Trump on POPULISMIN MAAILMANVALTIAS!

Samat ideat valtaanpääsyyn kuin Timo Soinilla, mamut ulos maasta, ilmastonmuutoksesta viis, töitä työläisille samoilla vanhoilla jo kuolleilla työmenetelmillä, listaa voi jatkaa ja lista on populistinen, aikansa elänyt, typerä, ja loistaa uusien ideoiden puutteilla. Typeryys nähdään nyt esim. Perussuomalaisten kannatuksessa se oli huipulla 2010 18,5% ja nyt vain 8,5%, kymmenen prosenttia vähemmän.

Populismi ja populistit on tuhoon tuomittuja aina, näin käy Donald Trumpillekin, muutama vuosi siihen menee kun tämäkin jätkä paljastuu samanlaiseksi huijariksi ja takinkääntäjäksi, kuin Soinikin.
1290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Politiikassa kaikki keinot on hyväksyttäviä.

1Äänestä

Trump näyttää että populismista on hyvin lyhyt matka myös tekoihin. Häntä on turha verrata mihinkään petturi-Soiniin. Tyyli tulee olemaan toinen.

Äänestä
  • Trump tekee KYMMENKERTAISET soinit, sen verran paljon paskaa kaveri lupaili vaalipuheissaan.

    Pitäisi oikeastaan todella toivoa että kaveri kääntää takkinsa perusteellisesti, sen verran idiootteja nämä kaikki hänen "muurinrakentamisensa" olivat.

    Äänestä

  • Turhaa toivot. Petturi-Soini oli perseestä ja toivon että tuo läskikasa kuolee sydäninfarktiin. Trump on älykäs ja tietää mitä tekee. Kymmenien miljardien kiinteistö-omaisuutta ei tyhjäpäät pysty luomaan. Trump on pystynyt.

    Saavatko muut puolueet kannatusta muilla kuin populistisilla vaalilupauksilla ? Yksikään puolue ei ole vielä uskaltanut kokeilla, ei edes kokoomus puhumattakkaan vihervasureista

    Äänestä

  • miniörkki kirjoitti:

    Turhaa toivot. Petturi-Soini oli perseestä ja toivon että tuo läskikasa kuolee sydäninfarktiin. Trump on älykäs ja tietää mitä tekee. Kymmenien miljardien kiinteistö-omaisuutta ei tyhjäpäät pysty luomaan. Trump on pystynyt.

    Saavatko muut puolueet kannatusta muilla kuin populistisilla vaalilupauksilla ? Yksikään puolue ei ole vielä uskaltanut kokeilla, ei edes kokoomus puhumattakkaan vihervasureista

    Kiinteistökeisariko muka USA:ta pystyy johtamaan, ei ei, pieleen menee rytisten.

    Äänestä

Soini ei olekaan presidentti, eikä demari.

1Äänestä

Mitä vikaa tuossa listassa on? Ei uusia ehdotuksia tarvita, vaan nuo entiset on toteutettava.

Äänestä
  • fossiili

    Äänestä

  • Joudat museoon vanhus.

    Äänestä

Ei populismia nyt enää mikään pysäytä.

Äänestä

Nyt käteinen on sekaantumassa popolismi-aiheellaan USA:n asioihin.

Is Nigel Farage Moving To The US
by Tyler Durden
Nov 24, 2016 2:43 PM
http://www.zerohedge.com/news/2016-11-24/nigel-farage-moving-us

Tehkää sivuhaku: " Justin Case"

Kommentti Faragesta: Kiero, ovela kuten tiedetään. muillakin EU-jepeillä oli landesbank-artikkelissa keskinäistä kommenttia.

"Justin Case Croesus Nov 24, 2016 3:30 PM
I like that Guy.
But there are shadowy fellers that tried to take him out, which means he's really good."


Nyt varmaan tsiren tai vastaava tulee taas huutamaan, että aina samoista aiheista tulee kommentteja? Näistä ne ei tykkää. Kansa ei saisi tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


romahdusta.odotellessa kirjoitti:

Samat ideat valtaanpääsyyn kuin Timo Soinilla, mamut ulos maasta, ilmastonmuutoksesta viis, töitä työläisille samoilla vanhoilla jo kuolleilla työmenetelmillä, listaa voi jatkaa ja lista on populistinen, aikansa elänyt, typerä, ja loistaa uusien ideoiden puutteilla. Typeryys nähdään nyt esim. Perussuomalaisten kannatuksessa se oli huipulla 2010 18,5% ja nyt vain 8,5%, kymmenen prosenttia vähemmän.

Populismi ja populistit on tuhoon tuomittuja aina, näin käy Donald Trumpillekin, muutama vuosi siihen menee kun tämäkin jätkä paljastuu samanlaiseksi huijariksi ja takinkääntäjäksi, kuin Soinikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu