Kertomuksen on kirjoittanut muistiin pakolaistyöntekijämme.
Pahoittelemme, että turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä.
”Veljeni oli 16-vuotias kun hän halusi alkaa pitää ristiä kaulassaan. Ei hän ollut kristitty, mutta risti oli hänelle tärkeä ja hän käytti sitä koko ajan. Sitten maahani tuli islamilainen vallankumous. Äitini ja isäni pyytämällä pyysivät, että veljeni ei pitäisi ristiä kaulassaan. He pelkäsivät, että hän joutuisi pidätetyksi ja tapahtuisi vaikka mitä. Veljeni ei kuitenkaan suostunut luopumaan rististään.
Eräänä päivänä veljeni lähti ulos eikä palannutkaan kotiin. Isäni kanssa kiersimme kaupunkimme kaikki viranomaiset, poliisilaitokset ja vankilat. Isäni rukoili virkailijoita, että he edes sanoisivat oliko veljeni elossa. Yksi ystävällinen virkailija sanoi, että veljeni on elossa ja kertoi missä vankilassa hän oli.
Viikon kuluttua veljeni päästettiin vapaaksi. Huomasimme heti, että hän oli rikkoutunut sisäisesti. Veljeni sulkeutui huoneeseensa ja oli siellä pimeässä. Hänet oli pahoinpidelty erittäin pahasti. Kaulassa oli kummallakin puolella syvät painaumat, jotka ristin ketju oli viiltänyt, kun se vedettiin häneltä irti. Mutta hän palasi risti taskussaan.
Isäni vei veljeäni kaikkiin mahdollisiin terapioihin ja sairaaloihin, mutta hän ei ole toipunut. Hän ei halua puhua siitä, mitä hänelle tehtiin, mutta hän ei ole ollut ”elossa” sen pidätyksen jälkeen. Yli kolmeenkymmeneen vuoteen hän ei ole uskaltanut poistua kotoa yksin minnekään. Hän ei ole opiskellut, mennyt naimisiin eikä tehnyt mitään muutakaan.
Minuakaan tämä risti ei jättänyt rauhaan. Olin aina kuunnellut mielelläni kertomuksia profeetta Jeesuksesta ja valmistuttuani opettajaksi, luin niitä myös oppilailleni. Tutustuin yhteen länsimaiseen naiseen, joka oli naimisissa paikallisen miehen kanssa. Hän oli kristitty. Meistä tuli hyvät ystävät ja hän vastasi minun kysymyksiini Jeesuksesta. Kun mieheni sain tämän selville, hän kielsi meitä tapaamasta, mutta jatkoimme keskustelujamme salaa puistoissa. Pikku hiljaa huomasin uskovani Jeesukseen Jumalana ja minun syntieni sovittajana.
Yksi sukulaiseni asui Euroopassa. Sain hänen kauttaan kutsun vierailemaan tähän maahan ja kuukauden ajan kävin joka päivä monessa eri kirkossa. Ensimmäisen kerran elämässäni koin valtavaa rauhaa sisimmässäni. Palattuani kotimaahani vaikeudet kotona mieheni kanssa kasvoivat. Hän on erittäin kiivas ja uskonnollinen muslimi. Minun oli pakko ottaa avioero. Lapseni jäivät miehelle. Uskoni takia elämääni tuli muitakin vaikeuksia. Lapseni pelkäsivät henkeni puolesta ja he pyysivät minua muuttamaan länteen, jossa saisin olla vapaasti kristitty ja elää uskoani todeksi.
Jatkuu..
http://suuressamukana.fi/kaikki-ristin-vuoksi/
Pahoittelemme, että turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä.
”Veljeni oli 16-vuotias kun hän halusi alkaa pitää ristiä kaulassaan. Ei hän ollut kristitty, mutta risti oli hänelle tärkeä ja hän käytti sitä koko ajan. Sitten maahani tuli islamilainen vallankumous. Äitini ja isäni pyytämällä pyysivät, että veljeni ei pitäisi ristiä kaulassaan. He pelkäsivät, että hän joutuisi pidätetyksi ja tapahtuisi vaikka mitä. Veljeni ei kuitenkaan suostunut luopumaan rististään.
Eräänä päivänä veljeni lähti ulos eikä palannutkaan kotiin. Isäni kanssa kiersimme kaupunkimme kaikki viranomaiset, poliisilaitokset ja vankilat. Isäni rukoili virkailijoita, että he edes sanoisivat oliko veljeni elossa. Yksi ystävällinen virkailija sanoi, että veljeni on elossa ja kertoi missä vankilassa hän oli.
Viikon kuluttua veljeni päästettiin vapaaksi. Huomasimme heti, että hän oli rikkoutunut sisäisesti. Veljeni sulkeutui huoneeseensa ja oli siellä pimeässä. Hänet oli pahoinpidelty erittäin pahasti. Kaulassa oli kummallakin puolella syvät painaumat, jotka ristin ketju oli viiltänyt, kun se vedettiin häneltä irti. Mutta hän palasi risti taskussaan.
Isäni vei veljeäni kaikkiin mahdollisiin terapioihin ja sairaaloihin, mutta hän ei ole toipunut. Hän ei halua puhua siitä, mitä hänelle tehtiin, mutta hän ei ole ollut ”elossa” sen pidätyksen jälkeen. Yli kolmeenkymmeneen vuoteen hän ei ole uskaltanut poistua kotoa yksin minnekään. Hän ei ole opiskellut, mennyt naimisiin eikä tehnyt mitään muutakaan.
Minuakaan tämä risti ei jättänyt rauhaan. Olin aina kuunnellut mielelläni kertomuksia profeetta Jeesuksesta ja valmistuttuani opettajaksi, luin niitä myös oppilailleni. Tutustuin yhteen länsimaiseen naiseen, joka oli naimisissa paikallisen miehen kanssa. Hän oli kristitty. Meistä tuli hyvät ystävät ja hän vastasi minun kysymyksiini Jeesuksesta. Kun mieheni sain tämän selville, hän kielsi meitä tapaamasta, mutta jatkoimme keskustelujamme salaa puistoissa. Pikku hiljaa huomasin uskovani Jeesukseen Jumalana ja minun syntieni sovittajana.
Yksi sukulaiseni asui Euroopassa. Sain hänen kauttaan kutsun vierailemaan tähän maahan ja kuukauden ajan kävin joka päivä monessa eri kirkossa. Ensimmäisen kerran elämässäni koin valtavaa rauhaa sisimmässäni. Palattuani kotimaahani vaikeudet kotona mieheni kanssa kasvoivat. Hän on erittäin kiivas ja uskonnollinen muslimi. Minun oli pakko ottaa avioero. Lapseni jäivät miehelle. Uskoni takia elämääni tuli muitakin vaikeuksia. Lapseni pelkäsivät henkeni puolesta ja he pyysivät minua muuttamaan länteen, jossa saisin olla vapaasti kristitty ja elää uskoani todeksi.
Jatkuu..
http://suuressamukana.fi/kaikki-ristin-vuoksi/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.