Jeesusta on puitu kuin viljaa varstalla ja survottu kuin hullua huhmareella, eikä lopputulokseksi ole saatu kuin hampaoden kiristelyä ja päiden takomista. Sillä aina kaikesta puinnista ja survomisesta tulos on sama - ristille ripustettu raato ja satakunta haaskalintua sen ympärillä. Riitaa ja rakkautta, itkua ja traamaa, sitä saadaan nähdä kun tutkijat taistelevat omilla näkymsillään, uskomuksillaan, mielipiteillään ja mielikuvillaa, olipa Jeesus sitten faktaa tai fiktiota. Se on nykyään toissijalle.
Historiallisen Jeesuksen tutkimisesta
11
<50
Vastaukset
- RaamattiOnReseptikirja
Laihialla sialle asennettiin puujalka kun ei raaskittu tappaa koko sikaa yhden joulukinkun vuoksi. Krisseillä on joku vastaava menetelmä millä ne veistelee Jessestä siivuja ja kuppaa siitä verta pyhään illallispöytäänsä. Mutta mitä ne syöttää Jesselle kun siitä riittää verta ja lihaa nautittavaksi vuodesta toiseen?
- paremmateväät
Onko muilla kristinuskon suuntauksilla parempia reseptejä käytössä kuin Suomen ev.lut. kirkolla. Meinaan kun täällä Suomessa se Jeesuksen ruumis tarjotaan BeefJerky tyylisenä kuivalihana ja verikin on päästetty käymään niin että siinä on alkoholia seassa.
- LutherinReformi
Suurin osa Somalaisista näkee ehtoollisella edessään vain tavallista viiniä ja vehnäsen (öylätin), opetti sitten katolinen tai ordotoksinen kirkko dogmissaan niiden muuttuvan jeesuksen vereksi ja ruumiiksi. Yksi suurimmista tekijöistä miksi enemmistö suomalaiset näkevät vain tavallisen viinin ja vehnäsen johtuu siitä että aikoinaan martti Luther kirjoitti ettei ehtoollisella tajottava viini ja vehnänen eivät muutu magian keinoin Jeesuksen vereksi ja ruumiiksi ja eivät näin sitä kirjaimellisesti ole tällä Martti Lutherin viitoittamalla tiellä Suomen evankelisluterilainen opetta ehtoollisen viinistä ja vehnäsestä Lutherin opetuksen mukaisesti. Keskustelu eri kirkkokuntien välillä on myös johtanut siihen että myös katollinen ja ortodoksinen kirkko ovat joutuneet hellittämään kirjaimellista tulkintas. Vai eteistien mielikuvituksessa viini ja vehnänen muuttuvat Jeesuksen vereksi ja ruumiiksi. Sille me uskovaiset nauramme.
- fda
Voit varmaankin sitten kertoa miksi Jeesuksesta ei ole aikalaistodistuksia ja miksi evankeliumit on kirjoitettu niin pitkään oletetun Jeesuksen jälkeen?
- The_Evangelist
Jeeesus kuoli arviolta vuosien 30-34 väliltä, enemmistö tutkijoita kannattaa vuotta 33. Paavali alkoi kirjoittamaan kirjeitään jo noin 15 vuotta sen jälkeen kun Jeesus oli risriinnaulittu ja kuollut, ensimmäiset logiar eli lauseiden kokoelmat ehkä jo 20 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Markuksen evankeliumi taas ilmestyi jo 30 vuotta sen jälkeen, Luukkaan evankeliumi noin 40 vuotta, apostolien teot ja didakhe Luukkaan evankeliumin jälkeen, Tomaksen evankeliumi vain 45 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, Johannkeksen evankeliumi julkaistiin 50 tai 60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, kirjoittaja oli Johannes vanhin jota ei kuitenkaan tule sekoittaa apostoli Johannekseen. Johannes vanhin oli Papiaksen opettaja, Papias mainitsee kristittyjen tulkinneen kirjoituksia niin hyvin kuin taisi elinaikanaan noin vuosina. Viimeisenä valmistui Matteuksen evankeliumi, jonka kirkko isä Klemens Alexandrialainen käänsi kreikaksi ja täydensi toisen vuosisadan loppu puolella, vaikka teos heijastelee vielä sitä traditiota joka ensimmäisellä vuosisadalla vallitsi Antiokian kristillisessä keskuksessa.
Tähän mennessä olivat vaikuttaneet jo mm Klemens I, Ignatios, Polykarpos, Papias, Markion, Hermas, Justinos Marttyyri ja Irenaeus. Klemens Aleksandrialasen jälkeen vaikuttivat Tertullianus, Origenes, Cyprianus, Eusebios Kesarealainen, Athanasios Suuri, Basileios Suuri, Gregorios Nazianzilainen, Gregorios Nyssalainen, Kyrillos Jerusalemilainen, Epifanios, Johannes Khrysostomos, Kyrillos Aleksandrialainen, Ambrosius, Hieronymus, Augustinus, Leo Suuri, Pseudo-Dionysios Areopagita, Gregorius Suuri, Maksimos Tunnustaja ja Johannes Damaskolainen. Näistä merkittävin oli Pseudo-Dionysios Areopagita, joka korvasi 500-luvulla kristinuskon juutalaiset juuret uus platonisella filosfialla niin suurelta osin kuin opillisesti oli mahdollista. Toki kreikkalainen filosofia vaikutti kristinuskon kehitykseen jo paljon aiemmin esim apostoli Paavali tunsi sitä jonkin verran ja Justinos Marttyyri oli käännynnäinen kreikkalainen filosofi. Se osin myös selittää miksi toisen vuosisadan alkukirkko arvosti suuresti stoalaista filosofiaa.
Jossain vaiheessa syntyi myös gnostilais kristittyjen suuntaus joidenkin gnostilaisten käännyttyä kristityiksi. Itse gnostilaisuus ei ollut kristillinen liike, vaan 100-luvulla enne ajanlaskua syntynyt synkreettiuskonto jossa sekoitettiin zarathustralaisuutta, juutalaisuutta ja kreikkalaista filosofiaa toisiinsa, mutta erona kristinuskoon gnostilaiset katsoivat tämän mailman olevan pahan luojajumalan luoma illuusio joka tuli voittaa jolloin ihmisen sielupääsisi palaamaan hyvään hengelliseen ylimaailmaan. Suurin osa vuosina 150-500 kirjoitetusta evankeliumeista ja pseudokraaffisita kirjoituksista leimattiin gnostilaisiksi sillä "agnostiselle" alkukirkolle vetäytynyt gnostilaisuus oli pelottava ja vieras. Tuolta ajalta peraisin olevaa evankeli-kirjallisuutta voisi luonehtia enemmän fanfiktioksi, aidosti gnostilaista Juudaksen evankeliumia lukuun ottamatta. Nämä kirjoitukset tutkijoiden harmiksi eivät tuo mitään uutta Jeesuksesta, vaikka media jaksaa uutisoida vuosivuodelta sensaatio löydöistä (mutta mitä sanan vapautta syyttämään siitä että media johtaa tarkoittamatta meitä harhaan).
Koska siis varhaisimmat kirjoitukset Jeesuksesta laskettiin liikkeelle? Paavali kirjoitti kirjeensä vuosien 45-66 välillä, säilyneitä kirjeitä on seitsemän mutta osviitta puhuu että Paavali kirjoitti useammankin kirjeen, arvioiltaehkä noin 10-30 kirjettä ja Paavalin koulukunta Paavalin nimissä saattoivat kirjoittaa satojakin kirjeitä, mutta niistäkin on jäljellä vain kuusi. Paavali ei kuitenkaan perustanut kristinuskoa tyhjän päälle sepittämällä omiaan, vaan kriittisten vertailujen peeusteella on havaittu että Paavali sekä piti Jeesusta eläneenä ihmisenä että nojautui myös jo olevassa olleeseen Jeesus-liikkeen traditioon. (Seeuraava osuus on omaa havaintoani teksteihi syvennyttyäni>) Suurimmilta osin varhainen Jeesus-liike on enemmän henkilökultti joka palvelee teloitettua juutalaista kokien sen olevan heprealaiselle raamatulle ja näkevät Jeesuksessa messiaan joka on ottanut kuoltuaan Jumalan paikan ja ovat siksi korottaneet Jeesunsen taivaan valtiaaksi ja Jumalan pojaksi. Toisin sanoen kristiusko on vain jättimäinen fani-kerho, jolla Jeesuksen fanittaminen on paisunut jo 300 ensimmäisen vuosisadan aikana järjettömiin mittasuhteisiin ja tullut jo yli äyräiden. Vajaan 2000-teologinen keskustelu ja apologetiikkakaan ei ole hirveästi tehnyt hyvää Jeesus-liikkeelle, vaan yhtä raadollisesti ja väkivaltaisesti ovat poltyaneet siltoja vanhaan ja rakentaneet uutta päälle, tälläinen esimerkki on nyt vaikka Martti Luther jonka "käynnistämää" reformaatiota juhlitaan ensivuonna. Hyvä puoli nykyään sentään on etyä jälleen on mm herätty siihen että Jeesus oli juutalainen ja eli ensimmäinen vuosisadan Juudeassa eikä vaikka 1700-luvun Saksassa. Se on avannut aivan uusia näkökulmia Jeesus tutkimukseen,
Jatkuu... - The_Evangelist
The_Evangelist kirjoitti:

Jatkuu...... Jatkuu
mutta kuten kaikki tieteellinen tutkimus nykyään, niin kehitys suunta on ollut yhä enemmän pinnalliseen tutkimukseen jonka lähtökohtana on tutkijoiden välinen kilpailu, voiton tavoittelu, tulos hakuisuus ja politisoituminen sen sijaan että keskityttäisiin oleellisimpaan eli opjeekstiiviseen tutkimiseen. Paljon suurempia tuloksia saataisiin aikaan jos tutkijat kilpailun sijaan tekisivät yhteistyötä, mutta sellaisessa utopiassa ei enään 2000-luvulla ekoskaan edes tulla elämään. Jatkuva talouskasvu ja voiton tavoittelu tässä hektisessä ja kerkakuluttavassa maailmassa, jopa luonnon kustannuksella, estävät sellaisen ja kestävän kehityksen mahdollisuuden ylipäätään.
Sen sijaan että lujitettaisiin vain omia mielikuvia Jeesuksesta , tulisi tutkijoiden todella tarttua yhteisvoimin sutiin ja pinsetteihin sen sijaan että keskittyvät kilvan puimaan varstalla ja survomaan huhmareella Jeesusta. - The_Evangelist
Vastaan vielä selonteon jälkeenvielä kysymykseesi. Syy sille ettei Jeesuksesta ole sen suuremmin kirjoitettu aikalaistodistuksia on mitä todennäköisemmin se ettei Jeesus ollut merkittävä eikä sen ihmeellisempi henkilö omana aikanaan. Rabbiiniseen tapaan Jeesus keräsi ympärilleen joukon opetuslapsia, joista paavali myös puhuu kirjeissään. Nämä opetuslapset muodostivat yhdessä Jeesus liikkeen rungon ja keskittyivät välittämään profeetta-rabbinsa tekoja eteenpäin. Tämä alkuseurakunta puolestaan alkoi tehdä Jumalan kiroamaa ristiinnaulittua uudelleen tunnetuksi javasta sukupolven vaihdoksen lähestyessä alettiin myös tarpeelliseksi kokea kirjoittaa ylös mitä Jeesus oli eläessään opettanut ja kertoa miksi Jeesus on juuri se juutalaisten odottama messias. Paavalin kirjeet taas keskittyvät enemmän paavalin perustamien seurakuntien elämään koskeviin ohjeisiin, esimerkiksi Paavali pohtii mitä tulee tehdä riitelevien naisten suhteen ja toteaa että naisten tulee ennemmin olla hiljaa kuin pöyhkeillä ja riidellä kokouksissa. Koko Uutta testamenttia, voisi puolestaan verrata juutalaiseen talmundiin. Molemmissa on paljon samaa, molemmat ovat kirjoitettu heprealaisen raamatun jatkeeksi ja molemmat ovat syntyneet rabbiinisen perinteen pohjalta. Jeesus ei myöskään ole ainoa josta ei ole oman aikansa kirjallisia lähteitä vaan näin on myös juutalaisten rabbien kuten Hillel vanhimman, Sammain, ja jopa Gamalielin suhteen joista vanhimmat kirjalliset maininnat ovat mm Josefukselta ja toisella vuosisadalta lähtien ylöskirjatussa talmundissa.
- The_Evangelist
Uuden testamentin välittämän kuvan mukaan Jeesus painotti halakaa ja lain henkeä, mutta pelätessään opetusten unohtuvan, kristityt kirjoittivat oman mishnan ja kokosivat oman talmundinsa jonka kaanon alkoi muodostua jo ensimmäisen vuosisadan lopulla ja vakiintui toisen vuosisadan loppuun mennessä. Nykyään kristityt monesti noudattavat lain kirjainta ja tätä kutsutaan myös fundamentalistiksi, vaikka onneksi, se on katoavaa kansanperinnettä. Halakaa kristityt eivät muuttuneen maailman ja kulttuuein myltä taas eivät enään voi noudattaa, joten jäljelle jää oppi.
- einiinmitään
Ymmärrän että tätä on uskovan järjenjuoksulla vaikeaa tai mahdotonta tajuta, koska uskovan aivoilla näyttää noin yleisestikin olevan aika vaikeaa tajuta yhtään mitään, mutta sillä ei ole minulle mitään merkitystä onko vai ei joskus elänyt joku Jeesus.
Katsokaas kun on aivan se ja sama, onko vai eikö ole joskus elänut joku Buddha, Jeesus, Kungfutse, Zarathustra, Muhammed tai Laotse. Kun kyseisten uskontojen "totuuksista" tämä ei todista yhtään mitään ja kaikki todisteet mistään jumalista ovat silti edelleenkin tasan nolla. Ei yhtään mitään.
Niinpä minua jaksaa aina huvittaa, kun jotkut kiivaasti todistelevat tämän väitetyn Jeesuksen olleen oikeasti olemassa, vaikka asialla ei ole minulle mitään merkitystä.
Keidenkään edellä mainittujen henkilöiden mahdollinen olemassaolo ei todista yhtään mitään minkään uskonnon totuusväittämistä eikä varsinkaan jumalista, joten siksi asialla ei koskaan ole mitään merkitystä suhteessa ateismiini.Sama asia pätee näiden uskovien pyhiin kirjoihin. He luottavat niihin sokeasti vaikka eivät kykene todistamaan niissä olevia väitteitä.
- The_Evangelist
Väitätkö että yritän todistaa jonkin uskonnon oikeellisuutta tai jumalan olemassa oloa? En suikaan, vaan pyrin särkemääm uskovaisten keppihevosen, muistuttamaan historilaalisesta jeesuksesta ja todistamaan että jeesuksen historiallisuutta tutkitaan tieteellisesti. Se että jokin uskonto käyttää uudentestamentin kirjallisuutta opetuksensa pohjana, ei tarkoita kuitenkaan sitä että ne neo olisivat kelvottomia lähde aineita tutkimukselle. Ne ovat lähteitä siinä missä muutkin antiikin kirjallinen aineisto. Jos joku on jeesus hullu eli kannattaa uskon-Jeesusta, niin minä olen puolestani hulluna historialliseen Jeesukseen. Todistan sekulaarista Jeesuksesta. Jostain syystä on niitä joille historiallinen jeesus aiheuttaa vaivaa ja herättää heissä vastustusta. Miksi siis kieltää historiallisen Jeesuksen olemassa olo jos sillä ei ole väliä? Itse näen Jeesuksessa oman aikansa Martti lutherin, en Jumalaa enkä yliluonnollista olentoa. Onko ateisteille sellainenkin näkemys vaikea sulattaa? Kovin on ennakkoasenteista porukkaa jos Jeesuksen nimen mainitseman perusteella saa oikeuden leimata uskocaiseksi varsinkaan jos aloitus ei edes koske uskontoa vaan historiallista tutkimusta. Voitko todella väittää tietäväsi paremmin mitä ajattelen ja miten asian näen kuin mitä minä itse?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa692680- 552647
- 391977
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun161976- 471948
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2701917Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211251- 351041
Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.90946Bachelor Suomi: Ada saa lähtöpassit - Tilanne kärjistyy, itkua, syyllisyyttä: "Miehistä mä en..."
Ada joutui nielemään pettymyksen karvasta kalkkia... Adan pelko osoittautui todeksi, eikä hän ei saanut ruusua ruususer17929