Vikä vi**u tota firmaa vaivaa? Paketti toiselta puolelta maapalloa tuli vajaassa kahdessa päivässä helsinki-vantaalle. Sieltä ne ei ole sitä saaneet viiden päivän aikana kahdenkymmen kilometrin päähän.
Luulis, että tähän aikaan vuodesta ei ole nurmikonleikkuuta, eikä toisaalta lumenluontiakaan. Eli eiks vois sitä postia jaella?
Eikä tää ole ainoa kerta, vaan aina sama juttu. Paketti on jatkuvassa liikkeessä, kunnes se saapuu helsinki-vantaalle ja siirtyy suomen posti käsiin.
Toiseen suuntaan sama juttu. Helsinki-vantaalla menee vähintään kaksi päivää, ennen kuin paketti sieltä ulkomaille lähtee. Mikä on niin helvetin vaikeaa?
Olis kyllä mielenkiintoista päästä tutustumaan tuohon helsinki-vantaan POKin toimintaan. Sen täytyy olla paikka, jossa aika pysähtyy.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Järki ja posti seisoo. Osaavatkohan enää edes lukea.
Posti on perseestä. Käytän nykyään Matkahuoltoa.
Tää on tätä PersKeKo-porvarien peruspalvelujen bisnestä. Ruohoja leikataan ja lunta luodaan, mutta päätoimialan hommia ei saada enää hoidettua.
Pian posti siirtyy kolmipäiväiseen jakoon, paitsi haja-asutusalueilla eli kepulien mailla, jossa posti kulkee edelleen viitenä päivänä viikossa.
Kerrostaloissa siirrytään kivikauteen eli ala-aulan lokerikkojakoon että saadaan asukkaat kävelemään. Näin tämä kehitys kehittyy taakse päin.
Vaikka kirjeposti vähenee niin pakettiposti lisääntyy koko ajan verkkomyynnin ja käytetyn tavaran kaupan lisääntyessä, ja paketeissa ne katteet vasta kohdillaan on. Mutta Posti haluaakin maksimoida voitot, joten pian haet ne kirjepostitkin postitoimistosta kilometrien päästä.
Näin palvelut PersKeKo-suomessa huononevat koko ajan kauemmas historiaan. Onko PersKeKo aiheuttanut maailmankaikkeuden supistumisvaiheen, kun kaikki menee porvarijohdossa takapakkia paitsi omistajien edut ja osingot?
Minä saan pakerrini R-kioskilla tai lähi-Siwaan. Nuo paikat on tosi lähellä. Eikä postiinkaan olisi matkaa kuin alle kilometri!
Kun kerta tiedät missä pakettisi seisoo, niin pyydä se lähimpään noutopaikkaasi. Itse voi nykyään vaikuttaa pakettinsa noutopaikkaan!
Tässä puhuttiinkin kirjepostipalvelun huononemisesta suoraan kivikauteen EKokoomuspolitiikalla.
Meillä ei tule aina posti edes perille, metsästäjä-lehtikin hävisi jossain matkalla, eihän siinä muuta vahinkoa tullut mutta kun juuri sen lehden mukana oli metsästyskortti, oliskohan joku metsästyksen vastustaja laittanut sen roskiin, kukapa sitä tietää.
Ja entäs hinta sitten? Lähetin tänään alta 2 kg:n paketin Priorityna USA:han - maksu 42,00 euroa...jukoliste: melkein 250 markkaa!!!!!!
Toisin päin taitaa olla n. 12 dollaria.