Demari voisiko olla yrittäjänä. Ei olisi järjen häivääkään jos olisi. Miten sod.dem. puolustaa yrittäjyyttä, sosialismin käänteisideologiallakos? Ei se käy oikein
Voiko demari olla yrittäjänä
22
692
Vastaukset
- Selene
ovatkin eri planeetalta!
- Trer
Olen itse kahden yrityksen omistaja enkä näe mitään ristiriitaa sillä että olen myös demari. Minulle onkin tärkeää kaikkien ihmisten hyvinvointi ei pelkästään yrittäjien. Yrittäjänä pärjää vallan mainiosti tässä maassa, jos ei heittäydy ahneeksi. Näinhän monella yrittäjällä taitaa käydä.
Demarina olo on ihmisistä välittämistä - kokoomuslaisuus on euroista välittämistä!- poikkeushan
ja poikkeus vahvistaa säännön
- Yrittäjä demari
poikkeushan kirjoitti:
ja poikkeus vahvistaa säännön
Voi pyhä yksinkertaisuus!
Paitsi edellä mainittua, demariuden tuntee siitä, että he (me) ottavat asioista SELVÄÄ.
Siksi demarit eivät ole niitä tuomionpäivän huutelijoita.
Kun monelle sinunlaisellesi Työväentalon oven avaaminen on mahdotonta, niin demarit uskaltavat tulla toisinajattelijoiden tilaisuuksiin.
Kun sinulle esim Demarin ja AY-liikkeen lehdet ovat kauhistus, oikea demari lukee niin Hesarin, Kauppalehden, Ilkan Hokkasesta huolimatta, mutta myös em aviisit.
Samoin tutkimustyö, Yliopistot, yms kuuluvat demarien jokapäiväiseen elämään.
Tapoihimme ei kuulu ennakkoluulojen kylväminen.
Pysytään asialinjoilla.
Vaikka yrittäjien järjestöt eivät listaa jäseniään näiden kuulumisesta muihin järjestöihin, voin vakuuttaa sinulle, että meitä on niissäkin Paljon!
Eli ei mitenkään poikkeuksellista!
Me kunnioitamme toisten mielipiteitä!
Entä Te? - perillä asioista
Yrittäjä demari kirjoitti:

Entä Te?Eikös tosiaan sosialismi ole ideologialtaan jotain sellaista ettei yksityisomistusta juuri sallittaisi ns. yhteisen edun nimissä. Onkos tässä ristiriita henkilökohtaisella tasolla. Sosialismihan pyrkii kuten kokoomuskin suuriin omistuksiin, joissa yksityisyrittäjyys ei ole etusijalla. Sivistyksestä tai lehtien luvuista en piittaa, kaikkihan lehtiä lukevat.
perillä asioista kirjoitti:
Eikös tosiaan sosialismi ole ideologialtaan jotain sellaista ettei yksityisomistusta juuri sallittaisi ns. yhteisen edun nimissä. Onkos tässä ristiriita henkilökohtaisella tasolla. Sosialismihan pyrkii kuten kokoomuskin suuriin omistuksiin, joissa yksityisyrittäjyys ei ole etusijalla. Sivistyksestä tai lehtien luvuista en piittaa, kaikkihan lehtiä lukevat.
mihinkään yritystoimintaan!
Missä lie olet yhteiskuntatietosi ja ideologiasi oppinut, kun et perusasioita ymmärrä!
Jo Kalr Marx sanoi aikoinaan, että vasta, kun on taloudellisesti vapaa, ihminen voi harjoittaa unelmiensa mukaista toimintaa, kuten esim tieteitä, taiteita, politiikkaa yms.
Hän puhui TUOTANTOVÄLINEIDEN yhteiskunnallisuudesta. Ei yksityisen soutuveneestä tms.
Ei sosialismi ole mikään peikko, se on tapa selittää asioita ja niiden yhteneväisyyksiä.
On siis aivan eri asia nämä sosialismilla pelottelijat.
Kumpaa sinä haluat nyt tietää?
Haluatko vahvistusta omille (sosialismin) peloillesi?
Vai haluatko todella tietää, mitä on Eurooppalaisen Sosialidemokratian todellinen tarkoitus?- todisteita?
VempelKolli kirjoitti:
mihinkään yritystoimintaan!
Missä lie olet yhteiskuntatietosi ja ideologiasi oppinut, kun et perusasioita ymmärrä!
Jo Kalr Marx sanoi aikoinaan, että vasta, kun on taloudellisesti vapaa, ihminen voi harjoittaa unelmiensa mukaista toimintaa, kuten esim tieteitä, taiteita, politiikkaa yms.
Hän puhui TUOTANTOVÄLINEIDEN yhteiskunnallisuudesta. Ei yksityisen soutuveneestä tms.
Ei sosialismi ole mikään peikko, se on tapa selittää asioita ja niiden yhteneväisyyksiä.
On siis aivan eri asia nämä sosialismilla pelottelijat.
Kumpaa sinä haluat nyt tietää?
Haluatko vahvistusta omille (sosialismin) peloillesi?
Vai haluatko todella tietää, mitä on Eurooppalaisen Sosialidemokratian todellinen tarkoitus?Onko sdp koskaan tukenut pienyrittäjyyttä. Ei koskaan. Sdp:n tavoitteena on saada isoja yrityksiä toimimaan, jo muutama vuosikymmen sitten he ajoivat kokoomuslaista maatalouspolitiikkaakin. Haluaisin tietää mitä sdp on tehnyt yrittäjyyden eteen, ajattelu ja mietiskely nyt kunniaan.
- kannattaisi miettiä
Kannattaisi ehkä miettiä... sosialismihan pyrkii sosialisointiin, suoraan ei kannattaisi sanoa mitä oma tämän hetkinen käsitys tuo suusta. Vaan pitkään miettien, mitä hyvää sdp on tuonnut yrityselämälle ja yksityiselle sellaiselle.
- tälleen
todisteita? kirjoitti:
Onko sdp koskaan tukenut pienyrittäjyyttä. Ei koskaan. Sdp:n tavoitteena on saada isoja yrityksiä toimimaan, jo muutama vuosikymmen sitten he ajoivat kokoomuslaista maatalouspolitiikkaakin. Haluaisin tietää mitä sdp on tehnyt yrittäjyyden eteen, ajattelu ja mietiskely nyt kunniaan.
Aikaisemmin sinä ja kaltaisesi väittivät, että demari ei voi olla yrittäjä, eli edes yrittäjäystävällinen. Nyt syytätte, että demari on liiankin yrittäjäystävällinen kun se edesauttaa suuyrityksiä. Näin siinä käy, kun ei ole asioista tietoa.
- Yrittäjädemari
kannattaisi miettiä kirjoitti:
Kannattaisi ehkä miettiä... sosialismihan pyrkii sosialisointiin, suoraan ei kannattaisi sanoa mitä oma tämän hetkinen käsitys tuo suusta. Vaan pitkään miettien, mitä hyvää sdp on tuonnut yrityselämälle ja yksityiselle sellaiselle.
Mutta kerrotaanpa eräs:
SDP on huolehtinut yrittämisen edellytyksistä, esim rakentaen maahan maailman parhaan koululaitoksen. - sen puutteista huolimatta, kv vertailu osoittaa niin.
Sinun itsesi olisi esitettävä päinvastaisia päätöksiä.
Rikollista ja harmaata yrittäjyyttä SDP sensijaan ei ole koskaan hyväksynyt ja pyrkinyt estämään sellaisen toiminnan.
Ja edellä esitetyt luonnehdinnat sosialismin ominaisuuksista ovat omia tulkintojanne. Eivät SDPn. Vertaa esim Koiviston Bernstainilainen sosialismi.
Ei se riitä, että on joskus jonkun lausuvan kirosanana sosialismi - sanan.
Mietihän vaikka Ranskan vallankumouksen aikaiset määritelmät sosialismista: Vapaus, veljeys, tasa-arvo.
Minkä niistä poistaisit?
Sosialismin vastakohta voisi olla: Ahneus, häikäilemättömyys, omahyväisyys... - joku vaan
Yrittäjädemari kirjoitti:
Mutta kerrotaanpa eräs:
SDP on huolehtinut yrittämisen edellytyksistä, esim rakentaen maahan maailman parhaan koululaitoksen. - sen puutteista huolimatta, kv vertailu osoittaa niin.
Sinun itsesi olisi esitettävä päinvastaisia päätöksiä.
Rikollista ja harmaata yrittäjyyttä SDP sensijaan ei ole koskaan hyväksynyt ja pyrkinyt estämään sellaisen toiminnan.
Ja edellä esitetyt luonnehdinnat sosialismin ominaisuuksista ovat omia tulkintojanne. Eivät SDPn. Vertaa esim Koiviston Bernstainilainen sosialismi.
Ei se riitä, että on joskus jonkun lausuvan kirosanana sosialismi - sanan.
Mietihän vaikka Ranskan vallankumouksen aikaiset määritelmät sosialismista: Vapaus, veljeys, tasa-arvo.
Minkä niistä poistaisit?
Sosialismin vastakohta voisi olla: Ahneus, häikäilemättömyys, omahyväisyys...SDP:n toimet eivät haittaa epärehellisiä yrittäjiä ollenkaan, esimerkiksi rakennusmiehet tekevät pimeää keikkaa oikein sujuvasti.
Rehelliset yrittäjät sensijaan ovat kusessa, kun valtio vie veroina ja maksuina kaksi kolmasosaa sisääntulevasta rahasta. Kovin harvalta voi laskuttaa sellaisen tuntitaksan että itsellekin jää jotain.
Itse mieluummin pistin lapun luukulle kuin aloin epärehelliseksi. - Tapio.Talvi
joku vaan kirjoitti:
SDP:n toimet eivät haittaa epärehellisiä yrittäjiä ollenkaan, esimerkiksi rakennusmiehet tekevät pimeää keikkaa oikein sujuvasti.
Rehelliset yrittäjät sensijaan ovat kusessa, kun valtio vie veroina ja maksuina kaksi kolmasosaa sisääntulevasta rahasta. Kovin harvalta voi laskuttaa sellaisen tuntitaksan että itsellekin jää jotain.
Itse mieluummin pistin lapun luukulle kuin aloin epärehelliseksi.että työläisetkin ottavat pienen osuutensa, kun malli löytyy siihen, että työtä tekemättä saa huomattavasti suuremman kakun suhteellisen pieneen sijoitukseen nähden. Osinkotulot?
Kokemuksesta tiedän, että varsin vähän on yrittäjiä, jotka olisivat moraalinsa kanssa sujut.
Aina on ollut niitä, jotka veroneuvonnalla ja salaamisella löytävät voittojensa tulouttamisen itselleen ohi verotuksen. Siinä työläisen virhe on nappipeliä ja helposti joutuu kiinni. Suurin syyllinen kuitenkin on se, joka teettää työn välttääkseen sosiaaliturvamenoja ja saadakseen työn halvalla. - joku vaan
Tapio.Talvi kirjoitti:
että työläisetkin ottavat pienen osuutensa, kun malli löytyy siihen, että työtä tekemättä saa huomattavasti suuremman kakun suhteellisen pieneen sijoitukseen nähden. Osinkotulot?
Kokemuksesta tiedän, että varsin vähän on yrittäjiä, jotka olisivat moraalinsa kanssa sujut.
Aina on ollut niitä, jotka veroneuvonnalla ja salaamisella löytävät voittojensa tulouttamisen itselleen ohi verotuksen. Siinä työläisen virhe on nappipeliä ja helposti joutuu kiinni. Suurin syyllinen kuitenkin on se, joka teettää työn välttääkseen sosiaaliturvamenoja ja saadakseen työn halvalla.Siis siinä mikä poistettiin viime vuonna kun se oli liian edullinen yrittäjille, otetaan esimerkkinä työvaltainen ala:
Ensin maksoit ALV:n 18%
Lopusta sai osan (n. 10% firmaan sijoitetusta pääomasta) 29% verolla. Yrittäjälle jäi siis vähän enemmän kuin puolet.
Tässä uudessa pienennettiin sitä 29% veroa 26 prosenttiin ja lisättiin uusi 28% vero. Parhaimmillaan yrittäjälle jää 43% siitä mitä hän työstään laskuttaa, useimmiten paljon vähemmän.
En harrasta veronkiertoa enkä hyväksy sitä, kaikkien tulisi elää sääntöjen mukaan. Sääntöjä kyllä jouduttaisiin muuttamaan tosi pian, kun yhteiskunta kaatuisi.
- joku vaan
Pääsee nauttimaan oman ideologiansa mukaisesta himoverotuksesta, tämän vuoden alusta alkaen jopa kahteen kertaan. :-)
- joku vain
Maailman rikkain mies IKEAN perustaja Ingvar
Kamprath tunnustaa avoimesti olevansa sosiaali-
demokraatti.- joku vaan
Näyttää rikkailla demareilla olevan paljonkin yhteistä.
Ingvar Kamprad on sosialidemokraatti, on myös muuttanut Ruotsista veropakolaiseksi Sveitsiin Lausanneen.
http://www.forbes.com/finance/lists/10/2004/LIR.jhtml?passListId=10&passYear=2004&passListType=Person&uniqueId=BWQ7&datatype=Person
Suomen rikkain mies Aatos Erkko kannattaa sosialidemokraatteja ja on siirtänyt ainakin ison osan omaisuudestaan Sveitsiin turvaan veroilta. Sanoma-OY:n suuromistaja oli ainakin pari vuotta sitten Sanoma S.A. Sveitsistä.
Joo, ja terve vaan kaima. - saako sokeat näkemään

Joo, ja terve vaan kaima.Ikealla ja Sanomalla on jotain yhteistä:
Molempien menestys on riippuvainen sosialistikuluttajien mieltymyksistä. Eli ollaan mielin kielin sosialisteja kohtaan jotta bisnes käy, samalla kun kulissien takana tehdään kaikkensa että saadaan omat maksetut verot minimoitua.
Eihän siitä nyt mitään tulisi, jos sosialistikuluttajat alkaisivat boikotoida Ikeaa ja Sanomia.
Itse teen niin.
- kysyjälle
mitä eroo on lipposlaisella demarilla ja porvarilla?
ei mitään, paitsi lipposlainen demari on susi lampaan vaatteissa. - Tapio.Talvi
Mikäli olen oikein ymmärtänyt 1990 luvun laman ja sen jälkeen konkurssin tehneistä yrittäjistä lähes kaikki ovat olleet muista poliittisista ryhmistä tai niitä niin sanottuja sitoutumattomia porvareita.
Jospa yrittäjiksi aikovat tulisivatkin ensiksi demariuskoisiksi ja miettisivät inhimillistäkin vastuutaan sen sijaan, että oppivat oppilaitoksissaan sekä käytännössä alistamista ja nöyryyttämistä sekä voittojen maksimoinnin aakkoset vapaan yrttäjyyden leima otsassaan - Anonyymi
Sdp hyvä renki huono isäntä...
- Anonyymi
Voi toki yrittää mutta harmittaa se kansalaisten kustantama konkurssi jo etukäteen
- Anonyymi
Eräs sukulaismies oli kova kommunisti ja samalla menestyvä yrittäjä,sitä yhtälöä en koskaan ymmärtänyt.Oli hienot talot,ja kesämökit.Kyllä sosialistin ja kommunistin kuuluu olla että kaikki jaetaan,varsinkin luusereille ja työtävieroksuville.KOskaan en ole äänestänyt sosialistia ja kommunistia,enkä koskaan tule tekemään sitä virhettä,jos ei dementia sekoita päätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315147- 343506
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833214- 112347
- 281967
- 121868
- 1611813
- 1051330
- 151195
- 1381134