Viva Trump!

Maailman rauhaa rakastavat ihmiset ovat tervehtineet ilolla Trumpin voittoa. Nyt on vihdoinkin toivoa jännityksen lieventymisestä idän ja lännen välillä. Tämä näkymä ei ole ollut monien Suomen ja EU-poliitikkojen eikä median toimittajien mieleen. He ovat tehneet paljon työtä vihan lietsomiseksi Venäjää vastaan ja kiihottaneet oman maansa kansalaisia Venäjä-vastaisuuteen. Päämääränä on ilmeisesti saada välien katkeaminen Venäjään, joka johtaisi kolmanteen maailmansotaa.

Venäjä on aina halunnut parantaa suhteita niin Yhdysvaltoihin kuin Euroopan maihinkin rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi, mutta sen yritykset on aina torjuttu. Sen sijaan, että länsimaat rakentaisivat rauhanomaista kanssakäymistä Venäjän kanssa, ne ovat pyrkineet eristämään Venäjää ja asettaneet sille taloudellisia ja kultturellisia pakotteita vihan ja epäluulon kylvämiseksi. Taustalla lienee lännen tuntema rasismi venäjää kohtaa, joka on peräisin Neuvostoliiton ja kommunismin ajalta.

Trumpin valinta USA:n presidentiksi antaa toiveita paremmista ajoista idän ja lännen suhteille. Suurimpia rauhan esteitä ovat olleet EU ja Nato. Onkin syytä toivoa, että Trumpin valinta presidentiksi olisi lähtölaukaus näiden kummankin vihaa lietsovan blokin hajoamiselle.

0

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        82
        1584
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        14
        1024
      3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        96
        930
      4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        79
        922
      5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

        Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
        Ikävä
        51
        734
      6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
        Maailman menoa
        141
        699
      7. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        674
      8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

        Ehkä rakastetaan toisiamme?
        Ikävä
        81
        670
      9. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        48
        651
      10. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        51
        651
      Aihe