Olen sairastunut vakavasti. Jos sinä lukija olet rikas etkä tiedä mihin rahojasi käyttäisit niin minulle ne olisivat todelliseen tarpeeseen. En tarkoita että käteistä tahtoisin, vaan että auttaisit minua maksamaan sairaalalaskuni. Nimittäin kotipaikkani sairaalassa ei saa sellaista hoitoa jota tarvisin. Olisi siis päästävä johonkin yliopistolliseen keskussairaalaan yksityispotilaaksi. Siihen minulla ei kuitenkaan ole rahaa. Olen aina tullut omillani toimeen , enkä ole toisten apuun joutunut pahemmin turvautumaan, nyt sitten tarvitsisin apua. Nolottaa kyllä jotenkin tämmöinen, mutta kun kyse on elämästä, on sen edessä nöyrä kaikella tavalla.
Toivon että en saa kauheasti haukkuja, vaan että löytyisi joku kuka pystyisi auttamaan. Hänelle sitten annan sähköpostiosoitteeni.
Toivon että en saa kauheasti haukkuja, vaan että löytyisi joku kuka pystyisi auttamaan. Hänelle sitten annan sähköpostiosoitteeni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
surullista. ota pankista lainaa.
s´sehän riippuu sairaudesta ja monista eri yhteistyö kumppaneista olen saman koulun känyt ns,kantapään kautta ja menettänyt työkykyni siinä ohessa kun hoidon pääsyä vitkasteltiin pitkään ja jouduin amputaatio kierteeseen oman sairaalan hoidon ohjauksen välinpitämättömyyden syynä ei kukaan edes tajua joka saman rundin käy ennenkuin se sattuu "omaan nilkkaan"olis kiva tietää mitä sairastat ja voisin ehdottaa paikkoja josta kysyä lisää kun itse olen kaikki asiat joutunut hoitaa itse sekä diaknosoinnit hoitoon hakemisen kuin lääkärin lausuntojen saamisen ja lähetteet oikeaan hoitoyksikköön
itse 31vuotias eläkeellä tästä syystä ja jatkoa en voi kaikkea kun oikeudenkäynnnit yms kulut tulee maksettavaksi ja asianajajien palkkiot
Kiitos viestistä. Ikävää että sinulle on käynyt niin ikävästi. Minulla on eräänlainen neuropatiasairaus, siitä johtuva lihasten heikkous joka vaikuttaa jalkoihin ja käsiin. Olen lukenut että tähänkin sairauteen on olemassa hoitoja, ja erilaisia mahdollisuuksia. Vaan, paikkakuntani sairaala kait on niin tietämätön ja nuuka että vitkuttelee eikä ehdota mihinkään muualle lähetettä. Enää en osaa kuin itkeä. Jos vaan voit antaa jonkin vinkin niin olisin kovin kiitollinen.
Niin, en tiedä mitenkä tässä tilanteessa voisin pankista ottaa lainaa. Varmaan saisin, mutta kun rahanmenoa on muutenkin ja tulot ovat aika pienet, niin takaisin maksun kanssa olisi vaikeuksia.
Olen tehnyt työtä yli 30 vuotta ja maksanut veroja. Mitään en ole saanut sen vastineeksi. Olen tullut omineni juttuun. Tervekin olen ollut, enkä siis sairaalan palvelujakaan tarvinut. Nyt tilanne kuitenkin toinen ja luulin että saisin hoitoa siinä kuin kaikenmaailman "yhteiskunnan elätit"....vaan erehdyin. Mulle on sanottu että pitää itse olla aktiivinen ja vaatia. Minulle on vaikeaa mennä neuvomaan lääkäriä miten pitäisi toimia. Kait johtuu siitä kun en ole tällaisten asioiden kanssa joutunut toimimaan.
hei vaan ei tuon perusteella voi vielä mitän sanoa tai ohjata hoitopaikkoihin olis varmaan parempi kun ottaisit privatisti minun s-postiin kuin täällä siitä ilmoittaa kaikille mikä vaivaa joten mun mailini on [email protected]