Lapset pelkää pahoinpitelijöitä ja raiskaajia

Suomeen tuodaan ammattirikollisia viranomaisten toimesta. Lapset pelkää ja ei ymmärrä miksi virkailija haluaa tapattaa tai hakatuttaa hänet?
Mitä voin sanoa psykopaattivirkailijoista lapsille?
877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kerrot, että oikeus voittaa lopulta ja nyt toimivat viranomaiset päätyvät vankileireille.

Äänestä

Rikolliset lymyilevät pizzerioissa.

Äänestä

Matut vaanivat lapsia metsissä, kauppakeskuksissa ja koulujen nurkilla. Suomalaisen lapsen ja erityisesti tyttölapsen vapaus on gone with the wind. Muistan kaiholla omaa villiä lapsuuttani avain kaulassa, vapaana leikkimään ja seikkailemaan ilman kyttääviä aikuisia. Kerran koulussa varoitettiin namusedästä, mutta 70-luvun lapsena en edes ymmärtänyt mistä meitä varoitettiin.

Äänestä
  • Joo kyllä ennen oli tosiaankin turvallista, sääliksi käy omia jälkeläisiä kun joutuvat tällaisessa vaaran maailmassa selviytymään.
    Olihan maailma myös vaarallinen 30-40-luvuillakin, nykyiset keski-ikäiset ja vanhemmat ovat saaneet elää ihanan rauhallisen jakson, mutta se on ohi.
    Muuta ei voi tehdä kuin yrittää suojella omiaan niin hyvin kuin voi.

    Äänestä

Vaikeinta on yrittää suojella lapsiaan tarhassa ja koulussa. Kuka suojelee lasten fyysistä koskemattumuutta ja takaa työrauhan? Saako lapsi opetusta oman tasonsa mukaan vain mennäänkö luokan tyhmimmän matun tahdissa?

Kuka kertoo lapsille esi-isistämme, Cro-magnoneista, jotka maalaisivat kauniita kuvia luoliin, tekivät taidokkaita työkaluja, hautasivat vainajansa ja metsästivät suurriistaa jäiden laitamilla? Kuka kertoo miten suomalaiset saapuivat jäiseen paratiisiinsa 10 000 vuotta sitten, ja laittoivat uskonsa Ukkoon, Tapioon, Ahtiin ja Karhuun, oveluuteen, talkoisiin ja kovaan työhön? Miten he rakensivat miehille ja naisille yhteiskunnan, jossa vallitsi laki ja toisten ihmisten kunnioitus. Miten he sotivat kymmeniä kertoja pitääkseen viholliset rajojen takana. Kuka kertoo Vapaussodasta, Talvisodasta ja aseveljien ajasta? Kuka kertoo jälleenrakennuksesta, sotakorvauksista, humpasta ja tangosta, läskisoosista ja makaronilaatikosta?

Me kuuleemme virren ja tarinan jeesuksesta, vaikka olisimme ateisteja. Otamme hatun pois hautajaisissa. Me emme pyllistele Mekalle kesken työpäivän, emme varasta, valehtele, emmekä raiskaa. Me olemme suomalaisia, maailman älykkäintä kansaa. Me olemme olleet Euroopassa 50 000 vuotta ja Suomessa 10 000 vuotta. Me olemme alkuperäisiä, raakoja tappajia ja me olemme jaloja, avuliaita, viisaita veljiä. Me olemme Ylistaron ja Tampereen vapauttajia, veljiemme vartijoita Virossa, Latviassa ja Aunuksessa. Me olemme Rokka ja Koskela samassa persoonassa.

Kuka kertoo meistä kaiken tämän lapsillemme, kun opetussuunnitelmat ovat täynnä Afrikan kulttuuria ja kolonialismin pahuutta. Suomalaiset ovat olleet historiassaan vain ruotsalaisen ja venäläisen kolonialismin uhreja. Mutta meidän lapsemme aivopestään uskomaan, että me olimme yhdessä EU:n kanssa luomassa sortovaltaa. Kuko kertoisi lapsillemme totuuden?

Äänestä

  • Eiköhän se ole parasta alkaa kotona opettaa kyseiset asiat. Muutenkin tuntuu, että opetus alkaa siirtymään koteihin.
    Ennen riitti, että lapselle opetetaan käytöstavat, kuorimaan perunansa, solmimaan kengännauhansa. Saattoi luottaa siihen, että koulussa tulee kaikki muu, kuten edellämainitut opetukset.

    Äänestä

Emme suostu pelkäämään. Kaadumme saappaat jalassa ja hölmöläisen leima sinisilmien välissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MitenKerron kirjoitti:

Suomeen tuodaan ammattirikollisia viranomaisten toimesta. Lapset pelkää ja ei ymmärrä miksi virkailija haluaa tapattaa tai hakatuttaa hänet?
Mitä voin sanoa psykopaattivirkailijoista lapsille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu