vastakkaisista puheista huolimatta. Paikka kun on tämä mikä on, Pielisen ja Venäjän välissä. Ei tässä paljon pullistella.
Lieksan nousu aikanaan johtui siitä kun Venäjän vallan aikaan Lieksa oli laajan Itä-Karjalan keskus ja portti maailmalle. Siitä se jatkui omalla painollaan vielä muutaman vuosikymmenen Suomen itsenäistyttyä mutta väistämätön loppu on edessä, köyhien eläkeläisten ja rappeutuvien, arvoa vailla olevien rakennusten koinsyömä tyyssija. Eihän täällä ole mitään mihin kuvitteellinen nousu voisi perustua.
Lieksalla ei ole tulevaisuutta
31
109
Vastaukset
- muuttakaa.pois
Miksi meillä pitäisi olla tulevaisuutta, mihin me sitä tarvitaan, viimeinen lähtijä sammutta valot elleivät ne ole sammuneet itsekseen jo sitä ennen.
Tulee kalliiksi perikunnille purkaa tyhjät ja ränsistyvät rakennukset tai pitää rakennukset ja tontit kunnossa vaikka kukaan ei niissä asu. Onneksi meillä ei ole sellaista ongelmaa, on jo hoidettu pois.- eiihankivaa
Tosi kuin vesi. Kaava-alueilla ei tonttia ja rakennusta saa jättää hoitamatta vaikka siinä ei asuttaisikaan. Jollekin pitää maksaa esim. ruohonleikkuusta kesällä, vaikka Postille. Talokin on pakko maalata ja jos ikkunoita säretään niin ne on pakko korjata. Vaikeeks menee sanon minä.
- Luhistuu
No ei se nyt ihan noinkaan ole. Vähänlaisesti on valvonta puuttunut noihin. Tuossa on melkein vastapäätä, kaava-alueella, tönö jonka katto on puhki ja ikkunat rikki ja täysin rauhassa saa luhistua loppuun. Samoin ihan keskustassa on rakennuksia aika kurjassa kunnossa, mutta jos omistaja ei korjaa niin eipä mahda kukaan mitään.
- tutuipompotelijoit
Onkos tuttuja MV-lehessä liekan pönkkiä valojen ylläpitäjiä, niinkuin kelan jymyytäjiä, joo jotka meinaavat suommemme valoittaa kohun kautten ja rahanme viiä lastemme suista.
- Päivästi-pölvästististi
Hyvästi selvä päivä... eikäku selvästi hyvä... siis selväs... pölvästi siis...
- Nousua.Laskua.Nousua
Suomi siis nousi venäjän nasiosta aikoinaan, ja laski suomalaisten ansiosta? Jospa se Putin järjestää meille uuden nousun,,,hävittäjät on jo karjalassa, ja Ala-Kurtin kohdalla pirunmoinen tukikohta rajan läheisyydessä? Joko on pakoonmeno liput varattuna?
- mää.sinä.karkuun
"Joko on pakoonmeno liput varattuna? "
Ka, minnekkä myö mäntäs? Paha kulettoo venettä tiältä asti jotta voesi souvella sinne Ruohtiin.
- tässä.totuus
Lieksaa vaivaa vain epäkelpo johto ei mikään muu.
- rotat.merille
Näin on! Toista se oli silloin vaikkapa Tirkkosen aikana, hän oli touhun mies. Hänen jälkeensä alkoi pyllymäki. Alkoi hullunkuristen perheiden valtakausi, joka onneksi alkaa olla takana päin. Tosin vahinko on jo tapahtunut.
Viimeinen niitti Lieksan kirstuun oli näiden elättien pyydystäminen Suomen köyhimpään kuntaan ja heidän yli-innokas paapomisensa. Omat kuntalaiset jäivät siinä mylläkässä toisarvoisiksi.
Tästä suosta Lieksa ei nouse, mustista kuntalaisista ei ole nostajiksi. Kuitenkin rotat jättävät uppoavan laivan. - Äänestäjät
Epäkelvon johdon ja päättäjät on joku valinnut, kuka tai mikä? Ei ne tänne sattumalta ole tulleet. Syy on liian pitkään vallinnut valtapuolueen suosio ja syyllisiä ovat paikalliset äänestäjät, ei valituksi tulleet päättäjät tai johtajat. Mikähän poliittinen aate mahtaisi olla kyseessä?
- joku_edes_tajuaa
Äänestäjät kirjoitti:
Epäkelvon johdon ja päättäjät on joku valinnut, kuka tai mikä? Ei ne tänne sattumalta ole tulleet. Syy on liian pitkään vallinnut valtapuolueen suosio ja syyllisiä ovat paikalliset äänestäjät, ei valituksi tulleet päättäjät tai johtajat. Mikähän poliittinen aate mahtaisi olla kyseessä?
Asia on juuri niin kuten ilmaisit!
- tosiasiassa
Äänestäjät kirjoitti:
Epäkelvon johdon ja päättäjät on joku valinnut, kuka tai mikä? Ei ne tänne sattumalta ole tulleet. Syy on liian pitkään vallinnut valtapuolueen suosio ja syyllisiä ovat paikalliset äänestäjät, ei valituksi tulleet päättäjät tai johtajat. Mikähän poliittinen aate mahtaisi olla kyseessä?
Kuntalaiset äänestäjät valitsee päättäjänsä ja johtajat. Ellei lopputulos miellytä niin katsokoot äänestäjät peiliin.
- oot.sä.kova.poika
------Lieksaa vaivaa vain epäkelpo johto ei mikään muu. ---
Joo varmaan niin. Kun sinut valittais johtoon niin kyllä Lieksa heti lähtis nousukiitoon. - mitäs.myö.pöljät
tosiasiassa kirjoitti:
Kuntalaiset äänestäjät valitsee päättäjänsä ja johtajat. Ellei lopputulos miellytä niin katsokoot äänestäjät peiliin.
Joo mutta kun Lieksan taso on jo nyt se mikä se on niin ei täällä ole enää tämän fiksumpaa porukkaa edes johtoonkaan valittaviksi. Se on ongelma, kaikki oomma pöljiä.
- aivanturhaa
Lieksa on kun Tsernobylin ydintuho. Harmaata, mummoja, somaleja ja hulluja bemarikaahareita jotka kuvittelevat olevansa jotain.
- loppu.häämöttää
Tuskinpa on lieksaa enää 20-vuoden päästä.
- kepeyttä-elämään
loppu.häämöttää kirjoitti:
Tuskinpa on lieksaa enää 20-vuoden päästä.
Eläs vaivu toivottomuutees, se on muuten syvä kuoppa jos sinne luistaa eikä sieltä olekkaan helppo kömpiä toiveiseen elämään mikä meitä kannattaa elämässämme.
toivetta pitää aina etsiä ja vaalia ns. antaa lintujen lentää samaten ajatusten keveästi.
- siinäseon
Demarit
- kyllähän.se.on
Lieksalla on tulevaisuus, jos ei hyvä, niin sitten huono, mutta tulevaisuus kuitenkin!
- kyll.myö.osattas
Venäjän osana oltaisi paras ja kukoistavin osa sitä maata. Ainakin vähän aikaa.
- oiskoslieksassa-näin
SUVAKOIJAT VAARALLISIA vaiko ketäs nämä jo on uhkailijat.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612012200034889_uu.shtml
Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittu Kiemunki: Lapseni ovat kärsineet, henkeäni on uhattu
Torstai 1.12.2016 klo 18.36 (päivitetty klo 22.00)
Terhi Kiemunki tuomittiin torstaina kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. - PahaltapaNäyttää
Miksei nuo uhkailijat joudu poliisitutkintaan ja käräjille? Ei niiden tarvitse, ne on hyysärien suojeluksessa!
- eimenehyvin
En uskalla edes kuvitella miltä Lieksa näyttää 40-50 v kuluttua. Jotenkin että ei paljon miltään.
- mitäminäminusta
Onneksi on ikää jo sen verran, että ei tarvii olla näkemässä.
- lopputulossa
20 vuoden kuluttua musta populaatio johtaa Lieksaa. Valkoiset ovat kuolleet vanhuuteen, viinaan ja poismuuttoaalto ilmaissut loputkin tolkuissaan olevat valkoihoiset.
Lieksa slummiutuu ja tuhoutuu ajan kanssa kun sinne ei investoida infrastruktuuriin tai muutenkaan rakenneta.- tämäonnähty
Suomessa aletaan nyt investoimaan julkiseen lähiliikenteeseen ja infrastruktuuriin.
Mitä kunnanvaltuusto Lieksassa touhuaa?
Ollaanko sieltä yhteydessä Anne Berneriin?
Mitään ei saa, jos ei painnosta päättäjiä tosissaan!
- eräsnäkijä
Näin kauempaa katsottuna, Lieksan mainetta jäytävät muutamat rasistit ja vainoharhaiset, joiden vihan kohteeksi kelpaavat vaikka vanhukset tai sudet.
Lieksasta saa hyvin ikävän ja synkän kuvan. Sellaisen, jonne ei tee mieli muuttaa vaikka kaupunki lahjoittaisi ilmaisen tontin, kuten jossain päin tehdään. Lieksaan pitäisi houkutella nuoria perheitä asumaan. Nyt keskustan uudemmat kerrostaloasunnot ovat paikkakunnan sijainnin huomioon ottaen aivan liian korkeissa hinnoissa.
Sipilä hehkuttaa yrityselämän noususta Suomessa. Miksi Lieksassa ei panosteta vaikka turismiin? Onhan Lieksa kaunista seutua, eksotiikkaa ja luontokohteita riittäisi yllin kyllin miljoonakaupungeista tänne tuleville turisteille tai leirejä etelän hevostytöille.
Lieksassa voisi harrastaa enemmän ennakkoluuloja poistavaa ja turismiakin hyödyntävää interaktiivista kielen opiskelua alkuasukkaiden ja mamujen välillä yms.
Uskallusta ja luovuutta peliin! Nurisijat kuriin ja uusi asenne! Onneksenne asutte Lieksassa ettekä vaikkapa Aleppossa!- peris-peränurkasta
-----Nyt keskustan uudemmat kerrostaloasunnot ovat paikkakunnan sijainnin huomioon ottaen aivan liian korkeissa hinnoissa.----
Kun uutta tehdään niin palkat ja materiaalien hinnat ovat ihan samat Lieksassa ja muuallakin. Hinta on siten se mikä on eikä sille voi mitään.
- kaikkihäviää
Lieksahan autioituu niin, että ensin valkoiset häviää ja mustat jää? Sitten mustatkin häviää, kun ei ole valkoisia niitä elättämässä!
- ein.kitise
Eihän täällä kukaan mitään yritä kitistään vaan.
Kyllä Lieksa olisi mahdollista vieläkin saada nousuun, mutta mitä kauemmin jahkaillaan, sen hankalampaa se on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633