koki hurskas Simeon temppelissä pitäessään Jeesus-lasta sylissään. Hän sanoi: "Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille" (Luuk 2:30-32).

Jumalan persoonallisessa Sanassa loistaa nyt valo. Ja siellä missä on valo, siellä on elämäkin. Valo ja elämä kuuluvat yhteen. Mutta valon tuleminen aivan kuin häiritsee pimeyttä. Pimeys ei hyväksy valoa, vaan yrittää saada sen valtaansa ja haluaa voittaa sen. Tämä taistelu on jatkunut siitä hetkestä lähtien. Nyt evankelista vakuuttaa: "Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa" (Joh 1:5). Ei saanut silloin eikä ole saanut nytkään. Mutta sukupolvi sukupolvelta on tullut näkyviin se, että kyllä "valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden" (Joh 3:19). Ihmiset haluavat mieluimmin olla pimeydessä ja peittää syntinsä ja pahuutensa kuin tulla valoon syntiensä kanssa ja saada anteeksi syntinsä.

umala lähetti ennen valon tulemista Johanneksen (Joh 1:6). Vuosisatoja kestänyt profeettoja koskeva hiljaisuus katkesi. Esiin astui todistaja, joka väitti, että aika oli täyttynyt. Todistaja ei todista itsestään. Hän todistaa siitä, mitä hän itse nähnyt ja mistä hän on varma. Hänen todistuksensa viittasi johonkin, joka vasta oli tulossa. Tälle tulevalla Johannes koki olevansa tien raivaaja. Näin hän koki tehtävänsä: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!" (1:23). Hän oli tien tasoittaja, jotta Herra tulisi. Toisen kerran hän sanoi: "Juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on" (1:31). Hänen tehtävänsä oli osoittaa itsestään poispäin johonkin toiseen. Siihen toiseen hän halusi kiinnittää ihmisten huomion siinä toivossa, että ihmiset saisivat tietää, kuka se tuleva valo on ja että ihmisten sydämissä syntyisi usko (1:7) tähän tulevaan, joka on todellinen valo. Johannes Kastajan todistuksen varsinaisena sisältönä onkin meille niin keskeinen uskonjulistus: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (1:29). Uskon syntyminen tähän Jumalan Karitsaan on niin Johanneksen kuin koko evankeliumin kirjoittamisen perimmäinen tarkoitus (Joh 20:31).

Nyt todellinen, oikea, aito väärentämätön valo oli tulossa ja se tulee maailmaan (Joh 1:9). Jotain ratkaisevan uutta koko maailman kohtaloita koskettavaa on tapahtumassa. Nyt Jumalan vuosituhantinen lupaus ihmiskunnalle on toteutumassa. Mutta jälleen evankelista näkee tilanteen tässä maailmassa erittäin realistisesti ja totuudellisesti. Hän paljastaa pimeyden vallan maailmassa. Maailma tarkoittaa tässä nimenomaan ihmisten maailmaa. Maailma oli saanut syntynsä tämän valon kautta. Nyt hän oli tässä maailmassa ja siis ihmisten keskellä. Hän valaisee jokaisen ihmisen. Kaikesta tästä huolimatta ihmiskuntana ei hyväksynyt eikä halunnut tuntea tätä valoa (1:10). Pimeys ei kyllä saanut valoa valtaansa. Mutta pimeys piti kuitenkin ihmiskuntaa sillä tavoin vallassaan, että kun Kristus tuli hänen kauttaan syntynsä saaneeseen ihmisten maailmaan, niin maailma ei tuntenut tekijäänsä. Maailman oli pimeyden sokaisema. Kaikkihan tässä maailmassa kuuluu hänelle, tekijälleen. Mutta nyt tämä hänen omaa maailmansa ei ota häntä vastaan (1:11). Siinä tuo vihlova kaksikertainen ihmiskunnan "ei" Kristukselle. Vastaanottaminen on samaa kuin usko. Usko Kristukseen ei kelpaa maailmalle. Paavali sanoo tuon kipeän totuuden näin: "Sitä ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut, sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa" (1 Kor 2:8). "Kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskova" (1 Kor 1:21).

Juuri tässä on koko Raamatun ilmoituksen vihlova riitasointu. Jumalan luoman ihmismaailman alusta alkaen tämä riitasointu on soinut ja täyttänyt maan.

Kuinka riemullista onkaan, että sittenkin tässä maailmassa on myös niitä, jotka ottavat Sanan vastaan ja uskovat (Joh 1:12). Joka uskoo Jeesukseen Kristukseen ja hänen nimeensä (kreik. onoma), hän saa oikeuden, valtuuden, vallan, luvan (kreik.eksuusia) olla Jumalan lapsi. Jumalan lapsena oleminen on siis samaa kuin uskoa Jeesukseen Kristukseen. Näissä ihmisissä täyttyy Jumalan maailmansuunnitelma. Heissä toteutuu Jumalan päämäärä, joka on ihmisen pelastuminen.

Tässä ei kysytä onko heitä paljon tai vähän. Olleesta on vain se, että ilman mitään rajoitusta tai laatuvaatimuksia aivan kaikille, jotka ottavat Sanan vastaan ja uskovat annetaan Jumalan lapseus. Ja jokainen, joka uskoo Kristukseen on syntynyt Jumalasta eikä minkään oman tai toisten ihmisten toiminnan tuloksen (1:13). He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat antaneet Jumalan toimia ja vaikuttaa elämässään. Siksi heidän uskonsa ei ole heidän omaa uskoa, vaan Sanan heissä synnyttämää uskoa. Ensin on ollut Sana ja vasta sitten on syntynyt usko. "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana" (Room 11:17).

Mikään tässä maailmassa ei ole sen tärkeämpää ja suurenmoisempaa kuin se, että kuuntelemme Jumalan sanaa ja annamme sen synnyttää meidät Jumalan lapsiksi. Jumalan lapseudessa vasta täyttyy ihmisenä olemisen syvin tarkoitus. Silloin olemme päässeet Kunnian kuninkaan lapsiksi. Sen valtavampaa etuoikeutta ja ihmeellisyyttä ei ihminen koskaan voi saada eikä saa omakseen. Jos olemme Jumalan lapsia, silloin olemme saavuttaneet olemassaolomme todellisen päämäärän.

Johannes kuvaa kirjeessään tätä Jumalan lapsena olemisen suurenmoisuutta: "Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on" (1 Joh 3:1-2).

Tässä ei ole kysymys siitä, mitä ihminen on kokenut ja mitä hänestä omasta mielestään on tullut ja mitä hän on tahtonsa voimalla saanut aikaan (Joh 1:13). Ei ole kysymys siitä millainen Jumalan lapsi hän on, vaan siitä, että hän on saanut lapsen oikeuden ja aseman aivan sellaisenaan vain uskoessaan Jeesukseen. Hän on Jumalan lapsi Jumalan edessä ja Jumalan mielessä. Häntä ei vain nimitetä Jumalan lapseksi, vaan hän on saanut aidon ja todellisen Jumalan lapsen aseman.

Kaukana ollut on päässyt lähelle Jumalaa. Jumalan ja ihmisen välisen vihamielisyyden ja vierauden tilalle on tullut rauha, rakkaus ja läheinen kanssakäyminen (Room 5:1,5). Kadotustuomion tilalla on iankaikkisen elämän osallisuus.

Kun olen Jumalan lapsi, hän tuntee minut ja kutsuu nimeltä. Hän sanoo: "Sinä olet minun" (Jes 43:1). Äiti saattaa hylätä rintalapsensa, mutta Herra ei unohda koskaan lastaan: "Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt" (Jes 49:14-16). Isän käsissä näkyvät hänen ainoan Poikansa naulanjäljet. Ne kädet ovat aina avoimina ottamaan vastaan ja sulkemaan syliin kuten tuhlaajapojan isä teki. Ketään ei käännytetä pois. Kutsu kuuluu: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä anna teille levon" (Matt 11:28).

Mikä suuri etuoikeus ja kunnia tässä maailmassa onkaan olla Jumalan lapsi ja saada uskoen tunnustaa: "Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni" (Ps 18:3, KR 38). "Minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni". "Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti". "Minun onneni on olla lähellä Jumalaa" (Ps 71:23,26, 28).

Sana tuli lihaksi (Joh 1:14-18)

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta (14).
Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua" (15). Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi (16). Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus (17).
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet (18).

Ihmeistä suurimpia on Sanan tuleminen lihaksi. Se on Johanneksen

Tämähän merkitsee sitä, että kaikkivaltias ja kaikkivoimainen Sana tuli heikoksi ja katoavaksi lihaksi. Raamattuhan vakuuttaa, että "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu" (Jes 40:7-8, KR 38). Sana ei myöskään tullut johonkin suureen ja pysyvään linnaan, vaan kirjaimellisesti kääntäen asumaan teltassa. Teltassa asutaan kevyesti ja väliaikaisesti. Näin alkoi "alhaalta" Jumalan ihmiskuntaa koskevan pelastustyön ratkaiseva vaihe tässä väliaikaisuuden ja katoavaisuuden maailmassa ja sen pimeydessä.

Sana, joka oli iankaikkisuudesta, tuli osaksi omaa ajallista luomakuntaansa. Sana, joka oli Jumalan luona kirkkaudessa, asui nyt keskellämme tässä maailmassa. Sana, joka oli Jumala ja Henki, tuli aineelliseksi, näkyväksi ja käsinkosketeltavaksi lihaksi. Sana, joka on ja pysyy luonnoltaan iankaikkisena Jumala, tuli nyt todelliseksi ihmiseksi ja pysyy luonnoltaan todellisena ihmisenä. Juuri tämä on merkki varsinaisesta evankeliumista Johanneksen kirjaan mukaan (1 Joh 4:2-3) (Bo Giertz).

Milla tavalla tämä salaisuus Sanan tulosta lihaksi on askarruttanut Jumalan kansaa, sen osoittaa Leo Suuren kirjoitus: "Tämä ikuisen Isän ikuinen ja ainosyntyinen Poika syntyi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta. Ajallinen syntymä ei kuitenkaan ole ottanut mitään pois jumalallisesta ja ikuisesta syntymästä, mutta ei myöskään siihen mitään lisännyt. Hänen ainoa tarkoituksensa oli petetyn ihmisen lunastaminen. Hän halusi voimallaan voittaa kuoleman ja kukistaa paholaisen, jolla oli kuolema vallassaan. Sillä me emme olisi voineet voittaa synnin ja kuoleman alkuperää, ellei hän, jota synti ei tahrannut eikä kuolema voinut pitää hallussaan, olisi omaksunut luontoamme ja tehnyt omakseen. Hän sikisi Pyhästä Hengestä Neitsyen kohdussa ... Viisaus on rakentanut itselleen talon (Snl 9:1), ja niin on sana tullut lihaksi (Jh 1:14) ja on asunut keskuudessamme, so. lihassa, jonka hän on ottanut ihmisestä ja elähdyttänyt järkisielulla. Niin Majesteetti omaksui alhaisuuden, voima heikkouden, ikuisuus kuolevaisuuden. Sovittaakseen syyllisyytemme vioittumaton luonto yhtyi luontoon, joka voi kärsiä. Ja niin, kuten pelastumisemme vaati, ihminen Jeesus Kristus, yksi ja sama välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä (1 Tm 2:5) saattoi toisaalta kuolla ja toisaalta ei saattanut kuolla. Niin astui Jumalan Poika tähän alhaiseen maailmaan. Hän tuli alas taivaalliselta valtaistuimeltaan eikä kuitenkaan menettänyt Isänsä kunniaa. Näkymätön luon­noltaan tuli näkyväksi meidän luonnossamme. Käsittämätön tahtoo tulla käsitetyksi. Hän pysyi ennen kaikkea aikaa olevana ja hän alkoi olla ajassa. Kaikkeuden herra on kätkenyt mittaamattoman majesteettiutensa ja ottanut palvelijan hahmon. Jumala, joka ei voi kärsiä, ei ole hävennyt olla kärsivä ihminen. Kuolematon tahtoo olla kuoleman lakien alainen. Ja vaikka Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymä ... oli ihmeellinen, kuitenkaan ei hänen luontonsa ole meidän luonnollemme vieras. Sillä sama, joka on tosi Jumala, on samalla myös tosi ihminen. Sana vaikuttaa, mikä sanan on, liha mikä lihan on. Toinen loistaa ilmeten ihmeissä, toinen alistuu pilkkaan. Ja kuten Sana (Logos) ei menetä mitään Isän majesteetin kaltaisuudestaan, niin ei lihakaan hylkää meidän sukumme luontoa" (Tuomo Mannermaa, Kristillisen opin vaiheet, 87-88).

"Tämä lapsi, neitsyt Mariasta syntynyt, on kaikkien Jumalan ihmeitten, kaiken hänen rakkautensa, viisautensa, voimansa, hyvyytensä yhteenveto. Hänessä ovat jumalallinen ja inhimillinen luonto iankaikkisella siteellä yhdistetyt. Hänessä on sen tähden enemmän ihanuutta kuin koko maailmassa, enemmän pyhyyttä kuin kaikissa temppeleissä maan päällä, enemmän rakkautta kuin kaikissa isän ja äidin sydämissä, enemmän suloisuutta kuin kaikissa kukissa, enemmän rikkautta kuin kaikissa maailman aarteissa, enemmän uskollisuutta kuin kaikilla ystävillä, enemmän viisautta kuin kaikilla oppineilla, enemmän henkeä ja jumalallista voimaa kuin kaikilla pyhimyksillä. Tämä kaikki, oi sielu, on omaasi: Jeesus on sinun. Oi, Lunastajani, en saata käsittää sitä, en käsittää sinun ihmiseksi tulemisesi salaisuutta. Se on minulle liian korkeata ja ihmeellistä! Kuinka ihmeellinen onkaan syntymisesi maan päälle, jonka kautta me synnymme taivaaseen! Kuinka ihmeellinen sinun heikkoutesi, jossa sinä voitat synnin, kuoleman ja perkeleen! Kuinka ihmeellinen sinun pienuutesi, jonka kautta hankit meille Jumalan lapsen oikeuden, sinun häpeäsi, jonka kautta viet meidät kunniaan, köyhyy­tesi, jonka kautta lahjoitat meille iäiset ja taivaalliset tavarat! Oi, Jeesus, sinä suloinen, ihmeellinen Vapahtaja! Anna minulle ja kaikille lunastetuillesi armoa, että si­nun rakkautesi, sinun vanhurskautesi, sinun valtakuntasi, sinun viisautesi, sinun autuutesi päivä päivältä tulisi meille ihmeellisemmäksi ja ihanimmaksi, jotta sydä­memme leimahtaisi liekkiin rakkaudesta ja suumme puhkeaisi sinun iloiseen ylistykseesi ja kiitokseesi! Amen" (Christian Scriver).

Ketä tarkoitetaan "meillä", jotka saimme katsella hänen kirkkauttaan. Ensin he olivat Jeesuksen aikalaisia, jotka olivat uskoneet tähän heikkoon Kristukseen ja ottaneet hänet vastaan. Mutta tähän joukkoon kuuluvat myös kaikkein aikojen Jeesukseen uskovat. Usko tekee kaikista uskovista Jeesuksen aikalaisia. Mekin olemme tämän ajan uskovina hänen seuralaisiaan, joiden kanssa hän nytkin elää kuten silloin kerran. Jeesushan sanoi: "Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani" (Joh 12:26). Ylimmäispapillisessa rukouksessa Jeesus sanoi: "Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle" (Joh 17:24). Totisesti "missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" (Matt 18:20).

"Katseleminen" merkitsee nähdä Jeesus Kristus todellisena ja kirkkaana. Se on tässä ajassa aina uskossa katselemista. Mutta jotain oleellista tästä katselemisesta toteutui silloin kun samarialaisen kylän asukkaat sanoivat naiselle kohdattuaan henkilökohtaisesti Jeesuksen: "Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja" (Joh 4:42). Se on syvää vakuuttumisista siitä, että Jeesus Kristus on todellinen Herra. Mutta siinä katselemisessa on myös jotain samaa kuin mitä Job koki masennuksen, epäuskon ja epätoivon väistyessä hänen elämästään hänen kohdatessaan Herran sanan: "Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut" (Job 42:5). Se on Jumalan tuntemista ennen kokemattomalla syvällä tavalla. Myös Paavali oli katsellut tällä tavoin Kristusta, kun hän totesi: "Olen pannut luottamukseni ja toivoni yksin Kristukseen. Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakse­ni olla yhteydessä häneen" (Fil 3:8-9, UT vapaasti kerrottuna).

Nyt nimenomaan vakuutetaan, että armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä sanonta viittaa VT:n erääseen kirkkaimpaan Jumalan laupeuden ilmoitukseen, jossa armo ja uskollisuus yhdistetään: Totuus on juuri totuutta Jumalan uskollisuudesta. "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä (syyllistä) rankaisematta" (2 Moos 34:6-7, KR 38).

Armon ja totuuden tuonut Jeesus Kristus on meille ihmisille Jumalan ainoa todellinen ilmoittaja. Vain Jumalan luona ollut ja hänen luokseen palaava Jumalan ainoasyntyinen Poika saattoi tehdä meille tunnetuksi todellisen Jumalan. Yksikään ihminen ei ole koskaan Jumalaa nähnyt eikä voi nähdä (Joh 1:18). Jumala kyllä näkee ihmisen, mutta ihminen ei näe häntä. Koskaan ei yksikään ihmisajatus pysty tunkeutumaan Jumalan persoonan salaisuuteen. Jumalasta ei ihminen voi tietää yhtään mitään, ellei Jumala itse ilmoita itseään ihmiselle. Jumala ei ilmoita itseään meille tietona, vaan paljastaa meille meidän kurjuutemme ja olemuksemme syntisyyden ja synnyttää armon janoamisen. Armo on tullut Kristuksen kautta ja häneen uskomalla voimme oppia tuntemaan todellisen Jumalan ja olemaan yhteydessä häneen. Siksi kaikki maailman muut uskonnot ja uskot ovat turhia.

Meidät viedään nyt Jordanin itärannalle. Lähellä oli se paikka jossa israelilaiset Joosuan johdolla ylittivät Jordanin, Lähellä oli myös se paikka, josta Elia nousi taivaaseen. Täällä Johannes Kastaja kastoi ja täältä alkoi Jeesuksen julkinen palvelutyö.

Johanneksen luo oli Jerusalemista lähetetty kuulustelijat ottamaan selvää kuka hän oikein oli. Tässä oikeudenistuntoa muistuttavassa kuulustelussa nimenomaan kyseltiin sitä, millä tavoin Johanneksen toiminnassa täyttyivät Vanhan testamentin kirjoitukset ja täyttyivätkö ne ollenkaan. Kuka siis Johannes Kastaja oli kirjoitusten valossa ja millä valtuudella hän julisti ja kastoi? Samalla kuulustelu osoittaa kuinka kiihkeästi Jumalan kansa ja sen johto odottivat kirjoitusten käyvän toteen heidän ajassaan. Uskottiin, että vain Jumalan valitseman aseen toiminnan tuloksena voi kansalle tulla vapaus ja rauha.

Oliko Johannes keskeisimmän VT:n profetian mukainen Messias? Vanhat juutalaiset opettajat olivat väittäneet, että "kaikki profeetat yhdessä ovat ennustaneet Messiaan päivistä" (Risto Santala, 97). Olivatko nyt nämä päivät tulleet? Vasta hänen tulemisensa ratkaisee omaisuuskansan kohtalon. Siksi Messiaan tulo olisi Israelin historian suurin ja mullistavain tapahtuma. Oliko Johannes Messias, kun hän jopa kastaa messiaanisen ajan puhdistuskasteella? Elia taas viittaa Malakian profetiaan Messiasta edeltävän profeetan tulosta (Mal 3:23). Oliko Johannes Elia, kun hän saarnaa niin voimakkaasti parannusta? Oliko hän "se luvattu profeetta", joka tarkoittaa Mooseksen samaa lupausta tulevasta hänen itsensä kaltaisesta profeetasta (5 Moos 18:15)? Kaikkiin näihin kolmeen kysymykseen Johannes vastaa avoimesti kieltäen. Hän määrittelee oman tehtävänsä Jesajan profetian avulla (Jes 40:3). Hän ei ole pelastaja, hän on vain todistaja ja nimetön ääni, joka kyllä kuuluu, mutta jonka persoonaan ja nimeen ei sidota mitään. Hän on vain hetken kuuluva ja pian ohimenevä ääni. Kuitenkin tämä ääni oli tärkeä. Se valmista Messiaan tuloa. Jeesus taas on ihmiseksi tullut jumalallinen sana.

Johannes Kastaja koki siis olevansa jonkin uuden airut. Kaikessa hän viittasi poispäin itsestään. Hänen tehtävänsä on vain tuoda esiin se toinen. Tämän tulevan uuden tähden hän kastoi. Hän sanoi: "Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni" (Joh 1:26-27). Tämän toisen Johannes haluaa korottaa yli kaiken. Hän itse kaikesta menestyksen ja kansansuostaan huolimatta ei ole tuon toisen edessä edes arvollinen halvimman kotiorjan palveluun kenkien nauhojen avaamiseen.

Ja kun siten Jeesus tuli hänen luokseen, Johannes sanoi nuo ratkaisevan tärkeät sanat, jotka siitä asti ovat kaikuneet jokaisen Kristukseen uskovan sukupolven jäsenen sydämessä: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh 1:29). Katsokaa siinä on se karitsa, joka tuli uhrialttarille sidotun Abrahamin ainoan pojan tilalle (1 Moos 22:7, vrt. Room 8:32). Katsokaa, tuossa on tuo joka päivä Jerusalemin temppelissä uhrattava karitsa, joka kantaa kansan synnit (2 Moos 29:38). Katsokaa, siinä on se syntiuhriksi annettu karitsa, joka tuo sovituksen ja syntien anteeksiantamuksen (3 Moos 4:32-35). Katsokaa, tuossa on se pääsiäislammas, jonka veri on suojelukseksi (2 Moos 12:13, ks. 1 Kor 5:7). Jeesushan kuoli samaan aikaan, kun pääsiäislammas teurastettiin temppelissä. Katsokaa, siinä on hän, jossa täytyy Jesajan ihmeellinen profetia Herran kärsivästä palvelijasta: "Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen" (Jes 53:6). "Hän otti kantaakseen monien synnit" (12). Hän oli kuin "kuin karitsa, jota teuraaksi viedään" (7). "Hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden" (8). "Hän antoi itsensä sovitusuhriksi" (10). "Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet" (4-5).

Juuri tämä on se virheetön karitsa, jonka kalliilla verellä olemme lunastetut (1 Piet 1:18-19). Juuri tässä on se valtaistuimen ja vanhinten keskellä seisova teurastettu Karitsa (Ilm 5:6,12), jonka edessä seisoo lukematon, Karitsan veressä pestyihin vaatteisiin puettujen joukko ja huutaa suurella äänellä: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta" (Ilm 7:9-10). Tältä Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta juoksee elämän veden virta kirkkaana kuin kristalli (Ilm 22:1).

Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset (Joh 1:35-51)

Seuraavana päivänä Johannes oli samassa paikassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan (35). Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa!" (36). Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta (37). Jeesus kääntyi, ja nähdessään heidän seuraavan hän kysyi: "Mitä te haluatte?" He vastasivat: "Rabbi" - se merkitsee: opettaja - "missä sinä asut?" (38). "Tulkaa, niin näette", Jeesus sanoi. He menivät ja näkivät hänen majapaikkansa, ja he jäivät hänen seuraansa lopuksi päivää. Ilta oli tulossa, oli noin kymmenes tunti (39). Toinen näistä, jotka kuulivat Johanneksen sanat ja lähtivät seuraamaan Jeesusta, oli Andreas, Simon Pietarin veli (40). Hän etsi ensiksi käsiinsä veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan!" - se merkitsee: Voidellun (41). Andreas vei hänet Jeesuksen luo. Jeesus katsoi häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas" - se merkitsee: Kallio (42).
Seuraavana päivänä, ollessaan lähdössä Galileaan, Jeesus tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua" (43). Filippus oli kotoisin Betsaidasta, samasta kaupungista kuin Andreas ja Pietari (44). Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista" (45). "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" "Tule, niin näet", sanoi Filippus (46). Kun Jeesus näki Natanaelin tulevan, hän sanoi: "Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä!" (47). "Mistä sinä minut tunnet?" kysyi Natanael. Jeesus vastasi hänelle: "Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla" (48). Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!" (49). Jeesus sanoi hänelle: "Uskotko jo sen perusteella, että sanoin nähneeni sinut viikunapuun alla? Paljon suurempaakin saat vielä nähdä" (50). Ja hän jatkoi: "Totisesti, totisesti: te saatte nähdä taivaan avoinna, ja te näette Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika on" (51).

Johannes toistaa tämän ratkaisevan ilmoituksen Jeesuksesta Kristuksesta seuraavana päivänä edellisen jälkeen: "Katsokaa: Jumalan Karitsa!" (Joh 1:36). Tämä Johanneksen todistus sai aikaan sen, että kaksi hänen seurassaan ollutta opetuslasta lähtivät heti seuramaan Jeesusta. Näiden kahden miehen sydämessä syntyy usko Jeesuksen ja juuri sehän on niin Johanneksen kuin evankeliumin kirjoittajankin todistuksen tarkoitus. Tästä eteenpäin evankeliumi on kertomusta uskon ja epäuskon kamppailusta, uskon heräämisestä, kasvusta ja täyttymisestä ihmisten sydämissä.

Näin kohtaamme kuvauksen viidestä ensimmäistä Jeesuksen seuraan lähteneestä. Siitä alkaa tuo ketjureaktio, jota nyt on kestänyt lähes kaksituhatta vuotta. Sukupolvi sukupolven jälkeen eri kansojen ja kielien keskellä on ollut niitä, usein pienen pienenä vähemmistönä, joiden sydäntä sanan kuuleminen ja todistus Jeesuksesta on koskettanut. He eivät ole voineet olla lähtemättä seuraamaan Jeesusta. Tietoisesti tai monet sitä aluksi itse selvästi ymmärtämättä, he ovat tarvinneet elämässään Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois heidänkin syntinsä.

"Mitä te etsitte" (Joh 1:38, KR 38, kreik. zeteo, etsiä) on evankelistan tallettamat ensimmäiset Jeesuksen sanat. Nuo sanat pakottavat meidät selvittämään itsellemme, mitä pyrkiessämme Jeesuksen seuraan oikein etsimme, uuden käännöksen mukaan haluamme. Toivon mukaan ennemmin tai myöhemmin vastaukseksemme muotoutuu Pietarin sanojen kaltaiseksi: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh 6:68-69).

Myös Jeesuksen jatkosanat ovat suuntaa antavat: "Tulkaa, niin näette" (Joh 1:39). Hän ei torju yhtäkään etsijää, kaikki ovat tervetulleita. Hänhän sanoi toisessa yhteydessä: "Tulkaa minun luokseni kaikki" (Matt 11:28). Hän myös lupaa, että jos lähdemme hänen seuraansa, me näemme, me koemme, me vakuutumme siitä, että hän se joka, joka hän on. Hän on tuo Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.

Seurata Jeesusta on samaa kuin jäädä hänen seuraansa, ei vain lopuksi päivää (Joh 1:39), vaan koko elämän ajaksi. Markus kertookin kuinka Jeesus kutsuu opetuslapsensa nimenomaan olemaan hänen kanssaan (Mark 3:14). Jeesuksen seurassa sydämemme yhä syvemmin vakuuttuu samalla tavoin kuin Andreaksen sydän: "Me olemme löytäneet Messiaan!" (Joh 1:41). Sama löyämisen ilo toistuu Filippuksen sanoissa ystävälleen Natanaelille: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista" (Joh 1:46). Sanoa Jeesuksen olevan Nasaretista oli siksi halventavaa, sillä silloinen Nasaret oli merkityksetön kylä eikä sitä mainita missään meille säilyneissä sen ajan kirjoituksissa paitsi UT:ssa.

Jeesuksen seurassa mekin kysymme hämmästyneenä Natanaelin tavoin: "Sinä tunnet minut" (1:48). Totisesti Jeesus tietää, mitä ihmisessä on (Joh 2:25). "Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?" (Ps 139:7) Totisesti elämässämme "ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi", vaan "kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä" (Matt 10:26; Hepr 4:13, KR 38).

Lopulta jokainen Jeesuksen seuraaja tulee näkemään "taivaan avoinna, ja Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika on" (Joh 1:51).Ilmestyskirjan näyt taivaasta kuvaavat tätä tilannetta.

Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku jo tuo esiin monia Jeesuksesta käytettyjä nimiä. Kaikki ne eri tavoin kirkastavat hänen suuruuttaan ja merkitystään. Jokainen niistä nimistä valaisee omalla kirkkaalla tavallaan Vapahtajaa. Ne tuovat julki Jumalan Pojan kirkkauden (Joh 11:4). Hyvä on niitä kerrata rukoillen ja antaa niiden kautta todistuksen Jeesuksen Kristuksesta voimistua mielessämme. Monet näistä nimistä kuvastavat myös sitä, millaisena ihmiset näkivät hänet jo silloin:

Jeesus on

Sana ja Jumala (1:1).

Hän Elämä ja Valo (1:4). Hän on Kristus (1:17).

Hän on ainoa Poika (1:14),

Jumalan Karitsa (1:29) ja

Jumalan Poika (1:34).

Hän on Rabbi (1:38) ja

Messias, Voideltu (1:41), mutta myös Joosefin poika Nasaretista (1:45).

Hän on Israelin kuningas (1:49) ja

Ihmisen Poika (1:51)

Mutta jatkossakin evankeliumi kirkastaa Kristusta juuri nimien kautta:

Hän on Jumalan lähettämä opettaja (3:2). Hän on kuintangon päähän korotettu Pronssikäärme (3:14; 4 Moos 21:9).

Hän on kuin Sulhanen, jonka ystävä iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan (3:29).

Hän tulee ylhäältä ja on kaikkien yläpuolella (3:31). Hän on Profeetta (4:19),Pelastaja (4:22), maailman Pelastaja (4:42)

Sadonkorjaaja (4:36).

Hän on Terveeksitekijä (5:11).

Hän on Jumalan vertainen (5:18).

Hän on elämän lähde (26) ja elämän antaja (5:21).

Hän on Jumalan leipä, joka antaa elämän (6:33),elämän leipä (6:35).

Hän on Jumalan Pyhä (6:69). Hän on hyvämies, mutta hänet koettiin myös kansanvillitsijänä (7:12).

xvvvv kirjoitti:

Juuri tämä on se virheetön karitsa, jonka kalliilla verellä olemme lunastetut (1 Piet 1:18-19). Juuri tässä on se valtaistuimen ja vanhinten keskellä seisova teurastettu Karitsa (Ilm 5:6,12), jonka edessä seisoo lukematon, Karitsan veressä pestyihin vaatteisiin puettujen joukko ja huutaa suurella äänellä: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta" (Ilm 7:9-10). Tältä Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta juoksee elämän veden virta kirkkaana kuin kristalli (Ilm 22:1).

ok-

Hän on tie, totuus ja elämä (14:6).Hän on kuin tosi viinipuu (15:1).

Hän on kuningas (18:37).

Hän on ihminen (19:5) ja Herra (21:7, 10). Hän on "minun Herrani ja Jumalani!" (20:28)