Venäjä kysymys

Monilla suomalaisilla on luontainen inho venäläisiä kohtaan. Tuntuu että se on jotenkin liimautunut meihin.

Koko kansakunta on vääristynyt - vallanhimoisten hallitsijoiden, juoppojen miesten kansakunta. Ainoat jotka näyttävät tekevän jotakin, ovat usein TV kuvissa näkyvät vanhat mummot, jotko joko myyvät leipää tai lakaisevat katua. Kaikesta paistaa lohduton kurjuus.

Usein tulee miettineeksi, millainen maailma olisi, jos lännen liittoutuneet olisivat vuonna 1945 suostuneet USA:n panssarikenraali George Pattonin ehdotukseen. Hänhän ehdotti että länsiliittouma olisi Saksan antautumisen jälkeen varustanut osan saksalaisista Wehrmachtin sotilaista ja yhdessä liittoutuneiden kanssa olisivat hyökänneet neuvostojoukkja vastaan ja vallanneet Itä-Euroopan neukuilta. Ja kun vauhtiin olisi päästy, he olisivat jatkaneet Moskovaan saakka. Tätä suunnitelmaa ei kumminkaan hyväksytty ja Eisenhower vastusti sitä.

Nyt voikin miettiä millainen maailma olisi jos Neuvostoliitto olisi lyöty 1945 alkaneessa sodassa. USA:lla oli jo ydinase, eli neukkujen voittaminen olisi ollut hyvinkin mahdollista. Kuolleita olisi tullut joitakin miljoonia lisää, mutta mitä se olisi ollut niiden yli 54 miljoonan rinnalla joita WW II:ssa kuoli.

Kylmä sota olisi jäänyt pois.
Eurooppa olisi vaurastunut tasaisesti itä-eurooppaa myöden.
Neuvostoliitto olisi jatkanut demokraattisena valtiona.
Suomi olisi välttynyt neukkujen hännystelyltä.
USA:n ei olisi tarvinnut varustautua suurvallaksi, koska neukut eivät olisi olleet uhka.
Lukemattomia muita hyviä asioita ja ihmishenkiä olisi säästynyt enemmän kuin tuossa jatkosodassa olisi kuollut.

Sääli ettei Pattonia kuunneltu. Tässä nyt ollaan. Suomi hännystelee Putinia kuten muitakin itänaapurin valtiaita kautta historian.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos tädillä olisi munat, se olisi setä. Suomettumisessa ei ole mitään hävettävää. Hullulle kannattaa aina olla mielinkielin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Patton kirjoitti:

Monilla suomalaisilla on luontainen inho venäläisiä kohtaan. Tuntuu että se on jotenkin liimautunut meihin.

Koko kansakunta on vääristynyt - vallanhimoisten hallitsijoiden, juoppojen miesten kansakunta. Ainoat jotka näyttävät tekevän jotakin, ovat usein TV kuvissa näkyvät vanhat mummot, jotko joko myyvät leipää tai lakaisevat katua. Kaikesta paistaa lohduton kurjuus.

Usein tulee miettineeksi, millainen maailma olisi, jos lännen liittoutuneet olisivat vuonna 1945 suostuneet USA:n panssarikenraali George Pattonin ehdotukseen. Hänhän ehdotti että länsiliittouma olisi Saksan antautumisen jälkeen varustanut osan saksalaisista Wehrmachtin sotilaista ja yhdessä liittoutuneiden kanssa olisivat hyökänneet neuvostojoukkja vastaan ja vallanneet Itä-Euroopan neukuilta. Ja kun vauhtiin olisi päästy, he olisivat jatkaneet Moskovaan saakka. Tätä suunnitelmaa ei kumminkaan hyväksytty ja Eisenhower vastusti sitä.

Nyt voikin miettiä millainen maailma olisi jos Neuvostoliitto olisi lyöty 1945 alkaneessa sodassa. USA:lla oli jo ydinase, eli neukkujen voittaminen olisi ollut hyvinkin mahdollista. Kuolleita olisi tullut joitakin miljoonia lisää, mutta mitä se olisi ollut niiden yli 54 miljoonan rinnalla joita WW II:ssa kuoli.

Kylmä sota olisi jäänyt pois.
Eurooppa olisi vaurastunut tasaisesti itä-eurooppaa myöden.
Neuvostoliitto olisi jatkanut demokraattisena valtiona.
Suomi olisi välttynyt neukkujen hännystelyltä.
USA:n ei olisi tarvinnut varustautua suurvallaksi, koska neukut eivät olisi olleet uhka.
Lukemattomia muita hyviä asioita ja ihmishenkiä olisi säästynyt enemmän kuin tuossa jatkosodassa olisi kuollut.

Sääli ettei Pattonia kuunneltu. Tässä nyt ollaan. Suomi hännystelee Putinia kuten muitakin itänaapurin valtiaita kautta historian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu