Kustannusarvio paukkuu/ vastuut /irtisanominen

päätöksistä

Arvio kustannuksista nousee 100miljoona, toimitusjohtaja irtisanotaan ja asiaa tullaan puimaan luultavasti vuosia.
Edellä mainittu ei ole onneksi Lempäälästä, ei Lempäälätalosta, eikä sen yhteyteen suunnitellusta parkkilaitoksesta.
Ylitys on tapahtunut Helsingin Länsimetrossa ja on entisten ylitysten lisäksi ylittänyt syksystä 2016 vielä 100miljoona, loppusumma on vielä arvoitus. Nyt toimitusjohtaja on irtisanottu ja uusi valittu. Mutta kuka oikeastaan on perimmäinen syyllinen ja kuka lopulta maksaa viulut ????

6

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kenenvastuu

      Ellen kuullut väärin, niin Länsimetron kokonaiskustannukseksi on nyt epäilty 1200miljoonaa.
      Entä rakenteilla olevan Olkiluodon ydinvoimalan rakennuskustannukset, valmistuminen ja kuka lopulta vastaa viivästymisen aiheuttamista kustannuksista.

    • Huomioitavaa

      Ei lainkaan epätavallista, enemmän sääntö kuin poikkeus, että kustannukset karkaa käsistä. Olisikin tärkeää ottaa rakennuskohteita suunniteltaessa huomioon se, että kaikki ei mene käsikirjoituksen, eikä suunnitelmien mukaan.
      Kyllä vastaava ylitys prosenteissa laskettuna voi tapahtua missä päin tahansa, mutta toivottavasti ei kuitenkaan Lempäälässä.

    • KakkosLavikainen

      Jos haluatte nähdä oikean murheenkryyni työmaan tulkaa katsomaan Vesilahden" uuden kirjaston " työmaata. Itku tulee monelle veronmaksajalle kun seuraa tän pölhölän touhuja.

    • Kurjaa

      Suuret maansiirto-ja louhintatyöt, sekä odottomattomat ongelmat tekevät mahdottomaksi arvioida loppusummaa.
      Länsimetron entinen toimitusjohtaja joutuu sijaiskärsijäksi, koska alkuperäinen arvio kustannuksista oli n.750milj. ja metron piti olla valmis alkuaan jo 2014, ja nyt hinnaksi on arvioitu tulevan 1200milj.ja valmistuminen siirtynee edelleen tammikuusta 2017.
      Asiasta tullaan käymään vuosia oikeutta, ja syyllisiä haetaan, mutta tuskin sentään syyllinen on toimitusjohtaja, joten epäilen hänen joutuneen mahdottoman eteen.

    • vastuut

      Julkisia verovaroin tehtyjä uudehkoja rakennuksia katseltuani, huomaan usein miten niiden huoltamista laiminlyödään. Esim. rakennuksista tulisi tehdä maan kallistukset niin, että pintavesi poistuu pois päin, eikä rakennukseen päin, jolloin vältyttäisiin monilta kosteus-ja homeongelmilta. Julkisia rakennuksia tulisi tarkkailla vuosittain, ja puuttua epäkohtiin, ennekuin esim. maan painumisista johtuvat kallistusten muutokset tekevät tuhojaan.
      Mikä lienee arkkitehtien tai rakentajien vastuu jos ilmenee sellaista, että rakennusten elinkaari on odotettua lyhyempi, tai jos rakentamisen kustannukset nousee ennakoitua suuremmiksi, huolimatta huolellisesta suoritetusta työstä ja rakennusten huolenpidosta ?
      Kun tehdään verovaroin mittavia kalliiksi tulevia rakennushankkeita, niin veronmaksajilla tulisi olla myös kuluttajasuoja ja takuut rahojen vastineeksi.

    • OnkoVastuussa

      Mikä on päättäjien vastuu huonoista päätöksistä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe