Haluan hoivaa

Olen väsynyt ja surullinen, mutta olen nuori nainen. Haluan hoivaa. Eikö ole mitään paikkaa, johon nuori ihminen voi mennä saamaan hoivaa?
13108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kirkko? Mielisairaala? En tosin tiedä saako mielisairaalassa hoivaa ja että pääseekö sinne noin kevein perustein.

Äänestä
  • Mielisairaalaan on nykyään vaikea päästä. Mutta sinne pääsee lyhyeksi aikaa sanomalla tekevänsä itsemurjan ja pidemmäksi aikaa puhumalla massamurhasta.. suosittelen ensimmäistä tapaa, niin pääsee pois kun haluaa.

    Äänestä

Syö ainakin d-vitamiinia nyt, ettei tule murheen alho. Mutta itse kävelin ennen ja mietin kaikan maailman asioita, joskus voi varata aikaa kävelyyn ja mennä kauemmaksi kävelemään.

Rahalla sitä kaikkea saa, mutta mm. ennen oltiin köyhiä, ei ollut mitään, me kuunneltiin musiikkia, luimme runoja teimme jotain taiteellisia harrastuksia, mm. maalaaminen kansalaisopistolla. Jos ne tekee keväällä maalausretken ulkomaille, jonnekin Italian tai Toscanan maisemiin.

Keksi itse, jos haluaa fyysistä niin kova kuntoilu tuo hyvän olon, menee jonnekin Rukalle tai vastaavaan ja kuntoilee kovasti sitten saunoo ja ui yms.

Äänestä

Palstan palstakuvauksen mukaan palstan aihe on uutiset, pönttöongelmille on suomi24:ssä aivan omat palstat.

Äänestä
  • Onko uutisia etsiä vikoja jostain ketjun kirjoittajasta monta kertaa päivässä, aivan kuin itse olisi täydellinen ja tuon puhe olisi kiellettyä laatua.

    "Uutinen ei koskaan kerro sitä, mikä tämä haukuttu tapaus on tai mikä viestin osanen saa adhd:n vatkaamaan ja huutamaan paniikkimielellä. Jos "uutinsen" rivien välistä voi ymmärtää, niin syyllistetty on toisinajattelija verrattuna "ADHD":hen ja fraasi "...että silleen..." tai "höpö höpö" tekee adhd-lukijalle "titanicit".

    Äänestä

Tovottavasti et ole uhattuna mitenkään. Täällä hyvän elämänkumppanin löytänyt mies ajattelee, että jokaiselle on jossain joku sellainen oikea puolisko, jonka kohdattuaan maailma muuttuu valoisaksi ja löytyy jotain niin arvokasta yhteistä, ettei enään tunne ikävää ja yksinäisyyttä. En edes epäile, etkö myös sinä voisi kohdata ihmisen joka antaa sinulle rakkautta ja hellyyttä niin paljon, että tällä hetkellä yksinäisyydessäsi et sitä pysty edes kuvittelemaan. Itse haluan helliä vaimoani aina jos vähänkin näyttää siltä, että hän sitä kaipaa ...Sellaista rakkaus vain on, kun se vihdoin ehkä pitkän odottamisen jälkeen löytyy. ---Näin siis jopa karskin miehen sanoin---.

Äänestä

Alkoholi ja huumeet piristävät elämää. Suosittelen molempia, jolloin elämän valo palajaa mieleen ja kehoon.
Ja jos rahasta on puute, niin sinähän istut pankin päällä. Myymällä itseäsi tienaat hyvin, ja siinä samalla mielikin piristyy. Ja puutteessa oleva saa sitä mitä haluaa. Suosittelen.
Mietippä. Tuon kaiken saat sohvallasi maaten. Asiakkaasi tuo tarvikkeet, kunhan pyydät.

Äänestä
  • Natottaja vihaa suomalaisia ja ihmisiä. Se haluaisi tuhota itsensä jos uskaltaisi ja viedä samalla muut siinä samalla.

    Äänestä

  • kaikkikorpee kirjoitti:

    Natottaja vihaa suomalaisia ja ihmisiä. Se haluaisi tuhota itsensä jos uskaltaisi ja viedä samalla muut siinä samalla.

    Suomalaiset runkkari hyysäri viherpunikit joutaa tuhota, tappaa pois.

    Äänestä

Mielenterveystoimisto auttaa.

Äänestä

Liity johonkin uskonlahkoon esim. helluntailaisiin. Ne hoivaa sua puhumalla sekavia ja vie samalla sun rahat.

Äänestä

Eikun etsit jonkun joka vastaa mahdollisimman paljon tunteisiisi eli on empaattinen,se antaa paljon voimaa.
Hyvä empatian tunne parantaa vaikeistakin sairauksista,koska elämä on psykofyysista vuorovaikutusta. Ruumis ei kestä liikaa fyysista rasitusta eikä mieli psyykkistä. Kun pystyt välttämään näitä olet vahva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoivaa kirjoitti:

Olen väsynyt ja surullinen, mutta olen nuori nainen. Haluan hoivaa. Eikö ole mitään paikkaa, johon nuori ihminen voi mennä saamaan hoivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu